Jari Sarasvuo podcast #19 - Valta. Mitä jokaisen tulisi siitä tietää?

Sdílet
Vložit
  • čas přidán 20. 08. 2024
  • Kaikenlaisen hyvinvoinnin kulmakivi on tunne hallinnasta. Joskus ihminen kokee, ettei hän kykene vaikuttamaan elämänsä kulkuun ja olosuhteisiin, vaan elämä tapahtuu tylysti hänelle. Ihmiselle on välttämätöntä kokemus siitä, että oman elämänsä piirissä valta on hänellä.
    Jos ihminen kokee, että hänellä ei ole valtaa, hän kärsii voimattomuudesta, eräänlaisesta valta-anemiasta. Silloin on vaikea antaa parastaan maailmalle. Silloin kokemus elämästä kiteytyy sanaan stressi.
    Valta on kyky muuttaa toisten ihmisten tiloja ja olosuhteita. Sitä kautta syntyy myös valta itseen. Tästä seuraa globalisoituneessa maailmassa jonkinasteista vaikutusvaltaa lähes jokaiseen ihmiskunnan jäseneen.
    Gandhi esitti vallan suhteen kauniin toiveen: sinä päivänä kuin rakkauden valta ylittää rakkauden valtaan, maailma on tunteva rauhan. Vaikka Gandhin rukous saattaa kuulostaa naiivilta, historian valossa olemme edistyneet tässä. Vaan kuinka käy seuraavien vuosikymmenien aikana? Se saattaa yllättäen riippua sinunkin suhteestasi valtaan. Pienet voimat kasautuvat lopulta suuriksi voimiksi.
    Tutustu ja osallistu PVTT10-valmennukseen osoitteessa trainershouse....
    Tule mukaan loppiaisen verkkovalmennukseen: trainershouse....
    Kuuntele Spotifyssa: open.spotify.c...
    Kuuntele Apple Podcastsissa: podcasts.apple...

Komentáře • 8

  • @Annis-np5rs
    @Annis-np5rs Před 7 měsíci +6

    Hyvä vire ja valtavan hyvä aihe. Never get bored with Jari. Nämä podit pitäisi saada myös englannin kielellä, e. tekstitys tms. Vuoden aforismi voisi olla "kehitystä, ei täydellisyyttä", kuten koiraesimerkki osoittanee. 35:17

  • @alicepodelsky
    @alicepodelsky Před 7 měsíci +2

    “When the power of love overcomes the love of power, the world will know peace.”― Jimi Hendrix ...sanoi inderneed, mut voi olla, että Jimi oli saanut sen loitsun lahjaksi .... So what.
    Mutta... jos Rakkaus, mikä on fundamentaalinen voima ja valta universumissa ja sitä on valtavasti ja oletettavasti Rakkaus ei ole pihi, koska on rajaton, ei lopu ikinä, on ikuista. Niin miksi ihmisille sen voiman valtaan antautuminen ja sitäkautta olemalla osa sitä mahtava voimaa ja valtaa, miksi se niin usein ei tyydyttä ihmisen vallanhimoa? Mä tiedän vastauksen, ja varmasti tietää moni muukin, ja kyllä, kyllä me osataan tehä sitä rauhantyötä. Because we can :)

  • @vesaveisson9340
    @vesaveisson9340 Před 7 měsíci +2

    Jari presitentiksi

  • @sakulohi8620
    @sakulohi8620 Před 7 měsíci +3

    Valta on kyky muuttaa toisten ihmisten tiloja ja olosuhteita. Käyttääkö ihminen valtaa myös kaataessaan puun tai kouluttaessa koiraa?

  • @seonsemmosta
    @seonsemmosta Před 7 měsíci +2

    onko sulla naama jäässä vai oletko jurrissa kun sammaltaa? 😁

    • @AnttiPie
      @AnttiPie Před 7 měsíci +3

      Sivusta: Tuo on Jarin vanhan aamulenkin uusinta, jonka Jari äänitti kun oli toipumassa leukaleikkauksesta ja opetteli sen johdosta puhumaan uudestaan.

    • @seonsemmosta
      @seonsemmosta Před 7 měsíci +1

      @@AnttiPie Ok 👍