Enpä ole aikoihin kuullut näin upeaa biisiä. Siinä on kaikki kohdallaan, sävelmä, sanat ja laulajien yhteensopivat hienot äänet ja tulkinnat. Kiitos Ellinoora ja Samuli!
Kun nämä kaksi lyödään yhteen, niin ei siitä voi syntyä huonoa! Aika loistava biisi. Näen jo sieluni silmillä kun jossain festareilla tulevana kesänä hämärtyvässä ja lämpimässä illassa, tämä lähtee käyntiin, niin siinä pomppii ja laulaa 15 000 ihmistä - ja kovaa!
Joo tosi hienot sanoitukset. Koitin kääntää amerikkalaiselle ystävälleni englanniksi ja siitä tunnistaa hyvät lyriikat, että eivät noin vain käänny suoraan muille kielille. Toki perusmerkityksen voi kääntää, mutta ne kielen sisältämät hienommat sävyt jää pois.
Vei hetken ymmärtää Että löysi sängystään Oman vastakohtansa Ja se oli ihana Täsmäisku arkeeni Kellotettu tahdikkuus Kuin aalto pysähtyi Syytän siitä sinua Kuin pakanat Kuun valossa Varovat Lasinsiruja Niin minäkin Typerys Pudotin Täyden lasini Osuman jotenkin sain Väärään kohtaan kipeään jo Vaikka opittiin kehoillamme Niiden kieltä unohda se Valitaan elämiimme Jotkut toiset sopivammat Yritän pysytellä etäällä Nuoli piti ratansa Se oli osuma Kaaos herkkä maailma niin Säröinen mieleni En aina osaa kertoa Mitä tunnen tai tarkoitan Kaikki mihin koskenkaan Yleensä hajoaa Ehjänä tahdon sut säilyttää Mut luonani ikuisesti pitää Kuin jumalat Kuun valossa Kiertävät tyhjiä baareja Niin minäkin Janosin Sun rakkautta Tai edes katsetta Osuman jotenkin sain Väärään kohtaan kipeään jo Vaikka opittiin kehoillamme Niiden kieltä unohda se Valitaan elämiimme Jotkut toiset sopivammat Yritän pysytellä etäällä Nuoli piti ratansa Se oli osuma On minullakin menneisyys Ja suloisia arpia Sen takia En osannut Sua ollenkaan Mutta voisin oppia Se mahdotonta ole ei Tilaisuus on muidenkin kun varkaiden Osuman jotenkin sain Väärään kohtaan kipeään jo Vaikka opittiin kehoillamme Niiden kieltä unohda se Valitaan elämiimme Jotkut toiset sopivammat Yritän pysytellä etäällä Nuoli piti ratansa Se oli osuma ❤️🩹
Uskomattoman tyylikäs, hieno sävellys! Tuollainen "Hyvät pahat ja rumat", Sergio Leone-, Western-tyylinen teema. Artistien duetto, tulkinta soi yhteen ja puoleen kahteen ihan yks yhteen, varsinkin kappaleen loppuosassa ihan saumattomasti. Tämä lähtee 🚗 soimaan, niin nupit kaakkoon! 🔊🎶🎶
LA BREA: Mikä, mikä miehen, mikä, mikä miehen järkkymähän saanu tuhotehen mielen? Se ku, se ku liemet, se ku, se ku liemet elämähän kaatu - alas män suupielet. Eikä ne käänny, eikä ne käänny - mielessä vaa, miksi liikaa kokee hääty? Miltäkö säästy, miltäkö säästy? Ei miltäkää, siksi tervas täi tää ny. Kyyneleet silmistä valuu, kun tajuu hukkuvansa elämän tervahautaan La Brean. Kyl eleet kaikilta katoo, kun vajoo nukkuvana elämält kerran rauhaan La Breaan. Minä, minä itse, sinä, sinäkin se voit olla pohjal, mikäli masiksel elo, elo iskee. Siinä sitä sitten sakkana olla - mennyttä mahikset. Silti moni kiljuu: "Ota ittee niin ku niskastasi kiinni". Hyvä heidän vinkuu, eiväthän he tajuu, hautaan ku astuu tervassa on siin sit - matka pohjal jatkuu. Kyyneleet silmistä valuu... -Written by Hector JIN
