ERNO KAUKIAINEN - Asperger, dysfasia, itsetunto, viha, masennus - OkeiOllaRikki podcast Ep.48

Sdílet
Vložit
  • čas přidán 10. 09. 2024
  • Asperger, dysfasia, masennus, itsetunto ja viha. Ernolle diagnosoitiin asperger ja dysfasia jo lapsena ja ne vaikuttavat hänen elämäänsä päivittäin eri tavoilla. Nykyään asperger näkyy Ernolla sosiaalisena kömpelyytenä mm. silmiin katsominen tuntuu jotenkin vaivalloiselta ja miehiä kohtaan hieman kierolta.
    Dysfasia tunnetaan paremmin kielellisenä erityisvaikeutena ja sen takia Erno ilmaisee asiansa usein omalaatuisesti. Lauseiden muodostamisessa on haasteita ja usein iskee täysi blokki eikä Erno tiedä mitä sanoa. Dysfasia vaikuttaa myös oppimiseen ja näin ollen hän on aina ollut hitaampi oppimaan asioita.
    Erno on oman kertomansa mukaan vihannut itseään lukuisista syistä. Tunne, että hänestä ei ole mihinkään eikä hän osaa mitään valtaa usein ajattelun. Tämän kautta kokee olevansa pettymys muille sekä itselle eikä ole koskaan hyväksynyt itseään. Suurin syy Ernon misantropialle on se, että hän on aina halunnut uskoa ihmisistä hyvää, mutta joutunut pettymään toistuvasti heihin.
    #okeiollarikki #masennus #mielenterveys

Komentáře • 12

  • @MarikaTikka-lb3sg
    @MarikaTikka-lb3sg Před 4 měsíci +1

    Todella jännä, olin 2021 adhd/asperger tutkimuksissa (olisin ollut jo 2011 mutta anoreksiahoidon jälkeen en halunnut mennä osastohoidon jälkeen 1-2v tutkimuksiin)
    Niin en saanut aspergerdiagnoosia vaikka täytin kriteerit, koska sanottiin että dysfasia estää asperger diagnoosin antamisen virallisesti (lahti phks) . Jonka sain 3-vuotiaana parvorokon "seuraamuksena" sekä motorisen dyspraksian.
    Sanottiin siis että epätyypillinen vuorovaikutus johtuisi dysfasiasta, vaikka olen sosiaalisesti "hölösuu adhd" jonka sanavarasto yllättävän laaja aspergeriksi.
    No nyt alkaa uudestaan aspergertutkimukset koska joustamattomat rutiinit ajoivat yhdessä maniajakson kanssa (stressiherkkä) asunnottomuuteen asti, työelämässä kaikki jäi kesken koska uusiem rutiinien luonti vaikeaa ja tunne-elämä liian voimakasta muutokseen nähden.
    Paloin loppuun siitä ja sitten tuli "vastarahina" ja luovuin kaikista rutiineistani manian uusiutuessa, uudessa asunnossa jossa todettiin homevaurio ja sisätuholaisongelma, niin teki kyllä hyvää etten enää ollut rutiinien orja, mut kyl sen huomaa et asperger/nepsy ilman rutiineja ei etene kauhean hyvin elämässään joten ei sekään toimi, kaikki menee dopamiinivajeessa överiksi, ja bulimia joka laukesi kun muutin pois kotoa, koska kotona ei ollut hirveästi mitään mitä olisin halunnut syödä, (asperger valikoiva syöminen, määrällisesti ihan hyvä jos saa itse päättää mitä syö ja milloin ja miten) niin vuosien lievä alipaino mutta liian matala rasvaprosentti itselleni laukaisi sitten ahminnan .
    Olisi kiva jos naispaspergeri tulisi teille vieraaksi, katariina oli hyvä mutta kaksi eri kokemusta olisi super hyvä.
    Itse voisin ilmoittautua mutta odotan että tutkimukset suoritetaan loppuun, nyt on bipolar/asperger tutkimusten alla, 2019-2021 tutkimuksissa sain adhd, iskujen takia aivot tutkittiin varmuuden vuoksi ja bulimia 2 tyypistä sain diagnoosin.
    Ensin meinasin että luovutan aspergerin suhteen, mutta lähipiiri (joka ei ole laaja koska asperger ja maanisuus niin intressit vieneet ajan) sanonut että asperger suurin syy mielenterveyden kärjistymiselle ja peritty bipolar, joka vaikeuttaa intresseistä hellittämistä, silloin niihin takertuu entistä enemmän, ja aspergerin ylilyönnit että jättää syömiset välistä ja intresseihin käytetty aika liian suurta vuorokauteen nähden ja unet kostautuu , pahentavat kaksisuuntaista, eli molemminpuolista kostautumista, ja vaikeus kasvattaa aspergerlasta jos vanhemmilla ei sitä ole (happivaje synnytyksessä lievä) niin lapsi löytäessään toimivia rutiineja ja innostuksen kohteita, vaikea rakentaa uutta tilalle, varsinkin jos on kokenut sen tunteen mitä tapahtuu menettäessään ne, adhd kanssa tasapaino että tekisi sopivasti asioita määrällisesti/tiheyksellisesti on haastava kombo, ja vaativana se kompensointi depression jälkeen, menee aina yli ja manian ainekset valmiita. Aspergerin toiminnanohjaus on sitä että vaikea siirtyä asiasta toiseen. Silloin intensiivisyyteen huumantuu helposti.
    Aspergereille pitöisi opettaa tunne-elämän taitoja, sisäistää mikä on epätervettä tunteen elättämistä, aspergereilla usein voimakas tunne-elämä, ja uppoutumisen tarve, mutta tiedän että aspergerit ovat usein sellaisia vaikka rakastavat rutiineita, eivät halua vasten tahtoaan helposti tehdä asioita. Ellei miellyttämisen tarve, ihminen keneen se kohdistuu olisi 24/7 läsnä, eikä sellaisen "kohteeksi" synny itsestään asperger lapsen tarpeeksi. Eli en syytä ketään, mutta mielestäni dysfasia ei pois-sulje aspergeria, sama kuin sanoisi että traumaperäinen stressihäiriö olisi este aspergerin saamiselle.
    Fakta on että usein nepsylasten vanhemmilla on omia haasteitaan myös, eivätkä ne sulje pois nepsypiirteiden syntyä / periytymistä, erittely ja kokonaiskuva,
    Nyt voin sanoa et itsetietoisuus ja perusteellisuus asian suhteen niin hyvä että uudestaan tutkimukset ovat niin suotuisat kuin voi olla.
    Uskon että koulukiusaaminen aspergerin, tic-piirteiden ja adhd/maanisuuden takia aika selkeät kuviot. Etenkin jos lievä tourette eikä sellainen "selkeä paha-asteinen" , niin kiusaamisen riski vielä suurempi koska pidetään hulluna eikä ihmisenä jolla neuropsykiatrinen häiriö, ei tahdonalainen vaikuttaja.

