Rakentamisen Laatu Suomessa
Vložit
- čas přidán 6. 07. 2024
- KELVOTTOMIA viritelmiä, vuosien viivyttelyä virheiden korjaamisessa ja suoranaista asumisturvallisuuden vaarantumista. Tätäkö on rakentaminen Suomessa 2024 vuonna edelleen?
Vaikka tietotaito ja materiaalien laatu paranevat jatkuvasti, uusissa taloissa esiintyy yhä esimerkiksi pahoja kosteusongelmia ja suoranaisia törkeitä rakennusvirheitä.
Miksi rakentamisen on niin heikkoa Suomessa?
Minä voin sanoa 20 vuoden kokemuksella mikä mättää. Ensinnäkin rakennusliikeitä johtaa ekonomit joilla ei ole mitään hajua käytännön rakentamisesta. Ylempi johto kiristää jatkuvasti aikatauluja siinä harhaluulossa että se laskee rakennuskustannuksia. Teoriassa laskee, todellisuudessa nostaa. Nykyisillä aikatauluilla laadukas rakentaminen on mahdotonta, koska edes betonirakenteet ei ehdi kuivua riittävästi. Perustuksetkin tehdää talvella lumen ja jään päälle. Työmaita johtaa koulusta karanneet lukioinsinöörit joilla ei ole myöskään mitään hajua käytännön rakentamisesta. Työntekijöiden ammattitaidolla ei ole väliä, kunhan vaan saadaan halvalla joku kielitaidoton työukko tärvelemään arvokkaita rakennusmateriaaleja. Ammattilaiset etsitään sitten lopulta purkamaan ja korjamaan tunareiden rötöksiä. Kokoajan kasvava osa uudisrakentamisen kustannuksista menee purkamiseen ja korjaamiseen. Rahaa palaa myös valtavasti turhaan byrokratiaan ja työsuojeluvouhotukseen.
Tämä!!!! Tää on nii hyvin sanottu!!!
Tiukka aikataulu ei välttämättä edes laske varsinaisia rakennuskustannuksia varsinkaan kuivumisaikojen yms. osalta mutta rahoituskustannuksia se taitaa jonkin verran laskea, kun saadaan valmis tuote nopeammin myyntiin. Vaikka en ole rakennusalalla, olen omissa töissäkin törmännyt mielestäni hölmöön säästämiseen urallani juuri ylimmän johdon taholta. Olen ollut opiskeluaikoina kesätöissä melko isolla työmaalla ja siellä oli ostajan/asiakkaan palkkaama rakennusmestari torjumassa pahimpia oikaisuja.
yhdyn kyllä tähän. nähnyt saman ongelman
Muuten vahvasti samaa mieltä, mutta rakennusliikkeiden johtajat ovat poikkeuksetta tuotantotaloutta lukeneita, joilta löytyy kyllä käytännönkin ymmärrystä rakentamiseen. Lisäksi johtaja harvoin osallistuu itse rakentamiseen juuri millään tavalla, etenkään suuremmissa rakennusliikkeissä, sitä varten ne mestarit siellä ovat. Ja mestareilta nimenomaan pitäisi tätä käytännönymmärrystä löytyä.
Aliurakoitsijat voisivat myös pikkuhiljaa alkaa katsoa itseään peilistä ja lopettaa sen paskan tekemisen. Mikäli tarjottu hinta ei miellytä, niin jättäkää projektit ottamatta ja tarjotkaa itse sellaista hintaa, jolla mielestänne voitte laatua tuottaa. Ihan oma syy jos menette allekirjoittamaan sopimuksia, joissa satasen työstä tarjotaan viittä kymppiä.
@@iohef32124 Väitän kyllä että ne ongelmat on siellä johto tasolla. Jos ei välikattoakaan saada edes metrin tarkuudella oikealle korkeudelle, niin mitä helvettiä ne sitten tekee?
Työvoima tulee ulkomailta ja työmoraali sen mukaista. Suurimmat laatu ongelmat etelä-suomessa.
Johdon moraali kylläkin. Miksi ottaa ulkomailta? Eikö suomalaisille työ maistu?
