Unohtiko Yle, mitä on neutraali tiedonvälitys?

Sdílet
Vložit
  • čas přidán 10. 09. 2024
  • Yle :n kolumnituotannossa uuden tuottajan myötä vaaka on kallistunut jyrkästi vasemmistoaatteen toitottamiseen ja neutraali tiedonvälitys on uhattuna. Suurin osa uusista kolumnistirekrytoinneista on vasemmistoaktiiveja siinä, missä aihevalinnat sivuavat paljolti samoja teemoja, joita vasemmiston puoluelehdissä toitotetaan. Tilanne on kestämätön.
    Video tekstinä: puheenvuoro.uu...
    Ylen kolumnisti Janne Saarikivi yritti kritisoida kolumnissaan hallituksen tiedottamista ja viranomaisten toimintaa liittyen kansalaisten perusoikeuksiin. Yllättäen Ylen kolumnien tuottaja Rakel Liekki kieltäytyi julkaisemasta tekstiä nyt tai tulevaisuudessa, aivan niin kuin Ylen toimituksessa olisi jo päätetty, ettei hallitus ole voinut syyllistyä mihinkään laittomaan. Vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen vetosi siihen, että asiaa on jo käsitelty riittävästi, vaikka todellisuudessa asiaa on käytännössä sivuttu yhdessä Ylen aamu-lähetyksessä.
    Ennakkosensuuri on iskenyt myös useisiin muihin vasemmiston toimintaa kritisoineisiin teksteihin siinä, missä radikaalivasemmistolaista degrowth-ideologiaa ja antikapitalistista paatosta saa Ylen kolumneissa levittää estottomasti.
    Tilanne ei voi jatkua tällaisena. Yle kykenee laatujournalismiin ja tuottaa sellaista paljon. Mutta osassa uutistoimitusta valtiollisesta mediasta on annettu tulla paljolti yhden ideologian äänitorvi. Sellainen kehitys täytyy pysäyttää vapaan tiedonvälityksen ja avoimen demokratian suojelemiseksi. #terestroika
    Muista tilata kanava, heittää peukut ja kommentit, sekä tsekata mun muut somet. Tervetuloa mukaan keskusteluun!
    🦁 FACEBOOK: / sammallahtitere (politiikka)
    🦁 TWITTER: / teresammallahti
    🦁 BLOGI: teresammallahti...
    🦁 INSTA (politiikka): / terestroika
    🦁 INSTA (vapaa-aika): / teresammallahti
    Lähteet:

Komentáře • 379

  • @TereSammallahti
    @TereSammallahti  Před 4 lety +112

    Tässä vielä tekstinä teille, jotka mieluummin luette kuin katsotte videoita.
    puheenvuoro.uusisuomi.fi/teresammallahti/ylella-ongelmia-neutraalin-tiedonvalityksen-kanssa/

    • @TereSammallahti
      @TereSammallahti  Před 4 lety +8

      @L. Kärkkäinen Se on kuin mikä tahansa avoin foorumi. Suosion noustessa sakka nousee pintaan ja järkevämmät keskustelijat siirtyvät paremmille foorumeille.

    • @nyrtzi
      @nyrtzi Před 4 lety +5

      @L. Kärkkäinen Kävin itsekin tuolla kääntymässä. Kysyin kuinka pitkälle suvaitsemattomuudessa suvaitsemattomuutta kohtaan ihmiset ajattelevat olevan järkevää mennä. Tämä ilmeisesti oli tabu kysymyksenä kun ekan kommentin jälkeen joku itäsuomalainen vihreiden kunnanvaltuutettu oli jo käskemässä minua painumaan takaisin kotimaahani Venäjälle muiden trollien luo. Tuota jostain syystä ei lasketa vihapuheeksi venäläisiä kohtaan, mutta auta armias jos joku sanoo jotain samanlaista jostain muusta kansallisuudesta. Jos oletuksena ei oleteta pahinta ihmisistä vaan mieluummin hyvää, niin oletusvastaus tuohon kysymykseen suhteellisen selvä asia, mutta sen perusteella minkälaista puhetta aktivistien suusta nykyään tulee en voi sanoa olevani enää varma siitä tajuaako ihmiset missä terveen järjen mukaiset rajat kulkevat. Ehkäpä tuo minun kysymys oli provokaatio ja siinä mukana tuulahdus härnäämistä, mutta indikaattorina sen oli tarkoitus toimiakin. Tuo vastaanotto oli tarpeeksi vakuuttamaan minutkin siitä, että parempi tuhlata aikani jossain muualla. Ei ole mikään keskustelufoorumi kuten sanoitkin.

    • @aarothewanderer5549
      @aarothewanderer5549 Před 4 lety +2

      Yle on porvari media

    • @teroruottinen2177
      @teroruottinen2177 Před 2 lety

      @@aarothewanderer5549 Nykyään on ainakin pedoeliitin "työkalu"

  • @narril4884
    @narril4884 Před 4 lety +339

    Kiitos. Tärkeää asiaa, hienoa että teit tämän. Arvostan, että joku katsoo esiripun taakse ja rehellisesti kertoo meille muille mitä siellä tapahtuu.

    • @TereSammallahti
      @TereSammallahti  Před 4 lety +23

      Kiitosta. Maailma muuttuu, pieni askel kerrallaan.

  • @annimolari7299
    @annimolari7299 Před 4 lety +223

    Kiitos tästä videosta, Tere! Erittäin tärkeää asiaa. Yle on todellakin ryhtynyt punaviherfeministien äänitorveksi, veronmaksajien rahoilla.

    • @TereSammallahti
      @TereSammallahti  Před 4 lety +16

      Kiitosra! En ehkä noin jyrkkää kantaa ottaisi, mutta parantamisen varaa Ylellä kyllä on.

    • @harrikkaana6475
      @harrikkaana6475 Před 4 lety +1

      GOD SAVE THIS QUEEN!

    • @finspectregaming5487
      @finspectregaming5487 Před 4 lety

      @salainen agentti 998 ?

    • @harrikkaana6475
      @harrikkaana6475 Před 4 lety

      @@finspectregaming5487 ?

    • @finspectregaming5487
      @finspectregaming5487 Před 4 lety +3

      @salainen agentti 998 Niin, että, viittaatko siihen Queen-bändiin? Kovaa musaahan se on ei siinä mitään mutta niinku häh?

  • @markushartikainen7647
    @markushartikainen7647 Před 4 lety +101

    Olen itse aatemaailmaltani mielestäni melko vasemmistolainen, mutta olen täysin samaa mieltä siitä, että Ylen kolumnistivalinnat on hätkähdyttävän yksipuoleisia ja kallistuvat näkökulmissaan usein jopa äärivasemmalle. Sukupuolten tasa-arvosta ja ilmastonmuutoksesta sietääkin puhua, ne ovat mielestäni tärkeitä asioita käsitellä, mutta kun ainoa näkökulma "puolueettomalla journalismilla" on enemmän vasemmalla kuin SDP, niin oikeistolaisempi väki alkaa karttaa koko Yleä. Tällöin yhteiskunnallinen keskustelu Ylen mediassa muuttuu torsoksi ja irvikuvaksi todellisesta Suomesta. Oikeistoväki löytää kyllä oman fooruminsa ja heidän näkökulmansa jyrkistyvät entisestään, joka on mielestäni erittäin huolestuttavaa. Yle elää jo nyt punavihreässä kuplassa, jossa autolla ajava ja sekaravintoa syövä valkoinen heteromies on syynä kaikkiin maailman ongelmiin ja asiasta ei oikein saa edes keskustella jos kyseenalaistetaan osakin tästä dogmista. Pidän itse ilmastonmuutoksen ehkäisyä ja tasa-arvon edistämistä tärkeinä asioina ja keskustelunaiheina, mutta punavihreässä kuplassa ei saada niistä aikaiseksi mielekästä keskustelua, jolla olisi yhteiskunnallista merkitystä. Foorumilla on oltava tilaa muillekin mielipiteille, niillekkin joista minä en pidä tai joista Rakel Liekki ei pidä.

