KESÄKOKKI - Pääministerin Ateria-apu

Sdílet
Vložit
  • čas přidán 20. 07. 2021
  • Tämän hetkinen pääministerimme, Sanna Marin, on joutunut kohun kohteeksi hänen ja perheensä ruokaostoksien vuoksi. Pääministeri perheineen on mitä ilmeisimmin käyttänyt hänelle valtion suomaa ateriaetua n. 850€/kk. Pääministeri puolustaa tapahtunutta mm. sanomalla, että hänellä ei ole aikaa asioida Prismassa. Yritän tällä ja muutamalla tulevalla videolla auttaa pääministeriämme (sekä kaikkia arjen kiireisiä sankareita) löytämään helppoja, halpoja kotiruokavaihtoehtoja.
    Videolla ei ole, eikä sillä pyritä ottamaan, poliittista kantaa.
    Tällä videolla tehdään herkullista KIRJOLOHTA! Kekkonen olisi ylpeä. Tiesitkö, että Urho Kaleva Kekkonen (Suomen kahdeksas presidentti) nimesi "kirjolohen". Ennen vuotta 1965 kyseistä kalalajia kutsuttiin "sateenkaarirautuksi".
    Ostoslista:
    Kala (kirjolohi / lohi)
    Suola, mustapippuri
    Extra-virgin oliiviöljyä
    Maustehyllyiltä: tilli, persilja, kanaliemikuutio
    Keiju tai muu margariini/voi
    Sitruunatiiviste
    Valkosibul + sipulinipuli (sipulinippu)
    Vehnäjauhoja (käytän yleensä puolikarkeita)
    Ruokakerma (laktoositon, 2dl)
    TURUNsinabi
    Suolakurkkuja (ehdotan ottamaan yksittäisiä vihannesosastolta)
    Parmesan-juustoa (vaihtoehtoisesti cheddaria)
    + Varhaisperunoita (pestyjä löytyy valmiina pusseista)
    ► "hattu"-hattuja ja muita LaeppaVika tuotteita NYT saatavilla www.laeppastore.fi/
    Twitch:
    / laeppastream
    Twitter
    / laeppavika
    Videolla käytetty lähdemateriaali:
    yle.fi/uutiset/3-11955478
    www.is.fi/politiikka/art-2000...
    www.verkkouutiset.fi/onko-koh...
  • Zábava

Komentáře • 767

  • @MystFGO
    @MystFGO Před 2 lety +1954

    Reseptin nimi: Salmon Marin

  • @MrJallu101
    @MrJallu101 Před 2 lety +1706

    Aterian nimeks sopis aika hyvin "Possua punaviinikastikkeessa".

    • @keru1489
      @keru1489 Před 2 lety +99

      Mua kiusataan kotona

    • @Ralffi009
      @Ralffi009 Před 2 lety +35

      @@keru1489 ok

    • @santa_pukki1456
      @santa_pukki1456 Před 2 lety +146

      Voisikko tehä vähäse harvemmin videoita ku tulee nii usein?

    • @iikka6264
      @iikka6264 Před 2 lety +5

      millon sinä teet uusia videoita jallu

    • @Miska1
      @Miska1 Před 2 lety +1

      @@keru1489 se on normaalia

  • @jukuansnyp
    @jukuansnyp Před 2 lety +875

    "Afrikassa lapset näkee nälkää! Ja norsuja!" :D

  • @sovanrith_2430
    @sovanrith_2430 Před 2 lety +551

    What?
    JUSTUS JOKINEN is evolving!
    Congratulations your JUSTUS JOKINEN evolved into HANS VÄLIMÄKI

    • @Suilujz
      @Suilujz Před 2 lety +21

      pistin pauselle, kävin lukemassa kommentteja ja luin tämän, jatkan kattomista ja heti Rauski sanoo Hans Välimäki

    • @kuulis1999
      @kuulis1999 Před 2 lety +8

      Next tier: Gordon FOKKEN Ramsay

    • @Atte_siironen
      @Atte_siironen Před 2 lety

      Kulli ja palli

  • @rastajah7286
    @rastajah7286 Před 2 lety +363

    "Kyllä tolla jaksaa sitte rouva pääministerikin pääministeröidä ministeriössä... päitä" :D

  • @ettisivula
    @ettisivula Před 2 lety +492

    Luulin ettei oo eka kerta ku Rauski saa Fisun mällit päällensä :DD

  • @razuberii77
    @razuberii77 Před 2 lety +250

    minä en sekaannu politiikkaan.
    enkä eläimiin.
    (ellei ole pakko)

  • @TheSupergnk
    @TheSupergnk Před 2 lety +326

    Gordon Ramsay sais varmaan semmoset kiharit kun näkis ton kala kohdan😅

    • @bbbb9124
      @bbbb9124 Před 2 lety +11

      on kala ku turun tykistön jäliltä :D

    • @heikkiketola5085
      @heikkiketola5085 Před 2 lety +4

      Ja tosta margariinin käytöstä....

