Perustin Uuden YRITYKSEN - Yritys #1
Vložit
- čas přidán 16. 05. 2024
- Perustin uuden yrityksen, taas.
Miksi perustin sen? Vastauksia saa selville katsomalla videon.
Yritys ei ole kumminkaan perustettu tämän CZcams -kanavan pyörittämiseen.
Kiinnostaako tämmöinen vapaamuotoisempi ja "oikeassa elämässä" tapahtuva sisältö
Olet todella selkeä ja ymmärrettävä puhuja. Olisi erittäin mielenkiintoista kuulla ihan tietämättömältä tasolta ajateltuna, mitä yrittäjäksi ryhtyminen vaatii ja mitä kaikkia vaiheita tämä sisältää. Kukaan ei näitä opeta, jos et ole sattunut syntymään oikeisiin olosuhteisiin.
Hyvä idea!
Voisinhan minä sen käydä läpi ensi videolla.
Ei pidä paikkaansa. Suomessa on yrittäjä koulutusta ja opastusta pilvin pimein. Kysy Googlelta tai elyltä tai alan järjestöiltä.
Tärkein on hyvä idea tai suunnitelma mitä lähtee tekemään ja se, että teet jonkinlaisia laskelmia toiminnan kannattavuudesta. Kannattaa myös huomioida, että markkinointi vie huomattavan paljon aikaa, jos ei ole asiakkaita jo alunperin. Hyvä idea voi kaatua siihen ettei se lähde kannattavasti pyörimään ennen kuin kirstun pohja tulee vastaan. Tuollaisia tilanteita pitäisi pyrkiä välttämään jo etukäteen.
@@xxxyyy1880 stereotypisesti meidän suomalaisten isoin kompastuskivi on myynti ja markkinointi. Tuotteita me osataan tehdä, mutta ei saada niitä myydyksi vaikka yhtä hyvin kun ruotsalaiset.
Ehdottomasti, kiitos jo etukäteen!
Kiinnostaa.. Kiitos.
Kiitos Jussi jälleen laadukkaista videoista😊 ehdottomasti halutaan kuulla lisää tästäkin aiheesta❤
Kiitos. Lisää tulossa 👍
Hyvä idea tämä videosarja!
Mitä enemmän opit yrityksistä sitä enemmän voit myös siitä tehdä tietopläjäyksiä muille. Kyllä itsekkin on tullut paljon mietittyä verotusta, eläkemaksuja, työn ostoa, työn myyntiä, ulkomaankauppaa, jne.
Aika hauskaa miten ihmiset luulee että yrittäjyys ois joku pako palkkatyöstä. Sehän on vaan hyppyä kertaluokkaa vaikeampaan ja haastavampaan tilanteeseen.
Kyllä kannattaa yrittäjäksi lähteä. Jää paljon näkemättä, jos palkkaduunissa on koko elämän. Mä oon välillä yrittäjänä ja välillä oon palkkatöissä. Molemmissa on puolensa.
Joo, parasta pääomaa elämässä saa oppimalla. Yrittäjänä saa kyllä opetella jos jonkinmoista yleensä.
Tosi mielenkiintoinen ja hyödyllinen videosarja! Itselleni hyvinkin ajankohtainen, koska perustin osakeyhtiön vuoden vaihteessa.
Mukava kuulla! Onnea ja menestystä.
Yritystoiminnasta suurimman harhan oikaisu yli 30 vuoden kokemuksella. Menestystäkin on saavutettu. Yrittämisen vapaus - sitä ei ole olemassa lainkaan. Kun asiakas sanoo, tavataan toimistollamme 15.8 klo 8:30 niin siinä on vapautesi. Voisin helposti pitää parin tunnin luennon aiheesta.
Ainahan voi myydä "eioota" 😬
Yrittäminen on tunnetusti raskasta, kunhan vain muistaisi yrittää pitää stressin loitolla.
Mukava kuulla uusista suunnitelmista - onnea matkaan!
Kiitos 😊
Kiinnosta!😊
Kiinnostavaa seurata.
Noniin Koska voi ostaa osakkeita :D
Syksyl on jo myöhäistä..
Siis sehän on ensimmäinen askel nyt. Ei liikevoittoa, ei liikevaihtoa, bisnes ei vielä pyöri ja ei ole mitään muuta kuin tyhjiä lupauksia.
Teen teille hyvän osakeantimatetiaalin, jossa esiintyy sanoja kuten tekoäly ja megatrendit, niin ette voi olla antamatta mulle teidän rahojanne 😎
Pakko kysyä, oletko entinen jääkiekkoilija Jussi Halme? Jotain samaa teis on.
En ole, minun jääkiekkourani loppui jo alle 10 vuotiaana 😬
Jussi sun videot on informatiivisia ja selkeitä, mutta nää viikset on too much
_Kasvatin viikset (taas)_
Höpö höpö, viikset FTW.
Voihan noista ajaa puolet pois, jos ei kokonaan tohi...
Siis kai ymmärrät, että sun takia ne viikset esiintyvät nyt myös seuraavassa videossa 😅
Viikset on aina jees😊
Tubeparkki Oy. Kotisivut löytyy yrityksen nimellä?
Kuten sanoin, seuraavassa videolla 😉