    • @TereSammallahti
      @TereSammallahti  Před 4 lety +31

      Itse pelkään, että jos julkisrahoitteinen mediatalo ei pysty osoittamaan olevansa tasapuolinen julkaisualusta, siirtyy osa kansasta vaihtoehtomedioiden tai suoranaisten valemedioiden kuluttajiksi.

    • @koirasikin
      @koirasikin Před 4 lety +1

      @@TereSammallahti tämä! Valitettavasti nykymaailmassa mennään pitkälti ideologia edellä, ihmisestä tai ihmisen aatteista riippumatta. Jos Ylen näkökulmat ei osu omaan kantaan, siis vaikka jutut olisi hyviä ja sisältö olisi ihan pätevää, niin sitä ei silti lueta koska mielikuva Ylestä on jo se, että Yle on mädätystä.

    • @mastodon781
      @mastodon781 Před 3 lety

      @@TereSammallahti Ylen hallintoneuvoston johtoon on valittu ”täysin puolueeton” Evan entinen yksityistämisen lobbari ja nykyinen "työelämän professori"Matti Apunen.

    • @TereSammallahti
      @TereSammallahti  Před 3 lety +3

      @@mastodon781 Hallintoneuvosto ei vasta journalistisista sisällöistä. Vastuu kuuluu kolumnitoimituksen esimiehelle ja vastaavalle päätoimittajalle.

    • @jussix48
      @jussix48 Před 2 měsíci

      @@TereSammallahti Positiivisinta tuossa kommentissa oli se kun käytit vielä sanaa 'esimies'. Nykyään tämä sana alkaa olla yhtä suuri tabu kuin vaikkapa sana neekeri, kukaan itseään vähänkin fiksuna pitävä ei 'esimies'-sanaa enää käytä edes vahingossa, ei tulisi mieleenkään päästää suustaan mitään näin väärää, valheellista ja seksististä sanaa? Sanalla ei kuitenkaan alkuperäisessä tarkoituksessaan ole mitään varsinaista tekemistä sukupuolen kanssa, kantasana mies tarkoittaa tässä yhteydessä ainoastaan ihmisattribuuttia. Ongelma tulee siitä, kun naiset ovat keskimäärin henkilökohtaisempia olentoja ja tämän takia ottavat myös asiat henkilökohtaisemmin, jolloin syntyy tällainen lähes älyvapaa ristiriita tai epäsuhta kuvitellun todellisuuden ja tarkoituksen välillä. On ikään kuin miehet olisivat 'esimies'-sanan valinnalla ja käytöllä tarkoituksella halunneet sortaa ja loukata naista. Tämä on tällaista feminististä höperehtimistä, jolla naiset pikemminkin tekevät itsestään naurettavia sen sijaan että pysyisivät järkevinä. Sama koskee vastaavasti myös sanaa 'puhemies', sana jonka ylle myös on heitetty samanlaisia epäilyksiä aina Eduskunnassa asti. Siellä kuitenkin on järki voittanut ja ratkaisu on ollut nerokas: naispuolista puhemiestä kutsutaan siellä nyt 'Rouva puhemieheksi'. Että sillä lailla... 🕵🏻🇫🇮

  • @Isabe85
    @Isabe85 Před 4 lety +215

    Mahtavaa Tere! Arvostan kovasti että uskallat tuoda näitä asioita esiin, siitäkin huolimatta, että siitä voi koitua sinulle haittaa! Tällaista kaivataan Suomessa ja maailmalla ehdottomasti enemmän. Valitettavasti suurimmasta osasta ei siihen ole.

    • @TereSammallahti
      @TereSammallahti  Před 4 lety +7

      Kiitosta!

    • @mkkiloma3991
      @mkkiloma3991 Před 4 lety +1

      Mustat autot lipuu kadulle, kun joku uskaltaa puuttua heidän 0,5 miljardin rahoitukseen!

  • @Kadotus
    @Kadotus Před 4 lety +18

    Teet Tere ihan älyttömän tärkeää ja arvokasta työtä! Kiitos!

    • @TereSammallahti
      @TereSammallahti  Před 4 lety +1

      Kiitti!

    • @seppojokinen-uy3vt
      @seppojokinen-uy3vt Před 8 měsíci

      Tere kirjoittaa populismia, silkkaa höpöä. Aina ei Yle onneksi toista perussuomalaisten propagandaa.

  • @UlfTurgeon
    @UlfTurgeon Před 4 lety +39

    Aivan valtava kiitos Terelle tästä videosta. Hyvä että joku muukin kuin persut tuo tätä asiaa esille.

  • @Ho_Lii_Fuk
    @Ho_Lii_Fuk Před 4 lety +124

    No enpä ole viimeaikoina juuri Ylen kolumneja lukenutkaan. Taisin löytää sille nyt syyn.

    • @laama4181
      @laama4181 Před 4 lety +6

      Tämä on myös ratkaisu, jolla olen pitänyt huolta omasta mielenterveydestäni. YLE on varmasti luotettava, mutta puolueellinen lähde nykypäivänä. Tulee harmittavan usein sivuutettua heidän kolumnit.

    • @saltyfinn4512
      @saltyfinn4512 Před 4 lety +11

      @@laama4181 YLE ei ole luotettava. Ovat suoraan valehdelleet monista uutisista esim Ranskan keltaliiveista ja suurenpiirtein jokaisesta USAn uutisesta mihin liittyy Trump. They are nothing but a pathetic leftist propaganda outlet now.

    • @ailapiaaaltonen98
      @ailapiaaaltonen98 Před 4 lety +2

      Jokainen media muoto on valjastettu valhemedian käyttöön.

  • @pial3228
    @pial3228 Před 4 lety +121

    Sain juuri eilen luettua Salla Vuorikosken, Jussi Erosen ja Jarnon Liskin kirjoittaman kirjan nimeltä Ylegate (ehdoton lukusuositus). Kirja avasi sekä silmät, että Ylen toimintaa. Eipä taida olla Yle muuttunut Jääskeläisen jäljiltä?

    • @TereSammallahti
      @TereSammallahti  Před 4 lety +34

      Itse luulen, että se on muuttunut korkeintaan hieman huonommaksi.

  • @nakokulmaoikealta2
    @nakokulmaoikealta2 Před 4 lety +38

    Tärkeä aihe! Kiitos Tere!

  • @mojolake2943
    @mojolake2943 Před 4 lety +13

    Hyvä video. Nojaan enemmän vasemmalle ajattelussani mutta eihän Yleisradion pitäisi näin toimia. Riippumaton media on tärkeä osa demokratiaa! Kiitos tästä.