  • @N1xow
    @N1xow Před 2 lety +230

    "Renderöi uudelleen ja UPPAA!!"

  • @ruuvivaras6305
    @ruuvivaras6305 Před 2 lety +184

    Sait renderöityä uudellee ja upattua 👍

  • @katrivainionpaa2950
    @katrivainionpaa2950 Před 2 lety +84

    "Yks mulle yks... Rakkaalle :3"

  • @jarkkokarvonen5741
    @jarkkokarvonen5741 Před 2 lety +72

    Ei vittu en kyl malta oottaa, jos tästä tulee legit sarja.

  • @nukelasi4747
    @nukelasi4747 Před 2 lety +137

    Unohdit muuten ottaa sen kalan peräsuolisäkin veke

  • @backonlazer791
    @backonlazer791 Před 2 lety +159

    Tänään Rauski oppi, että kaloilla on hampaat.

  • @L4Ss3Z
    @L4Ss3Z Před 2 lety +226

    Tos fileoinnis pitäs olla terävämpi veitsi mitä sulla, mut ei se kokemuksee nähen nii perseellee menny

    • @123456aksu
      @123456aksu Před 2 lety +15

      Niin ja erilainen veitsi

    • @Heeskanen.
      @Heeskanen. Před 2 lety +14

      Ja parhaat palat jäi pyrstöön niissä ei oo ruotoja

    • @jansshonni
      @jansshonni Před 2 lety +13

      Vähällä kokemuksella veti yllättävän hyvin fileoinnin

    • @lepsa8323
      @lepsa8323 Před 2 lety

      Ja pitäis vetää aina ittestä poispäin.

    • @aarepelaa1142
      @aarepelaa1142 Před 2 lety +2

      @@lepsa8323 ei kun täytyy jättää munat väliin, kato niin huomaa siitä että kuuluu ruks ja alkaa tulla sisukset ulos nii ei leikkaa väärin.

  • @beckeri1548
    @beckeri1548 Před 2 lety +351

    Oliko tämä nyt sitä kuuluisaa vittuilua :DD

  • @Anttipa
    @Anttipa Před 2 lety +34

    _Tehdään hyvää kahdella tavalla_ on edelleen yks mun suosikkivideoita, koska sun narraatti sopii tällasiin tilanteisiin mun mielestä poikkeuksellisen hyvin. Tää video on mielestäni edelliselle kokkausvideolle vahva "sequel", ja oli kiva huomata jatkumo pienissä yksityiskohdissa. Esim. edellisen videon Jean-Pierre -viittaus oli tässä nokitettu Marco Pierre Whitella! Myös produktion taso oli tässä mun mielestä tosi miellyttävä, ja kamerakulmat sekä ääni palveli toisiaan hyvin. Lisää näitä! :)

  • @johnnie_talkie
    @johnnie_talkie Před 2 lety +27

    "Mulle ei mitkään keittiön laatikot rupee vittuileen!" 😂

  • @battyman42069
    @battyman42069 Před 2 lety +128

    Hienosti renderöity ja upattu! 👍

  • @lenkuri746
    @lenkuri746 Před 2 lety +52

    k-kauppa näkee tän videon ja laittaa valkosipulin hinta lappuun: "valkosipuli (voi olla myös punaista)"

  • @mafiapingu
    @mafiapingu Před 2 lety +34

    enpä ihmettelisi jos joku tekisi reklamaation punaisesta valkosipulista. juuri eilen asiakas halusi vaihtaa ostamansa kananmunat, koska yksi munista oli ruskea. siis ihan normaali ja hyvä kananmuna. mutta eri värinen. kun niitä on eri värisiä. että terveisiä vaan täältä kaupasta.