@@kalleilmari751Katsos kun suomalaiset tuppaa haluamaan ihmismäistä palkkaa.
Ostin uudiskohteen jokin aika sitten ja täytyy sanoa, että olen todella pettynyt siihen mitä sain. Vikoja korjaamisia viivytellään, aikatauluja ei kerrota ja viesteihin ei edes vastata. Ilmiselvätkin turvallisuuspuutteet jätetään vain korjaamatta. Kaipa rakennuttaja vain luottaa siihen, että käräjille ei tarvitse lähteä.
En osta uudiskohdetta enää ikinä enkä suosittele kenenkään muunkaan ostavan.
Juurikin! Ei kannata missään nimessä ostaa. Laita kämppä heti myyntiin kuin mahdollista.
Rakennusfirmojen moraaliin tai kunniaan on turha vedota. Liike-elämässä raha on ainoa mikä ratkaisee. Rakennus virheistä pitäisi tehdä niin kalliita, ettei niitä vältettäisiin viimeiseen asti.
- Mahdollisuus korjauttaa ulkopuolisella ja laskuttaa rakentajaa
- reklamaatiosita, takuukorjauksen lisäksi, "haittakorvauksena" hinnanalennus ostajalle.
- törkeissä tapauksissa henkilökohtaisia rikosvastuita myös rakennusvalvojalle
Ostimme puolisoni kanssa pari vuotta sitten Turun seudulta uudiskohteen (rivitalo), johon pääsimme vuosi sitten muuttamaan. Mitään ns. törkeitä rakennusvirheitä emme toistaiseksi ole huomanneet, kauneusvirheitä senkin edestä. Akryylimaalit ovat lohjenneet noin 20 % seinien kulmista ja myös rappusten askelmien alta. Useampi seinä on asennettu selvästi vinoon, yksi mielestäni jopa törkeän vinoon. Ikkunakarmien ja seinien väliin jää useammassa ikkunassa häiritsevät raot. Ikkunalaudoissa ja karmeissa on useammassa kohdassa häiritsevää naarmua. Kun alunperin teimme muuttotarkastuksen, olimme järkyttyneitä viimeistelyn laadusta, listallamme oli tuolloin muistaakseni yli 60 kohtaa. Olin todella pettynyt lopputulokseen, kun asunnon arvo oli kuitenkin yli 300 tuhatta euroa. Toivon mukaan loputkin virheet saataisiin korjattua vuositarkastuksen yhteydessä.
Oma kokemus ollut sama. Ainoa että vuosikorjauksissa suostutaan tekemään kosmeettista päällemaalausta mutta ei mitään oikeita korjauksia. Ihme sähläystä ollut kyllä näissäkin. Esim kylpyhuoneen saumat kävi kaksi virolaista korjaamassa. Eka teki hyvää jälkeä ja toinen kävi vain pilaamassa hyvän työn 😂
300k rivitalosta? Ei se ole tyhmä joka pyytää.
Kumma juttu, kun tuo ilmiö keskittyy pk-seudulle.
Laatu on surkeaa rakentamisessa Suomessa ja iso osa rakennusalan yrittäjistä on moraalittomia naruttajia.
Lestadiolaisethan tätä markkinaa pitkälti hallitsevat ja heiltä löytyy herran lupa kaikkeen ilman minkäänlaista moraalia.
Nykyisin ei uskalla ostaa tai korjata mitään. Laatu onnetonta ja koko työstä sekä laskutuksesta jää kusetuksen maku. Kaikenlsiset huuhaa valvojat myös mätkii tonnien laskuja siitä kun muutaman kerran näyttävät naamansa eikä lopulta minkäänlaista vastuuta valvonnastakaan, itse maksat virheet.
Sitä pitää vain yrittää välttää tekemästä mitään.