  • @tuulikkierola7287
    @tuulikkierola7287 Před 4 lety +30

    Kiitos tästä👍

  • @Favk21
    @Favk21 Před 4 lety +23

    Luen uutisia aika paljon nimenomaan Ylen kautta. En ole edes poliittisesti profiloitunut, mutta olen itsekin huomannut tuon sävymuutoksen noita kirjoituksia lukiessani. Sama koskee myös yleisten uutisten aiheita. Ärsyttää nähdä niin värittynyttä tekstiä lähteestä jonka pitäisi olla neutraali.

  • @normaaliihminen722
    @normaaliihminen722 Před 4 lety +88

    Tämä on syy miksi paheksun YLE veroa. Jos joku muu haluaa maksaa YLE veroa antakaa heidän mutta miksi minä ja muut jotka ei ole sopusoinnussa tämän joutuvat maksamaan myöskin.

    • @normaaliihminen722
      @normaaliihminen722 Před 4 lety +6

      Samaa on nähty Brittien puolella BBCn kanssa. Sielläkin on joutuvat kuuntelee vain sitä ”oikeaa” mielipidevaikuttaja.

    • @vitunkukkahattu6557
      @vitunkukkahattu6557 Před 3 lety

      Tämä

  • @aeklav9601
    @aeklav9601 Před 4 lety +25

    Olin itse aiemmin vilkaissut läpi tuon Ylen vastineen Saarikiven tapaukseen, ja tyytynyt selitykseen. Ihan järkeenkäypää ettei kaikkea tarjottua julkaista. Tästä oli myös moni etenkin Twitterissä rakentanut mukavan olkiukon: "Hah hah, nuo jotkut luulee sen olevan sensuuria kun kaikkia tarjottuja tekstejä ei julkaista!". Mutta tämä video oli tarpeellinen kurkistus pintaa syvemmälle, ja tässä valossa, kokonaisuutta katsoen, alkaakin tuntua väärältä ohittaa tapaus olkaa kohauttamalla. Kiitos siis hyvästä duunista!

  • @PeteTalker
    @PeteTalker Před 4 lety +78

    Mega rispektit. Helvetin hyvä ja tärkeä video.

    • @TereSammallahti
      @TereSammallahti  Před 4 lety +1

      Kiitos!

    • @dingdong2103
      @dingdong2103 Před 2 lety

      Itseään neutraaliksi väittävän lehden kesätyöilmoituksessa julistetaan: Tule vaikuttajien joukkoon. Eli myönnetään että lehden linja on informaatiovaikuttaminen eikä neutraali uutisointi, tutkivasta journalismista puhumattakaan.

  • @jerekarppinen
    @jerekarppinen Před 4 lety +26

    Tämä on tärkeä video.

  • @slimer322
    @slimer322 Před 4 lety +84

    HS suoltaa tätä samaa skeidaa. On kiva maksaa veroa yle:lle, kun tietää, että vastine täysi nolla. Hieno juttu, että todistit omat olettamukset todellisiksi.

  • @SavolaxMitsu
    @SavolaxMitsu Před 4 lety +113

    Hienoa maksaa Yle-veroa tästä roskasta.

    • @ailapiaaaltonen98
      @ailapiaaaltonen98 Před 4 lety +14

      Onko mitään keinoa saada omia YLE verojani takaisin, korkoineen. Siksi kun en ole heinä 2020, viiteen vuoteen tv:tä katsonut? Itselläni ja varmaan muillakin olisi niillä omaakin käyttöä.

  • @GreedPainLove
    @GreedPainLove Před 4 lety +37

    Ylellä tapahtuu sama punasiirtymä mikä on jo tapahtunut SVT:llä ja BBC:llä, tyypillisesti suomi seuraa muita maita 10 vuotta perässä. Tämä oli tosin täysin odotettavissa, että vasemmistohallitusta ei kritisoida mediassa lähellekään yhtä paljon kuin oikeistohallitusta

    • @GreedPainLove
      @GreedPainLove Před 4 lety +3

      JOurnalistit ovat selvästi unohtaneet mikä heidän tehtävä yhteiskunnassa on, se ei ole saarnaaminen ja tekeminen kaikista medioista jonku tietyn aatteen puolestapuhujan, vaan välittää tietoa eettisesti ja objektiivisesti

    • @GreedPainLove
      @GreedPainLove Před 4 lety +1

      Todella moni heistä varmaankin pitäisi työskentelystä puolueiden äänenkannattaja lehdissä, tai yleisesti poliittisissa lehdissä, mutta omien mielipiteiden tuominen verorahoilla pyörivään uutistoimistoon on väärin

    • @IppisEntertainment
      @IppisEntertainment Před 4 lety +2

      Kyllä Yle nojannut vuosikymmeniä jo vasemmalle. Googlettakaa vaikka ylen toimareiden taustat Raatikainen, Kiuru, Paasilinna, Wessberg, Junger jne

    • @pahakasvivenuksesta2653
      @pahakasvivenuksesta2653 Před 4 lety

      Ilmeisesti BBC ei ole myöskään tuttu. Oikeesti ? Perusteluja odottaisin.

    • @GreedPainLove
      @GreedPainLove Před 4 lety +1

      @@pahakasvivenuksesta2653 Kui? Siellähän on kaikki nää diversity hire jutut ym ym käytössä. Aika vasemmalle vaikuttaa olevan kallellaan

  • @janikaipainen2469
    @janikaipainen2469 Před 3 lety +10

    Juurikin näin. Jos toimintaa varoitetaan verorahoilla niin sen tulee olla täysin neutraalia. Journalistien tulee kysellä kysymyksiä. Nyt esitetään totuutena tietyt mielipiteet ja tulkinnat maailman tapahtumista

  • @jerkkub
    @jerkkub Před 2 lety +4

    Saman olen kyllä huomannut. Hyvä video joka kiteytti koko aiheen. Kiitos!

  • @irmavaananen538
    @irmavaananen538 Před 4 lety +10

    Olen täysin samaa mieltä!

  • @uurasmaajyrki9043
    @uurasmaajyrki9043 Před 3 lety +5

    Hywä Tere! Olispa kaikki toimittajat kaltaisiasi - objektiivisuus pitää olla toimittajan ohjenuora! ;) :)

  • @liiasjoona3144
    @liiasjoona3144 Před 4 lety +8

    nyt oli hyvä ja informatiivinen video

  • @luukkarinen2859
    @luukkarinen2859 Před 4 lety +58

    Yle on täysin menetetty. Yleä ei meikäläisen ikäluokka lue ollenkaan.

    • @ailapiaaaltonen98
      @ailapiaaaltonen98 Před 4 lety +3

      Vastavetona ehdotan: bannataan ME SUOMALAISET kaikki tiedotus kanavat ja lähdetään lomille. Ei tv:tä, ei kuunnella radiota tai lueta lehtiä. Ollaan omiemme kanssa tai ihan yksin, täysin omassa seurassa. Tehdään mökkitöitä, harrastetaan nk ennenkin, kuunnellaan luonnon ääniä, ehkä joskus cd:tä. Lopetetaan kokonaan lehti tilaukset. Sitten syksyllä VAALIT, joiden äänet lasketaan MANUAALISESTI eikä mikään goldman saks sählää ääntenlasku vaiheessa. Vaihteeksi tolkun ihmiset ohjaksiin suvakkien tilalle ARKADIANMÄEN toimiin ELI PS. Eräs Perus nainen.