Mieti, jos kuolisit juuri nyt: Minne sielusi menisi iankaikkisuuteen? Oliko kaikki asiat mitä olet ikinä tehnyt; ilman tarkoitusta, eikä niillä koskaan ollut oikeastaan väliä; vai lopetatko vain olemassaolon, kun vedät viimeisen hengen vetosi? Mieti huolellisesti: Tämä on elämäsi tärkein kysymys. On vain yksi mahdollisuus tajuta se; ja se on tässä elämässä. Älkää eksykö: Jumala ei anna pilkata Pyhää Nimeään; sillä mitä ihminen kylvää, sitä se ihminen tulee myös niittämään: Elämä ei ole vain yksi iso synninteko juhla; ja sitten vaan haudataan matalaan hautaan, kuin koira; ilman minkäänlaisia seuraamuksia. Taivas on todellinen: Ikuisen autuuden, rauhan, ilon, ja täydellisyyden paikka. Helvetti on todellinen: Ikuisen tuskan, piinan, epätoivon, ja kärsimyksen paikka. Tulet viettämään ikuisuutesi, yhdessä näistä paikoista. Jumalan tahto on, ettei kukaan joutuisi kadotukseen. Eräänä päivänä: Joka ainoan meistä, tulee olla Pyhän Oikeudenmukaisen Jumalan Tuomioistuimen edessä; ja tehtävä tili, mitä olemme tehneet eläessämme. Ainoa tapa päästä Taivaaseen on; jos et ole koskaan rikkonut yhtäkään kohtaa Jumalan Laista, eli tehnyt syntiä: Ja joka ikinen meistä on tehnyt syntiä, ja on vailla Jumalan Kirkkautta. Yksikään ihminen; joka ei ole uudestisyntynyt Ylhäältä, Jumalan Pyhästä Hengestä, ja on vielä synneissään; ei voi periä Jumalan Kuningaskuntaa: Sillä synnin palkka on kuolema, ja iankaikkinen kadotus: Syntimme erottavat meidät Jumalasta. On absoluuttisen varmaa, että joka ainoa ihminen tulee kuolemaan jonakin päivänä: Ja sen jälkeen; tulee Pyhän Kaikkivaltiaan Jumalan Oikeudenmukainen Tuomio. Mutta Hyvä Uutinen on; että Taivaallinen Isä rakkaudessaan ja armossaan, lähetti Ainutsyntyisen Poikansa; Jeesuksen Kristuksen, sovittamaan syntimme: Hän astui alas Taivaan Valtaistuimeltaan, oli Jumala lihassa, sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyestä; eli pyhän täydellisen elämän, ollessaan samoissa houkutuksissa kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä; tuomittiin epäoikeudenmukaisesti syyttömänä kuolemaan; hakattiin, pilkattiin, ruoskittiin, kidutettiin äärimmäisen brutaalisti, ristiinnaulittiin; ja kärsi sietämättömän tuskallisen ja kivuliaan kuoleman Ristillä, antaen henkensä ja Verensä vapaaehtoisesti puolestamme; sillä anteeksiantamusta ei ole ilman veren vuodatusta: Mutta Kristus; Virheetön ja Tahraton Jumalan Karitsa, Täydellinen Kertakaikkinen Lopullinen Uhri; kantoi rangaistuksen synneistämme Ristillä, ja maksoi syntivelkamme kokonaisuudessaan, uhraamalla Itsensä vuoksemme; jotta voisimme saada kaikki syntimme anteeksi; menneet, tämänhetkiset, ja tulevat synnit; ja siten olla takaisin lunastetut Jumalalle; Paratiisissa tapahtuneen saatanan houkutteleman syntiin lankeemuksen jälkeen; sen Pyhän Kallisarvoisen Veren kautta, jonka Jeesus vuodatti Golgatan keskimmäisellä Ristillä; iankaikkisessa rakkaudessaan, mikä Hänellä on joka ainoata meitä kohtaan. Jos sinä aidosti muutat mielesi epäuskostasi Herraan Jeesukseen Kristukseen, Israelin Pyhään; ja uskot, luotat, ja olet täysin vakuuttunut koko sydämestäsi; että Jeesus Kristus Nasaretilainen, Kuningas Messias; Yhden ja Ainoan Todellisen Elävän Jumalan Ainutsyntyinen Poika; ristiinnaulittiin Golgatan Keskimmäisellä Ristillä, kuoli Ristillä syntiemme vuoksi, haudattiin, nousi ylös kuolleista Jumalan voimasta Kolmantena Päivänä, Pyhän Raamatun mukaan, ja otat Hänet uskossa vastaan omakohtaisena Herranasi ja Pelastajanasi; Herran Jeesuksen Kristuksen Pyhän Kuninkaallisen Veren kautta; sinä pelastut, ja olet uudestisyntynyt Ylhäältä, Jumalan Pyhästä Hengestä. Jokainen synti, joka painaa sinun sisäistä olemustasi; jopa ne, joista et koskaan kehtaa edes puhua; annetaan anteeksi, eikä niitä enää koskaan muisteta Taivaassa. Muuta mielesi epäuskostasi Herraan Jeesukseen Kristukseen, usko Ilosanoma, seuraa Herraa Jeesusta; ja tulet viettämään ikuisuutesi Pyhän Kaikkivaltiaan Jumalamme