Ben Varon ja Ari Koivunen (Amoral)@ Ylex haastattelu 13.2.2014

Sdílet
Vložit
  • čas přidán 16. 02. 2014
  • Check Amoral´s latest music video PROLONG A STAY • Amoral - Prolong A Sta...
    from the album FALLEN LEAVES & DEAD SPARROWS (2014)
    / amoralweb
    -------------------------------------------------------------------------
    Ben Varon ja Ari Koivunen olivat Uuden musiikin iltavuoron Juhani Kenttämaan vieraina uuden levyn tiimoilta. Haastateltavat intoilivat YleX:n haastattelussa luonnollisesti uudesta albumistaan, mutta myös Tuska-festivaalin keikkajulkistuksesta.
    - Aina yhtä hienoa saada se vahvistussähköposti, että keikka Tuskassa toteutuu, Ben kertoi.
    - Ollaan jokaisen levyn jälkeen käytä Tuskassa. Tämä on neljäs kerta nyt, Ari jatkaa.
    Amoralin riveissä on läpi bändin historian tapahtunut paljon, mutta Benin mukaan viime vuosina yhtyeessä on tapahtunut valtavasti muutoksia.
    - Kuuden levyn sisään on tapahtunut viiden bändin edestä muutoksia. Joka levyllä ollaan keksitty pyörä uudestaan - oma pyörä, ei musiikillisesti.
    Ben jatkaa, että into musiikkiin on kuitenkin vuosien aikana pysynyt samana ja samalla tarmolla on aina aloitettu uusien albumien teko.
    - Lapsenomainen into ei ole muuttunut vaan pysynyt.
    Amoralin uusi levy Fallen Leaves & Dead Sparrows julkaistiin 14. helmikuuta. Levyn nimi tulee siitä, kun Ben näki yhden päivän aikana kolme kertaa pudonneen lehden, jota luuli joka kerta kuolleeksi linnuksi. Kyseessä on konseptialbumi, joka kuvastaa Arin ja Benin mukaan kolmenkympin kriisiä.
    - Osa bändistä täytti tässä taannoin 30. Itsellä se kolahti vähän kovempaa. Huomaisin, että levyn stroori alkoi punoutua sen ympärille. Mukana on kuitenkin myös muuta tarinaa, ei siis pelkästään minun omaa elämää, Ben nauraa.
    Amoralin musiikki on aina ollut mutkittelevaa ja musiikillisesti hieman hankalaa. Tällä kertaa yhtye sukelsi kuitenkin syvemmälle progeen.
    - Edellisellä levyllä oli pari progehtavampaa biisiä ja ne näyttivät uppoavan. Yleisö reagoi niihin todella hyvin, Ari summaa.
  • Hudba

Komentáře •