Morjens. Tuleva rakennustyöntekijä täällä. Minulla on kokemusta nyt neljältä työmaalta ja neljästä firmasta. Laatukriteereitä on valvottu tarkasti ja ulkopuolisia tarkastajia on ollut joka työmaalla katsomassa eri vaiheet. Ehkä tuo sekundarakentaminen on isompi ongelma alueilla HKI-Uusimaa ja Varsinais-Suomi, kuin mitä täällä Pohjois-Savossa. Kaikki kohteet ovat olleet Kuopiossa, joten sikäli kokemukseni on erittäin kapea, joskin rakentamisen laadunvalvonnasta on jäänyt erittäin säntillinen kuva.
laatuongelmat tulee isoimpien firmojen kanssa kun on alihankittajan alihankittajaa ja tuo on yli 20 vuotta tiedossa joten ei näytä tarkastus tekevän töitään täällä. pienemmät paikkakunnat ovat helpompia jos korruptio firman omistajan ja kaupunginvaltuuston välillä ei esiinny. Kaikissa suurimmissa kaupungeissa on samat ongelmat ja kas samat valtakunnalliset firmat näissä.
Hauskaa, että rakentajalla on 2v vastuu.. Mutta ku kuluttaja myy asunnon on 5v tai 2v riippuen onko omakotitalo tai kerros/rivitalo..
Pelkkää sutta ja sekundaa !
Työtunnin hinta sekä materiaalikustannukset ovat karanneet verotuksen ja työnantajakulujen myötä niin korkeaksi ettei ole taloudellisesti kannattavaa rakentaa kuin halpatyövoimalla ja tuontimateriaaleilla. Jos laatua haluaa, sitä saa puoleen hintaan kun tekee kaiken itse niin pitkälti kuin mahdollista. Kasvavilla pätevyysvaatimuksilla varmaan tullaan sekin optio torppaamaan tulevaisuudessa.
Asiakas maksaa silti ammattilaisesta vaikka tekijä olisikin halpatyövoimaa 😂. Pitäähän sen puljua pyörittävän insinöörin jollain se mersu maksaa.
Tämä on iso ongelma kanssa kun koko rakentaminen tehdään tuntihinnoin niin se ei kannusta nopeuteen ja särmyyteen vaan kaikkeen tulee etsiä halvin tekujä
@@tommil7574 urakkahinnat jotka maksetaan sen työntekijöille on myös poljettu niin alas ettei se kannata ellei tee hutiloiden koska johtajat tulivat kateellisiksi kuinka työntekijät tienaavat paremmin kuin he.
..ja loput palkkakustannukset yhteiskunnan,KELA, maksettavaksi erillaisilla tuilla.
Olemme reunaalue Euroopassa kuten Romania Bulgaria Kosovo Albania työvoiman laatu sen mukaista.
Ongelmien syy on ahneus ja rahan himo.
"Mutta ne, jotka rikastua tahtovat, lankeavat kiusaukseen ja paulaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin himoihin, jotka upottavat ihmiset turmioon ja kadotukseen. Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri; sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla. Mutta sinä, Jumalan ihminen, pakene semmoista, ja tavoita vanhurskautta, jumalisuutta, uskoa, rakkautta, kärsivällisyyttä, hiljaisuutta." - 1. kirje Timoteukselle 6:9,10,11 - Raamattu 1933/1938
Olen kuljettaja ja YIT:n tilaukset on kyllä parhaita. Pikatilauksena joku vitun 30 euron kypärä jonka toimitus maksaa 200 euroa. Samana päivänä saattaa tulla työmaalle toinenkin vastaava pikatilaus. Äyriäkään en tuohon kioskiin sijottaisi.
Tilaaja tilaa kohteen ja määrittää aikataulun. Rakennusliike on velvoitettu tarjoamaan tilaajan pyynnön mukaisesti. Halvin tarjous voittaa. Tämän seurauksena meillä on ne kireät aikataulut monesti rakennusteollisuudessa.
Mutta on hulluutta ostaa nykyään asunto vähänkään keskeisemmällä alueelta. Ennen maksoi omakotitalot 100 000mk eli noin 20 000€.
Sen verran maksoin itsekin asunnosta. On järjetöntä ostaa sen kalliimpaa asuntoa kun sitä joutuu kuitenkin korjaamaan ja laittamaan: 1v, 3v, 5v, 10v, 15v, 20v.