luona Taivaassa; jossa ei ole enää koskaan kuolemaa, surua, tuskaa tai kyyneleitä. Joh. 3:16 - Sillä Jumala on rakastanut maailmaa niin, että antoi Ainutsyntyisen Poikansa (Jeesuksen Kristuksen): Jotta yksikään joka uskoo Häneen (Pelastajana); ei tuhoutuisi (Helvetissä), vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä (Taivaassa). Joh. 14:6 - Jeesus vastasi: ''Minä olen Tie, Totuus ja Elämä: Kukaan ei tule Isän luo (Taivaaseen); paitsi Minun kauttani.'' Joh. 6:47 - (Jeesus sanoi:) ''Totisesti totisesti; sanon teille: Joka uskoo Minuun; hänellä on iankaikkinen elämä.'' Joh. 3:3 - Jeesus vastasi: "Totisesti totisesti; sanon sinulle: Ellei ihminen uudestisynny (Ylhäältä, Jumalan Pyhästä Hengestä); hän ei voi nähdä Jumalan Kuningaskuntaa." 1 Joh. 5:12 - Jolla on (Jumalan) Poika; hänellä on elämä: Jolla ei ole Jumalan Poikaa; hänellä ei ole elämää. _(Uskonnollisuus ja kirkot, ei ole se, joka pelastaa meidät: Pelastus on Henkilö; Herramme, Jumalamme ja Pelastajamme: Jeesus Kristus. Meillä on yhteys Isään Jumalaan; Hänen Poikansa Jeesuksen kautta; Pyhässä Hengessä. Ei ole kyse siitä, että olemme uskonnollisia ulkoisesti: Kyse on siitä; että meillä jokaisella olisi henkilökohtainen yhteys Jumalan kanssa.)_ Apt. 4:12 - Eikä pelastusta ole yhdessäkään toisessa: Sillä Taivaan alla ihmisille ei ole annettu muuta nimeä, jossa meidän tulisi pelastua; (ainoastaan Herra Jeesus Kristus). Room.10:9 - Jos sinä siis tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi; ja uskot sydämessäsi, että Jumala on herättänyt Hänet kuolleista; niin sinä pelastut. Room. 8:1-2 - Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa; (jotka ovat uudestisyntyneet Jumalan Pyhästä Hengestä): Sillä elämän Hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa; on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista. Ef. 2:8-9 - Te olette armosta pelastettuja, uskon kautta, ette itsenne kautta; se on Jumalan lahja: Ette tekojen kautta; jotta kukaan ei voisi ylpeillä. _(Pyhän Raamatun mukaan: Pelastus on täysin, yksinomaan ja 100%; uskosta, luottamuksesta ja varmuudesta Jeesukseen Kristukseen, Hänen armostaan, ja Täytetystä Ristintyöstään: Jumala katsoo meidät arvollisiksi Kristuksessa. Yksikään meistä ei ole elänyt, eikä tule elämään täysin synnittömästi; edes uudestisyntymisen jälkeenkään: Ainoastaan Kristus eli täydellisen synnittömän elämän, ja täytti Jumalan Lain täydellisesti. Emme voi ansaita pelastusta omilla hyvillä teoillamme, emmekä pysy pelastettuina hyvistä teoistamme: Jumala on antanut meille vapaan tahdon, kuinka uskollisesti haluamme seurata Häntä. Syntien hylkääminen on todellakin Jumalan tahto, mutta se voi viedä joskus pitkäänkin; ja jos jatkamme synnissä tieten tahtoen ja tahallamme: Tulemme niittämään mitä olemme kylväneet; mutta Jumala on kuitenkin armollinen ja pitkämielinen. Vaikka olisimmekin kahleissa alkoholiin, huumeisiin, himoihin, homoseksuaalisuuteen tai mihin tahansa muuhun syntiin; mutta uskomme, luotamme,ja olemme täysin vakuuttuneita, koko sydämestämme ja sielustamme Herraan Jeesukseen Pelastajana: Meillä ei ole edes pienintäkään pelkoa siitä, että voisimme joutua Helvettiin; vaan pääsy Taivaaseen, kiitos Herran Jeesuksen Kristuksen: Sillä Kristuksen Pyhä Jumalallinen Veri on pessyt kaikki syntimme pois, ja olemme sinetöidyt, turvatut ja pyhitetyt ikuisesti Jumalan Pyhän Hengen lupauksella; joka takaa perintömme, Pyhän, Armollisen, Kaikkivaltiaan Jumalan Kuningaskunnasta. Usko, luottamus ja varmuus Herraan Jeesukseen Kristukseen + ei mitään muuta = Pelastus.)