12M - Katainen pakenee eduskunnasta
Vložit
- čas přidán 28. 04. 2012
- Eduskunta teki 24.4.2012 välikysymyksen hallitukselle Suomen kokonaisvastuista euroalueen talouskriisissä. Kansanedustaja Yrttiahon kertoessa eurooppalaisista mielenosoituksista ja tyytymättömien liikkeen 12M-toimintapäivästä pääministeri Katainen pakenee rakennuksesta. Valtionvarainministeri Urpilainen laittaa paperit piiloon ja häipyy seuraavan puheenvuoron aikana.
Toreilla tavataan myös Suomessa 12.5.2012. torillatavataan.wordpress.com
Kumpikin on nyt hyvissä viroissa Kataisen ja Urpilaisen äänestäjä huomio.
Rahat viedään Kreikkaan samalla kun valtion velka on yli 96 mrd!
Jankku94 Eikä ne edes mene kreikkalaisille, vaan suoraan suurille eurooppalaisille pankeille.
niinpä
🎉
Ei sellainen ole demokraattinen päätös missä jäsenet on valittu sen perusteella kenellä on paras mainoskampanja. Suomi on täynnä paljon parempia ja oikeudenmukaisempia ehdokkaita, joilla vain ei ole varaa hyvään mainoskampanjaan. Ihmisten pitäisi saada päättää ehdokkaansa ilman jatkuvaa lobbausta ja tuputtamista, eikä ehdokkaan pitäisi saada parempaa kannatusta siksi, että hänellä sattuu olemaan muita parempi taloustilanne. Ei eduskuntaan kuulu äänestää rikkainta, vaan hommaan sopivinta henkilöä
Hyvä pointti. Nykyinen systeemi on rakennettu juuri tämän varaan. Kun vain "sallitut" henkilöt pääsevät läpi. Kokonaisuudessaan huijaus koko poliittinen järjestelmä, joka on olemassa pankkiirien valtaa ylläpitämässä.
Demarit hallituksessa ja kaikki kunnossa! 🤣
Ei ole suunta ollut oikea on kaikki mennyt aivan nurinpäin Ei tämä toimi🥶🥶🥶😳😳🐈⬛
Hahahahahhahahahahah!!!!!! Ensimmäiset 0:30 olin jo myyty XD
Ja on kyllä katainen hermostunut, ei pysty lähtemään vielä kun kuvataan suoraan kohti. Oliko jo paskat puolivälissä vai mikä hä
Hiljasta on salissa
Ovat kuitenkin valittu demokraattisesti, ei vallankaappauksella...
aina on talouskriisi ja murros ;D niinku nytkin ja silti maailma pyörii :D:D:D ompa tämä melkoista :D:DD aina vaan velkaa velkaa ja ongelmia. Onko tämä elämä näin paskaa? aina velkaa :D:D:D
NO JO ON
Taino pääministeri, kumpi onkaan..
On siinäkin meillä valtionvarainministeri....
Niin, äänestetty eduskuntaan, mutta siinäpä se demokraattisuus sitten onkin.
Pentti Linkolaa lainatakseni " demokratia on kuoleman uskonto ".
Onko faktaa tästä pakenemisesta?
Mitä faktoja haluaisit?
Että et valehtelisi videoissasi. Hän lähti toisiin työntehtäviin
Kertokaa Jyrkille niin että Paavo väyrysestä tulee presidentti
Ojasta allikkoon.
@@shokteenik minnekä päin Suomi on menossa Onko suunta oikea Oletko sitä mieltä🇫🇮👍😇