Hyvä video tämäkin. Selkeästi tuotu olennaiset esille. Toivotan onnea ja menestystä uusille kuvioille! Toivottavasti löytyy jatkaja ja videotkin jatkuu.
Näissä on usein se huono puoli, että yritystoiminta kiteytyy henkilöön, ei yritykseen. En mä koskaan osta tuotteita Kiuruveden Metsolalta vaan Jounilta. Se on nähty aika usein, että asiakkaat ei seuraa perässä jos pitkään yritystä pitänyt henkilö myy ja uus tulee tilalle. Sysmässähän eräs yrittäjtä lahjoitti oman firmansa ilmaisekisi uudelle yrittäjälle, sekään ei kovin kauaa kantanut, kun ei enää puikosssa ollutkaan Jorma Sainio vaan Kuvapalvelua pyöriti joku toinen. Harmi vain että niin kaukana mistä asun.
Pahinta tuossa suru-uutisessa on se, että sitä tärkeintä ei voi ostaa eikä myydä. Pienet kaupat henkilöityy voimakkaasti pitäjäänsä ja se on osoittautunut vaikeimmaksi osaksi siirtää yrityskaupassa. Toivotaan, että uusi omistaja onnistuu tässä. Näitä liikeitä tarvitaan ehdottomasti ja tälläisen menetys on todella kova isku paikkakunnalle ja ympäristölle, jos jatkajaa ei löydy.
Eipä noita ostajaehokkaita oo jonoks asti vielä ollu, mutta toivossa eletään. Asenteesta se on kysymys, edellinen kauppias oli tässä 40 vuotta, joten kyllä se perintö siirtyy, jos niin halutaan.
Hyvä Jouni! Rohkea päätös, mutta meillä kaikilla on vain se yksi elämä ja aina kannattaa lähteä kokeilemaan jotain uutta jos yhtään kiinnostusta on. Jatkahan videoiden tekoa 😎💪
On kyllä ihan hienoa seurata sinun hyviä videoita ja on myös oppinut itse pienellä puita harjoittele miten se onnistuu sit vois olla isojen puiden kans kaatokolon . KaatoKiilan käyttöön. Jopa tunkki käyttöön.. olla kaikki varovasia puiden kanssa.. .. HYVÄÄ jatkoa Jouni 😎👋👍
Jounin videot on ollu hyviä, informatiivisia ja mielenkiintoisia. Yksi kesä. Opettelin teräketjun teroituksen, Jounin opastuksella. Hyvin onnistui, vaikka olinkin vaan klapi metsuri 😊.Toivottavasti jatkat tubettamista. Videot viihdyttää, nykyisen selkäydinvammaisen iltoja.
Olispa ollut helppo "ostopäätös" jos olisimma asuneet siellä tai virma olis ollut lähempänä, mutta kumpikaan ei sovi omaan pirtaan. Toivotaan että ostaja löytyy.
Puutukkurille😃 Pielaveen mökillä jos loppuu varaosat niin on lyhyempi matka hakkee omasta kivijalkakaupasta osat, kuin etelä-suomesta... Lisäksi voi puhua oston jälkeen Puutukkuri myymäläketjusta😎
Kaikki tulee parilla klikkauksella kotiin seuraavaksi päiväksi hinnat vertailtuna. Kunhan joku panee pystyyn huollolle logistiikan kotoa- kotiin, niin ei Metsolaa tarvita.
@@duffekoiranen Ok, tuskin halvin tapa myydä jatkossa tavaraa netissä on kierrättää se Kiuruveden kautta. Kivijalkakauppaa odottaa vain monella tavalla supistuva markkina.
Näitä Jounin videoita ei voi kyllä kukaan korvata :( Toisaalta tuli vähän surullinenki fiilis, mutta toivotaan että löytyy jatkaja, ettei Kiuruveden kunta kärsisi :/ Onnea ja kaikkea hyvää jatkoon Jounille!
Omistajanvaihdos prosessi voisi olla mielenkiintoinen läpikäytävä näillä videoilla. Suomessa on varmasti monta meitä, joita toisen oravanpyörän vaihto omaan pyörään puhuttelee.
Kun aloteltii 15 v sitten, meitä ainakii veettii höplästä. Päämiehet työnti tavaraa, joka ei meillä liiku ja sit niitä häviteltii tappiolla monta vuotta. Ostojen suunnittelu on tosi tärkee, kassasta huolehtiminen ja tietysti myyminen ja siinä hinnottelu, jos oot 20,- kalliimpi, saatat olla ihan ulkona.
Aikansa kutakin,jos mielenkiinto loppuu se on sitten vaihtoehdot vähissä.Yrittäminen on niin kova laji, ettei se puolivaloilla onnistu.Tämän Jouni tietää,ja kunnioitan hänen päätöstään. Toivon kaikkea hyvää tulevaan. Videoitahan voi tehdä mistä vain
Mikä on ajanut tälläiseen tilanteeseen että pitää väkisin myydä , onko bisnes kannattavaa tai onko liikaa töitä vai mikä on syynä tähän nyt ei jokin yhtälö täsmää jos luopuu kannattavasta liikeideasta ?
