Juontohommia, vesijäätä, ketjujen laitto ja tarrojen asennus OSA 3/3

Sdílet
Vložit
  • čas přidán 21. 03. 2024

Komentáře • 72

  • @karipeltonen4989
    @karipeltonen4989 Před 3 měsíci +2

    Olipa hyviä videoita kaikki 1-3 Tomi! Puutavara-autoilijoiden kova todellisuus tuli tutummaksi meille "maakrapu" katsojille!
    Jos sopii, ketjuihin liittyvä muistoni vuodelta 1959 tai 1960: Isäukko oli kuorma-autoilija jo tuohon aikaan, Ford Thamesilla eli Tempsillä. Matti-setä ja naapurin Antti olivat apumiehinä ropsinajossa jossain Sukevan lähellä, parinsadan kilometrin päässä. Keväällä kun savotta oli loppunut ja Tempsi ja miehet kotiutuivat, niin kolmestaan purkivat ketjut pois kotipihassa. Sain katsella siinä ympärillä, ja ketjut oli vedetty kiinni moninkertaisella rautalanlasidoksella - näin sen muistan. Liekö Perkinsissä ollut 50 hevosvoimaa, eli moninkertainen rautalanka kesti sidoslankana. Ketjuthan lienevät olleet päällä alkutalvesta kevääseen. On yksi elämäni ensimmäisistä muistoista, eli olin 3- tai 4-vuotias. Oli varmasti erilaista autoilua kuin nykyisin - Tempsi lienee jaksanut viedä 12-15 kuutiota ropsia, lavalla poikittain. Siinä ei ollut lämmityslaitetta ja kun sitten lämmityslaitteen oli isäukko ostanut ja asentanut paikalleen, niin siitä tuli haitariletkut tuulilasiin puhaltamaan, ja niitä letkuja ei pikkupoika saanut räplätä, tai tuli turpaan.
    Muistan myös Tempsin myynnin, 1959 tai 1960 syksyllä. Ostajat olivat Vesannolta. Hintaneuvottelu oli niin tiukka, että isäukko otti pois apumiehen penkistä hankkimansa uuden istuinpäällisen! Kun ostajat lähtivät Vesannolle, muistan auki olleen apumiehen oven kautta näkyneen apumiehen penkin ilman päällistä, ja vieterien päällä istuneen toisen ostajan. Se istuimen päällinen pyöri sitten liiterissä jonkun vuoden, ja hävis sitten. Muistan paljon neuvotellun myös siitä lämmityslaitteesta, mutta menikö se Tempsin mukana, en muista.
    Vuosilukuja en pysty täsmentämään kumpi on kyseessä, 1959 vai 1960.

    • @tukkitomi
      @tukkitomi  Před 3 měsíci +1

      Mitä oliko niillä pyörissä ketjut ton matkan

    • @karipeltonen4989
      @karipeltonen4989 Před 3 měsíci

      @@tukkitomi Joo-o! Kuten kirjoitin, ketjut ovat voineet olla päällä alkutalvesta kevääseen. Ei oo ollut aurattuja metsäautoteitä eli pahimmillaan tuiskun jälkeen on pitänyt puskea umpeen mennyttä uraa lanssille lastaamaan, ja ummessahan se lanssikin on ollut. Myös yleisten teiden auraus ja hiekoitus on ollut miten sattuu - TVHlla ei juurikaan ole ollut kalustoa teiden aukaisuun siis "mennään hiljaisemmille teille auraamaan ehkä ylihuomenna"! Ja purkupäässä esimerkiksi ratapihalla lumityöt on kuuluneet autoilijan taksaan - osaltaan siitä syystä kaksi apumiestä, ja auton mukana on ollut kolme isoa lumilapiota! Muistan isäni kertoneen, että ketjut joutui ottamaan pois silloin kun rengas räjähti!
      Renkaiden laadusta silloin kertoo isäukkoni muistelu - kertoi ostaneensa Itä-Saksalaisen "Riesa"-merkkisen renkaan, ja huomenna sai ostaa seuraavan 🙄. Eli piti palata monta kertaa kalliimpiin USAlaisiin tai saksalaisiin renkaisiin.
      Kotiseudullani Linjaliikenne Toivasen linja-autoissa on ollut lähes koko talven lumiaura keulalla, ja lumiketjut aina mukana ja hyvin usein alla - eihän linja-auto ilman ketjuja pysty työntämään auraa ilman ketjuja umpeenmenneellä tiellä.