_ Jes. 1:18 - ''Tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme.'' Sanoo HERRA: ''Vaikka syntinne ovat verenpunaiset; ne tulevat lumivalkeiksi: Vaikka ne ovat purppuranväriset; ne tulevat villan valkoisiksi.'' 1 Tim. 2:5 - Sillä on Yksi Jumala, ja on myös yksi Välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä: Ihminen Kristus Jeesus. _(On Vain Yksi Jumala, kolmessa eri Persoonassa: Isä, Poika, ja Pyhä Henki. Tätä kutsutaan; Pyhäksi Kolminaisuudeksi, tai Pyhäksi Kolmiyhteydeksi. Ei ole kolmea eri Jumalaa: Vaan Yksi Ainoa Jumala; kolmessa eri Persoonassa.)_ Ilm. 1:8 - (Jeesus Kristus sanoi:) "Minä olen Alfa ja Omega: Ensimmäinen ja Viimeinen.'' Sanoo Herra Jumala: ''Joka on, ja joka oli, ja joka on tuleva: Kaikkivaltias." (Kuninkaiden Kuningas ja Herrojen Herra) 1 Piet. 5:8 - Olkaa raittiita, valvokaa: Vastustajanne paholainen kulkee ympäri, kuin karjuva leijona: Etsien; kenet voisi niellä. Joh. 10:10 - (Jeesus sanoi:) ''Varas (saatana) ei tule muuta; kuin varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan: Minä olen tullut; jotta heillä olisi elämä, ja yltäkylläisesti.'' Ef. 6:12 - Sillä meillä ei ole sota lihaa ja verta vastaan; vaan hallituksia ja henkivaltoja vastaan; maailmanvaltiaita vastaan, jotka hallitsevat tämän maailman pimeydessä; pahoja henkiolentoja vastaan taivaan alla. Jes. 41:10 - (HERRA sanoi:) ''Älä pelkää; sillä Minä olen kanssasi: Älä ole kauhuissasi; sillä Minä olen sinun Jumalasi: Minä vahvistan sinua, Minä autan sinua: Minä tuen sinua Vanhurskauteni Oikealla Kädellä.'' Jes. 54:10 - Vaikka vuoret järkkyisivät, ja kukkulat horjuisivat: Mutta rakkauteni sinuun ei järky koskaan, ja Rauhanliittoni ei horju milloinkaan.'' Sanoo HERRA; Armahtajasi. Ilm. 22:12 - (Herra Jeesus Kristus: Kaiken ja jokaisen Tekijä; mitä ikinä on, on ollut tai tulee olemaan: Pyhä Kaikkivaltias Jumala; sanoi:) "Ja katso; Minä tulen äkisti; ja palkkani on mukanani: Antaakseni jokaiselle tekojensa mukaan." HERRA siunatkoon sinua, ja varjelkoon sinua; HERRA kirkastakoon kasvonsa sinulle, ja olkoon sinulle armollinen; HERRA kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi, ja antakoon sinulle rauhan; Jeesuksen Kristuksen Pyhään, Kuninkaalliseen, Voimalliseen, Armolliseen, ja Kaikkivaltiaaseen Nimeen: Aamen.
WARNER'S WEEKLY PICK: Olli Halonen - Synnytty saunomaan: czcams.com/video/Ea_D7IlbwqY/video.html
Enpä ole aikoihin kuullut näin upeaa biisiä. Siinä on kaikki kohdallaan, sävelmä, sanat ja laulajien yhteensopivat hienot äänet ja tulkinnat. Kiitos Ellinoora ja Samuli!
On aivan mahtava👍🇫🇮
Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Tämä on tosi hyvä❤
Kun nämä kaksi lyödään yhteen, niin ei siitä voi syntyä huonoa! Aika loistava biisi. Näen jo sieluni silmillä kun jossain festareilla tulevana kesänä hämärtyvässä ja lämpimässä illassa, tämä lähtee käyntiin, niin siinä pomppii ja laulaa 15 000 ihmistä - ja kovaa!
Hienoa.Tämä on tosi upeaa laulantaa.Hyvä Ellinoora ja Samuli.ootte upeita.
Liikuttava kappale, upeasti sointuu äänet yhteen, monitulkintaiset lyriikat. Upea. Tehkää albumi yhdessä 🤩
Joo tosi hienot sanoitukset. Koitin kääntää amerikkalaiselle ystävälleni englanniksi ja siitä tunnistaa hyvät lyriikat, että eivät noin vain käänny suoraan muille kielille. Toki perusmerkityksen voi kääntää, mutta ne kielen sisältämät hienommat sävyt jää pois.
Tämä, todellakin. 🫶🏻
Hieno kappale ja todella upeat äänet molemmilla. Kiitos paljon.❤❤❤❤❤😊
Upea biisi💚hienosti äänet sointuvat yhteen.