Niinpä.aika aikansa kutakin...elämä on luopumista ja voi saada jotain uutta tilalle.pien yrittäjän osa on aina ollut kovaa puurtamista..vielä kun voi tehdä muutakin,vaikka matkustella kannattaa käyttää aika omaksi hyödyksi..tsemppiä jounille tuleviin vuosiin ja terveyttä.kiitos videoistasi.eki inkoosta👍
Se on iso isku Kiuruvedelle jos kivijalkakauppa kylältä lähtee😔. Mutta peukut Jounille päätöksistä. Vatuloinnilla ja vuosien kärvistelyllä ei välttämättä saa hyviä lopputuloksia. Minä toivotan Jouni sinulle kaikkea hyvää ja uskon loistavaan tulevaisuuteesi👍🏻😊
@@kiuruvedenmetsola3978 👍🏻. Joo se on kyllä ihan totta. Jos saat kaupan myytyä, niin mihin sie meinaat kaiken vapautuneen vapaa-ajan kuluttaa? Vai meinaatko jo heittää vapaalle ja alkaa naattimaan elämästä ja vuosien aikana tehdystä työstä😊?
toivottavasti löydät yritykselle sopivan/oikean jatkajan, vaikka kerroitkin että lopetat siitä huolimatta löytyi sitten jatkaja tai ei, niin olis se varmaan mieluisampaa löytää jatkaja niin ei olis 15v "pohjatyö" mennyt niin sanotusti hukkaan.
Kyllä tollasen taustan omaavan firman olis suotavaa löytää jatkaja, kaikessa nykylaajuudessaan. Toi 2-300 tonnia noin ei ole kuitenkaan ihan älytön summa lähteä ns valmiiseen pöytään. Ja jos omavaraisuutta on vähänkin, eikä lainarahalla lähde leikkiin. Toki "kasvojen menetys" yritukseltä on aika työmaa asiakkaita kohtaan - mutta Jounihan lupautui vuoden olemaan messissä jeesaamassa "uuden kasvon" auttamisessa .... Tsemppiä - ja toivottavasti joku lähee tuohon mukaan - hankkien kaiken tuon kerralla ... Pohjusta on periaatteessa hyvä lähtökohdille jatkoonkin.
Pankki ja muut rahoittajat toteavat, että jatkatko samalla konseptilla, kuin Jouni? Puun kaatoa, metsäpalveluita ja yms. Pelkällä kaupalla he eivät yksistään näe menestymis mahdollisuuksia. Eikä heidän tietääkseen nykyinen yritysjohtaja ple luopumassa, kuin kaupasta. Ketä tässä sitten uskoisi. Myyjää vai rahoittajia.
Varmaan aika korvien väliä tuulettava tunne kun päätös on tehty. Hienoa ja kunnioitan tuota etenkin kun osaa luopua siinä vaiheessa kun miehessä vielä mahla virtaa kiivaasti :) Hienot muuten nuo oranssit johtojenkiinnitysteipit myyntitiskin päädyssä, peräti seksikkäät.
Jouni on tehnyt ainutlaatuisen hienoja videoita metsätöihin liityen ja niiden kautta (keltanokkana, harrastajametsänomistajana) olen eksynyt tälle kanavalle. Täällä kaakana asuvana en ole koskaan valitettavasti päässyt kaupoille Kiuruvedelle. Tällaista kanavaa ei toista ole. Liiketoiminnan myynti on tietysti eri asia ja täysin ymmärrettävä. Mutta oman alansa CZcams-videoissa Jounilla on kyllä hieno asenne ja kertojan kyky. Kumarrus ja toivottavasti videot jatkuu.
Pitänee koettaa kesälomalla tehdä pyhiinvaellus kauppaan jos vielä Jounin omistuksessa. On vaan sen verran kaukana täältä pääkaupunkiseudulta, että pitää keksiä jotain muutakin tekemistä matkalle.
Alkaako väki vanhenemaan ja harventumaan,eivät jaksa enään tehdä metsätöitä ja pihahommia, minunkin piti muuttaa kaupunkiin kun rattorit,ym. kalusto alkoi olla loppu niin kuin itsekkin,ikää on tarpeeksi ja selkä loppu, en enää viittiny ostaa mitään uutta kalustoa.
Toivottavasti Jouni saa yrityksen järkevästi myytyä, ja jatkaja toiminnalle löytyisi. Toimivaia yrityksiä Suomessa tarvittaisiin, vaikka ei siltä ole viime aikoina näyttänytkään. Jounin videot on hyviä ja niitä kyllä moni jää kaipaamaan.
Voihan Jouni videoita tehdä jatkossakin. Asiasisältö toki saattaa monipuolistua tai jotain. Mutta pidän Jounista ihan tubettajana, fiksuna henkilönä, olen sellaisen kuvan saanut.
Jämäkkä ja asiallinen ilmoitus. Tuo mahdollisen yrityskaupan jälkeinen uuden yrittäjän liiketoiminnassa mukana oleminen saattaa olla kultaakin kalliimpaa jotta asiakkaat saadaan pysymään.