    • @karipeltonen4989
      @karipeltonen4989 Před 3 měsíci

      @@tukkitomi Kyllä isäukko niin kertoi, että ketjut ovat olleet päällä alkutalvesta kevääseen. Paitsi kun rengas on räjähtänyt silloinhan ne on pitänyt purkaa pois, ja laittaa sitten uuden renkaan päälle.
      Silloin 1950-luvulla ei ole ollut kovinkaan tehokasta yleistenkään teiden aurausta. Puhumattakaan metsäautoURIEN aurauksesta!, ei niitäkään ole aurailtu ja lanssille on pitänyt päästä, eli ketjut ovat olleet tarpeen. Iso osa ajosta on ollut ummessa olevia teitä pitkin kunnes lumi polkeutuu. Ja sama juttu purkupäässä jossakin ratapihalla tai seisakkeella. Purkupaikan lumen auraus on sisältynyt autoilijan taksaan, ja mukana on ollut isot lumilapiot joka miehelle.
      Onhan ketjut syöneet renkaita mutta minkäs voit! Ja jos olet jo jäänyt kiinni, niin aika hankala on laittaa ketjuja päälle....
      Lisäksi, on muistettava, että painot ovat olleet ihan toista luokkaa kuin nykyisin - isäni Tempsissä kuormat lienevät olleen 12-15 kuutiota kaksimetrisiä ropseja, paljonko se tekeekään painona.
      Silloinkin on ollut erilaatuisia renkaita. Sukevan savotassa isäukko muisteli ostaneensa Itä-Saksalaisen "Riesa"-merkkisen renkaan, ja heti ensimmäisen päivän jälkeen piti ostaa räjähtäneen "Riesan" sijalle USAlainen tai saksalainen rengas, vaikka hinta onkin ollut moninkertainen "Riesaan" verrattuna. Riesa = sittemmin Pneumant 🤔🙄
      www.rengas-outlet.fi/tuote/auton-renkaat/pneumant/kesarenkaat

    • @tukkitomi
      @tukkitomi  Před 3 měsíci +1

      Olipa hyvät muistelot 👍🏿👍🏿😅 se on ollu eri aikaa sillon

  • @ilkkam8074
    @ilkkam8074 Před 3 měsíci +3

    Kerran menin Muurmanskiin Rajajoosepis laitoin perävaunun etu ja takakulmaan ristiin oli ykköspyörä pv.Hyvin pysy perävaunu Sian selän päällä😂

  • @RutgerS777
    @RutgerS777 Před 3 měsíci +2

    Voisitko laittaa kuvat tai videolla näyttää miten eroaa kesä- ja talvipintainen rekan kummi. Niillä kai kuitenkin kelkotaan samoilla renkailla kesät talvet nykyäänkin?

    • @tukkitomi
      @tukkitomi  Před 3 měsíci +1

      En mää käytä ku talvi renkaita autossa ja niillä ajetaan aina syksyyn asti ei oo kesärenkaita erikseen

  • @petriarling7012
    @petriarling7012 Před 3 měsíci +8

    Kiitos hyvistä videoista👌 siinäpä se nähdään, missä lapsen kengissä tämä tienhoito on nykysuomessa😬 siellä nämä päättäjät istuu toteemipaalutalossa ja kurittavat köyhiä/lapsiperheitä🤨

  • @anttilaakso5993
    @anttilaakso5993 Před 3 měsíci +2

    Tuommosissa keleissä on kyllä siinnä ja siinnä että kannattaako lähteä ollenkaan. Syö miestä viikon töitten verran ja puhumattakaan siitä mitä kalustolle ja itelle voi käydä

  • @ilkkam8074
    @ilkkam8074 Před 3 měsíci +3

    Taitaa hiekka olla maasta loppu😂Nuilla keleillä hankkii joskus peremmin kun ei lähe lainkaan😅