Vei hetken ymmärtää
Että löysi sängystään
Oman vastakohtansa
Ja se oli ihana
Täsmäisku arkeeni
Kellotettu tahdikkuus
Kuin aalto pysähtyi
Syytän siitä sinua
Kuin pakanat
Kuun valossa
Varovat
Lasinsiruja
Niin minäkin
Typerys
Pudotin
Täyden lasini
Osuman jotenkin sain
Väärään kohtaan kipeään jo
Vaikka opittiin kehoillamme
Niiden kieltä unohda se
Valitaan elämiimme
Jotkut toiset sopivammat
Yritän pysytellä etäällä
Nuoli piti ratansa
Se oli osuma
Kaaos herkkä maailma niin
Säröinen mieleni
En aina osaa kertoa
Mitä tunnen tai tarkoitan
Kaikki mihin koskenkaan
Yleensä hajoaa
Ehjänä tahdon sut säilyttää
Mut luonani ikuisesti pitää
Kuin jumalat
Kuun valossa
Kiertävät tyhjiä baareja
Niin minäkin
Janosin
Sun rakkautta
Tai edes katsetta
Osuman jotenkin sain
Väärään kohtaan kipeään jo
Vaikka opittiin kehoillamme
Niiden kieltä unohda se
Valitaan elämiimme
Jotkut toiset sopivammat
Yritän pysytellä etäällä
Nuoli piti ratansa
Se oli osuma
On minullakin menneisyys
Ja suloisia arpia
Sen takia
En osannut
Sua ollenkaan
Mutta voisin oppia
Se mahdotonta ole ei
Tilaisuus on muidenkin kun varkaiden
Osuman jotenkin sain
Väärään kohtaan kipeään jo
Vaikka opittiin kehoillamme
Niiden kieltä unohda se
Valitaan elämiimme
Jotkut toiset sopivammat
Yritän pysytellä etäällä
Nuoli piti ratansa
Se oli osuma
❤️🩹
Vähänkö siisti! Diggaan miljuunasti: sekä biisiä että Ellinooraa ja Samulia! Hyvin sopivat äänet yhteen.
En kestä miten kaunista💗😭💗Kiitos Ellinoora ja Samuli Putro🙏💓
Pohjoista voimaa. Jäätävän kova biisi.😊
Koskettava ja ihana ❤
laulajien äänet soivat yhdessä upean melodian ja tarinan tunteessa.❤
Ekaa kertaa kuullessa, en edes tiennyt mitä tässä sanotaan, mutta musiikki sai koko kehon tuntemaan ja meni väristykset! Upeaa!
Sanaton❤.. eli upeaa tulkintaa
Uskomattoman tyylikäs, hieno sävellys!
Tuollainen "Hyvät pahat ja rumat", Sergio Leone-, Western-tyylinen teema.
Artistien duetto, tulkinta soi yhteen ja puoleen kahteen ihan yks yhteen, varsinkin kappaleen loppuosassa ihan saumattomasti.
Tämä lähtee 🚗 soimaan, niin nupit kaakkoon! 🔊🎶🎶
Kiitos tästä. Upea kappale. Koskettava ❤
Aika Mielenkiintoinen veto ,Tykkään 👏👍
Aivan täydellinen kappale👍🇫🇮
Kyllä!
Siis, ihan järkyttävän siisti biisi.
Kyllä,aivan loistava biisi.lisää tätä ❤
Hieno täysosuma. Mä rakastan sua Samuli❤
Paras kappale ikinä missään❤
Kiitos.
Todella kaunista❤ Menee jälleen suoraan ❤
Siis aivan mahtavaa! 😍😍😍❤️
Niin kaunis! Hyvin synkassa!
Kaunis kappale.
Väreiden armeijan saa juoksemaan
Todella hieno kappale
Loistavaa 🖤
On niin hieno musiikki ja kaikkiaan hieno kappale.
Tämä on aivan erikiva.... 😊
NYT SE OIKEA OSUMA TULI.KIITOS TEITILLE.❤❤😊
❤❤❤Kiitos teille molemmille upeeta
WoW, IHANAAAAAAA 🥹♥️♥️♥️👌🏼🥰💎😊
❤❤❤Teillä molemmille, upeeta
Super kaunista Ihanaa musiikkia ❤❤❤ 1:31
Kerrassaan upea kappale tykkään tästä.
Älä muuta sa! ❤
GOLD ❤
On hyvä!
Hyvä biisi 👍😊
Äänet ei ehkä sovi täysin yhteen, mutta sanat on loistavat. Meni iho kananlihalle! 🙂
Mahtava ❤😭
Love ❤
Tosi on!
WARNER'S WEEKLY PICK: Käärijä x Erika Vikman - Ruoska czcams.com/video/tYIO3Z2Dyhs/video.htmlsi=Te1aMeOL76XW5E7Q
Tää biisi kyllä donkkaa niin vitusti. Fudge yeah!
LA BREA:
Mikä, mikä miehen, mikä, mikä miehen
järkkymähän saanu tuhotehen mielen?
Se ku, se ku liemet, se ku, se ku liemet
elämähän kaatu - alas män suupielet.
Eikä ne käänny, eikä ne käänny -
mielessä vaa, miksi liikaa kokee hääty?
Miltäkö säästy, miltäkö säästy?
Ei miltäkää, siksi tervas täi tää ny.
Kyyneleet silmistä valuu, kun tajuu
hukkuvansa elämän tervahautaan
La Brean.
Kyl eleet kaikilta katoo, kun vajoo
nukkuvana elämält kerran rauhaan
La Breaan.