Siis rakennuksissa on aina kohteita, jotka on uusittava, pesuhuoneiden tiivistykset jne.
Olinpa muuan vuos sitten keskisuuren yrityksen kirjoilla. Yhdellä hallityömaalla oli ainakin 10 suurta virhettä esim väärät korot, katto salmiakilla yms. Kun seuraavan kerran tapasin työpäällikön ja aloin kertomaan asiasta sain vastaukseksi vain että, ei kiinnosta ole hiljaa. En viihtynyt pitkään kyseisessä firmassa. Tän jälkeen menin pieneen firmaan jossa mentiin laatu eellä. Siinä firmassa nähtiin asia siinä valossa että kun tehdään laatu eellä, se opitaan tekemöön hyvin ja nopeasti kun sen tekee tarpeeksi monta kertaa. Ja ei tule kuluja reklamaatioista. Tässä firmassa tehtiin okt, mökkejä ja huviloita.
Tiedän myös miksi näin on: työntekijöiltä on viety se ammattiylpeyden käsite. Ei ole motivaatiota kehittyä ammattilaisena, kun lisää palkkaa ei heru paremmasta työstä, joten miksi vaivautua?
Asukkaita / asunnon ostajia edustava puolueeton valvoja pitäisi OLLA PAIKALLA koko rakennustyömaan ajan. Suurin osa urakoitsijoista on osaavia, mutta useimpien moraali pettää silloin kun huomataan, että todellista valvontaa ei ole ja työvaihe on sillä hetkellä piiloon jäävä. Esim. taloyhtiöiden remonteissa työmaata johtava kilpailutettu konsulttivalvoja on yleensä kiireinen rakennuttaja joka ei käy katsomassa työvaiheita silloin kun pitäisi. Urakoitsijaa ollaan yhteydessä lähinnä puhelimitse ja sähköpostilla ja valvoja on sen varassa mitä urakoitsija kertoo.
Juurisyy huonoon rakentamiseen on sääntelyssä, joka rajoittaa rakentamisen määrän minimiin. Rakentajille ei vahingossakaan synny tilannetta, jossa pitäisi kilpailla laadulla tai edes hinta-laatusuhteella keskenään. Mikään ei ole niin huonoa jälkeä, etteikö sille ostaja löytyisi. Näin ollaan tehty erinomainen rakennusmarkkina, jossa rakennetaan kalliilla ja huonosti.
Toinen juttu on se, että kaavoitus ja muut pakolliset vaatimukset ovat aika yksityiskohtaisia, monipuolisia ja jatkuvassa muutoksessa, joka tekee teknisesti yksinkertaisten, ratkaisuiltaan idioottivarmojen ja helposti kopioitavien talomallien soveltamisesta vaikeaa. Bulkkitalotkin ovat yksittäiskappaleita, ja varsin luksushinnoissaan kasvukeskuksissa.
Näitä juurisyitä tullaan Suomessa korjailemaan lähinnä tiukentamalla ja yksityiskohtaistamalla sääntelyä ja hidastamalla kaavoitusta entisestään.
Onko rakentaminen laadukkaampaa muualla esim. Välimerellä tai Saksassa? Olisi mielenkiintoista nähdä tutkimuksia ja vertailua.
Saksassa ainakin maksaa rakentaminen eniten koko Euroopassa per m2. Sekundaa tuntuu olevan ihan samaan malliin ja työvoimapulan takia saa olla onnellinen että ylipäätään löytyy joku tekijä. Korkein hinta ei pitäisi olla mahdollista tämän paikallisen talven ja heikommin eristettyjen talojen takia. Paikalliset syyttää EU:ta yms, mutta vaikea sanoa mikä on totuus.
Etelä-Euroopassa rakennukset meihin verrattuna täyttä roskaa. Suomessa ei kukaan asuisi niin huonoissa asunnoissa.