Kiuruvesi on jo nimenä niin kaunis että jos olisin nuori mies niin tulisin mielelläni yrittämään. Ja tietenkin asumaan. Ja helluthan siellä on jo katseltu yhtä kauniiksi. 😏
Olipa jos suoraan sanon koskettava video Jounilta. Olen ollut fani sinun videoille, katsonut melkein ne kaikki. Aivan loistotavaraa ja huippu-ukko. Melkein tuli kyynel silmään kun katsoin. Olet varmasti kantanut kortesi kekoon ja nyt on aika tehdä muuta. Epäilen että tuo yrittäjyys ja sinun paneutuminen on vienyt todella paljon aikaa elämästäsi, niin varmaankin aika tehdä muuta ja veikkaan että haluat myös aikaa itselle(kun ikää tulee(olen saman ikäinen). Siksikin oli koskettavaa, koska itsellä sama tilanne osittain...päätin että nörttityö it-alalla saa jäädä ja kouluttaudun "yllätys" metsätalousinsinööriksi (liekkö tullut liikaa katsottu Metsoloita). Itselläni on tarkoitus saada metsäpuolelta vielä elämän ehtoo puolelle ammatti, mutta niin että työ pääosin virka-aikana ja sitten nauttii elämästä. IT-alalla tuli nyt se vastaan, että sitä ei jaksa enää. Mahtavaa on ollut katsoa sinun filmejä ja tulen niitä vielä katsomaan(älä poista). Toivotaan että saat hyvät kaupat ja mukavan jatkajan hienolle firmalle. Kaikkea hyvää, toivottavasti sinusta kuuluu vielä ja jos hyvä tuuri käy mulle niin toivottavasti tavataankin vielä joskus...
No voi voi . Mut jos tän sun firman ostaisi, niin varma on että Kiuruvedellä ei se toimisi. Ja toimitilojen hankkiminen etelämmästä on taas investointi kysymys. Ilmeisesti ette ole pörssiyhtiö ? Sekin vaikuttaa kaikkeen.. Mutta Jouni, toivon että panostat nyt siihen mikä sulla elämässä tärkeintä. Perhe, avioliitto, lapset, ym. :)
Tämä on ollut hieno ja pitkä matka Metsolan historiassa..joka toivon mukaan jatkuu uuden sisukkaan Bisnesneron siivittämänä. Jääneekö ihanainen Helena 🌹hääräilemään kassan takana ja touhuaako pajanpuolella tuttu ammattimies 💪Petri..jääpi nähtäväksi. Pitääkö pian..pian käydä saha hakeen pois,vai olisko se edukkaampi loppuun myynnistä hankkia🤔. Onnea tuleeviin haasteisiin koko väelle🥰
Muaki kiinnostaisi mutta mun elämäntilanne vaan on just ny semmonen, että mulla ei oo rahkeita tähän lähteä. Pankista on tosi vaikea nykypäivänä saada lainaa, ku heidänki ehtonsa on vähä tiukemmaksi muuttunu. Syksyllä oisin tarvinnu lainaa 70 000€ niin eipä onnistunu, ja sillon se jäi vakuuksista oikeastaan kiinni. Toivottavasti löydät jatkajan!! Jos miljoonan liikevaihto niin yritys kuulostaa täysin toimivalta.
Ei oo ollu mikään helpoin elämä mulla tähän asti, ja sitä ei helpota se, että jotku tuntemattomat alkaa aukomaan päätään vielä. Tuun kyllä näyttämään vielä kaikille, ja ei mua edes kiinnosta mikään pienkone yritys. ICT-yrityksen meinaan perustaa kunhan koulut on nyt ensin alkuun käyty. Tilanne vois toki olla jo nyt toinen, jos en ois joutunu raistamanaan useita vuosia, ja olishan se eri jo nyt.
@@TN..... Mulla on itelläki omaisuutta tuon 300 000€ verran onneks, mutta ne on tällä hetkellä vielä perintönä, jotka tosin on nyt saatu jaettua. Nimet ku vielä saadaan kaikilta meidän osakkailta papereihin, niin sitteppä ne on mun. Että voisinpa vaikka ostakkii ihan omalla rahalla tälläsen yrityksen, mutta kun toimiala ei kiinnosta. Että siinä sulle takasi jos ajattelit niinku vittuilla, ettei mulla muka oo omaisuutta.
Siinä se oiskii jollekki projekti saaha ne sellaseen järjestykseen, että löytäs heti, samoja osia kun on useemmassa koneessa, että mihin laatikkoon ne pujotat ja mikä osa sopii minkäkinlaiseen lootaan. Ei oo vielä kukaan tätäkää vaivautunu valmiiks miettimään.
Toivottavasti Sepälle käy hyvin tässä prosessissa. On iso palanen yritystä.
Seppää ei ole näkynytkään vilimillä pitkään aikaan.
Yrityksen perustaminen on helppoa.
Minulla yrityksen perustaminen kesti vajaan päivän, mutta yrityksen lopettaminen on kestänyt jo 20 vuotta.
