Ei lisäjarruvalon tarvitsekaan palaa, varsinkaan jos sitä ei ole autossa, sehän oli 80-luvulla kielletty paitsi radalla, vaikka 10v natiainenkin tajusi, että tuohan on hyvä juttu. Ajoi just edellä jotain 90-luvun auto, Mazda 3223 Neo, missä ei ollut lisäjarruvaloa, tuntui oudolle, kun likaiset takavalojen umpiot vain vähän kirkastuivat, sai oikein seurata, milloin jarrutta, kun uusissa näkyy satojen metrien päähän. Tyhjäkäynti tuossa oli hiukan korkea, joten antoi lisää lämää. Rekisterin kilven valo pitää laittaa, mutta ei tarvitse tulla näyttämään. Ohjauksen välystä ei suvaita, sillä se on hengenvaarallista satasen vauhdissa. Samoin puoltavat jarrut voivat olla todella vaaralliset liukkaalla varsinkin ja kuoleentunut jousi ja iskari irrottaa auton tiestä holtittomasti, mitä ei huomaa tasaisella, mutta mutkassa liukas ja töyssy, niin ojaan menee hyvin helposti. Nissan ei ole yhtään sen ruosteisempi kuin muutkaan. Uusissa Mersuissakin on parissa vuodessa vakavia ruostevaurioita, Ford Focuksissa oli jo myyntihetkellä alustassa sanomista ja tuttavan Focus olisi tullut maksamaan maltaita, joten laittoi ruostepaskan kiertoon.
Jos varaa netistä esim. A-Katsastukselta niin voi saada halvimmillaan ~40 eurolla jos hommaa vielä dieseltestin jostain korjaamolta eikä asemalta. Itse maksoin 25e koko touhusta kun sain ilmaiseks tuon päästötestin teetettyä..
kaikille tiedoksi, jotka eivät tätä tiedä: vuoden 1980 ja sen jälkeen käyttöönotettujen dieselöljyllä käyvien autojen päästömittaus suoritetaan videolla osoitetulla tavalla eli katsuri vetäsee kaasun pohjaan, ja kuvaajalle tiedoksi, että tyhjäkäynti pitää ola alle 1000 kierrosta minuutissa. Eli jos auto on käyttöönotettu ennen vuotta 1980 (diesel), auto saa savuttaa sen mitä lystää eli sitä ei huudateta konttorilla
kakka pökäle Muuten vain sattuu olemaan ehkä maailman hölmöimmän näköinen auto. Yksi kaveri joutuu ajamaan sellaisella työssään ja kyseessä on tietysti pienimmällä 1.4-bensakoneella varustettu malli. Ei kuulemma kiihdy mihinkään, ellei kiihdytä todella pienellä vaihteella, jolloin takana oleva koppi alkaa resonoida ja nostaa melutason infernaaliseksi auton sisällä.
Antti Mäki ei oo maailman hölmöimmän naköi auto, kirjotappa google kuvahakuun bmw isetta ja vertaile tota ooppelia ja bmw isettaa keskenään, ja sano sit kumpi on maailman hölmöimmän näköinen auto! juu vittu!!!
Tomi Lampinen No samanlaisia kääpiöautoja olen nähnyt aikaisemminkin, tosin lähinnä museossa, mutta minusta tuo on ihan asiallisen näköinen verrattuna nykyaikaisiin mopoautoihin. Sen sijaan kääpiöautoista Myers Motors NmG ja Peel P50 alkavat vetää jo Combollekin vertoja.
Vittu joha varmaa katsurillaki hermo menis jossai vaiheessa ku selität kokoajan jotai "aijai ku ny näyttää pahalta" "Ne on ne helmat ainaki ruosteessa" menisit sinäki juomaan kupin kahvia ja tulisit takasin sitten kuulemaan sen lopputuomion
-Mitäs ne täst kamerast tuumii?
-Ööööööööh.. -EIKAI NE MITÄÄ TUUMI!
Kaunis auto Pasi sinulla!
Mul oli 2l bensakone mondeossa 2000rpm tyhjäkäynti katsastuksessa ja meni läpi :D
Vanha kommentti joo mutta monestako kohtaa se meni läpi?
Ei lisäjarruvalon tarvitsekaan palaa, varsinkaan jos sitä ei ole autossa, sehän oli 80-luvulla kielletty paitsi radalla, vaikka 10v natiainenkin tajusi, että tuohan on hyvä juttu. Ajoi just edellä jotain 90-luvun auto, Mazda 3223 Neo, missä ei ollut lisäjarruvaloa, tuntui oudolle, kun likaiset takavalojen umpiot vain vähän kirkastuivat, sai oikein seurata, milloin jarrutta, kun uusissa näkyy satojen metrien päähän. Tyhjäkäynti tuossa oli hiukan korkea, joten antoi lisää lämää. Rekisterin kilven valo pitää laittaa, mutta ei tarvitse tulla näyttämään. Ohjauksen välystä ei suvaita, sillä se on hengenvaarallista satasen vauhdissa. Samoin puoltavat jarrut voivat olla todella vaaralliset liukkaalla varsinkin ja kuoleentunut jousi ja iskari irrottaa auton tiestä holtittomasti, mitä ei huomaa tasaisella, mutta mutkassa liukas ja töyssy, niin ojaan menee hyvin helposti. Nissan ei ole yhtään sen ruosteisempi kuin muutkaan. Uusissa Mersuissakin on parissa vuodessa vakavia ruostevaurioita, Ford Focuksissa oli jo myyntihetkellä alustassa sanomista ja tuttavan Focus olisi tullut maksamaan maltaita, joten laittoi ruostepaskan kiertoon.