@@69679 höpöhöpö. Oli ehkä noin 20v sitten, nykyään EU:n myötä ei juuri eroja ole. Tietysti eristys ym on eri tasolla talven takia, mutta muuten en kyllä olr huomannut mitään valtavaa eroa. Esim meidän 2018 rakennettu kerrostalo selvisi Kroatian maanjäristykset ilman vaurioita ja äänieristys on ihan suomen tasolla. Lisäksi asunnoissa on ilmastointi vakiona ja täysin pimentävät sälekaihtimet. Lisäksi kahteen suuntaan kippaavat ikkunat, ihan kuten Saksassa, joita en Suomessa ole koskaan nähnyt.
Olisi kyllä mielenkiintoista saada rehellistä dataa kuinka asia on. Espanjassa joskus kävin jossain hienossa kalliissa hotellissa ja totesin itse sen olevan niin ala-arvoisesti tehty ainakin sähköjen osalta. Tiedä sitten kuinka standardit eroaa eu:n sisällä eri maiden välillä mutta ajattelisi että maakaapelit tulisi suojata edes sillä maalla eikä jätettäisi puskien sekaan
Kyllä hyvä työmies maksaa.. mutta jos virolaisten ja muualta tulleet työn jälki on hyvää ja primaa ja ostaja ostaa.. eikös se riitä..
Itse kun tekee, niin saa sitä mitä sattuu tulemaan. Joskus kyllästyin korjaamaan ammattilaisten jälkiä
Rakentamisen laatu ei ole noussut huolimatta suurista panostuksista. Kiire alkaen suunnittelusta ja jatkuen toteutukseen, rakennusmateriaalien (liian) laaja valikoima, valvonnan puutteet, töiden liian laaja ketjutus ja ulkomaisen työvoiman käytöstä johtuva kielimuuri lienevät yleisimmät syyt heikkoon laatuun. Puhaltamalla ei tehdä kuin pulloja, mutta tilaajien usko siihen, että tämä onnistuu myös rakentamisessa, aiheuttaa takuulla heikkoa laatua.
Liian kova tuloksen tavoittelu ei oo kestävää pidemmällä aikavälillä
Joka talon seinään lakisääteinen laatta, jossa listattu tekijäfirmat ja kunkin osa-alueen vastuumestarit ao. työmaalla.
Entä rakennuslaki, joka sallisi rakentaa vain puusta ja luonnonkivestä.
Opetelkaa rakentamaan kestävää noista materiaaleista ensin, kuten menneet sukupolvet!
Modernit rakennusmateriaalit ja - ratkaisut ovat iso ongelma.
Tiilikin on liian haastava materiaali nykyisille puupäille.
Ja muovin käyttö kieltoon!
Työntekijöistä ei kannattaisi rakennuttajien ja urakoitsijoiden säästää. Olen nähnyt kun imureiden ja rakenteiden sisään kustaan. Kaikkia vaan ei kiinnosta kuhan oman työn saa tehtyä ja palkan tilille.
Muistakseni on olemassa Rakentamismääräyskokoelmat ja näiden valvojat. Ainakin omalla kohdalla on ollut näin. Ei kaikki rakentajat ja tekijät halua tehdä laatua, vaan rahaa ja nopeasti.
Rakennusala ei ole ongelma.
Ongelma on kaikki alat.
Raha on ainoa asia mikä kiinnostaa yrityksiä.
Kaikki muu on vain väikaista strategiaa tehdä vielä enemmän voittoa tai saada parempi kilpailuasema.
Rahaa!!
Ainakin tuohon rakennusaikaiseen kosteudenhallintaan on kiinnitetty huomiota. On kuivaketjua jne. Tuntuu vaan puun takaa aina tulevan ongelmia. Uutta rakennusmateriaalia puskee markkinoille ja miten sitten elävässä elämässä käy.
Rakennusmies virtsasi WC:n seinälle ennen laatoittamista, eli Kusi Ja Oksensi rakenteisiin, sitten peitti jälkensä. 😀👍
Tasoitti ja laatoitti joten kuulostaa että olet saanut hyvää jälkeä.😊
Mitä itse kilpailuttanut nii halvin ja kallein pois sit keskihinnoista tekijä.