Toivottavasti jatkaja löytyy, jotta työntekijöillä olisi mahdollisuus olla töissä jatkossakin, hyvä tiimi kuitenkin koossa.
Hyvä video tämäkin. Selkeästi tuotu olennaiset esille. Toivotan onnea ja menestystä uusille kuvioille! Toivottavasti löytyy jatkaja ja videotkin jatkuu.
kova veto. Onnea myyntiin ja tulevaisuuden suunnitelmille.
Näissä on usein se huono puoli, että yritystoiminta kiteytyy henkilöön, ei yritykseen. En mä koskaan osta tuotteita Kiuruveden Metsolalta vaan Jounilta. Se on nähty aika usein, että asiakkaat ei seuraa perässä jos pitkään yritystä pitänyt henkilö myy ja uus tulee tilalle. Sysmässähän eräs yrittäjtä lahjoitti oman firmansa ilmaisekisi uudelle yrittäjälle, sekään ei kovin kauaa kantanut, kun ei enää puikosssa ollutkaan Jorma Sainio vaan Kuvapalvelua pyöriti joku toinen. Harmi vain että niin kaukana mistä asun.
Se on yrittäjän asenteesta ja ominaisuuksista kiinni, voi tulla myös paljon kovempi kaveri, joka pistää paikan oikeesti lentoon.
@@kiuruvedenmetsola3978 suurilta osin varmasti niin :)
Pahinta tuossa suru-uutisessa on se, että sitä tärkeintä ei voi ostaa eikä myydä. Pienet kaupat henkilöityy voimakkaasti pitäjäänsä ja se on osoittautunut vaikeimmaksi osaksi siirtää yrityskaupassa.
Toivotaan, että uusi omistaja onnistuu tässä. Näitä liikeitä tarvitaan ehdottomasti ja tälläisen menetys on todella kova isku paikkakunnalle ja ympäristölle, jos jatkajaa ei löydy.
Eipä noita ostajaehokkaita oo jonoks asti vielä ollu, mutta toivossa eletään. Asenteesta se on kysymys, edellinen kauppias oli tässä 40 vuotta, joten kyllä se perintö siirtyy, jos niin halutaan.
Onkos löytyny todellisesti innostunutta/kiinnostunutta ostajaehdokasta...
Hyvä Jouni! Rohkea päätös, mutta meillä kaikilla on vain se yksi elämä ja aina kannattaa lähteä kokeilemaan jotain uutta jos yhtään kiinnostusta on. Jatkahan videoiden tekoa 😎💪
On kyllä ihan hienoa seurata sinun hyviä videoita ja on myös oppinut itse pienellä puita harjoittele miten se onnistuu sit vois olla isojen puiden kans kaatokolon . KaatoKiilan käyttöön. Jopa tunkki käyttöön.. olla kaikki varovasia puiden kanssa.. .. HYVÄÄ jatkoa Jouni 😎👋👍
Jounin videot on ollu hyviä, informatiivisia ja mielenkiintoisia. Yksi kesä. Opettelin teräketjun teroituksen, Jounin opastuksella. Hyvin onnistui, vaikka olinkin vaan klapi metsuri 😊.Toivottavasti jatkat tubettamista. Videot viihdyttää, nykyisen selkäydinvammaisen iltoja.
Kiitos, kai tässä vielä tubehommaa jatketaan.
Toivottavasti liikkeelle jatkaja löytyy. Se on aina suuri menetys paikkakunnalle jos liikkeen joutuu lopettamaan.
Toivotaan, että löytyy jatkaja.
Olispa ollut helppo "ostopäätös" jos olisimma asuneet siellä tai virma olis ollut lähempänä, mutta kumpikaan ei sovi omaan pirtaan. Toivotaan että ostaja löytyy.
Eletään toivossa, siks tässä ollaan hyvissä ajoin liikkeellä.
Elämässä uudet tuulet tekee välillä hyvää, nykytilaan ei pidä jumiutua.
15 v on jo pitkä aika, ei tässä enää juuri uusia kiksejä tuu.
Puutukkurille😃 Pielaveen mökillä jos loppuu varaosat niin on lyhyempi matka hakkee omasta kivijalkakaupasta osat, kuin etelä-suomesta... Lisäksi voi puhua oston jälkeen Puutukkuri myymäläketjusta😎
Kaikki tulee parilla klikkauksella kotiin seuraavaksi päiväksi hinnat vertailtuna. Kunhan joku panee pystyyn huollolle logistiikan kotoa- kotiin, niin ei Metsolaa tarvita.
Olet kyllä täysin pihalla liiketoiminnoista komentisikin perusteella
@@duffekoiranen Ok, tuskin halvin tapa myydä jatkossa tavaraa netissä on kierrättää se Kiuruveden kautta. Kivijalkakauppaa odottaa vain monella tavalla supistuva markkina.
Tsemppiä 👍
Huomasin jo joulukuussa myynti-ilmoituksen Yrityspörssissä.