    • @tukkitomi
      @tukkitomi  Před 3 měsíci +2

      Jep mutta oli sinne tarrotukseen varattu aika

  • @Kehveli83tt
    @Kehveli83tt Před 3 měsíci +4

    Kylläpä on reilun parinviikon aikana saannut ketjua laittaa😂. Kevät on mukavaa aikaa😅

    • @tukkitomi
      @tukkitomi  Před 3 měsíci

      Juu en mää muualla oo tarttenu

  • @peksifil6896
    @peksifil6896 Před 3 měsíci +1

    Sompamies on. Aika tetsausta on tuolla mettässä ryskätä. Mutta tomaatit ja kurkut suuhun😊

  • @janhonenpaavo6713
    @janhonenpaavo6713 Před 3 měsíci +1

    Kyl liukkaus on paha ,varsinki taajamat,ja liikenne määrät,sulla uus hieno peli rivi kutonen äänetön,teit oikeen valinnan,vääntöön tuntuu riittävän

  • @RutgerS777
    @RutgerS777 Před 3 měsíci +2

    Hyvältä näyttää firman tarrat ja Finland 🇫🇮 vielä tuohon mahtuisi kumpaankin oveen tukkitomi youtube tarrat 👍😎

    • @tukkitomi
      @tukkitomi  Před 3 měsíci +1

      Joo nii mahtus se tube tarra mutta en tiiä mikä juttu se on

    • @RutgerS777
      @RutgerS777 Před 3 měsíci +2

      @@tukkitomi Eiköhän se ole firmalle mainosta siinä missä muutkin ja nuoret pöllikuskin alut saavat jaella kuvia somessa.

  • @MrSeprus
    @MrSeprus Před 3 měsíci +3

    Kesärenkailla ostit mopon...

    • @tukkitomi
      @tukkitomi  Před 3 měsíci +2

      Jep jep tuli väärillä ite katoin että on misukat mut oli väärä kuvio renkaissa

  • @mattiheikkinen336
    @mattiheikkinen336 Před 3 měsíci +3

    Hyvännäköinen👍

  • @samiputro5334
    @samiputro5334 Před 3 měsíci +1

    Mulla ois nordchainin,entisen gunnebon testiketjut,ykköspyörä mallit,voisin laittaa kuvan kun tietäis numeron.

    • @tukkitomi
      @tukkitomi  Před 3 měsíci

      Laita tukkikiito@outlook.com

  • @anttitikkanen7924
    @anttitikkanen7924 Před 3 měsíci +2

    Tuttua seutua tuo. Monesti talvella sielä tiet heikossa kunnossa.😁

  • @zemanv4
    @zemanv4 Před 3 měsíci +1

    Talvi on täällä yhä täydessä vauhdissa. Tie on jään peitossa. Mutta hieno video sinulta. Kiitos.😉😉

  • @mattipennala508
    @mattipennala508 Před 3 měsíci +2

    Tälle tiellekö pyysit hiekkaa?

    • @tukkitomi
      @tukkitomi  Před 3 měsíci +1

      Ei ku sille misä juontelin tämä tuli yllätyksenä

  • @markku798
    @markku798 Před 3 měsíci +3

    Vyyhti rautalankaa olis hyvä.

  • @jukkapiiroinen9662
    @jukkapiiroinen9662 Před 3 měsíci +1

    Jos saa vinkin antaa, nii työkalut ja ainakin letkut lämpöiseen säilytykseen. Ruostuu melko äkkiä tuolla ulkolaatikos😁

  • @jouni1313
    @jouni1313 Před 3 měsíci +2

    Oliko poroja?

  • @erkkikiviniemi2608
    @erkkikiviniemi2608 Před 3 měsíci +2

    Kyllä tuo talvi on perseestä,kaikin puolin ,varsinkin nuo syrjäseudun tiet peilijäässä,hoitaako niitä kukaan?ketujut auttaa😅

    • @tukkitomi
      @tukkitomi  Před 3 měsíci +3

      Kyllä kai ne hoitaa mutta mulla on semmonen kutina et keli vaihtelee alueittain niin paljon että se on varmaa vaikia edes tietää aina liukkaasta jos ei joku ilmota

  • @anssikukkonen768
    @anssikukkonen768 Před 3 měsíci +1

    Entinen ajopelisi tuli Joensuussa vastaan toissaviikolla. Menikö vaihdossa vai oliko nosturi myyntihuollossa? 🔧😄

    • @tukkitomi
      @tukkitomi  Před 3 měsíci

      Yks eläke ukko vei sen nosturin vaihossa

  • @jounitervahauta3502
    @jounitervahauta3502 Před 3 měsíci +2

    Onkohan kukaan kokeillut ketjuja kärryyn tuollaisella peilijäisellä tiellä? Mitähän siitä seuraisi?

