Retkiruokaa ja tulet märistä puista - Nuotioleipää Ali Leiniön innoittamana

Sdílet
Vložit
  • čas přidán 18. 10. 2021
  • Suomen retkitubettajien aatelinen Ali Leiniö paistoi hiljattain katsomallani videolla tattarileipää nuotiolla. Olen itse paistanut kerran elämässäni pettuleipää nuotiolla, mutta siitä on pitkä aika ja muistikuvat melko hatarat. Leiniön hienosta videosta innostuneena olen kotona kokeillut muutamia erilaisia jauhosekoituksia ja harjoitellut leivän paistamista pannulla. Nyt päätin mennä metsään ja yhdistää leipomisen retkeilyyn.
    Syksyinen sää antoi mahtavat puitteet retkeilyyn. Retkiruoan valmistaminen kaasukeittimellä on toki helpompaa, mutta ruoka maistuu vieläkin paremmalta kun sen eteen on tehnyt töitä. Samalla sain taas hyvää harjoitusta perinteisten erämiestaitojen ylläpitoon. Edeltävinä päivinä vettä oli satanut runsaasti ja koko metsä oli melko kosteaa. Nuotion sytyttäminen märistä puista ei välttämättä ole itsestään selvyys. Hyvien sytykkeiden löytäminen märästä metsästä voi myös olla haastavaa.
    Käyttämäni kirves on Gränsfors Forest Axe. Tästä on saatavilla myös pienempi versio jota on ainakin aiemmin saanut Suomesta hyvin. Pokasaha on käsityötä ja se on tilattu Englannista. Käsin tehdystä työstä huolimatta hintaa sahalle tuli vain noin 50 €.
    Tässä linkki Ali Leiniön videoon:
    • Laiskoja päiviä Lemmen...
    Tahdon muistuttaa, että videolla tekemäni asiat kuten maahan kaatuneiden puiden käyttö ja avotulen tekeminen maaston eivät kuulu jokamiehen oikeuksiin.

Komentáře • 58

  • @tuubissa
    @tuubissa Před 2 lety +5

    Tonnit paukkuu, onnittelut! Oon oikeastaan ihmetellyt ettei sulla ole jo enemmänkin tilaajia, elikkäs uskon, että kasvu senkun kiihtyy! Sun videot on niin monipuolisia, laadukkaita ja ennen kaikkea viihdyttäviä 😊

    • @sakkeraappana
      @sakkeraappana  Před 2 lety +1

      Kiitti taas kerran kommentista! 🙏🙏 on mukava nähdä että on pieni joukko aktiivisia jotka katsoo ja kommentoi vaikka videot onki joskus aika erilaisia keskenään 😊🙌

  • @wildernessfamilyfinland8034

    Mahtava video!! Onnea 3Ksta! Tämä on yksi parhaita suomalaisia tubekanavia, Tsemppiä jatkoon kaikkeen mihin ryhdytkin!😊👍

    • @sakkeraappana
      @sakkeraappana  Před 2 lety +1

      Ou jea kiitos huippukommentista 🙏😊🙌

  • @heidinkadenjalki
    @heidinkadenjalki Před 2 lety +1

    Kiitos mukavasta videosta ja onnittelut kolmen tonnin rikki menemisestä :)

  • @niinaperlinen5142
    @niinaperlinen5142 Před rokem +1

    kiva video

  • @annavanhala
    @annavanhala Před 2 lety +2

    Onnea uudesta tonnista! 😊 uusia videoita odotellessa 👌😁

    • @sakkeraappana
      @sakkeraappana  Před 2 lety

      Kiitos Anna! 😊🙏

    • @annavanhala
      @annavanhala Před 2 lety +1

      @@sakkeraappana on ihan mahtavaa että aina vastaat jokaiselle kommentoijalle, kiitos siitä 🤗 sen vuoksi sinulla on varmasti vankka katsojajoukko takanasi ❤

    • @sakkeraappana
      @sakkeraappana  Před 2 lety +1

      @@annavanhala Kiva kuulla että kiinnitit asiaan huomiota! 🙌 Pakkohan tässä hommassa on ajatella että tekee lähtökohtaisesti itsellensä omaksi iloksi näitä videoita, mutta täytyy silti myöntää että palkitsevimpia hetkiä itselle on juurikin lukea kommentteja ja siksi myös kiva vastata niihin 🙏

  • @luonnonpisaroita
    @luonnonpisaroita Před 2 lety +1

    Paljon onnea kolmesta tonnista! 💎💎💎
    Se on hyvä retkeillä fiilis edellä! 😊

    • @sakkeraappana
      @sakkeraappana  Před 2 lety +1

      Kiitti 🙏😊 joo kyllä se näin juuri on.. 🙌

  • @mikamakiaho1489
    @mikamakiaho1489 Před 2 lety +1

    Onnea 3K:sta! :) Hyvän pointin heitit lopussa: väkisin ei tule.. eikä.. Niih, täytyy osata tarvittaessa luovuttaa. Tuon tunnelman videossa aisti, ettei mennyt ihan kaikki putkeen. Miehen työ sanoa se ääneen, Respect! Luonnonhelmassa rentoudutaan ja nautiskellaan, ei saa olla pelkkää suorittamista. Keep on doing Good Work!