Kaikella on aikansa auringon alla... Kun yksi ovi sulkeutuu, niin toinen avautuu. 👍
Näitä Jounin videoita ei voi kyllä kukaan korvata :( Toisaalta tuli vähän surullinenki fiilis, mutta toivotaan että löytyy jatkaja, ettei Kiuruveden kunta kärsisi :/ Onnea ja kaikkea hyvää jatkoon Jounille!
Kiitos, toivotaan, että löytyy, kyllä tässä on mahollisuuvet pärjätä.
Hienoa, että videoita tulee jatkossakin. Annetaan norsujen kärsiä, kun niillä on siihen vehkeetkin 😉👍
Kiinnostais
Suomessa ei yrittäminen kannata. Se on nähty asia. Kaikki tilaa postimyynnistä ulkomailta..
Toisia kannattaa muttei tietenkään kaikkia.Vähän niitä duunareita näkee keikkumassa siellä vrotietojen kärkipäässä
Johan uutisen tiputti, onnea myyntiin ja hyvää jatkoa uusissa suunnitelmissa👍
Kiitos.
Omistajanvaihdos prosessi voisi olla mielenkiintoinen läpikäytävä näillä videoilla. Suomessa on varmasti monta meitä, joita toisen oravanpyörän vaihto omaan pyörään puhuttelee.
Hyvin ilmaistu toi pyörän vaihto!
Joo samahomma, noihan se on. Rankaa on pysyä mukana kun meinaa väsyä
Onko tuo vuoden Henkinentuki, siten niinku kaupan päälle, helpottaa kummasti tulevaa yrittäjää alkuun tekemästä virheitä.
Kun aloteltii 15 v sitten, meitä ainakii veettii höplästä. Päämiehet työnti tavaraa, joka ei meillä liiku ja sit niitä häviteltii tappiolla monta vuotta. Ostojen suunnittelu on tosi tärkee, kassasta huolehtiminen ja tietysti myyminen ja siinä hinnottelu, jos oot 20,- kalliimpi, saatat olla ihan ulkona.
@@kiuruvedenmetsola3978 voin uskoa
Voi perskele😬. Toivottavasti löytyisi jatkaja. Palvelu pelasi mitä mm. yksi huskun 545g mk2 ostettu teiltä.
Toivotaan näin.
Aikansa kutakin,jos mielenkiinto loppuu se on sitten vaihtoehdot vähissä.Yrittäminen on niin kova laji, ettei se puolivaloilla onnistu.Tämän Jouni tietää,ja kunnioitan hänen päätöstään.
Toivon kaikkea hyvää tulevaan.
Videoitahan voi tehdä mistä vain
Joo, pääasiassahan videot on ollutkin muualta ku kaupasta...
Mikä on ajanut tälläiseen tilanteeseen että pitää väkisin myydä , onko bisnes kannattavaa tai onko liikaa töitä vai mikä on syynä tähän nyt ei jokin yhtälö täsmää jos luopuu kannattavasta liikeideasta ?
Taidat olla nuorukainen kuin tuollaista kysyt jouni on kuitenkin jo eläkeiässä
@@duffekoiranen Ikää vasta 56 joten pitkä matka vielä eläkkeeseen nykylain mukaan !
No ei sitä väkisin myydä. Elämässä on muutakin ku työtä ja työnkii ois hyvä olla sellasta, että siihen on poltetta
Toivottavasti videot jatkuu ainakin Antin ja Juhan kanssa jatkossakin!
Jatkuu ne, puunkaadot ja mettähommat, joista tää on lähtenykki.
Niinpä.aika aikansa kutakin...elämä on luopumista ja voi saada jotain uutta tilalle.pien yrittäjän osa on aina ollut kovaa puurtamista..vielä kun voi tehdä muutakin,vaikka matkustella kannattaa käyttää aika omaksi hyödyksi..tsemppiä jounille tuleviin vuosiin ja terveyttä.kiitos videoistasi.eki inkoosta👍
Kiitos.
Aika pieneksi on jäänyt tulos miljoonan liikevaihdosta. Esim. Vuosi -20. 19000€
Kaikki on suhteellista, mutta sehän on suurimman osan mielestä hyvä, ettei pärjää liian hyvin. 😁😁
Se on iso isku Kiuruvedelle jos kivijalkakauppa kylältä lähtee😔. Mutta peukut Jounille päätöksistä. Vatuloinnilla ja vuosien kärvistelyllä ei välttämättä saa hyviä lopputuloksia. Minä toivotan Jouni sinulle kaikkea hyvää ja uskon loistavaan tulevaisuuteesi👍🏻😊
Kyl noi edustukset Kiuruveelle jää, mutta jos ne on jossain liikkeen nurkassa muun toiminnan lisänä, niin sit tarjonta ja palvelu on mitä on.
@@kiuruvedenmetsola3978 👍🏻. Joo se on kyllä ihan totta. Jos saat kaupan myytyä, niin mihin sie meinaat kaiken vapautuneen vapaa-ajan kuluttaa? Vai meinaatko jo heittää vapaalle ja alkaa naattimaan elämästä ja vuosien aikana tehdystä työstä😊?
@@Akujelppi Eiköhän sitä jotain ilmaannu ja aina voi hoitaa omia mehtiään, sehän on loputonta työtä.
