Kaikki oikeudet kuuluvat MTV:lle! Leijonien huima matka johti lopulta 2019 MM-kultaan. Tätä tarinaa en koskaan tule unohtamaan. Kiitos Leijonat! Te näytitte mitä tarkoittaa olla Joukkue.
Tunnustan, kun katsoin millä joukkueella suomi lähtee kisoihin. Olin pettynyt, enkä odottanut mitään. Rehellisesti katsoin et millä maitojunalla porukka valuu takaisin. Mannisen voittomaali Ruostia vastaan oli aivan käsittämätön. Se on niitä jotka rakaisee voittajan jo ennen finaalia. Kuin kuuluisa ilmaveivi. Sen jälkeen uskoin että joukkueella voi olla pienet mahdollisuudet jopa finaaliin asti. Venäjän kaataminen ja pääsy finaaliin selkeänä altavastaajana toi tietekin kanuukeille järjettömät paineet. Harri Pesonen niittää viimeisen naulan arkkuun ja Poika on tullut kotiin. Kiitos Joukkeelle.
Ketkä kattomas 2024?
Täällähän sitä ollaan näin MM-kisojen alla
Juu tottakai! 🏒
Ei voi unohtaa
mä
Tänä vuonna uudestaa
Tämä on aivan mahtava video, tulee katseltua useasti. Jos yhtään mielenkiintoa ja aikaa löytyy, niin tee Olympialaisista samanlainen kooste!
Joo
Joooo
varmaan kymmenes kerta kun nyt tämän katson. ihan mahtava oli tämä 2019mm!!!
Odotellessa
aivan jumalaton matsi oli venäjää vastaan vieläkin tulee kylmätväreet kun katsoo tätä!
Oisko nyt 2024 kisoissa uudestaan 💪
Saas nähdä, toivotaan
jep
Tämä on 1 kaikkien aikojen joukkueista
Kylmät väreet aivan mahtava tarina ilman NHL pelaajia mestaruus
Huippu juttu että tämä saatiin alkuperäisen tekijän kanavalle!
Tämä on niin huippua edelleen. Niin kuin jokainen voitto meille on🧡 onnea on että me tarvitaam vaan ne jotka haluaa voittaa.
Vieläkin tulee kylmät väreet tästä videosta ja tuosta turnauksesta🥶
Ei auta kylmät väreet tulee viellä 2024
Tätä tulee kateltua usein. Mahtava video!
Suomen liiga pelaajat on aina kovia🎉 NEVER FOTGET❤
nä oli kyllä uskomattomat kisat! hyvä meno oli kaisaniemessä kultajuhlissa :)
Tämä oli paras mestaruus ikinä ❤😂
Kyllä se 1995 maistu kans aika prkl hyvälle❤
2011 oli kyl kovempi
Biisi vaihtu lopussa. En tykkää niin paljon, Muuten hyvä, voisit tehdä lisää näitä!
Ai että tää on yhtäkova video ku u20 mm2016 näitä kahta tulee kattottuu monesti never forget 2019mm🫡
Tulee tippa linssii!
Legenda!
Paras kooste ikinä never forget!
Nieminen on kyllä legenda
Tunnustan, kun katsoin millä joukkueella suomi lähtee kisoihin. Olin pettynyt, enkä odottanut mitään. Rehellisesti katsoin et millä maitojunalla porukka valuu takaisin. Mannisen voittomaali Ruostia vastaan oli aivan käsittämätön. Se on niitä jotka rakaisee voittajan jo ennen finaalia. Kuin kuuluisa ilmaveivi. Sen jälkeen uskoin että joukkueella voi olla pienet mahdollisuudet jopa finaaliin asti. Venäjän kaataminen ja pääsy finaaliin selkeänä altavastaajana toi tietekin kanuukeille järjettömät paineet. Harri Pesonen niittää viimeisen naulan arkkuun ja Poika on tullut kotiin. Kiitos Joukkeelle.
Aha.
Asialline
5:33 tuo lause tuo joka kerta kylmät väreet
12:08 ei kyllä se vaan tämä on .
Hieno
Kyl tää vielä vuonna 2024 antaa kylmät väreet, mikä tarina
Tästäki kohta 5vuotta😮 ja tuntu ku ois vast vuos
Mitäs helkkaria, tämä on nyt jotenkin muuttunut. Finaalimatsissa on eri biisi ku aiemmin. Ei hyvä, en tykkää. Vanha takas.
Anttila ja Suomen kaikkien aikojen yliarvostetuin pelaaja
Tehää se 2024 kultaa
jep
Tääl kattomas ja toivomas samaa tänä vuonna
ketä 2024
Eiköhän tehdä uusiksi
kuka
12:10 nemo💪
Tuosta 10:37 tulee kylmät väreet
Sisu!
🇫🇮
alko seissoo
Minä
Miks poistit eksn version
Tuskin poisti omasta tahdostaan, MTV ja/tai muut tekijänoikeuksien haltijat vetäneet videon silloin alas
.