Minä, minä itse, sinä, sinäkin se
voit olla pohjal, mikäli masiksel
elo, elo iskee. Siinä sitä sitten
sakkana olla - mennyttä mahikset.
Silti moni kiljuu: "Ota ittee niin ku
niskastasi kiinni". Hyvä heidän vinkuu,
eiväthän he tajuu, hautaan ku astuu
tervassa on siin sit - matka pohjal jatkuu.
Kyyneleet silmistä valuu...
-Written by Hector JIN
Mä tuun sun keikalle koska oot niin hyvä laulamaan ❤
On kyllä hyvä biisi.
Osus ja uppos🥹💖💖
Niin paras !
IHANA herranjestas
Eka❤
Samuli on kyllä hieno
on hyvä
tosi hyvä
Tässä on jotain country viboja.
Lyrics please ?
🎶🎵👍🎤🌞
❤❤❤
❤
❤️🔥
❤❤
👍🤗🌹🌹🌹
WARNER'S WEEKLY PICK: Jaakko Kulta - Vielä on kylmä czcams.com/video/ICCB6d__BuA/video.htmlsi=4lmzQ1ax86VMvbIV
WARNER'S WEEKLY PICK: Turisti - Lähetään menee: czcams.com/video/AHIktuCDrC0/video.htmlsi=4YQaJ1LmmLlGpkN8
WARNER'S WEEKLY PICK: ELLIMEI - Mitä kuuluu? czcams.com/video/L-P_r_oGizg/video.html
WARNER'S WEEKLY PICK: ABREU - Valheista kaunein czcams.com/video/KI_dluEcHZQ/video.html
TäysOSUMA
Mieti, jos kuolisit juuri nyt: Minne sielusi menisi iankaikkisuuteen? Oliko kaikki asiat mitä olet ikinä tehnyt; ilman tarkoitusta, eikä niillä koskaan ollut oikeastaan väliä; vai lopetatko vain olemassaolon, kun vedät viimeisen hengen vetosi? Mieti huolellisesti: Tämä on elämäsi tärkein kysymys. On vain yksi mahdollisuus tajuta se; ja se on tässä elämässä. Älkää eksykö: Jumala ei anna pilkata Pyhää Nimeään; sillä mitä ihminen kylvää, sitä se ihminen tulee myös niittämään: Elämä ei ole vain yksi iso synninteko juhla; ja sitten vaan haudataan matalaan hautaan, kuin koira; ilman minkäänlaisia seuraamuksia. Taivas on todellinen: Ikuisen autuuden, rauhan, ilon, ja täydellisyyden paikka. Helvetti on todellinen: Ikuisen tuskan, piinan, epätoivon, ja kärsimyksen paikka. Tulet viettämään ikuisuutesi, yhdessä näistä paikoista. Jumalan tahto on, ettei kukaan joutuisi kadotukseen. Eräänä päivänä: Joka ainoan meistä, tulee olla Pyhän Oikeudenmukaisen Jumalan Tuomioistuimen edessä; ja tehtävä tili, mitä olemme tehneet eläessämme. Ainoa tapa päästä Taivaaseen on; jos et ole koskaan rikkonut yhtäkään kohtaa Jumalan Laista, eli tehnyt syntiä: Ja joka ikinen meistä on tehnyt syntiä, ja on vailla Jumalan Kirkkautta. Yksikään ihminen; joka ei ole uudestisyntynyt Ylhäältä, Jumalan Pyhästä Hengestä, ja on vielä synneissään; ei voi periä Jumalan Kuningaskuntaa: Sillä synnin palkka on kuolema, ja iankaikkinen kadotus: Syntimme erottavat meidät Jumalasta. On absoluuttisen varmaa, että joka ainoa ihminen tulee kuolemaan jonakin päivänä: Ja sen jälkeen; tulee Pyhän Kaikkivaltiaan Jumalan Oikeudenmukainen Tuomio.
Mutta Hyvä Uutinen on; että Taivaallinen Isä rakkaudessaan ja armossaan, lähetti Ainutsyntyisen Poikansa; Jeesuksen Kristuksen, sovittamaan syntimme: Hän astui alas Taivaan Valtaistuimeltaan, oli Jumala lihassa, sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyestä; eli pyhän täydellisen elämän, ollessaan samoissa houkutuksissa kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä; tuomittiin epäoikeudenmukaisesti syyttömänä kuolemaan; hakattiin, pilkattiin, ruoskittiin, kidutettiin äärimmäisen brutaalisti, ristiinnaulittiin; ja kärsi sietämättömän tuskallisen ja kivuliaan kuoleman Ristillä, antaen henkensä ja Verensä vapaaehtoisesti puolestamme; sillä anteeksiantamusta ei ole ilman veren vuodatusta: Mutta Kristus; Virheetön ja Tahraton Jumalan Karitsa, Täydellinen Kertakaikkinen Lopullinen Uhri; kantoi rangaistuksen synneistämme Ristillä, ja maksoi syntivelkamme kokonaisuudessaan, uhraamalla Itsensä vuoksemme; jotta voisimme saada kaikki syntimme anteeksi; menneet, tämänhetkiset, ja tulevat synnit; ja siten olla takaisin lunastetut Jumalalle; Paratiisissa tapahtuneen saatanan houkutteleman syntiin lankeemuksen jälkeen; sen Pyhän Kallisarvoisen Veren kautta, jonka Jeesus vuodatti Golgatan keskimmäisellä Ristillä; iankaikkisessa rakkaudessaan, mikä Hänellä on joka ainoata meitä kohtaan.