@@kiuruvedenmetsola3978 No tuo omien metsien hoito on kyllä totta. Niin ja siinä samassa hoidat sitten naapurien ja naapurin naapurin😊
Siitä Akujelpille vähän laajennosta, kivijalkakauppa
Ruppeeko Metsolan metsuri jokapäiväiseksi pihvin paistajaksi kokiksi kun lopettaa yrityksen😋
Päivittäin oon ruukannu syytä, vaikkei nyt ihan pihviä aina
toivottavasti löydät yritykselle sopivan/oikean jatkajan, vaikka kerroitkin että lopetat siitä huolimatta löytyi sitten jatkaja tai ei, niin olis se varmaan mieluisampaa löytää jatkaja niin ei olis 15v "pohjatyö" mennyt niin sanotusti hukkaan.
On tässä vuosi aikaa, jos se ei siihen löydy, sit se on toivoton yhtälö
Kyllä tollasen taustan omaavan firman olis suotavaa löytää jatkaja, kaikessa nykylaajuudessaan.
Toi 2-300 tonnia noin ei ole kuitenkaan ihan älytön summa lähteä ns valmiiseen pöytään.
Ja jos omavaraisuutta on vähänkin, eikä lainarahalla lähde leikkiin.
Toki "kasvojen menetys" yritukseltä on aika työmaa asiakkaita kohtaan - mutta Jounihan lupautui vuoden olemaan messissä jeesaamassa "uuden kasvon" auttamisessa ....
Tsemppiä - ja toivottavasti joku lähee tuohon mukaan - hankkien kaiken tuon kerralla ...
Pohjusta on periaatteessa hyvä lähtökohdille jatkoonkin.
Pankki ja muut rahoittajat toteavat, että jatkatko samalla konseptilla, kuin Jouni? Puun kaatoa, metsäpalveluita ja yms. Pelkällä kaupalla he eivät yksistään näe menestymis mahdollisuuksia. Eikä heidän tietääkseen nykyinen yritysjohtaja ple luopumassa, kuin kaupasta. Ketä tässä sitten uskoisi. Myyjää vai rahoittajia.
Jos vaikka myyjää, asioista voi neuvotella, minkälaisen paketin ostaja haluaa tai tarvii
Toivotaan että Jouni tekkee juutupe vilimiä sittenni tulevaisuuvessakin 🙂.
Varmaan aika korvien väliä tuulettava tunne kun päätös on tehty. Hienoa ja kunnioitan tuota etenkin kun osaa luopua siinä vaiheessa kun miehessä vielä mahla virtaa kiivaasti :) Hienot muuten nuo oranssit johtojenkiinnitysteipit myyntitiskin päädyssä, peräti seksikkäät.
Jesari ja rautalanka on talossa peruskorjausvälineet ja jos muu ei auta, sit kempin liimalla
Milläs hinta haitarilla liikkuu Metsola ? :)
Pääomia tarviit 200-300 000, jos meinaat tuota oikeesti pyörittää.
Ei paha. Isot pojat jutteli että ensimmäinen miljoona velkaa on helppo saada. Toinen kuulema hankalampi.
Jouni on tehnyt ainutlaatuisen hienoja videoita metsätöihin liityen ja niiden kautta (keltanokkana, harrastajametsänomistajana) olen eksynyt tälle kanavalle. Täällä kaakana asuvana en ole koskaan valitettavasti päässyt kaupoille Kiuruvedelle. Tällaista kanavaa ei toista ole. Liiketoiminnan myynti on tietysti eri asia ja täysin ymmärrettävä. Mutta oman alansa CZcams-videoissa Jounilla on kyllä hieno asenne ja kertojan kyky. Kumarrus ja toivottavasti videot jatkuu.
Kiitoksia, ja kyllähän matkahuolto kuskaa...
Myy Metsola puutukkurille
Pitänee koettaa kesälomalla tehdä pyhiinvaellus kauppaan jos vielä Jounin omistuksessa. On vaan sen verran kaukana täältä pääkaupunkiseudulta, että pitää keksiä jotain muutakin tekemistä matkalle.
Tervetuloa, kai sitä voi joskus hupiakin ajella
mikä tulee sitten kanavan nimeksi?
Ei mitää käsitystä vielä, sehän riippuu siitä, tarviiko ostaja firmaa, jos ei tarvii, eihän sitä sillon tarvii ees muuttaa
Onnea ja menestystä tulevaan👍
Kiitos
Harmillista että Jouni lopettaa kaupan pidon. Hyvä palvelu on ollut. Onnea ja menestystä tulevaan ja toivottavasti jatkaja löytyy!
Seppä ja Juha olis parhaat jatkajat
Paljon tekee tulosta?
www.finder.fi/Erikoiskoneet+ja+-laitteet/Kiuruveden+Metsola+Oy/Kiuruvesi/yhteystiedot/1322797
Alkaako väki vanhenemaan ja harventumaan,eivät jaksa enään tehdä metsätöitä ja pihahommia, minunkin piti muuttaa kaupunkiin kun rattorit,ym. kalusto alkoi olla loppu niin kuin itsekkin,ikää on tarpeeksi ja selkä loppu, en enää viittiny ostaa mitään uutta kalustoa.