    • @sakkeraappana
      @sakkeraappana  Před 2 lety

      Kiitti kommentista Mika 🙏🙌 viisaita sanoja 👌

  • @KanoottiTomaatti
    @KanoottiTomaatti Před 2 lety +3

    Hyvä meininki! 💪 Känttykin näytti ihan hyvältä, mutta ettei menny ruokasooda ja leivinjauhe sekaisin? Eikö jälkimmäistä käytetä nimenomaan hiivan korvikkeena? Voin olla väärässäkin. Hieno greidi videossa 👍

    • @sakkeraappana
      @sakkeraappana  Před 2 lety

      Kiitos! 🙏🙏 Nyt kun sanoit niin täytyy tarkistaa asia 😂

    • @saaramaria9313
      @saaramaria9313 Před 2 lety

      Ruokasoodaa käytetään semmoisissa taikinoissa, joissa on hapanta esim piimää yms. Hiivataikinat ovat asia erikseen, esim pulla.

    • @sakkeraappana
      @sakkeraappana  Před 2 lety

      @@saaramaria9313 Kiitti! Tää on ehdottomasti aihe johon täytyy selvästi perehtyä hieman syvemmälle 😁

  • @niinaperlinen5142
    @niinaperlinen5142 Před rokem +1

    iso hali

  • @razer79
    @razer79 Před 2 lety +1

    Huikeesti onnea. Tonnit paukkuu ja videot sen kuin paranee. Kiitos jälleen mukavasta pätkästä.

  •  Před 2 lety +3

    Ansaitut 3K! Onnittelut 👌🔥 lisää näitä!

  • @petribjork6190
    @petribjork6190 Před 2 lety +2

    Kokoajan tykkään vaan enemmän näistä sun videoista hienoa työtä 🙂

    • @sakkeraappana
      @sakkeraappana  Před 2 lety

      Kiitti Petri! 🙏 näitä bushcraft videoita on kyllä ihan hauska kuvata! Täytyy tehdä näitä lisää 🔥

  • @arja.h4800
    @arja.h4800 Před 2 lety +1

    Kiitos tosi hyvästä vinkistä nuotiolla tehdystä ja paistettavasta leivästä

  • @markusjasaaraatula
    @markusjasaaraatula Před 2 lety +1

    Moikka! Aloimme pohtia, että mikä taikinan tekemisessä oli mennä pieleen kenttäolosuhteissa. Oliko taikinassa käytetty siis ruis- vai tattarijauhoja vai näiden sekotusta ja missä suhteessa? Pelkissä tattarijauhoissa ei ole juurikaan sitkoa, joten siitä tulee herkästi murua. Itselläkin on retkellä leipää yrittäessä ollut ongelmana se, ettei ole riittävästi jauhoja mukana, jotta voisi säädellä jauhojen ja veden suhdetta tuntuman mukaan ja pitää kädet jauhoisina muotoilun helpottamiseksi. Tulella leivän paistamisessa taas leivän pitää olla melko ohut, jotta se kypsyy sisältäkin ennen kuin palaa pinnasta. Nuotiolla lämmön säätäminen on tosin hyvin haastavaa. Lopputulos näytti kuitenkin oikein onnistuneelta! Itse en olisi rohjennut edes kokeilla ruis/tattarileipää nuotiolla 😁

    • @sakkeraappana
      @sakkeraappana  Před 2 lety

      Moi ja kiitti kommentista!🙏 Mulla oli muistaakseni 50% tattari-, 25% Speltti- ja 25% ruisjauhoja. Lisäksi hieman ruokasoodaa. Olen tässä lajissa täysi aloittelija😅 Kiitti hyvistä vinkeistä, mun kannattais aloittelijana varmaan ottaa jostain joku hyvä ohje ja pysyä siinä eikä heti alkaa soveltamaan itse 🤌

    • @Liir85
      @Liir85 Před 2 lety +1

      @@sakkeraappana Mä olen ymmärtänyt että kun taikinan kuohkeuttamiseen käytetään leivinjauhetta tai ruokasoodaa, niin taikinan ei tulisi antaa tekeytyä. Koska leivinjauhe/sooda reogoi veteen ja tuottaa hiilidioksidia, kun taikinan antaa seistä se "väljähtyy" ja kuohkeus häviää. Hiiva on bakteeri ja tekee kuohkeuden kun bakteerit hajottavat sokereita tuottaen kaasuja, siksi hiivataikinan annetaan kohota ja se kohoaa lisää lämmetessään uunissa tai pannulla.
      Näin täällä kotikokin koekeittiössä. XD
      Ja onnittelut kolmesta tonnista!