Oikein. Kallein ei ehdi tai halua tehda ja halvin tekee mutta….
"Tofu-dreg" on myös Suomen juttu. Kotikunnassani on vaan parin vuoden sisään hajotettu noin 4 kansakoulua, kerrostalo ja seurakuntakeskus 😅
Kansakoulut ovat jo aika iäkkäitä rakennuksia, niiden purkaminen johtuu remonttien laiminlyönnistä kun ei ole rahaa.
Raha ratkaisee. Urakka on saatava tai sen tekee joku muu. On halvempaa käydä 2 vuotta korjaamassa jälkiä kuin maksaa viivästyssakkoja.
Kun asiakas haluaa heti valmista, on selvää että kosteus- ja muut vauriot odottavat.
Valvontaan vastuuta !
Etelä-suomessa pitää huomata, että työnjohtajille voidaan maksaa rajan takaa. Heille ilmoitetaan, että andr'e tulee töihin, tilinumero kiitos.
Samat lainalaisuudet tässä pätee kuin muussakin yritystoiminnassa;
Lopputuote on hemmetin kallis.
Se ei takaa laatua, koska rahat valuu byrokratiaan, lupa ja tarkastusmaksuihin jne.
Työntekijälle ei silti jää paljon. Kirvesmies saattaa joutua käymään leipäjonossa.
Työntekijöitä on riittämättömästi, johtoa, tarkastajaa ym.porukkaa pyörii haitaksi asti, kovat fyysiset työt hoitaa aivan liian harva porukka.
Ei liene kestävää, että työntekijää kohden on enemmän valvojia ja johtajia.
Kun vaaditaan lisää valvontaa jne, niin se juuri maksaa, ja tämän huomaa omakotirakentaja varsinkin.
Byrokratia on kallista.
Hommat jätetään aina kesken, kun työnjohto löytää halvemman aliurakoitsijan, edellinen
lentää välittömösti ulos.
Talvirakentaminen on jörjetöntö. Hidasta, tehotonta ja tekijälle keskitysleirimäinen kokemus.
Perustuksetkin tehdään talvella.
Talvirakentaminen pitää lopettaa, olkoot tyypit vaikka kortistossa.
Kerroppa kuinka se rakentaminen olisi huonokatteista, suomessa rkm2 kustannus on 1200-1500€/m2 isoilla rakennusliikkeillä. Tontit saavat "yleishyödyllisen" kaavoituksen kautta ykkössatasilla/rkm kunnalta.
Ongelma on se, että ekonomit johtavat yrityksiä. Myös energiatehokkuusvaatimukset valitettavan usein lyhentävät rakennuksen elinikää.
Kerrostalo-osakkeen kannalta ehkä nyt on paras valinta se paljon parjattu 1960-1980-lukujen välillä rakennettu neukkukuutio jossa remontit tehty. Asumisviihtyvyyden (alue ja naapurit) kannalta vaihtelua on runsaasti.
heh todella viihtyisää kun äänieristystä eikä ilmanvaihtoa ole noissa vanhoissa
PK-seudun ongelma :P
Muuten ei saa voittoa ellei huijaa.
Liian tiukka projektin rahoitus/rakennusaikataulu on pääsyy huonoon lopputulokseen!
En iki maailmassa ostaisi kämppää mitä vasta ollaan aloittamassa rakentamaan.
Sähkömenot on hyvä tehdä yhdessä johtojen kanssa kun kerrokset nousee, toki vielä riippueen jättäen.
Oulussa olen seurannut yhden vuokratalon nousemista. Tästä tulee tosi hyvä.
Rakennusliikkeille 10 vuoden mittainen ankaran vastuun takuuaika. Laki, joka pakottaa korjaamaan ongelmat tai maksamaan kolmannen osapuolen tekemät korjaukset, mikäli perustajaurakoitsijalle ei maistu. 7% takuuajan vakuus, josta 2% vapautetaan toisen vuoden takuukorjausten jälkeen ja loppu 5% kun 10 takuuaikana ilmenneet ongelmat on kaikki korjattu.