Kyl tavaraa menee, elintaso Suomessa kasvaa ja ihmiset käyttää entistä enemmän pihapiiriin rahaa, ei tää myynnistä oo kii; aikansa kutakii.
Onko haaveita mitä meinaat vielä toteuttaa. Paljonko pn työvuosia takana yrityksessä?
-94 aloitin yrittäjänä, viel tässä kerkee vaikka mitä
@@kiuruvedenmetsola3978 toivottavasti löytyy jatkaja yritykselle. Surullista jos päättyy.
Sehän pitää sitten tilata varastot täyteen ketjuja sekä uusia saha kalusto ennen loppua.
😢
Hullu Suomessa yrittäjäksi käy. Ymmärrän korrenkekoon laiton! Mutta onnea tulevalle tielle.
Kyllä yrittämisellä pärjää ja oishan tää maa aika köyhä ilman yrittäjiä, mutta kieltämättä sääntö-Suomi vois olla helpompikin.
Minä haluaisin ostaa tuon Husqvarna mainosviirin ja muut Husqvarna mainostavarat🤗😅
Ei muuta ku syksyllä kaupoille, jos ei jatkajaa löydy
@@kiuruvedenmetsola3978 pitääpä laittaa sähköpostia teikäläiselle, niin osaa oikeaa ajankohtaa sanoa jos sellainen tilanne tulee.👍🏻
Toivottavasti Jouni saa yrityksen järkevästi myytyä, ja jatkaja toiminnalle löytyisi. Toimivaia yrityksiä Suomessa tarvittaisiin, vaikka ei siltä ole viime aikoina näyttänytkään. Jounin videot on hyviä ja niitä kyllä moni jää kaipaamaan.
Toivotaan, että joku innostuu. Ei tää ainakaan siihen kaadu, ettei tarve ois julkinen asia.
Voihan Jouni videoita tehdä jatkossakin. Asiasisältö toki saattaa monipuolistua tai jotain. Mutta pidän Jounista ihan tubettajana, fiksuna henkilönä, olen sellaisen kuvan saanut.
Jämäkkä ja asiallinen ilmoitus. Tuo mahdollisen yrityskaupan jälkeinen uuden yrittäjän liiketoiminnassa mukana oleminen saattaa olla kultaakin kalliimpaa jotta asiakkaat saadaan pysymään.
Oppirahoja joutuu jokatapauksessa maksamaan, kyllä mekin on vaikka mitä seikkailuja tehty.
Paljonko se hinta on?
Sehän riippuu varastosta. Mutta joko ostat varaston minulta tai päämiehiltä. Mutta 200-300 000 tarviit joka tapauksessa pääomaa.
@@kiuruvedenmetsola3978 hyvä hinta
Kiuruvesi on jo nimenä niin kaunis että jos olisin nuori mies niin tulisin mielelläni yrittämään. Ja tietenkin asumaan. Ja helluthan siellä on jo katseltu yhtä kauniiksi. 😏
Onnea jatkoon ja toivottavasti yritys menee kaupaksi.
Kiitos, toivotaan.
Olipa jos suoraan sanon koskettava video Jounilta. Olen ollut fani sinun videoille, katsonut melkein ne kaikki. Aivan loistotavaraa ja huippu-ukko. Melkein tuli kyynel silmään kun katsoin. Olet varmasti kantanut kortesi kekoon ja nyt on aika tehdä muuta. Epäilen että tuo yrittäjyys ja sinun paneutuminen on vienyt todella paljon aikaa elämästäsi, niin varmaankin aika tehdä muuta ja veikkaan että haluat myös aikaa itselle(kun ikää tulee(olen saman ikäinen). Siksikin oli koskettavaa, koska itsellä sama tilanne osittain...päätin että nörttityö it-alalla saa jäädä ja kouluttaudun "yllätys" metsätalousinsinööriksi (liekkö tullut liikaa katsottu Metsoloita). Itselläni on tarkoitus saada metsäpuolelta vielä elämän ehtoo puolelle ammatti, mutta niin että työ pääosin virka-aikana ja sitten nauttii elämästä. IT-alalla tuli nyt se vastaan, että sitä ei jaksa enää. Mahtavaa on ollut katsoa sinun filmejä ja tulen niitä vielä katsomaan(älä poista). Toivotaan että saat hyvät kaupat ja mukavan jatkajan hienolle firmalle. Kaikkea hyvää, toivottavasti sinusta kuuluu vielä ja jos hyvä tuuri käy mulle niin toivottavasti tavataankin vielä joskus...
Kiuruvesi on tuntematomalle sellainen paikka et on iso kynnys varmaan lähteä sinne yrittäjäksi toivotaan et löytyisi jatkaja
turusta vois joku tulla. Kivoja videoita täältä tulee. Aikansa kutakin, hyvää jatkoa jounille.
