Suomi kuitenkin oli maalin päässä pudottaa Kanadan joka lopulta meni mestaruuteen asti. Aina voi jossitella oliko maalivahdilla poikkeuksellisen huono päivä vai vain huonoa tuuria.
Noronen pelasi ekan erän hyvin mielestäni. Sitten toisessa erässä hän sai sen jäähyn pelin viivytyksestä, minkä jälkeen homma lähti vierimään väärään suuntaan. Toki Kanadan ensimmäiselle maalille hän ei mahtanut mitään, mutta sitten ne loput maalit olivat käytännössä kiinni otettavissa.
Noroselle tämä oli aikamoinen "shit happens" -ottelu, mutta kuten jotkut muutkin ovat kommentoineet, monessa maalissa omat äijät seisoivat edessä tai kiekko muutti suuntaa jostain. Esim. kohdassa 11:00 lämäri muutti suuntaa Niinimaan mailasta.
No joo varmasti tasasuus ei ollu veskareiden valtti siihen aikaan suomella, mutta kyllä mä melkein sanosin, että meiltä puuttu isojen pelien viime hetkien ratkasijat eli ne kylmäpäiset maalintekijät oikeissa paikoissa.
Joo ei kaikki maalit norosen maaleja ollu, ja siis tohon aikaahan Noronen oli NHL:ssä buffalon ykkosmaalivahti, ei ykköseks nousta jos ei kopit tartu, mutta suomen puolustus ei ehkä osannu pelata yhteen norosen tyylin kanssa.
@@roimari Joo totta hyvä nosto, Luongo oli tohon aikaan kuitenkin NHL kuumimpia kassareita ja sikäli olis pitäny viedä toi kaksintaistelu ihan sata-nolla
Noroseen hävitiin tämä Peli.. ratkaisu maalikin meni helposti
Suomi kuitenkin oli maalin päässä pudottaa Kanadan joka lopulta meni mestaruuteen asti. Aina voi jossitella oliko maalivahdilla poikkeuksellisen huono päivä vai vain huonoa tuuria.
Olihan maalivahtipeli aivan karmea huonoa
Ton yhden hörpyn längistä ois voinut jättää väliin. Tässä kyllä tarjottiin suomelle jatkopaikkaa monta kertaa mutta ei vaan kelvannut.
Noronen pelasi ekan erän hyvin mielestäni. Sitten toisessa erässä hän sai sen jäähyn pelin viivytyksestä, minkä jälkeen homma lähti vierimään väärään suuntaan. Toki Kanadan ensimmäiselle maalille hän ei mahtanut mitään, mutta sitten ne loput maalit olivat käytännössä kiinni otettavissa.
Noroselle tämä oli aikamoinen "shit happens" -ottelu, mutta kuten jotkut muutkin ovat kommentoineet, monessa maalissa omat äijät seisoivat edessä tai kiekko muutti suuntaa jostain. Esim. kohdassa 11:00 lämäri muutti suuntaa Niinimaan mailasta.
Suomi hävisi maalivahtipeliin näitä 2000-luvun vaihteen ja alun pelejä kyllä luvattoman monesti.
No joo varmasti tasasuus ei ollu veskareiden valtti siihen aikaan suomella, mutta kyllä mä melkein sanosin, että meiltä puuttu isojen pelien viime hetkien ratkasijat eli ne kylmäpäiset maalintekijät oikeissa paikoissa.
Voittipa
Eipä veska maha mitää ku maskin takaa tulee kuti. Omat pakit seiso monessa maalissa maskissa. Turha Norosta syyttää.
Niin Heatly oli tuolloin ehkä maailman paras maalintekijä.
Joo ei kaikki maalit norosen maaleja ollu, ja siis tohon aikaahan Noronen oli NHL:ssä buffalon ykkosmaalivahti, ei ykköseks nousta jos ei kopit tartu, mutta suomen puolustus ei ehkä osannu pelata yhteen norosen tyylin kanssa.
@@jussimusshockeyarchives4928 Oli tuo yks kaukoveto kyllä norosen hörppy. Mutta sattuuhan sitä. Niinhän se Luongo myös imi tuossa.
@@roimari Joo totta hyvä nosto, Luongo oli tohon aikaan kuitenkin NHL kuumimpia kassareita ja sikäli olis pitäny viedä toi kaksintaistelu ihan sata-nolla
@@jussimusshockeyarchives4928 Tais olla lock-out kisat. Brodeur oli myös aika ruosteessa noissa kisoissa.
Tappaja-Heatley ratkaisi
kyllä noronen oli se mokaaja päästi hatullisen helppoja kutrja
norosella ei paras peli kyllä..
Vitun Seula Noronen