Paaliin!
hanksilla olis ollu munapystys jos olis nähny to vanha auto
On mullakin huonoja autoja ollu mutta tommosta listaa en oo kyl koskaan nähny.
91 euroa? Kuopiossakaan ei maksa niin paljon!
Jos varaa netistä esim. A-Katsastukselta niin voi saada halvimmillaan ~40 eurolla jos hommaa vielä dieseltestin jostain korjaamolta eikä asemalta. Itse maksoin 25e koko touhusta kun sain ilmaiseks tuon päästötestin teetettyä..
Karvanopat pakko olla. Se on oikea asenne :)
kaikille tiedoksi, jotka eivät tätä tiedä: vuoden 1980 ja sen jälkeen käyttöönotettujen dieselöljyllä käyvien autojen päästömittaus suoritetaan videolla osoitetulla tavalla eli katsuri vetäsee kaasun pohjaan, ja kuvaajalle tiedoksi, että tyhjäkäynti pitää ola alle 1000 kierrosta minuutissa. Eli jos auto on käyttöönotettu ennen vuotta 1980 (diesel), auto saa savuttaa sen mitä lystää eli sitä ei huudateta konttorilla
eikös se oo ennen vm 92 tehdyt niitä ei vähä päästöisiä ja sitä uuempia huuatetaan vastaavalla tavalla
the mighty perkules!
Oisko pasi aika ostaa uus auto
Vittukatsastuttaja!
15.09. ja lumihankia näkyvissä
tollasii ku autot ois nykyäänkin
tulee korjaus lista..ainakin
Ääliö
Ei A-katsastukseen kannata mennä koska se ei ole suomalainen!
Jännää nähä ku joku vie autonsa katsastukseen. Itelläki audin katsastus pian edessä...
täähä ny o on joku vissiinki viime vuoden video? :D kuvaile ny pasi tätä päivää ja huomista ja jatkoa :D
Hyi vittu tollainko ne mittaa päästöt että rajottimelle asti kunnolla :D
Diisseli pitää ryntäyttää eli kaasu pohjaan
sairasta tää touhu on
12.4 katsastettu näkyy paperissa
Haluatkos käydä Kirkossa ?!
Hyvinkää mainittud!
huutaa aika lailla
hyvää palvelua kun nopat otetaan alas eikä tehdä merkintää
no ne vaan unohtu siihen.yleensä otan ne pois mut hyvinhän tuolla palvelu toimii.
TGB-503 Ei liene enää meidän keskuudessa
en tiedä.
Trafin sivustolta voi kattoo jotenkin
nipa films niin voi se maksaa pari euroa
@@fedsinnorth-dakota9810 Joo oiskohan ollu niin että 5 kertaa saa kattoo ilmaseks ja sit se maksaa.. En oo ihan varma.
+raimo pennanen SULLA ON CAPS LOOKKI PÄÄLLÄ TIÄKS
Kattelin mutta en huomannut , hupi ukko oot..
7:53 Ei kai vain tuo taustalla menevä auto ole Opel Combo A?
Voihan se olla, en oiken nää kunnolla.
Ja miten niin ''ei kai vain'', onko se joku ihme että opel combo a päristelee siellä?
kakka pökäle
Muuten vain sattuu olemaan ehkä maailman hölmöimmän näköinen auto. Yksi kaveri joutuu ajamaan sellaisella työssään ja kyseessä on tietysti pienimmällä 1.4-bensakoneella varustettu malli. Ei kuulemma kiihdy mihinkään, ellei kiihdytä todella pienellä vaihteella, jolloin takana oleva koppi alkaa resonoida ja nostaa melutason infernaaliseksi auton sisällä.
Antti Mäki
ei oo maailman hölmöimmän naköi auto, kirjotappa google kuvahakuun bmw isetta ja vertaile tota ooppelia ja bmw isettaa keskenään, ja sano sit kumpi on maailman hölmöimmän näköinen auto! juu vittu!!!
Tomi Lampinen
No samanlaisia kääpiöautoja olen nähnyt aikaisemminkin, tosin lähinnä museossa, mutta minusta tuo on ihan asiallisen näköinen verrattuna nykyaikaisiin mopoautoihin. Sen sijaan kääpiöautoista Myers Motors NmG ja Peel P50 alkavat vetää jo Combollekin vertoja.
kiertää aika laiskasti
Etuvalo=etuparkki
Seisontavalo itseasiassa.
Minkä takia noita vanhoja pitää noin huudattaa!!?!
koska diisselin mittauksessa pitää tehä toi ryntäytys....
kyllähä tyyppi selittää ... vaihdoin kuukaus sitten parkkipolttimen... hah
Eiks toi ollu opel rekord jota ihailit!
oliko tuo auto edes joskus pesussa...
sadevesi pesee
Vittu joha varmaa katsurillaki hermo menis jossai vaiheessa ku selität kokoajan jotai "aijai ku ny näyttää pahalta" "Ne on ne helmat ainaki ruosteessa" menisit sinäki juomaan kupin kahvia ja tulisit takasin sitten kuulemaan sen lopputuomion
kyllä saa seurata katsastusta. Itse seuraan myös aina. Saa puhua myös.
Toi sun romu ees melkein ei kesta 50 khm
kilotuntia metrissä.....
Ei osunu parkkiruutuun.