No voi.mut elämä jatkuu
Aikansa kutakin
Tuotteet ja palvelut verkkokauppaan!👍🏼🇫🇮
pitäs olla 550000e jos joku ostas tuon rahaa ainakin
No, ei tarvii. 200-300 000 riittää pyörittämiseen.
No voi voi . Mut jos tän sun firman ostaisi, niin varma on että Kiuruvedellä ei se toimisi. Ja toimitilojen hankkiminen etelämmästä on taas investointi kysymys. Ilmeisesti ette ole pörssiyhtiö ? Sekin vaikuttaa kaikkeen.. Mutta Jouni, toivon että panostat nyt siihen mikä sulla elämässä tärkeintä. Perhe, avioliitto, lapset, ym. :)
Ja toivon näkeväni sinun hienoja videoita jatkossakin, tsemppiä !
Valitettavasti tomosille pikku kaupoille ei enää löydy jatkajaa. Kuolevaa kansaperinnettä niin kuin moni muukin asia nykyään
kyllä sen maalaisjärki sanoo että turha toivo.
Tämä on ollut hieno ja pitkä matka Metsolan historiassa..joka toivon mukaan jatkuu uuden sisukkaan Bisnesneron siivittämänä. Jääneekö ihanainen Helena 🌹hääräilemään kassan takana ja touhuaako pajanpuolella tuttu ammattimies 💪Petri..jääpi nähtäväksi.
Pitääkö pian..pian käydä saha hakeen pois,vai olisko se edukkaampi loppuun myynnistä hankkia🤔.
Onnea tuleeviin haasteisiin koko väelle🥰
Hyviä kysymyksiä, vähemmän vastauksia, mutta kiitos!
Muaki kiinnostaisi mutta mun elämäntilanne vaan on just ny semmonen, että mulla ei oo rahkeita tähän lähteä. Pankista on tosi vaikea nykypäivänä saada lainaa, ku heidänki ehtonsa on vähä tiukemmaksi muuttunu. Syksyllä oisin tarvinnu lainaa 70 000€ niin eipä onnistunu, ja sillon se jäi vakuuksista oikeastaan kiinni. Toivottavasti löydät jatkajan!! Jos miljoonan liikevaihto niin yritys kuulostaa täysin toimivalta.
Tää on pääomavaltanen ala...
Ei oo ollu mikään helpoin elämä mulla tähän asti, ja sitä ei helpota se, että jotku tuntemattomat alkaa aukomaan päätään vielä. Tuun kyllä näyttämään vielä kaikille, ja ei mua edes kiinnosta mikään pienkone yritys. ICT-yrityksen meinaan perustaa kunhan koulut on nyt ensin alkuun käyty. Tilanne vois toki olla jo nyt toinen, jos en ois joutunu raistamanaan useita vuosia, ja olishan se eri jo nyt.
@@TN..... Mulla on itelläki omaisuutta tuon 300 000€ verran onneks, mutta ne on tällä hetkellä vielä perintönä, jotka tosin on nyt saatu jaettua. Nimet ku vielä saadaan kaikilta meidän osakkailta papereihin, niin sitteppä ne on mun. Että voisinpa vaikka ostakkii ihan omalla rahalla tälläsen yrityksen, mutta kun toimiala ei kiinnosta. Että siinä sulle takasi jos ajattelit niinku vittuilla, ettei mulla muka oo omaisuutta.
Eniten harmittaa että nämä monipuoliset videot loppuu 😞
Ei kai ne lopu, jos ei ostaja väen väkisin halua kanavaa, ei tässä tarkotus oo työttömäks ruveta.
@@kiuruvedenmetsola3978 ok. Hyvä. luulin että loppuu myös metsätyöt
Taitaa Jouni keskittyä nyt klapityyne videoihin
Suomessa ei enää nykysin kannata minkäänlainen yrittäjyys, hyvä että yrittäjät lopettaa ajoissa
Miksei ja miksi ennen kannatti?
Joo, rohkeesti vaan päätöksiä, sinä kyllä pärjäät muissakin hommissa
on noi siististi noi vraosat
Siinä se oiskii jollekki projekti saaha ne sellaseen järjestykseen, että löytäs heti, samoja osia kun on useemmassa koneessa, että mihin laatikkoon ne pujotat ja mikä osa sopii minkäkinlaiseen lootaan. Ei oo vielä kukaan tätäkää vaivautunu valmiiks miettimään.
@@kiuruvedenmetsola3978 onhan siinä hommaa
Se on niinku Metsolan Erkki tv:ssä sanoi, firmaan ei kannata rakastua. Toivottavasti löytyy fiksu ostaja.
Tähänkö loppuu legenda?
Ei kai vielä nyt sentään.
Moi Metsola niin mitä sinä Jouni rupeat tekemään sitten jos saat ton myytyä ja kaadatko sinä vielä puita jos sää myyt ton firman jollekkin
Puita kaajellaan, hoijellaan omi amehtiä ja katotaan, mitä mielenkiintosta tulee vastaan, kyl tekevälle töitä on.
Kuuluuko tubekanava kauppaan 😀
Sopimusasia, mut mielelläni pitäsin ite, firman omaisuutta se kylläkin on.