  • @homppo2508
    @homppo2508 Před 2 lety +58

    "minä olen walter white ja tänään näytän teille miten valmistetaan metamfetamiiniä"

  • @anppu
    @anppu Před 2 lety +340

    vanha title: RENDERÖI UUDELLEEN JA UPLOADAA

  • @sarimatti
    @sarimatti Před 2 lety +22

    Kiva ku tuli pitkästä aikaa Fisun kans yhteisvidii! Pääs fisunki parhaat puolet esiin tässä

  • @isokasiboyd5807
    @isokasiboyd5807 Před 2 lety

    Kiinnostaisi nähdä kun teet näitä kokkiaiheisia videoita useamminkin tai jatkossa lisää ja inspiroi itseä ainakin ruuanlaitossa että siitä löytää sen hauskan ja nautinnollisen puolen! Joten kiitos siitä!

  • @Kukkonaama13
    @Kukkonaama13 Před 2 lety +1

    Kiitos videosta ja lisää tätä! Olet tuben paras sisällöntuottaja, ihan sama mitä teet!

  • @Runovaris
    @Runovaris Před 2 lety +2

    Tuli kokeiltua heti reseptiä kun kätevästi juuri sain rahaa.
    Laitoin omaan soossiini kokonaisen valkosipulinyytin koska rakastan valkosipulia. Kastike ihanan kermainen, olin skeptinen sinapista kun en siitä tykkää, mutta otin miedon sinapin ja koska sitä ei mene kasikkeeseen paljoa se vain täydentää muita makuja kivasti. Tilkka sirtuunamehua tekee saman, pieni virkistävä ja "snazzy" vivahde, tekee kermakastikkeen kevyemmäksi.
    Suolakurkku ja sipuli perunamussissa antaa mukavaa suutuntumaa, sillä perunat ja lohi ovat molemmat hyvin pehmeitä - molempien crunchyness on hyvä tasapaino.
    All in all, would eat a second time. 10/10.

  • @OulunKarppa
    @OulunKarppa Před 2 lety +13

    Aliarvostettu videousti. Kiitos Rasukiboiii taas viihteestä!

  • @AnskuBansgu
    @AnskuBansgu Před 2 lety

    Ihanan viihdyttävä video! Kiitos

  • @urhodexpixel4234
    @urhodexpixel4234 Před 2 lety +3

    Olipas mukava ja tuore tuulahdus kanavalle! Tämmöstä lisää :)

  • @Zamulious
    @Zamulious Před 2 lety +10

    Hyvältä näyttää! Katsoin aluksi thumbnailista että Jesse Pynnönen tehnyt taas uuden videon mutta se olikin Rauski :D. Lohi paistettu juuri oikein ja tuota perunasysteemiä pitää kokeilla itsekin. Vaihtaisin ruokakerman puhtaaseen kuohukermaan ja margariinin luomuvoihin. Pippurinkin voisi rouhia mielummin pippurimyllyllä.

  • @gizmot8354
    @gizmot8354 Před 2 lety +7

    Olipas virkistävää nähdä kokkausvideo, jossa sattuu ja tapahtuu :D aina näkee niin fiinejä suju-ku-strömsössä -videoita, kun oikeasti se omakin tekeminen on melkoista säheltämistä. Oli kiva vidi 👍

  • @FinCeena
    @FinCeena Před 2 lety

    Siis! Tää video oli tosi hyvä!!
    Näitä lisää!!

  • @VammaaneMyyra
    @VammaaneMyyra Před 2 lety +2

    Jos tästä nyt tulee sarja :)) nii tää tulee olen mielenkiitone

  • @helari4070
    @helari4070 Před 2 lety +2

    oon oottanu jo kauan uutta kokkivideoo!!! Hyvä rauski!!!!

  • @leksahalfa3977
    @leksahalfa3977 Před 2 lety +6

    Vaikka kalan leikkuu ei mennyt niinkuin oppikirjoissa niin ruodosta ja lopuista lihoista saa oivan kalakastikkeet tai kalakeiton pohjan ihan vain sillä että keittää lohen roippeet pippurin ja laakerinlehtien kanssa 😋 Isoimmat lihat saa nyplättyä vielä keittoon mutta ruodot ja pää antavat liemeen makua ja rasvaa 👌

    • @TheVintti
      @TheVintti Před 2 lety +1

      Kalakastike on ihan pirun helppo keittää varsinkin jos tykkää tehä aasialaistyyppisiä ruokia. 😋

  • @MrAatunen
    @MrAatunen Před 2 lety +1

    Ei video jollaista odotin, vaan sellainen joka yllätti positiivisesti! Uusia jaksoja odotellessa, keep up the good work!