    • @teppoj5017
      @teppoj5017 Před 3 měsíci +1

      Eikö se riittäis kun olis yhdet ketjut etusessa ja yksi ketju jossain takasessa siinä kärrissä?

    • @tukkitomi
      @tukkitomi  Před 3 měsíci +3

      Siis oon joskus laittanu kärryyn kettingin ku oli saman kokonen rengas ku veto rengas mutta kyllä se kulkee ku laittaa veturiin kaks ketjua ni ajaa vaikka kuin liukasta tietä

    • @jounitervahauta3502
      @jounitervahauta3502 Před 3 měsíci +1

      @@tukkitomi helpottaisiko jarruttamista/moottorijarrutusta(Jos sellainen ominaisuus on nyky kuorma-autoissa)

    • @tukkitomi
      @tukkitomi  Před 3 měsíci +1

      @@jounitervahauta3502 no se on pahin se moottori jarru koska se vetorenkaat jos menee suttiin niin sen jälkeen se lähtee sivuluisuunn

  • @mattimiikkulainen1935
    @mattimiikkulainen1935 Před 3 měsíci +1

    Meni viimme yönä kytkimen käyttömodooli tai joku sellaanen.ei menny vaihre tuppaa ja ylosotto katos.jännä nähä meneekö sulla.nää näitä tän ajan vikoja😅

    • @tukkitomi
      @tukkitomi  Před 3 měsíci

      Mikä ajokki sulla ja onko paljon ajettu ja ikä

  • @TheKeisari76
    @TheKeisari76 Před 3 měsíci +2

    Liikelounas😅

  • @janhonenpaavo6713
    @janhonenpaavo6713 Před 3 měsíci +1

    Et todellakaan oo pelkuri,kukauuen auton uhraisi 😊😊😊😊

  • @jouni1313
    @jouni1313 Před 3 měsíci +2

    Ei tuota aja mielikseen edes pikkuautolla talvella.

  • @RahtiSika
    @RahtiSika Před 3 měsíci +1

    Miksi 2 LA:ta 🤔

    • @tukkitomi
      @tukkitomi  Před 3 měsíci +1

      Toinena on ula ja toinen lälläri toisella huuellaan erikoiskuljetukset ja toisella tehtaan purkukoneelle ja sahan mittaan

  • @peksifil6896
    @peksifil6896 Před 3 měsíci +1

    Onko tossa rekassa talvigummit? Nastoja ei vissiin ole, eikö ne kestä vai hajoaako tie? Ainaski pelastuslaitoksella on nastat.

    • @tukkitomi
      @tukkitomi  Před 3 měsíci +1

      Kesä renkailla on tämä auto ei oo nastoja nyt mutta varmaan ens talvena laitan nastat

  • @etunimisukunimi6715
    @etunimisukunimi6715 Před 3 měsíci +1

    Jäikö entinen auto lisäksi vai menikö vaihtoon

    • @tukkitomi
      @tukkitomi  Před 3 měsíci

      Sen entisen auton annoin isälle ja se ajelee sillä

  • @jamppis80
    @jamppis80 Před 3 měsíci +1

    Se on kyllä tuo ykköpyörä ketinki yhessä vetosessa ihan sama ku vituton huora, mutta hyvä jos tuolla pärjää😅👍🏻

    • @tukkitomi
      @tukkitomi  Před 3 měsíci

      Tuosta sun vertauksesta ei oo kokemusta mutta kyllä tuola ykkösen ketingillä mitään tekee oisin laittanu eturenkaaseenki mutta en ollu leikannu lokasuojia ni ei voinu

  • @taxihuttunen
    @taxihuttunen Před 3 měsíci +1

    Mäni munan koitoksi