Eli siis pidempi takuu kuin monilla materiaaleilla😂. Tolla saadaan vaan kustannukset entisestään nousuun tai sitten firmat vaihtaa nimeä ja menee konkkaan jotta vältetään korjaamasta asukkaan itsensä rikkomia asioita koska toiset ihmiset tuhoaa kämpän 10 vuodessa totaalisesti jos ei ole mitään vastuuta omaisuudestaan.
Talvi rakentaminen pitäisi lailla kieltää, eikä sitä näin kesälläkään hirveästi huvita rakentaa😂
rakenus virmojen motto ainakin oulusa päin pienet viat korjataa isot peitetään :D
Kesällä +35 ja talvella -35. Voiko kondenssivedeltä välttyä millään ?
Rakentamalla vanhan ajan kivitalon joka hengittää.
@@Timo-qb1gf Eihän kivi ole hengittävä materiaali, Hyvä esimerkki, että puhutaan asiasta mitä ei edes ymmärrä.
10vuoden takuuta vois vaatia. No kuka siihe suostus.. nii kuka. Rakennus jonka pitäis kestää paikallaa jököttää 40v vähintään ni ei uskalla rakentajat antaa ees 1/4 osa takuuta. "Eihä näille takuuajoille voi ku nauraa".. 😂
Ihme ja kumma kun rakentamisen byrokratia on viety yli järkirajojen. Rakennusmestari ei enää ole mitään suunnittelijana tai valvojana, pitää olla Rakennusinsinööri. Tämä ehkä ihmisasumuksissa ymmärrettävää mutta maaseudun talousrakennuksissa hölmöä.
Seitkytluvulla osakkeen ostajat saivat käydä rakentamassa taloaan. Laatu ei ollut prioriteetti vaan tehdä niitä paljon. Muuten rakennustöihin päätyy ne jotka ei muuta työtä saa. Äly eikä hyvä motiivi vaivaa ja jos alkaisikin niuhottamaan, kiusattaisiin pois.
asun 70-luvun asunnossa ja vähän kylmä on talvella mutta muuten toimii. Kuulostaa että uudet asunnot ovat järjettömän kalliita ja silti esiinty älyttömiä perustason ongelmia. Jos hinta on halpa niin voi pikkuvikoja sietää mutta kun hinnat on 200-300 tonnia niin on selittelyn makua. Kerrostalokuutiossa kun pk seudulla rakentaja koittaa joka paikassa oikoa mutkia ja vain nettikaapelit ovat uutena asiana asunnoissa. Tuo 0-korkoinen halpa raha on sotkenut markkinoita liikaa, ei tarvinnut laadusta välittää kun kauppa kävi. Ei sieltä taida helposti saada töitä kuitenkaan jos et ole tietyn maan kansalainen ulkomailta. En tunne rakennusalaa mutta olen miettinyt mistä valmistuvat talonrakentajat ammattikoulusta saavat työtä.
globaalisti ongelmat ovat eri potenssiin isommat. Rakentaminen vaan on toimintaa joka on erittäin virhealtista.
Pitäs siirtyä venäläiseen toimitussisältöön. Rakennusliike pystyttää rakennuksen päältä valmiiksi ja asunnot ovat myydessä betonipinnalla. Siitä sitten ostajat saa hieroa itselleen minkätasoisen kämpän haluaa. Monessa maassa sisältöön ei kuulu edes keittiökalusteet.
Voi sitten ihmetellä itse että omin käsinkin laitettu akryyli halkeaa.
Jos kuivumiselle saataisiin lisää aikaa varsinkin sisötöitä tehdessä kaikki halkeilu vähenisi mutta kiire on kiire.
Kuraa rakennetaan ( itte olin elementtitehtaalla, ne nyt vielä on laatuua, tunaroidaan pystytyksessä...)... ittel 1938 aikanen talo kun Osattiin rakentaa....
Eihän nämä nykypäivän työmiehet tiedä rakentamisesta mitään…. Eivät kyllä osaa suomeakaan…
Valvontaan vastuuta !