  • @holokyttaja5476
    @holokyttaja5476 Před 2 lety +22

    Noniin nyt on oikea otsikko videossa :D

  • @miry9827
    @miry9827 Před 2 lety +1

    Oli kyllä hyväntuulisin kokkausvideo jonka oon koskaan nähny! Siistiä jos tulee lisää näitä

  • @thaitus8892
    @thaitus8892 Před 2 lety +2

    Aivan mahtavaa! Lisää tällaista :D

  • @lagua1236
    @lagua1236 Před 2 lety

    Mahtava video, lisää näitä!

  • @roinatan2439
    @roinatan2439 Před 2 lety

    Lisää näitä!!!

  • @suomenkeisari8317
    @suomenkeisari8317 Před 2 lety +1

    Lisää näitä😂👏🏻

  • @lioness2000
    @lioness2000 Před 2 lety

    Ihan superhyvä video! Vois testata tätä :)

  • @stiletti
    @stiletti Před 2 lety

    Kiitos videosta, tykkäsin kovasti

  • @AleT118
    @AleT118 Před 2 lety +25

    Ei vittu Rauskilla on ihan sairaan iso parta kun ulottuu päälakeenkin saakka.
    JK, hieno video porukalle jotka tarvii reseptejä kämpilleen.

  • @rahike
    @rahike Před 2 lety

    Tää oli hyvä setti!

  • @kassutvmiesm2007
    @kassutvmiesm2007 Před 2 lety

    Tälläsiä videoita ehdottomasti lisää!

  • @neljannenseinansuojelia8763

    Tosi mielekäs video!

  • @Sonskua
    @Sonskua Před 2 lety

    Kiitos inspiraatiosta perunasetin suhteen, teen varmasti uudestaan. Pyöräytin keitetyt varhaispotut voissa pannulla, jonka jälkeen heitin perään kuutioidut kurkut, silputun sipaleen ja parmesanlastut. Keräsin ammattikokkina kehut pöytäseurueelta, mutta pakkohan se nyt oli tulla antamaan kreditit tänne :D

  • @alexhaavisto7549
    @alexhaavisto7549 Před 2 lety +1

    Tää vaikuttaa tosi hyvältä videosarjalta

  • @meemimeemu9893
    @meemimeemu9893 Před 2 lety

    Näitä voi tulla lisää, hyvin mukavia ruoanlaitto videoita ja aivan saatanan hauskoja

  • @finnishnutmilk
    @finnishnutmilk Před 2 lety

    Kiitti videosta!

  • @melithemeli
    @melithemeli Před 2 lety

    jes vihdoin!! olen odottanut tälläistä 😍😍

  • @Jonnem4n
    @Jonnem4n Před 2 lety

    Hauska video, lisää!

  • @pepefin6432
    @pepefin6432 Před 2 lety +22

    "Kaksi kuukautta myöhässä"

  • @johannes_R
    @johannes_R Před 2 lety +1

    Hiton kiva ja hyödyllinen video!

  • @killerixi
    @killerixi Před 2 lety +32

    Eipä tuo fileointi nii paskaa ollu ku mitä vois :D pro tip, noist perkuu jätteist saa helvetin hyvän liemen kalakeittoon

  • @nyton3652
    @nyton3652 Před 2 lety

    Tälläisiä videoita lisää!

  • @mesqueunclub3649
    @mesqueunclub3649 Před 2 lety

    En voinut olla huomaamatta sormessasi olevaa kihlasormusta, puolestani suunnattomasti onnea teille kummallekkin ❤️❤️ Itse menin kihloihin kesäkuussa. Onnea nyt ja paljon sinne!