    • @mastodon781
      @mastodon781 Před 3 lety +1

      Todellista journalistista ”moniarvoisuutta” osoittavat nykyään Ylen Aamutelevision ohjelmat kuten ”Jälkipörssi” ja ”Jälkiviisaat”. Ylen ohjelmatuottajien valinnat keskustelijoiksi ovat todellisia ”helmiä”.
      Kuinka Aamutelevision jälkipörssin keskusteluohjelmaan on ”osattukin” valita erilaisia mielipiteitä edustavia keskustelijoita samaan ohjelmaan kuten Arno Ahosniemi (Kauppalehden päätoimittaja joka on tehtävänsä mukaisesti elinkeinoelämän lobbari), Leena Mörttinen (entinen Nordean ja yrittäjien lobbari) ja Pia-Noora Kauppi (entinen veronkiertoa edistävä meppi, nykyinen finanssialan lobbari) Pekka Seppänen (entinen Talouselämän PT), Tiina Helenius (Pankin lobbari). Heikki Pursiainen (oikeistolaisen lobbaritoimisto), Heidi Sabanadesan (entinen EK:n lobbari), tai Matti Apunen (EK:n lobbari) jne. Henkilövalinnat eivät taatusti ole sattumaa.

  • @gothicfly
    @gothicfly Před 3 lety +4

    Täytyy myöntää että olin epäluuloinen, mutta tämähän oli ihan asiallista kritiikkiä.

  • @nakkistromberg3946
    @nakkistromberg3946 Před 4 lety +11

    Puhut paljon mutta täyttä asiaa. Yle on kyllä onnistunut kaivamaan itselleen sellaisen haudan että luottamuksen takaisin saaminen uskottavana tiedotusvälineenä tulee viemään melko pitkän ajan vaikka kaikki "neutraalit" vasemmistovaikuttajat saataisiinkin pois riveistä.
    Hyvin selkeästi toit asioita esiin ilman ylimääräistä maalailua, mutta silti iskemällä kaikki likaisetkin faktat pöytään. Kyllä joka kerta palkkakuittia silmäillessä tekee pahaa että miksi ihmeessä joudun työnteostani lahjoittamaan ison siivun johonkin Yleisradion tukemiseen, joka ajaa sellaisia asioita joihin en itse usko ja jotka suorastaan koen haitalliseksi yhteiskunnallemme.
    Jos voisin, niin kääntäisin sen prosenttimäärän osoittamaan kohti hyvää työtä tekeviä CZcamsttajia kuten Tere, heille sekin vähä kuuluisi eikä millekään Ylelle jonka palveluita en juurikaan edes käytä. Areena on toki hyvä palvelu, sitä ei käy kieltäminen, mutta siitä voisi olla erillinen maksu niille jotka sitä käyttävät.

    • @esari1000
      @esari1000 Před 2 lety +1

      Jos Yle ei toimi journalistisesti neutraalisti vaan nojaa johonkin poliittiseen/ideologiseen suuntaan, onko Yle-maksulle perustetta?

  • @ahh9335
    @ahh9335 Před 4 lety +7

    Hyvä huomio. Tätähän YLE on harrastanut jo vuosia

  • @rogu658
    @rogu658 Před 4 lety +48

    Yle täynnä vassareita? .Enpä olisi ikinä arvannut

  • @jaakkosipila391
    @jaakkosipila391 Před 4 lety +15

    Kiitos Tere, menee laajaan jakeluun!

  • @pen7759
    @pen7759 Před rokem +5

    Kuuntelin tämän juttusi Tere vasta nyt, kun tulin tänne tuolta Puopolon podista.
    Ikävä kyllä olit oikeassa siinä, että nyky toimittajat ymmärtävät journalismin olevan heidän OMAN ideologiansa levittämiseen sopivaa. Tunnen itse parikin
    nuorehkoa toimittajan alkua, enkä voi kuin tukka pystyssä seurata kuinka varmoja
    he ovat omasta asiastaan ja sen levittämisestä toimittajan tärkeimpänä tehtävänä.
    Kiitos, teet tärkeää työtä.

  • @MisterMaxicola
    @MisterMaxicola Před 4 lety +6

    Hyvä video, tämä vasemmistolaisuus näkyy jopa lukion tehtävissä ja kirjoituksissa

  • @teemuleppa3347
    @teemuleppa3347 Před 4 lety +7

    olipa loistava löytö

  • @petrolheadJJ
    @petrolheadJJ Před 4 lety +29

    Olen ollut tästä ilmiöstä pitkään huolissani, ja olen huojentunut että joku poliitikko ottaa kantaa ja on tietoinen.
    Vih/vas/fem linja on se että heidän mielestään huonoja/ikäviä ideoita ja asioita ei saa sanoa julkisesti. Se on heidänkin kannaltaan lyhytnäköistä.
    Kun poliittinen vastustajasi saa kertoa asiansa, saat itse tilaisuuden analysoida huonon idean riekaleiksi ja osoittaa sen virheet.
    Jos sananvapaus viedään vastustajaltasi, se viedään vielä myös sinulta.
    Jarno Ojalehto

  • @ergotamide
    @ergotamide Před 4 lety +19

    Suomessa on maailman vapain lehdistö. Okei hyväksytään. Siitä toki logiikalla ei seuraa automaattisesti sitä, että sitä vapautta käytettäisiin ns. oikein ja eettisesti

    • @petrolheadJJ
      @petrolheadJJ Před 4 lety +1

      Siihen vapauteen liittyy oleellisesti se ettei sille ole ehtoja.

    • @ergotamide
      @ergotamide Před 4 lety

      petrolheadJJ Aivan!!. Valtiollisesta mediasta oli kuitenkin kyse, jota tuet halusitpahan tai et yleveron kautta! Ei markkinaehtoista. Eihä sitä bullshittiä kukaan muuten tukis enää

    • @petrolheadJJ
      @petrolheadJJ Před 4 lety +3

      Ylen tehtävä on tiedonvälitys. Vaikka vaalit voittaisi natsipuolue tai Suomen stalinistit ry, mua ei kiinnosta toimittajan mielipide vaalituloksesta.

    • @ergotamide
      @ergotamide Před 4 lety

      Carl Mannerheim ilmeisesti kyse oli, että tieto oli oikeaa, mutta muoto väärää hheheeh, en ole tutustunut keisseihin koska ei kiinnostusta roskamedioihi. Väärän tiedon levittäminen ei ole rikollista toimintaa. Se voi olla tietyissä tapauksissa, esim kiihoittaminen jne. Sama pätee oikeaan tietoon.
      Omasta puolestani muodollakaan ei pitäs olla väliä niin pitkään kun ei suoraan mennä syvään päätyyn ja Ruandaan.

  • @kirvesjorma
    @kirvesjorma Před 4 lety +6

    Hyvää journalismiä, paneudut asiaan oikeasti liberaalin ihmisen näkökulmasta ja tuot asian ongelmiakohtia mielestäni hyvin esille. Yle-vero alas, koko konsepti on vanhentunut muutenkin.

  • @oikeusavioerolastensuojelu6227

    Uutisia, faktoja ja tasapuolisuutta kiitos

  • @Juze81
    @Juze81 Před 4 lety +108

    Tämä on pelottava suunta mediassa ollut jo jonku aikaa. Punaviherkupla valtaa mediaa koko ajan, eikä faktan esittämisellä nykyisessä "uutisoinnissa" ole sijaa, vaan ainoastaan ideologialla.
    Olen monen median suuntaan peräänkuuluttanut faktaperäisen uutisoinnin puutteesta ja osoittanut moneen uutiseen korjaukset lähteiden kanssa. Eipä ne uutiset ole muuttuneet tai esitetty korjauksia vaikka kuinka hierois faktaa naamaan päätoimittajia myöten. Helvetin surullista ja pelottavaa.
    Peräänkuuluttaisin täysin uuden median perustamista jossa olisi kovanluokan OIKEITA toimittajia joiden päätä ei ideologia sekoita ja voivat kirjoittaa faktaperäisiä juttuja vaikka oma ajatusmailma ei osuisikaan yksiin uutisen kanssa. Ei kait suomalaiset muuta kaipaakkaan kun rehellistä uutisointia. Ideologisen huuhaan voi kirjoittaa ihan omilla alustoilla tai medioiden viihde/fiktio sivuilla.