    • @sakkeraappana
      @sakkeraappana  Před 2 lety

      @@Liir85 haha kiitos vinkistä! 😁🙏 pitää yrittää muistaa tuo ensi kerralla 🤌

  • @tomihurme6166
    @tomihurme6166 Před 2 lety +1

    Hyvä Sakke💪💪

  • @saaramaria9313
    @saaramaria9313 Před 2 lety +2

    Tuota leipää pitäisi päästä kokeilemaan!
    Hyvä , mielenkiintoinen video!
    Ja nuotiostakaan ei jäänyt mitään jälkeä!!

    • @sakkeraappana
      @sakkeraappana  Před 2 lety

      Kiitos! 🙏🙏 Täytyy rehellisyyden nimissä myöntää että en ole varma alkaako sammal kasvamaan tuossa uudestaan vai kuoleeko, aion käydä keväällä tarkastamassa tilanteen 😁 Leipä onnistui kotona paremmin ja oli oikeasti ihan hyvän makuinen :) Ja niin helppo tehdä että meikäläinenkin onnistui

  • @luukashietanen3833
    @luukashietanen3833 Před 2 lety +1

    Hyvännäköset nahkahanskat sulla, onko minkä merkkiset? Kiitos videosta, t. Luukas

    • @sakkeraappana
      @sakkeraappana  Před 2 lety

      Kiitti kommentista Luukas! Nää on Marmotin n. 40€ hanskat mitkä ostin muistaakseni Partioaitasta. Väri oli alun perin vaalean keltainen mutta nopeasti tummui. On vuoden päivän kestänyt aika kiitettävästi vaikka olleet kovassa käytössä, toki olen myös valjasrasvalla aika ahkerasti pitänyt ne hyvässä rasvassa. Yksi pieni viiltoreikä on tullut mutta kuten sanoin niin aika ronskisti olen niitä käyttänyt..
      Näitä saa varmaan kyllä monesta paikasta:
      www.partioaitta.fi/marmot-unisex-basic-work-glove-tan-1000364/?sku=200084594840

    • @luukashietanen3833
      @luukashietanen3833 Před 2 lety +1

      @@sakkeraappana Kiitos! Taidanpa hankkia samanlaiset

  • @KelojaLuonnosta
    @KelojaLuonnosta Před 2 lety +1

    Mukavaa päiväretkipuuhastelua🔥 Millos lähdetään taas yhdessä puskailee?🌲🙋‍♂️

    • @sakkeraappana
      @sakkeraappana  Před 2 lety

      Kiitti Kela! 🙌 Sovitaanko että ennen joulua saadaan järjestettyä? 😁 Mulle on ihan sama mennäänkö Kouvolaan vai Nokialle

    • @KelojaLuonnosta
      @KelojaLuonnosta Před 2 lety

      @@sakkeraappana no näillä puheilla ennen joulua 🧑‍🎄

  • @JPOutdoor
    @JPOutdoor Před 2 lety +3

    Onnittelut 3K:sta 💪 ja matka jatkuu.

  • @lassikoivisto8045
    @lassikoivisto8045 Před 2 lety +1

    Hei mistä tommosii fleece (?) takkei löytyy?

    • @sakkeraappana
      @sakkeraappana  Před 2 lety

      Moro! Toi mun fleece on melkein 10 vuotta vanha ja on kokenut tosi kovia bushcraft olosuhteita ja edelleen ajaa asiansa. En tiedä onko malli enää 100% sama mutta kaikesta päätellen tuote on tämä:
      www.helikon-tex.com/en_eur/bl-pat-hf-patriot-jacket-double-fleece.html

    • @lassikoivisto8045
      @lassikoivisto8045 Před 2 lety

      @@sakkeraappana Kiitän!

  • @hekku3951
    @hekku3951 Před rokem +1

    Ootko itte tehny ton hienon kasattavan sahan 🙂

    • @sakkeraappana
      @sakkeraappana  Před rokem +1

      Valitettavasti en 😅 sen on tehnyt käsin briteissä joku tyyppi ja muistaakseni maksoin 45€ siitä. Olis kyllä hienoa tehdä ite 👍

    • @hekku3951
      @hekku3951 Před rokem

      @@sakkeraappana okke, hieno peli joka tapauksessa 🤗