Jos sinä aidosti muutat mielesi epäuskostasi Herraan Jeesukseen Kristukseen, Israelin Pyhään; ja uskot, luotat, ja olet täysin vakuuttunut koko sydämestäsi; että Jeesus Kristus Nasaretilainen, Kuningas Messias; Yhden ja Ainoan Todellisen Elävän Jumalan Ainutsyntyinen Poika; ristiinnaulittiin Golgatan Keskimmäisellä Ristillä, kuoli Ristillä syntiemme vuoksi, haudattiin, nousi ylös kuolleista Jumalan voimasta Kolmantena Päivänä, Pyhän Raamatun mukaan, ja otat Hänet uskossa vastaan omakohtaisena Herranasi ja Pelastajanasi; Herran Jeesuksen Kristuksen Pyhän Kuninkaallisen Veren kautta; sinä pelastut, ja olet uudestisyntynyt Ylhäältä, Jumalan Pyhästä Hengestä. Jokainen synti, joka painaa sinun sisäistä olemustasi; jopa ne, joista et koskaan kehtaa edes puhua; annetaan anteeksi, eikä niitä enää koskaan muisteta Taivaassa. Muuta mielesi epäuskostasi Herraan Jeesukseen Kristukseen, usko Ilosanoma, seuraa Herraa Jeesusta; ja tulet viettämään ikuisuutesi Pyhän Kaikkivaltiaan Jumalamme luona Taivaassa; jossa ei ole enää koskaan kuolemaa, surua, tuskaa tai kyyneleitä.
Joh. 3:16 - Sillä Jumala on rakastanut maailmaa niin, että antoi Ainutsyntyisen Poikansa (Jeesuksen Kristuksen): Jotta yksikään joka uskoo Häneen (Pelastajana); ei tuhoutuisi (Helvetissä), vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä (Taivaassa).
Joh. 14:6 - Jeesus vastasi: ''Minä olen Tie, Totuus ja Elämä: Kukaan ei tule Isän luo (Taivaaseen); paitsi Minun kauttani.''
Joh. 6:47 - (Jeesus sanoi:) ''Totisesti totisesti; sanon teille: Joka uskoo Minuun; hänellä on iankaikkinen elämä.''
Joh. 3:3 - Jeesus vastasi: "Totisesti totisesti; sanon sinulle: Ellei ihminen uudestisynny (Ylhäältä, Jumalan Pyhästä Hengestä); hän ei voi nähdä Jumalan Kuningaskuntaa."
1 Joh. 5:12 - Jolla on (Jumalan) Poika; hänellä on elämä: Jolla ei ole Jumalan Poikaa; hänellä ei ole elämää. _(Uskonnollisuus ja kirkot, ei ole se, joka pelastaa meidät: Pelastus on Henkilö; Herramme, Jumalamme ja Pelastajamme: Jeesus Kristus. Meillä on yhteys Isään Jumalaan; Hänen Poikansa Jeesuksen kautta; Pyhässä Hengessä. Ei ole kyse siitä, että olemme uskonnollisia ulkoisesti: Kyse on siitä; että meillä jokaisella olisi henkilökohtainen yhteys Jumalan kanssa.)_
Apt. 4:12 - Eikä pelastusta ole yhdessäkään toisessa: Sillä Taivaan alla ihmisille ei ole annettu muuta nimeä, jossa meidän tulisi pelastua; (ainoastaan Herra Jeesus Kristus).
Room.10:9 - Jos sinä siis tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi; ja uskot sydämessäsi, että Jumala on herättänyt Hänet kuolleista; niin sinä pelastut.