    • @teuvothure
      @teuvothure Před 4 lety

      "Punaviherkuplan" kasvu osoittaa luonnollisesti, että olette istuneet saman, väärän puun alla räkyttämässä, ettekä huomaa, että se oli silloin ja jäätte väistämättä vähemmistöön...

    • @Juze81
      @Juze81 Před 4 lety +13

      @@teuvothure En tiedä kuka on räkyttänyt ja mitä, mutta kyllä se kovin möykkäri on se punaviherkupla. Siellä eletään niin että ollaan olevinaan kaikkein parhaita ja ihanimpia vaikka totuus on täysin päinvastainen.
      Minä en halua kuulua mihinkään kuplaan vaan osaan ajatella ihan omilla aivoillani enkä sotke faktoihin fiktiota vaikka kuinka kaverit huutelisivat korvaan muita juttuja. Tapanani on myös kaivaa tiedot itse. Eräässä kuplassa toistellaan vain mitä kaveri tai kaverinkaveri on sanonut/kuullut. Totuus voi sattua, mutta totuus ei muutu vaikka kuinka kaverit muuta kuiskuttelisivat. Kannattais kuplassakin tämä ymmärtää.
      En todellakaan halua kuulua sellaiseen kuplaan, en edes enemmistöön joka antaa ideologian sokaista itsensä. Näkeehän se jo ISIS touhuissa mitä sellainen aiheuttaa.

    • @teuvothure
      @teuvothure Před 4 lety +2

      "Punakupla" ja "vihervasemmisto" ovat alentuvaa asennetta osoittavia, yleistäviä leimoja. Täällähän kokonanen puolie yrittää hävyttömästi varastaa suomalaisuuden, tosin hyvin vastenmielisen sellaisen itselleen! Taas jonkinlainen sinimusta kantakirja uho... Se se vasta kupla onkin

    • @Juze81
      @Juze81 Před 4 lety +10

      @@teuvothure Viesteistäsi huokuu vähän sellainen "kun mieleni pahoitin" menttaliteetti. Eipä siinä, jatketaan omilla teillämme.

    • @finlanderxx
      @finlanderxx Před 4 lety +1

      @@Juze81 Eli sinä jatkat omassa kuplassa muiden nimittelyä tuomatta mitään faktapohjaa pöytään.

  • @morri6817
    @morri6817 Před 4 lety +3

    Juuri näin. Kiitos

  • @atech5491
    @atech5491 Před 4 lety +15

    Iso yläpeukku näin tarpeellisesta ja rohkeasta kommentoinnista YLE:n toiminnasta.

  • @juhar3627
    @juhar3627 Před 4 lety +94

    Yle maksu kortin taakse.

    • @jussivalter
      @jussivalter Před 4 lety +4

      Puoluejäsenkortin taakse paremminkin.

    • @Hairysteed
      @Hairysteed Před 4 lety +3

      Silloin kuin yhdyssanojen osaamisella on väliä:
      "Yle-maksu kortin taakse" vai "Yle maksukortin taakse"?

  • @thejjzzable
    @thejjzzable Před 4 lety +16

    Siinä sitä on diversiteettiä Ylen kolumnisteissa. Ja kyse on juuri siitä porukasta joka peräänkuuluttaa diversiteettiä joka asiaan.

  • @chellinacell7450
    @chellinacell7450 Před 4 lety +65

    Tämä video on ironisesti parempaa journalismia kuin "nyky"-journalismi.

  • @jonathanweimane6926
    @jonathanweimane6926 Před 4 lety +26

    Onkohan CZcams shadow bännännyt sut, koska tilaajat ei näytä lisääntyvän vaikka sisältö priimaa!

    • @TereSammallahti
      @TereSammallahti  Před 4 lety +10

      Tuskinpa. Tää mun tuotanto on niin epäsäännöllistä, että algoritmi tuskin avittaa hirveästi. Mutta parhaitenhan niitä tilaajia tulee, kun jaat näitä videoita kavereille ja esim. tutuilla nettifoorumeilla;)

    • @jonathanweimane6926
      @jonathanweimane6926 Před 4 lety

      Ymmärrän, mutta jos sinut on tagatty pepe 🐸 niin algoritmikään ei auta itseään, kuten käy monelle vaihtoehtoisen median tuottajalle CZcamssta. Kannattaa kuunnella Eric Weinsteinin podcast sisältöösi ja tähän liittyen "Distributed Idea Suppression Complex" esim. Tämä video oli upotettu uutisessa top 10 ampparit comissa 🤷‍♂️

  • @admiralackbar554
    @admiralackbar554 Před 4 lety +28

    Hyvää matskua! :D

  • @hellityyne7269
    @hellityyne7269 Před 4 lety +11

    Tiedän, että sinulla on jo nyt monta rautaa tulessa, mutta lukisin mielelläni Ylen julkaisemana sinun kolumnejasi.

  • @jaalaa932
    @jaalaa932 Před 4 lety +7

    Hyvä Tere. Täyttä asiaa.

  • @kauko8124
    @kauko8124 Před 4 lety +9

    Aivan huippu video Tere.

  • @TeemuSintonen
    @TeemuSintonen Před 4 lety +12

    Teet Jumalan työtä Tere! ❤️

    • @finspectregaming5487
      @finspectregaming5487 Před 4 lety

      Tere ei usko Jumalaan

    • @TeemuSintonen
      @TeemuSintonen Před 4 lety

      @@finspectregaming5487 Se on enemmänkin amerikkalaistuneessa Internet-kulttuurissa oleva meemi, jota ei ole tarkoitettukaan ymmärrettävän sanan kirjaimellisessa merkityksessä. Nää tyypit joille joutuu varta vasten selittämään ja erikseen avaamaan nää läpät pilaa netin. Tuntuu muutenkin hassulta että joku vetää 2020-luvulla kierroksia Jumalan mainitsemisesta, ironisellakin tavalla, sillä kristinuskon merkitys yhteiskunnassamme on nykypäivänä olematon.

    • @finspectregaming5487
      @finspectregaming5487 Před 4 lety

      @Teemu Sintonen Tuota, että, mitäs vitun paskaa nyt taas? Jotain Putin-trollien hömppää?

  • @laama4181
    @laama4181 Před 4 lety +5

    Melkoinen vasemmistolainen all-stars. Mutta ei suinkaan yllättävä kaarti. Onhan tuo tähtikentällinen ollut jo useita vuosia sitten nähtävillä. Eli viimeisen parin vuoden aikana tehdyt "rekrytoinnit" eivät ole suinkaan yllättäneet.