    • @Erakko-
      @Erakko- Před 4 měsíci

      Jännä että Dysfasia estäisi Asperger-diagnoosin, ellei tämä ole sitten joku nykyinen järjestelmä. Ite en ainakaan ole kuullut tämmösistä. Olisi kyllä mielenkiintoista saada enemmän asseja mukaan podcastiin ja kuulla, miten heidän Asperger toimii. Tiedänkin yhden kaiffarin, joka sai tossa parisen vuotta sitten Asperger-diagnoosin ja hänestä varmasti saisi kans tehtyä jakson, mutta hän ei ole vielä valmis siihen jos ollenkaan.

  • @Hellurellu
    @Hellurellu Před 10 měsíci +2

    Onpa hienoo ku löysin tän kanavan! 👍❤️
    Ja oot just hyvä juontaja, kun omiaki kokemuksias ja kipujas kerrot ❤

  • @Erakko-
    @Erakko- Před 10 měsíci +5

    Jos jengiä kiinnostaa ni mä voin koittaa vastata mahdollisiin kysymyksiin täällä kommenteissa. 👍 Voisin samalla lisäillä tänne asioita, joita ei muistanut sanoa paikan päällä. Taidan muutenkin kuulua näihin, että on helpompi kirjoittaa. Tai ainakin välillä. (Päivitän aktiivisesti sitä mukaa, mitä mieleen tulee.)
    Mikäli ette ole vielä huomanneet, niin Dysfasia on ihan perseestä. (Tässä aika hyvä video, joka selittää Dysfasiasta paremmin kuin minä. 🙃 czcams.com/video/zBXlzA59tjk/video.htmlsi=wp6X8o3GUyzHywoF) Oikeestaan Dysfasia on just tota, että jo pelkästään pitkät/monimutkaiset ohjeet muuttuvat sekaviksi ja muilta tulee tota samaa tiuskimista että "taaskaan sä et kuunnellut." Ja tämä vasta olikin yksi vaikuttava tekijä siihen, miten opin joitain asioita hitaammin kuin muut. Kokeisiin lukeminen muuttui sellaiseksi, että luki vain tyhjiä sanoja ilman merkitystä. "Ei ei, vaan se on pelaamisen vika, pitääkö ottaa pleikkari/tietokone pois käytöstä?" Muistan miten alle 12-vuotiaana piti usein käydä kerran viikossa koulun jälkeen jossain puheterapeutilla ja niin tärkeetä kuin se olikin, se oli tylsää paskaa. Halusin vain päästä himaan tekemään omia juttujani enkä jäädä säätelemään. Aspergerin sentään kestää kuin mies, mutta siitäkään kaikki ei tykkää. Niinku jotku on varmaan huomannuki, mussa on paljonkin näitä juttuja, mitä kaikki ei tykkää - eikä varsinkaan ymmärrä.
    Nico Lingman sanoikin hyvin hänen jaksossaan, miten masennuksen alkaessa mikään ei tuntunut enää hyvältä/miltään. Ei kotiintuleminen, ei tuttujen näkeminen, ei edes pelaaminenkaan Persona 4:n jälkeen. Mistään ei jaksanut innostua/ilahtua. Tuntui ikäänkuin että kaikki vain "oli" eikä mitään muuta. Oikeastaan tuntui siltä kuin kaikki vain pahensi sitä.
    Monta kertaa on ollu mm. semmosiakin fiiliksiä että tekisi mieli muuttaa jonnekin, missä kukaan ei tunne saati tiedä musta mitään. Samalla on ollu näitäkin fiiliksiä, että tekisi suorastaan mieli vaan kadota jonnekin. Jälkeenpäin tekee mieli sanoa, että mä heitin ton itsetunnonkin (seiskan) kohteliaisuutena ja että ennemmin joku vitonen olisi lähempänä totuutta.