  • @HimeCookie
    @HimeCookie Před 2 lety +32

    Pääministeri saa melkein 10 tonttua palkkaa, ei jaksa laittaa ruokaa, tarvitsee ruoka apua? On se niin vaikeaa olla köyhä niin ( huomatkaa sarkasmi) mie ehdottomasti aijon kokeilla tätä reseptiä 😊❤

    • @Miska1
      @Miska1 Před 2 lety +3

      No Mut onhan se ihme ku tienää 10k kuussa ni kyllä ite jaksaisin

    • @HimeCookie
      @HimeCookie Před 2 lety +7

      @@Miska1 samoin. Meidän "pääministerillä" on vaan nousu valta ja kusi niin päähän. Hän tarvee enemmän rahaa niin ottaa suomen kansalta jotta hänen perhe saa safkaa 🤔

    • @Miska1
      @Miska1 Před 2 lety +3

      @@HimeCookie no tää

    • @yeahwazzup
      @yeahwazzup Před 2 lety +1

      @@HimeCookie No ei se nyt ole vakavaa jos työpaikalla työajalla ruoat tarjotaan. Onhan se nyt pääministeri. Muissakin maissa viranomaiset syö ihan ilmaiseksi, eikä Sanna Marinin ruokakustannukset Suomen valtiota konkurssiin aja. Suomen politiikka on kyllä välillä nippeliasioista valittamista.

    • @Garvalaggi
      @Garvalaggi Před 2 lety

      Itseasiassa Marin tienaa noin 17 000 €/kk

  • @illansuu9572
    @illansuu9572 Před 2 lety +6

    Kiitos ruuasta herra laeppavika :)

  • @varjox
    @varjox Před 2 lety +1

    Vihdoinkin oikea kokki show.

  • @boyinsky7609
    @boyinsky7609 Před 2 lety +6

    6:20
    Vege: Hyi helvete
    Perus suomaiset: hyvä kokki ohjelma

    • @marsuss5325
      @marsuss5325 Před 2 lety +3

      No eihän se dieetti määrää mitä kokkiohjelmaa voi katsoa. Itse kyllä katsoisin kun rauski duunaa pihvin vaikka itse sitä en ehkä söisikään. "Perus suomalaiset" lmao

  • @AnaatthiGozo
    @AnaatthiGozo Před 2 lety

    Ihan loistava idea videosarjaksi, saadaan nuoriso innostumaan kokkauksesta

  • @susanna555
    @susanna555 Před 2 lety

    Tosi hyvän näköstä!

  • @Muovipullo
    @Muovipullo Před 2 lety

    Koskaan et heitä päätä pois! Kalan posket on kalan paras osa.
    Muutoin varsin hyvän näköstä tuli ja viihdyttävä video tuli :D
    Resepti menee testiin

  • @LyfjaSSB
    @LyfjaSSB Před 2 lety

    Hienosti renderöitu uudelleen ja uploadattu. Laatuviihteeseen päästiin taas käsiksi.

  • @Tomppa4747
    @Tomppa4747 Před 2 lety +1

    Tätä voisi oikeasti kokeilla loistava video rauski boe

  • @sebbebe_
    @sebbebe_ Před 2 lety +2

    Hieno video, lisää tämmösiä. Reseptin nimi: Paistettu lohi kuhasta

  • @jessetiihonen9162
    @jessetiihonen9162 Před 2 lety

    Helevetin hyvä video :D

  • @Luq4527
    @Luq4527 Před 2 lety

    Päivän piristys❤️

  • @ninjakana2177
    @ninjakana2177 Před 2 lety

    Hyvää oli. Tein itse ilman parmee ja hyvää oli silti👍👍👌

  • @vallunahkonen
    @vallunahkonen Před 2 lety +4

    16:28 epic Gordon Ramsay moment

  • @nevvtony3032
    @nevvtony3032 Před 2 lety +5

    Aterian nimi: Justus Lohipannu ja Vihervasemmisto-muusi👌

  • @nicokunto9890
    @nicokunto9890 Před 2 lety +1

    Hienosti 👍🏻

  • @Welhonn
    @Welhonn Před 2 lety +4

    Nyt tuli kyll nälkä. Brb Prisma!

  • @geekimaen
    @geekimaen Před 2 lety

    pitkään ruokavideota odottaneena. Kiitos

  • @teme7587
    @teme7587 Před 10 měsíci +2

    Jo 2v sitte 😮 aika menee nopee
    Keep up the good work

  • @pinapple913
    @pinapple913 Před 2 lety +1

    Vinkki vitonen kalaruokien ystävänä: jos ostaa kokonaisen kalan, ruoto kannattaa säilyttää ja käyttää kalakeiton tekoon. Irrota kidukset ja heitä koko paketti päineen pyrstöineen veteen kiehumaan kunnes liha irtoaa ruodosta. Siivilöi kiinteät asiat pois ja säilytä liemi(!), erottele lihat ruodoista, myös poskilihas kiduskannen alla on syötävää. Laita kalat sivuun, käytä liemi keittoliemenä seuraten kalakeiton ohjetta, ja tada! Kaikki kala hyötykäytössä. Jos kalaa on omaan mieleen liian vähän, säästää fileistä vähän kalaa keittoa varten, tai heittää sekaan seitä jos sekakalakeitto on mieleen :)