  • @katireijonen
    @katireijonen Před 4 lety +3

    Heippa Sammallahti ja kiitos tästä ajatuksiaherättävästä puheenvuorostasi. Jäin miettimään asiaa, koska kuulun siihen porukkaan, joka on viime aikoina ilahtunut YLEn kolumnien sävystä, jota pidän hyvin inhimillisenä. En ole poliittinen mutta koska uskon rakkauteen, tasa-arvoon, kaikkien olentojen oikeuteen elää mahdollisimman hyvää elämää ja haluan suojella tätä planeettaa koska pidän sitä ihmeenä, minut lokeroidaan vihervasemmistolaiskukkahattusuvakiksi. Ei se minua haittaa. Kysyit, miltä minusta tuntuisi, jos YLEssä tuutattaisiin äärioikeistolaisuutta (as in maahanmuuttovastaisuus, perinteiset sukupuoliroolit ja konservatiiviset elämänarvot) ja kyllähän se kauhealta tuntuisi. En ole koskaan ymmärtänyt konservatiivisuutta, koska maailma muuttuu jatkuvasti. Pidän sitä siksi mahdottomana ajatuksena. Mikä on se asia, mikä pitäisi konservoida? 50-luvun elämäntyyli? Minusta maailma menee jatkuvasti parempaan ja moniarvoisempaan suuntaan. Naisten ja lasten asema on parempi kuin koskaan. Samoin homojen ja transsukupuolisten. Nyt me tiedämme, kiitos tieteen, että sukupuoli on monimutkaisempi asia kuin perinteinen mies/nais -jako. Jos kannatan kaikkien ihmisten oikeutta olla juuri sellaisia kuin ovat, miehiä, naisia tai muun sukupuolisia, niin se ei minusta ole poliittinen vaan inhimillinen kannanotto. Huomaan tässä nyt esittäväni, että minulle on OK että YLE edistää niitä arvoja, joita minä pidän hyvänä koska pidän niitä universaalisti hyvinä. Mutta niin minä taidan ajatella. Ja samalla ymmärrän turhautumisesi. En osaa ratkaista tätä dilemmaa. Siksi puuhailen itse henkisyydeksi luokitellun ilmiön kanssa. Se avaa minulle väylän toiseen ihmiseen, läpi poliittisten näkemysten, mielipiteiden ja arvojen. Ihmisiähän me kaikki olemme ja me kaikki haluamme samaa asiaa: mahdollisimman hyvää elämää. Toivon sitä sinulle koko sydämestäni.

    • @TereSammallahti
      @TereSammallahti  Před 4 lety

      Kiitos Kati kommentistasi. Minuakin voinee luonnehtia esimerkiksi ilmastoaktivistiksi tai humanistiksi niiden motiivien perusteella, mitä minulla on. Toisinaan saan asiasta kuulla tiukkaa palautetta ja se on ihan ok. Katson asiaa kuitenkin niin, että vaikka itse uskon tiettyjen ajamieni asioiden ehdottomaan oikeellisuuteen, ei ole valtiollisen median tehtävä niitä erikseen edistää. Ja siitä tässä on kyse.
      Toivon sinulle Kati kaikkea hyvää, toivottavasti elämä kohtelee sinua lempeästi:)

    • @katireijonen
      @katireijonen Před 4 lety +3

      @@TereSammallahti Nyt osuit varmaan asian ytimeen! Onko valtiollisen median asia edistää asioita, jotka esim tiede on todennut toimivimmiksi ja todemmiksi kuin jotkut toiset asiat? Ja onko medialla moraalinen tehtävä - esim tukea heikoimpia yhteiskunnan jäseniä? Moraalifilosofi John Rawlsin mukaan tuottavin yhteiskunta on se, jossa heikompiosaiset pärjäävät parhaiten. Olen havainnut YLEssä pehmenemistä: siellä on alkanut esiintyä esim täydentäviä hoitoja hieman ymmärtävämpiä juttuja ja jopa henkisyyden ymmärtämistä. Aikaisemmin siellä selvästi edistettiin jäykäksi tärkättyä tieteellistä maailmankatsomusta ja esim juuri Sanna Ukkola sortui kolumneissaan olkiukkoihin, esim luokitellessaan kaikki vaihtoehtoiset hoidot käärmeöljykaupaksi. Valtiollisen median pitää tietysti pysyä faktoissa. Sitähän laatujournalismi on. Mutta tässä kvanttitodellisuudessamme absoluuttisia faktoja on vaikea löytää. Kaikki on tulkintaa. Kai tässä on vain päätettävä, mikä näkökulma on mielekkäin ja maailmalle rakentavin ja pysyttävä sen takana...Ja toimittajatkin lienevät vain ihmisiä. Kaiken tämän sanottuani kannatan moniäänisyyttä. Totuuttakin voi lähestyä monesta eri kulmasta ja keskustelu lienee ainoa keino päästä eteenpäin. Eli jatka kampanjaasi Tere : )

  • @danielmarkkula3004
    @danielmarkkula3004 Před 4 lety +62

    Hyvää kontenttia teet.

  • @SuomiLeijona
    @SuomiLeijona Před 4 lety +11

    Loistava video👍

  • @joonamikkola7800
    @joonamikkola7800 Před 4 lety +8

    Olisikohan Suomessa tilausta klassisen liberaalille sanomalehdelle 🤔

  • @tikkitakki3082
    @tikkitakki3082 Před 4 lety +3

    Yleen en koske kahdenmetrin kepilläkään. Säilyttääkseni mielenterveyteni. Näin on tapahtunut jo vuosia. Aamuteevee on terveydelle vaarallinen ohjelma.

  • @Attack-fb5rj
    @Attack-fb5rj Před 4 lety +4

    Kyllähän tuo on ihan totta, että olisi hyvä olla kaikenlaista kirjoittajaa ylellä, vaikka hyvin eri mieltä olenkin oikeistolaisten kanssa esim. markkinataloudesta.

  • @helenareiman7843
    @helenareiman7843 Před 8 měsíci +1

    Juuri näin!

  • @tosikko7115
    @tosikko7115 Před 4 lety +6

    Kiitos Tere. Tämä video menee kyllä Suomituben top kymppiin evö. EDIT: Se Marja Sannikka voitais oikeestaan kans ohjata Ylen ovest ulos. Jan Anderssonkin oli vähän epäpätevä Ylelle, mut menettelee Maikkarilla.

    • @TereSammallahti
      @TereSammallahti  Před 4 lety +4

      Mun mielestä Sannikan journalismi on about laadukkainta, mitä Yleltä tällä hetkellä tulee. Niitä Sannikan nimikko-ohjelman jaksoja kantsii kyllä katsella.

    • @tosikko7115
      @tosikko7115 Před 4 lety +1

      @@TereSammallahti Täysin samaa mieltä.

  • @makkarapoikax1100
    @makkarapoikax1100 Před 4 lety +6

    Tervetuloa takaisin Tere!

  • @hannuhaili3139
    @hannuhaili3139 Před 4 lety +19

    Yle-vero on korruptoituneesti veroksi nimetty katselumaksu. On ihmisoikeuksien vastaista periä tätä katselumaksua niiltä, jotka eivät seuraa Ylen ohjelmia.

    • @jusufswe9522
      @jusufswe9522 Před 4 lety +1

      "ihmisoikeuksien vastaista" 🤔
      Tuolla logiikalla on ihmisoikeuksien vastaista, että minä sekä lukuisat muut joutuvat kärsimään kapitalismista. Eikö edes se riitä, että kapitalismi on yhteiskuntamme vallitseva ideologia?
      Mieti kuinka vaikea järkevien vasemmistolaisten on nousta tässä yhteiskunnassa, missä rahalla saa sekä rahalla pääsee. Kaikki porvarit ketkä toimivat loogisesti yksilönä ajattelevat itseään sekä omia rahojansa. Jos lapsia sattuu olemaan tehdään heillekin sosialisaation kautta hyvin selväksi se, millä on arvoa ja millä taas ei.

