"Roskat otetaan vaikka hyttiin" - Tämä työpäivä kysyi luonnetta
Vložit
- čas přidán 10. 02. 2024
- Lauantaina lähdin itse taas ajamaan kartonkia mutta päivä otti taas luulot pois. Ihan kaikki tuntuivat olevan vastaan jätekatosten ovia ja asukkaita myöten. Videon alussa tutustutaan Jokelan varikkoon ja sen autoihin sekä tehdään lähtötarkastukset - mutta yhtä leppoisena ei päivä enää jatkunut.
- Auta a dopravní prostředky
Itse mieluummin ajan kartonkiastioita tyhjäksi kuin molokkeja, noissa kartonki paikoissa on näköjään joka puolella maata asukkailla petrattavaa toiminnassaan.
Kiitos filmistä löytyi uutta näkökulmaa tulevaisuutta varten.
Kiitos ja kumarus videosta
Voisin väittää, että kun on noin paljon purkkeja kannet selällään niin kapulalla on ollu liian optimistinen näkemys sopivista tyhjennys väleistä kun ovat marraskuun alussa saanu nuo haltuunsa. Siihen päälle oletettavat urakoitsijan haasteet talven, kaluston toimivuuden, sairaslomien ja uusien ajoalueiden suhteen. Säästöillähän ne perustelee pitkät välit mutta kun näkee ilmeiset haasteet tyhjennyksiin tuossa videolla niin tuleeko tuo asiakkaalle oikeasti halvemmaksi, ken tietää.
Osa noista oli lakkoviikon jäljiltä ylitäysiä
Hurjalle kuulostaa molokkikuskin näkökulmasta tuo purkkien tyhjennystahti kun itse tyhjennän 30-60 molokkia päivässä riippuen alueesta 😄 kun tähdet ovat oikeassa asennossa niin yhden molokin keskimääränen tyhjennysaika itellä noin 2-3 minuuttia 🤝🏼
Joo, tuskin alle kahden minuutin voi päästä. Onko auto molokkien tyhjennykseen varusteltu pakkari?
montako paikkaa enemmillään päivässä yhdelle autolle ? tai montako paikkaa kerkeää yhdessä vuorossa ajaa ? oma enkka 270 / 8h paikat toki tiheässä. videon lopussa kerroit tärkeimmän, eli tulisi työnjohdokin itse ajaa että tietää mitä se käytännössä on eikä vaan vaatia enemmän ja enemmän kuskeilta
Toi on jo kova lukema, etkä edes kertonut astiamäärää 👌👌 Paikkojen määrä vaihtelee tosi paljon jakeesta ja alueesta riippuen, ja koska monia listoja ajetaan kahdella tai useammallakin kuskilla, on vielä vaikeampi kertoa yksittäisen kuskin minimiä. Enemmän kiinnitän huomiota juurikin tunnissa tyhjennettyihin astioihin.
itellä on semmonen ajatus noin 5min tyhjentää yhden molkin ite oon parhaimillani tyhentänyt 5 biojäte molkkia noin 20-18min kun miettii että normaalisti saisi sen noin 25min ja taisi olla tiheää sekajäte paikkoja tyhjentänyt joskus 67 paikkaa 57 minuuttiin mutta nyt yrittänyt olla katsomatta liikaa kelloa sillä olen huomannut miten paljon enemmän se on stressannut kun on katsonut kelloa tarkasti silti yritän ajaa nopeasti. Sillä ainoa tavoite on kummiskin että kaikki paikat saa ajettua turvallisesti pois ja ajallaan
Turvallisuus ja ajallaan ajaminen on tärkeitä, mutta toisaalta voisiko mahdollisimman isojen tehojen tavoittelu olla stressitöntä? Vaikuttaa, että monet hakevat omaa ennätystä tehoissa, ja näin ollen tehojen kasvattaminen suorastaan palkitsee.
Kun menen kyläileen INVA kortilla pysäköimään AS OY pihaan voivat käskeä yksityisen parkkipötön sakottaa, pitää jättää ajoradalle jollla INVA kortti on voimassa.Tepi.S:
Mites taukojen pitäminen? Saako teillä kuski syödä tai pitää kahvitaukoa päivän aikana?
Totta kai, pelkästään työaikalain perusteella on tarjottava 5,5 tunnin työjaksoa kohti puoli tuntia taukoa ja sen voi pitää kahdessa 15 minuutin osassa.
Moro laitoin sulle viestiä gmailissä että saatas paketti liikkeelle
kappas roskisukoilki samaa mahtumis ongelmaa mitä elintarvike puolel, mut aina saadaan mahtumaan miten päin tahansa 🤣
Mahdollisimman lähelle astioita on periaate, josta ei jousteta 😅
@@Ymparistohuollonurho no meinasin kuorman mahtumis ongelmaa, oli ehkä huonosti kirjotettu kommentti mutta totta tuokin on kyllä, ei rullakoita tai lavoja tee mieli pitkältä vedellä varsinki talvi aikana 🤣
Tämmösessä reittisuunnittelussa varmasti tekoäly tulee hyvonkin pian avuksi
Ehkä sitten, kun kauppamatkustajan ongelma on ratkaistu 😅
Onko tänne Poriinkin Urbaser pesiytynyt kun oon täällä yhden auton nähnyt?
On, siellä on nyt yksi auto ja lisää on tulossa
Ok. Auto näkyi tänään olvan Rajalan korjaamolla.
Oliko piirturi OUT-tilassa koko työpäivän ajan?
Kyllä
Takavalo jäi korjaamatta 😅
Saa auton ajopari korjata sen 🤫
Useammin pitäis tyhjentää nuo astiat
Osa noista oli lakkoviikon jäljiltä ylitäysiä
Onko Liveä luvassa?
Voisi joku viikonloppu pitää, tai viimeistään talvilomaviikolla 10