  • @sisu7606
    @sisu7606 Před 2 lety

    Paras tubettaja eva 😊

  • @Gotham-City
    @Gotham-City Před 2 lety +9

    Rauski on sus koitti tappaa vihreän minä näin D:

  • @RealKeksu
    @RealKeksu Před 2 lety +6

    Tästä uutta sisältöä TV:seen

  • @juliakonttila484
    @juliakonttila484 Před 2 lety

    Kiitos hyvästä vidistä, kiva kattoa kun touhuat. Isimies Rasuki keittiösä

  • @risto455
    @risto455 Před 2 lety +7

    17:55 taitaa olla hyvän makuinen pihvi😆

  • @emmatiara4676
    @emmatiara4676 Před 2 lety +1

    Kertakaikkisen loistava video

  • @goblinrat6119
    @goblinrat6119 Před 2 lety

    Vihanneksiin käytetty veitsi tunnistettu! Sen yhden helvetin lehden tilaajaetuna tulleet "TOSI LAADUKKAAT" veitset, joita tuli kaksi eri kokoista, mutta saman mallista! Näitä on tullut vastaan tosi paljon, pari kertaa kokkikoulussakin :D

  • @juuhelikkas8848
    @juuhelikkas8848 Před 2 lety +1

    Joo tulee kyllä hyvää. Vähän sellane sikarilaatikkoinen maku, pikkusen nahkanen vivahde 👀

  • @adeliaa00
    @adeliaa00 Před 2 lety +6

    Aterian nimi: Punajuuri

  • @ArskaPlays
    @ArskaPlays Před 2 lety

    Aika herkullinen video

  • @LaeppaVika
    @LaeppaVika  Před 2 lety +13

    Videonkatsojat!
    Tähän voi ehdottaa ruoalle nimeä: ....

    • @sorow9523
      @sorow9523 Před 2 lety +4

      Kaljukala 2.0

    • @im.glenn.quagmire
      @im.glenn.quagmire Před 2 lety +1

      Rauskin erikoinen

    • @mattila_rekt7026
      @mattila_rekt7026 Před 2 lety

      Onnistuit aika hyvin tokaks kerraks kala fileointi on aika perseestä omasta mielestä ja olen kummiskin 3 vuoden kokki opiskelija enkä todellakaan mikään mestari siinä mut ainoot järkevät vinkit mitä voin antaa mitkä on myös annettu minulle ovat terävä veitsi ja paljon harjoitusta

    • @toivoHe08
      @toivoHe08 Před 2 lety

      Perunalohisipulikurkkukastikesekoitus
      Ruokaherkku

    • @h1ll4kk4
      @h1ll4kk4 Před 2 lety +7

      Virgin Fisu ja kermat

  • @JKV.
    @JKV. Před 2 lety

    ihanaa!

  • @sokifin01
    @sokifin01 Před 2 lety +6

    13:50 *Vesi pelkää jo Rauskin kokkaustaitoja ja haluaa lähteä karkuun*

  • @nahimgood9240
    @nahimgood9240 Před 2 lety +1

    Watching this made my mouth water, loved the video !

  • @castform57
    @castform57 Před 2 lety +3

    Hauska fakta valkosibuleista. Jos ne käyttää tommosen puristimen läpi, niistä tulee katkerampia. Ite olen nykyään tottunu veitsellä silppuamaan pieniksi, ja se kyl jonkun verran säilyttää sitä itse valkosipulin makua.

  • @tomppa7204
    @tomppa7204 Před 2 lety +2

    :D vähä väärä nimi viime videossa

  • @harmipihvi1267
    @harmipihvi1267 Před 2 lety

    Hyvä video taas kerran

  • @petterihietala659
    @petterihietala659 Před 2 lety

    lisää näitä

  • @varajeesus8475
    @varajeesus8475 Před 2 lety

    tää on sitä kontenttia

  • @CCarita
    @CCarita Před 2 lety

    Kivan vaihtelevaa ja virkistävää materiaalia :) Täytyy kokeilla ku näyttää herkulta!