    • @rusakko91
      @rusakko91 Před 4 lety +5

      @@jusufswe9522 Vasemmistolaiset eivät kärsi kapitalismista, vaan heikoista kyvyistä, laiskuudesta ja kateudesta. Vasemmistolaiset koittavat hyvin toimeentulevien ihmisoikeuksia karsimalla parantaa omaan toimeentuloaan.

    • @jusufswe9522
      @jusufswe9522 Před 4 lety +1

      @@rusakko91 Okei peräännyn, argumenttisi oli aivan toista luokkaa enkä voi vastata tuohon mitään.
      On aivan totta että esimerkiksi kaksisuuntaisen mielialahäiriön omaavat ovat vain laiskoja eikä kapitalismissa ole mitään vikaa.

    • @rusakko91
      @rusakko91 Před 4 lety +2

      @@jusufswe9522 Mielenvikaset kyllä pärjäävät ihan hyvin kapitalismissakin. Kaikilla on omat raijoitteensa, mutta omat rajoitteet eivät saisi olla muiden rajoitteita.

    • @jusufswe9522
      @jusufswe9522 Před 4 lety +1

      @@rusakko91 En tiedä, mutta kannastasi saa käsityksen ettet tunne kovin montaa MT-ongelmaista. Mielenterveysongelmat ovat lähestulkoon este yhteiskunnassa pärjäämiselle, sillä syrjäytyminen ei ole kovin hankalaa tässä yhteiskunnassa. Toinen asia on heti perään päihdeongelmat, mitä usein esimerkiksi masennuksesta seuraa. Päihteistä taas seuraa vinoja katseita, sillä eihän se ole mitenkään arvostettavaa toimintaa käyttää päihteitä rationaalisesti ajatellen. Monesti huumeita käyttävät leimautuvat "kamapäiksi" ilman että ongelmaa tämän takana selvitetään. Jos mietit ihmistä, joka syntyy rikkinäiseen perheeseen hyvällä tuurilla perheväkivallan keskelle. Miten voit olettaa, että hän kasvaa "kelpokansalaiseksi"?

  • @kaljamaha81
    @kaljamaha81 Před 4 lety +4

    Hieno video 👍

  •  Před 4 lety +5

    Hienoa👌

  • @kirahvipaita8246
    @kirahvipaita8246 Před 4 lety +5

    vasemmisto tiedotusvälineet kerrottiin jo yuri bezmenov in haastattelussa 1970 haastattelu on yhä netissä

  • @dikkendissin
    @dikkendissin Před 4 lety +3

    Ylen uutiset ja ajankohtaisohjelmat voitaisiin rahoittaa verovaroin ja muu söhellys maksukortin taakse, se maksaa kuka haluaa sisältöä kuluttaa.

    • @ukko8457
      @ukko8457 Před 4 lety

      ylen toimintaa ei pitäisi rahoittaa lainkaan verorahoin, kun uutisetkin ovat puolueellisia.

  • @mkkiloma3991
    @mkkiloma3991 Před 4 lety +2

    Kuinkahan monta PS jäsentä on töissä YLEllä??

  • @jiihoo4987
    @jiihoo4987 Před 4 lety +2

    Tere sää oot päällikkö👏

  • @anssimyllymaki1624
    @anssimyllymaki1624 Před 4 lety +4

    Olen itse vassari ja pidän teitä liberaaleja ihan käsittämättöminä spedeinä, mutta tässä asiassa olen kanssasi täysin samaa mieltä!

  • @abnormal700
    @abnormal700 Před 4 lety +3

    Hyvä analyysi. Toki on ollut jo pitkään tiedossa että YLE on vasemmistovetoinen mielipiteiden muokkaaja eikä neutraali sisällöntuottaja ja Ylen toimittajat ovat poliittisia aktivisteja eivätkä journalisteja.
    Vuoden, kahden sisällä alkaa vauhti kiihtymään kun alkaa taas alkulämmittelyt tuleviin eduskuntavaaleihin. Silloin tulemme näkemään todella räikeitä malliesimerkkejä siitä miten YLE manipuloi ihmisiä ajattelemaan heidän haluamalla tavalla.

    • @TereSammallahti
      @TereSammallahti  Před 4 lety +1

      Toivottavasti tällaiset rönsyt saadaan seuraaviin vaaleihin mennessä karsittua pois.

  • @pialehtonen1680
    @pialehtonen1680 Před 2 lety

    Palaa nyt hyvä Tere videoinesi tänne.👍👍👍

  • @nikovierimaa
    @nikovierimaa Před 4 lety +4

    Hyvä Tere!

  • @valtteri234
    @valtteri234 Před rokem +1

    asialline.

  • @zennappi
    @zennappi Před 4 lety +2

    Bravo!

  • @jussix48
    @jussix48 Před 2 měsíci +1

    Tämän saman tsekkasin jo Facebookissa, oli siellä esillä joku vuosi sitten, piti sisällään asiaa. Ja ainakin se teki Tere Sammallahden nimen itselleni tuolloin tutuksi... 🕵🏻🇫🇮

  • @Ry0Hawk
    @Ry0Hawk Před 4 lety +7

    Pari vuotta sitten jos totesit että Yle nojailee liikaa vasemmalle, niin se leimattiin heti "rajakkien ja äärioikeiston sössötykseksi".

  • @mikkok4614
    @mikkok4614 Před 4 lety +1

    Nostetaanko vai lasketaanko Ylen budjettia mahdollisen laman tullessa?

  • @pastelmoon9118
    @pastelmoon9118 Před rokem +1

    Lopetin Yle:n katsomisen jo vuosia sitten. Niiden jatkuva aivopesu ja ideoiden tyrkyttäminen alko ottaa päähän

  • @puuntuuppaaja
    @puuntuuppaaja Před 4 lety +2

    Ei ole järjen sanaa näkynyt korona-kriisissä. Miten vasurit aikoo ratkaista talousongelmat, jotka on luotu hallituksen typerien koronapäätösten myötä? Ai niin. Vasemmiston raha-automaatti on pakolaiset. Voidaan tuudittautua siihen, että tehdäön hyvää, vaikka oikeasti hankitaan riistotyövoimaa Suomelle.

  • @khatack
    @khatack Před 3 lety +1

    Nyt on tiukkaa tekstiä. Kyllä ihan varmasti nyt ne ottaa opikseen ku sanoit noin jämäkästi.
    Vasemmisto voittaa koska oikeiston aika menee itsestäänselvyyksien analysointiin ja tyhjänpäiväiseen lässytykseen. Tarvitaan toimia, ei sanoja.

  • @oudoilleoville1695
    @oudoilleoville1695 Před 4 lety +3

    Onneksi Hesari paikkaa vinoumaa Yrjö Rautiolla, Saska Saarikoskella, Maria Petterssonilla ja kumppaneilla.

