KATARIINA RÄIKKÖNEN - Touretten oireyhtymä, ADHD, masennus - OkeiOllaRikki podcast Ep.45

Sdílet
Vložit
  • čas přidán 10. 09. 2024
  • Tän jakson tekoa on odotettu ihan törkeen paljon ja nyt päästiin vihdoin tekemään jakso Touretten oireyhtymästä. Monille sana ”tourette” tarkoittaa automaattisesti päätöntä kiroilua. Se ei kuitenkaan ole taudin pääkuva eikä koprolalia edes kuulu jokaisen touretten oireyhtymää sairastavan taudinkuvaan.
    Kuka olisikaan voinut olla parempi vieras tähän jaksoon kuin Katariina Räikkönen. Aktiivisesti omien some kanaviensa kautta tourette tietoisuutta lisäävä Katariina suorittaa parhaillaan toimittajan tutkintoa Turun AMK:ssa. Touretten oireyhtymä heitti kapuloita oikein urakalla elämän rattaisiin teini-iän loppupuolella. Masennus, syömishäiriö ja adhd lisäsivät kuormaa entisestään ja nykyään Katariina asuu tuetun asumisen yksikössä.
    Tällä hetkellä jatkuvaa tukea arkeen tarvitseva nuori nainen suhtautuu varovaisen optimistisesti tulevaisuuteen. Omasta perheestä haaveilevana Katariina tiedostaa kuitenkin mitä se vaatii sairauksien hallinnalta ensin toteutuakseen.
    Katariinan tapaaminen oli mieletön ilo ja hän on kaikinpuolin todella mahtava tyyppi.
    #okeiollarikki #tourettenoireyhtymä #katariinaräikkönen

Komentáře • 17

  • @tahkis1214
    @tahkis1214 Před 11 měsíci +14

    wau! ihailen sitä kuinka Katariina kertoo asioista ja arvostan sitä kuinka annat hänen kertoa ajatuksensa loppuun ennen kuin poimit keskustelun lomasta seuraavan seikan käsittelyyn❤️🙏 mielenkiintoinen jakso, johon uppouduin täysillä, avarsi ajattelumaailmaa, ja olisi jaksanut kuunnella pidempäänkin! kiitos

  • @beakmug
    @beakmug Před 11 měsíci +7

    Kohdassa 8:50, samaistuin! mun aivot tulkitsee ”oo vaan oma ittes” aina sillee haa! Ne siis haluu et katon silmiin, hymyilen, oon suht kasuaali ja heitän rentoo läppää (mut ne ei todellakaan halua nähdä mun olevan oikeesti Oma Itteni)

  • @slv6470
    @slv6470 Před 11 měsíci +9

    hienosti osattu sanoittaa oma tarina :)

  • @Karvainensetamies
    @Karvainensetamies Před 11 měsíci +8

    Kiitos paljon jälleen hyvästä jaksosta! 🧸🏈🏀🌞🌝

  • @MarikaTikka-lb3sg
    @MarikaTikka-lb3sg Před 4 měsíci +1

    Aina välillä herää ja nyt taas heräs, joskus katkeroituu koska vanhemmat eivät reagoineet erinlaisuuteen, mut fakta on että silti olisin häiriöideni kanssa ja opetellut elämään niiden kanssa. Katariina muistuttaa kyllä siitä että oma ja monien muiden tilanne on oikeasti tosi hyvä.
    Sekin jo että lukiosta selviytynyt ja jatko-opintoja kohti edennyt on kova saavutus, itse en ole edes 2. Asteen tutkinnosta selvinnyt (adhd, bulimia, asperger/ocd, kaksisuuntainen mahdollisesti) ja Katariinasta huomaa et pyrkii silti kehittymään ihmisenä ja on tosi aktiivinen kaikilla keinoin millä pystyy.
    Harmittaa kyllä, koska näkee energian määrän ja potentiaalin ja intohimon oppimista ja elämää kohtaan, toivottavasti löytyy touretteen ja dystoniaan lieventäviä keinoja et itsenäisempi elämä olisi vielä edessä.
    Ja vaikutti siltä et niin ajatuksellinen et stressin määrä kasvanut "vahingossa" nuorena aika suureksi, perusteellinen asperger/ vilkas adhd tapaus selkeästi. Auttaa varmasti et tajunnut itsekkin et asperger piirteitä on, koska sen vaikutusta aliarvioidaan vaikka se ei päällepäin lyö päätänsä seinään, mut jatkuvat pienet ristiriidat monella osa-alueella minä vs muut niin vääryys herättää päätään usein eikä nuorena tiedä miksi ja mitä tehdä, tärkeää olis vanhempien rikkoa käsitys siitä et yksi tapa ei ole ainut oikea, ja reagointi muiden ei ole totuuden tai oikeaoppisuuden määritelmä (aina), koska aspergerit on aika usein herkkiä ja ottavat asian liian vakavasti/kirjaimellisesti.

  • @susannakokko5940
    @susannakokko5940 Před 11 měsíci +6

    Kiitos hyvä jakso , ihanat tyypit siellä 😊❤

  • @ACorpseWithoutSoul
    @ACorpseWithoutSoul Před 7 měsíci +1

    Katariina vaikuttaisi olevan mitä upein ihminen. Toivottavasti oireet helpottavat että elämä muuttuisi helpommaksi ja saisi itsenäisyytensä takaisin. Kaikkea hyvää tulevaisuuteen. 🤗

  • @keijo9851
    @keijo9851 Před 9 měsíci +1

    No niin jakso katsottu loppuun. Katariina olet todella rohkea tyyppi kun puhut tourettesta näin avoimesti ihmisten tietoisuus aiheesta on kyllä lisääntynyt varmasti paljon viime vuosina 🙂 Mä todella uskon että säkin löydät vielä keinot millä vähintäänkin vähentää ticcejä jos nyt niistä ei ihan kokonaan voi päästä eroon. Oot ihana, tosi nätti, fiksu ja hyvä tyyppi, kaikkea hyvää jatkoon 🙂

  • @juandelamost2837
    @juandelamost2837 Před 11 měsíci +2

    Ihana tyyppi olet Katariina! ❤

  • @johannavirtanen1948
    @johannavirtanen1948 Před 8 měsíci +2

    Kysyisin, oletteko molemmat käyneet neuvolan rokotusohjelman läpi?

  • @Animal-yb1rr
    @Animal-yb1rr Před 11 měsíci +1

    hyvä video

  • @erkkiriekkola3305
    @erkkiriekkola3305 Před 11 měsíci +1

    Jes. Oon odottanutkin että Katariina olis haastateltavana

  • @keijo9851
    @keijo9851 Před 9 měsíci

    Katsoin hetken jaksoa alusta jäin odottomaan mielenkiinnolla sitä että haastattelija olisi kertonut keinot millä hän itse pystyy hillitsemään tourettea? Eikö siitä puhuta koko jaksossa mitään vai?

    • @eeppepeeppe
      @eeppepeeppe Před 9 měsíci

      Onhan niitä mainittu jakson aika monia. Katariina mainitsi itsellään tanssin auttavan.

    • @keijo9851
      @keijo9851 Před 9 měsíci

      @@eeppepeeppe Jaa multa on mennyt ihan ohi, kyllä mä tuon kuulin kun Katariina kertoi tanssin auttavan mutta tuon miehen keinot meni ohi 🤔😅 Pitääkö tässä katsoa jakso uudestaan ja yrittää keskittyä vielä paremmin...