    Itse masennusta mä en oo koskaan hävennyt, vaan enemmänkin mun sen aikaista epävarmuutta. Myöhemmin epävarmuuden ja näiden kaikkien ulkoisten tekijöiden myötä mulle on tullut monta kertaa sellaisia erilaisia syyllisyydentunteita milloin mistäkin - joka myös vaikutti mun itsetuntoon.
    Tämä ihmisviha-aihe ei oikein lähtenyt tuolla käyntiin. Kerron siitä sitten erikseen, joskus jos joku haluaa kuulla. Kerrottakoon nyt tämä, että yksi suurimmista syistä/motiiveista mun vihalle on se, että koko ikäni toisten ihmisten (etenkin systerini) on ollu pakko päästä pätemään, arvostelemaan ja nillittämään siitä, miten teen aina jotain väärin ja mielipiteeni on jotenkin typerä. Mä en enää kuuntele sitä paskaa, vaan teen mitä teen tai olen tekemättä. 🖕
    Mitä tulee asioiden osaamiseen ni mä osaan tasan sellaisia asioita, joista ei ole missään työmarkkinoilla yms mitään hyötyä. Nämä ovat kaikki pelkkiä harrastuksia, joita voi olla kenellä vain. Ei edes ole mitään, mitä mä haluaisin tehdä, jos ei olisi tätä nykyistä työtä, enkä kyllä edes sovellu mihinkään. En minä osaa ilmaista itseäni/asioitani oikein ja mä vain teen asioita ajattelematta mitään ja huomaan/tajuan vasta liian myöhään. Mä oon tässä itsetutkiskelun myötä tullu semmoseen tulokseen, että mä en vaan pysty päästämään irti vihasta. Joskus tuntuu että en edes halua päästää.
    Mutta ei mulla niin huonosti mene. Tiedän ainakin yhden tyypin, jolla on paljon enemmän vihaa kuin mulla ja vähän kaikkea muutakin.
    Sitten ne, mitkä on auttanu, niin vertaistuki on ollu ylivoimaisesti se tärkein ja korvaamattomin. Ymmärtäminen ja että joku kuuntelee ja jotakuta oikeesti kiinnostaa. 👍 Mark Mansonin kirjoista on saanu kans vähän voimaa yms. Jäsenkorjaus on kans mielenkiintoinen auttava asia, jossa käy ilmi miten masennus vaikuttaa kroppaan ja että masennus on saatava mielen lisäksi pois myös itse kropasta. 👍

    • @pro12222222
      @pro12222222 Před měsícem +1

      Hyvää settii. Repesin siinä ku joku sano sul että sul ny menee paremmin ku oot ”hymyilly ja naureskellu” 😂 joooo.. 🙄

    • @Erakko-
      @Erakko- Před měsícem

      ​​@@pro12222222Joo (voi pyhä yksinkertaisuus) ja mä sanoin vielä, että pistäkääs Googleen haku "this is what depression looks like" mutta Jonas clippasi sen.

  • @Cnr47
    @Cnr47 Před 9 měsíci +1

    Kiitos Erno, sun juttu pisti kyllä miettimään omia mutkia elämässä.
    Ja noilla silmillä kantsii katsoa muita silmiin.

    • @Erakko-
      @Erakko- Před 9 měsíci

      Moni on kehunu mun silmiä mut ei niissä oo mun mielestä mitään ihmeellistä. 😂 Vaikka onkin helpompi katsoa muijia silmiin. 😅

  • @samileppanen3584
    @samileppanen3584 Před měsícem +2

    Itellä dysfasia, saan hyvin kiinni mistä toi puhuu.

    • @Erakko-
      @Erakko- Před měsícem

      Vois olla mielenkiintoista nähdä muiden dysfasia-henkilöiden jaksoja. 👍

  • @klabbegustafsson8605
    @klabbegustafsson8605 Před 10 měsíci +2

    Oikein hyvä keskustelu, hyvä Erno!

    • @Erakko-
      @Erakko- Před 10 měsíci

      Let's rock! 😉🤘