Room. 8:1-2 - Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa; (jotka ovat uudestisyntyneet Jumalan Pyhästä Hengestä): Sillä elämän Hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa; on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
Ef. 2:8-9 - Te olette armosta pelastettuja, uskon kautta, ette itsenne kautta; se on Jumalan lahja: Ette tekojen kautta; jotta kukaan ei voisi ylpeillä. _(Pyhän Raamatun mukaan: Pelastus on täysin, yksinomaan ja 100%; uskosta, luottamuksesta ja varmuudesta Jeesukseen Kristukseen, Hänen armostaan, ja Täytetystä Ristintyöstään: Jumala katsoo meidät arvollisiksi Kristuksessa. Yksikään meistä ei ole elänyt, eikä tule elämään täysin synnittömästi; edes uudestisyntymisen jälkeenkään: Ainoastaan Kristus eli täydellisen synnittömän elämän, ja täytti Jumalan Lain täydellisesti. Emme voi ansaita pelastusta omilla hyvillä teoillamme, emmekä pysy pelastettuina hyvistä teoistamme: Jumala on antanut meille vapaan tahdon, kuinka uskollisesti haluamme seurata Häntä. Syntien hylkääminen on todellakin Jumalan tahto, mutta se voi viedä joskus pitkäänkin; ja jos jatkamme synnissä tieten tahtoen ja tahallamme: Tulemme niittämään mitä olemme kylväneet; mutta Jumala on kuitenkin armollinen ja pitkämielinen. Vaikka olisimmekin kahleissa alkoholiin, huumeisiin, himoihin, homoseksuaalisuuteen tai mihin tahansa muuhun syntiin; mutta uskomme, luotamme,ja olemme täysin vakuuttuneita, koko sydämestämme ja sielustamme Herraan Jeesukseen Pelastajana: Meillä ei ole edes pienintäkään pelkoa siitä, että voisimme joutua Helvettiin; vaan pääsy Taivaaseen, kiitos Herran Jeesuksen Kristuksen: Sillä Kristuksen Pyhä Jumalallinen Veri on pessyt kaikki syntimme pois, ja olemme sinetöidyt, turvatut ja pyhitetyt ikuisesti Jumalan Pyhän Hengen lupauksella; joka takaa perintömme, Pyhän, Armollisen, Kaikkivaltiaan Jumalan Kuningaskunnasta. Usko, luottamus ja varmuus Herraan Jeesukseen Kristukseen + ei mitään muuta = Pelastus.)_
Jes. 1:18 - ''Tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme.'' Sanoo HERRA: ''Vaikka syntinne ovat verenpunaiset; ne tulevat lumivalkeiksi: Vaikka ne ovat purppuranväriset; ne tulevat villan valkoisiksi.''
1 Tim. 2:5 - Sillä on Yksi Jumala, ja on myös yksi Välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä: Ihminen Kristus Jeesus. _(On Vain Yksi Jumala, kolmessa eri Persoonassa: Isä, Poika, ja Pyhä Henki. Tätä kutsutaan; Pyhäksi Kolminaisuudeksi, tai Pyhäksi Kolmiyhteydeksi. Ei ole kolmea eri Jumalaa: Vaan Yksi Ainoa Jumala; kolmessa eri Persoonassa.)_
Ilm. 1:8 - (Jeesus Kristus sanoi:) "Minä olen Alfa ja Omega: Ensimmäinen ja Viimeinen.'' Sanoo Herra Jumala: ''Joka on, ja joka oli, ja joka on tuleva: Kaikkivaltias." (Kuninkaiden Kuningas ja Herrojen Herra)
1 Piet. 5:8 - Olkaa raittiita, valvokaa: Vastustajanne paholainen kulkee ympäri, kuin karjuva leijona: Etsien; kenet voisi niellä.
Joh. 10:10 - (Jeesus sanoi:) ''Varas (saatana) ei tule muuta; kuin varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan: Minä olen tullut; jotta heillä olisi elämä, ja yltäkylläisesti.''
Ef. 6:12 - Sillä meillä ei ole sota lihaa ja verta vastaan; vaan hallituksia ja henkivaltoja vastaan; maailmanvaltiaita vastaan, jotka hallitsevat tämän maailman pimeydessä; pahoja henkiolentoja vastaan taivaan alla.
Jes. 41:10 - (HERRA sanoi:) ''Älä pelkää; sillä Minä olen kanssasi: Älä ole kauhuissasi; sillä Minä olen sinun Jumalasi: Minä vahvistan sinua, Minä autan sinua: Minä tuen sinua Vanhurskauteni Oikealla Kädellä.''
Jes. 54:10 - Vaikka vuoret järkkyisivät, ja kukkulat horjuisivat: Mutta rakkauteni sinuun ei järky koskaan, ja Rauhanliittoni ei horju milloinkaan.'' Sanoo HERRA; Armahtajasi.
Ilm. 22:12 - (Herra Jeesus Kristus: Kaiken ja jokaisen Tekijä; mitä ikinä on, on ollut tai tulee olemaan: Pyhä Kaikkivaltias Jumala; sanoi:) "Ja katso; Minä tulen äkisti; ja palkkani on mukanani: Antaakseni jokaiselle tekojensa mukaan."
HERRA siunatkoon sinua, ja varjelkoon sinua; HERRA kirkastakoon kasvonsa sinulle, ja olkoon sinulle armollinen; HERRA kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi, ja antakoon sinulle rauhan; Jeesuksen Kristuksen Pyhään, Kuninkaalliseen, Voimalliseen, Armolliseen, ja Kaikkivaltiaaseen Nimeen: Aamen.
Surkea kappale, äänet ei yhtään sovi yhteen. Tyhjänpäiväinen rentoutus.
❤