  • @empputoropainen540
    @empputoropainen540 Před 4 lety +5

    Kenelle tämä oli uutinen? R.I.P. sananvapaus ja riippumaton media.
    Miten on edes mahdollista että valtio käytännössä on kikkaillut yleveron kommarien puoluetueksi...
    Ja eihän tämä tietänkään enemmistö-aivopestyä Suomea kiinnosta niin pitkään kun media vaan heidän ajatuksiaan tuputtaa.
    Olis hauska nähä millanen Suomi olis, jos 2000 lähtien meillä olis ollu arvokonservatiivinen ja talousliberaali valtamedia...
    Se sun tietämä siilitukkanen feministiaktivisti naisoletettu olis aikas erilaisen olonen kaveri! Saattais myös kannattaa vähä eri puoluetta...🤭 (eikä se silti myöntäis että medialla olis ollu mitään tekemistä hänen arvomaailmansa kanssa.)

  • @MrBulbasaor
    @MrBulbasaor Před 4 lety +3

    Tere! Mie juon kaliaa!

  • @ristusnotta1653
    @ristusnotta1653 Před 4 lety +40

    Tästä PSkin puhunut

    • @teuvothure
      @teuvothure Před 4 lety +2

      Niinpä! Ville Taviokin oli taannoin ALfa TV:ssä huolestunut, ettei hallitus ohjaile journalisti opiskelijoiden maailmankatsomuksia ....

    • @ristusnotta1653
      @ristusnotta1653 Před 4 lety +15

      @@teuvothure opiskelijoiden opetus pitäisi olla mahdollisimman poliittisesti sitoutumatonta toisinkuin esim yliopistoissa on nykyään. Oma poliittinen päättelykyky pitää olla mutta jos opettajat ja ympäristö yliopistoissa ohjaa sitä johonkin suuntaan ja "vääriä" mielipiteitä ei kuulla ja yritetään tukahduttaa niin se on ainakin mielestäni väärin

    • @teuvothure
      @teuvothure Před 4 lety +1

      En löisi vetoä palaneen puupennin edesä' , että minä, tai sinä pystyisimme määrittelemään objektiivisen opetusmateriaalin ja ympäristön. Jos hallinto pyrkii tähän, se on lopun alku mielipiteitten sotilastuomioistuin. Päämääränä on, -ei rajoittaa ja määritellä vaan laajentaa näkemyksiä äärimmäisyyksiin asti ja antaa terveen järjen logiikan hoitaa loppu.

  • @habi00
    @habi00 Před rokem

    Miksen tätä huomannut aikanaan.❤

  • @criticalmass3993
    @criticalmass3993 Před 4 lety +13

    Huutonaurua tuolle käsitykselle että journalistien tehtävä on ohjata kansalaisten käyttäytymistä ja tottumuksia, no ei siinä jos tuosta tulee hyvä mieli mutta minä ainakin jatkan samaa periaatetta mitä tähänkin asti eli sitä että teen juurikin päinvastoin mitä mediassa sanotaan. Erinomaisesti on toiminut jo yli 10 vuotta joten miksi vaihtaa tyyliä.

    • @teuvothure
      @teuvothure Před 4 lety

      Se on outo väite, että totuuden kuuleminen - tai totuudenarvioiminen- ei ohjaisi mitenkään - no ei varmasti luupäitä! Siksikö tekin täällä vaahtoatte, että saisitte hyvät iva-huutonaurut....

  • @assaripolo8783
    @assaripolo8783 Před 4 lety +3

    Järkyttävää!

  • @sinikkakayppelin9297
    @sinikkakayppelin9297 Před 3 lety +1

    👍👍👍👍👍👍

  • @hannurahkonen1468
    @hannurahkonen1468 Před rokem

    Median tehtävä on antaa oikeaa ja tasa-puolista tietoa kansalle.Nyt sinne syötetään ääriliikkeiden aatteita ja edistetään huuhaa tiedon levittämistä.Aivan järjetöntä touhua.

  • @Wulfshade
    @Wulfshade Před 4 lety +12

    Aktivismi =/= journalismi

  • @antoneriksson1147
    @antoneriksson1147 Před 4 lety +2

    Kannatan sosiaalidemokratiaa, mutta ei siltikään pitäisi olla yksipuolista tiedonvälitystä.

  • @TT-wr7tr
    @TT-wr7tr Před 4 lety

    Ihme, että en ole löytänyt videoitasi. Ihan hyvää juttua arkaluontoisesta jutusta. Mitä olet mieltä kannabiksesta ja nuuskasta? Niiden laillistamisesta? Entäs siitä että kannabiksen laillisuus ratkaistiin ARVALLA? Tee joskus Q&A video?

    • @TereSammallahti
      @TereSammallahti  Před 4 lety +1

      Moro! Voisin tehdä Q&A-videon tässä lähiaikoina, joskin noissa striimeissä kyllä pääsee kysymään kaikkea maan ja taivaan väliltä. Ja tuolla Discord-serverillä kans. Kannabis pitäisi laillistaa, samoin nuuska sallia takaisin myyntiin.

  • @pasilehto3269
    @pasilehto3269 Před 7 měsíci +1

    Aika hyvän kattauksen on Liekki haalinut, mutta eihän tässä ole mitään uutta. Ainahan Ylellä on hommiin päässyt, jos on puoluekirja ja mieluusti punainen.

  • @eelilehtonen1492
    @eelilehtonen1492 Před 4 lety +7

    Kommarit on dislikenny

  • @vitunkukkahattu6557
    @vitunkukkahattu6557 Před 3 lety

    Kyllä unohti ja kyllä on käsittämätöntä, että julkisilla varoilla tehdään hyvin asenteellista tiedottamista.

  • @ritvalehtonen862
    @ritvalehtonen862 Před 3 lety

    Olipa valaiseva ja hyvä selvitys Ylen toiminnasta, nyt en ihmetellä sitä rusettipää Iina Mikkosen ohjelmaa kun selvisi sekin että Rakel Liekki on tuottajana
    Ylessä. Kaikesta veronmaksajat joutuu maksamaankin..

  • @baronvonsmurf7110
    @baronvonsmurf7110 Před 4 lety +2

    Hienoa toimintaa tuoda näitä esiin,nämä kanat on suomen tuho

  • @WeeganTV
    @WeeganTV Před 3 lety

    Jep. Hyvä on tuo faktantarkistus höpötys. Aina sama juttu: Hallituspuolueiden faktat on aina ok. ja opposition faktat vääriä. Mitään hallituspuolueiden tekemiä höpötyksiä ei oteta faktantarkistukseen vaan aina vain ne oikeat jutut ja sama juttu päinvastoin opposition osalta: aina faktat vääräiä.

  • @nyrtzi
    @nyrtzi Před 4 lety +2

    Punasiirtymä. Hehe. Tähtitieteessä sitä sentään ei kielletä samalla tavalla julkisesti.

  • @jxclxc8830
    @jxclxc8830 Před 4 lety +1

    Kannattaa vaan tehdä Ylelle vastustaja Yle epäonnistuu puolueettomuudessa.
    ja näin ollen pitää olla mahdollisuus erilaisiin näkökulmiin

    • @jxclxc8830
      @jxclxc8830 Před 4 lety

      @L. Kärkkäinen Yleen voisi käyttää 25% nykyisestä budjetista ja 25% toisen median tukemiseen
      näin ollen Suomessa olisi ainakin 2 suurta mediaa

  • @maurituomisto8007
    @maurituomisto8007 Před 4 lety +3

    Mielenkiintoista, että Kokoomus oppositiopuolueena on hiljaa hyväksynyt Ylen linjan. Miksiköhän on tullut äänestettyä näitä sinisiä demareita.

    • @iidaemmi
      @iidaemmi Před 4 lety +2

      Kokoomus on hyväksynyt Ylen linjan jo hallituspuolueena ollessaan.