BenTV: Ukrainassa ratkeaa Euroopan tulevaisuus

Sdílet
Vložit
  • čas přidán 16. 06. 2022
  • Rauhan on perustuttava kansainvälisten sopimusten noudattamiselle.

Komentáře • 64

  • @pen7759
    @pen7759 Před 2 lety +11

    Kiitos Ben taas erittelit oikein, ja esitit mahdollisimman selkeästi hyvällä tavalla miten hommat toimii. Mutta kuten taas kommenteista näkyy, ei vaan mene perille vaikka kuinka
    rautalankaa vääntäisi. Trollit tietty myös mukana. Hyvä kun kuitenkin jatkat näitä.
    Täytyy myöntää, että vaikka en koskaan kokoomusta ole äänestänyt, enkä äänestä
    varmaan koskaan, niin sinun tekstisi ovat maanläheisiä kuten itsekin näytät olevan.
    Ikävää, että meitä on paljon jotka olemme pettyneitä poliitikkoihin, kaveri piirissäni
    on suurin osa ihmisiä jotka eivät äänestä enää ketään, koska ei ole ketä äänestää.
    Tämä on myös meidän kannan ottomme politiikkaan noin yleensä. Veronmaksajina katsomme silti oikeudeksemme vaatia niiltä jotka ovat ottaneet asiakseen ajaa Suomen
    asioita, ikävä kyllä usein vain omaksi tai lähipiirinsä eduksi neljän vuoden tähtäimellä
    kerrallaan. 🇫🇮

    • @ristei
      @ristei Před 2 lety +2

      Niin, Suomessa vaalit voittaa joka vuosi ne jotka eivät äänestä, n. 44%. Siten puolueiden todellinen kannatus on 10 -12% suurimmillakin puolueilla, Lisäksi 27% ei ole äänioikeutettuja, tietenkään, mutta heidänkin asioita, plus tuo 44% hoitaa nämä marginaaliryhmien hallitukset, mutta eivät kanna todellista vastuuta siitäkään. Ajavat pelkästään marginaaliryhmänsa asiaa. Siksi suurin osa lakipykälistä on perseestä. Selkärangattomat poliitikot pysyvät pystyssä vain paksun nahkansa turvin, siihen ei meidän ininä pure. Parhaimmat ovat hyödyllisiä idiootteja, Silovikit ja oligarkit kotiryssinä. Ben on suoraselkäisin. Kaikki Tiitisen listan porukat linnaan maanpetoksesta tekisi hyvää koko yhteiskunnalle. Ben ja Halla-aho eivät puhu paskaa, eivätkä kierolle kuten muut liturgian laulajat. Lait ei suojele enää kansaa vaan poliittista ja muuta yhteiskunnan eliittiä.

    • @pen7759
      @pen7759 Před 2 lety +1

      @@ristei täysin samaa mieltä.

  • @jonep6477
    @jonep6477 Před 2 lety +13

    Kyllä Ben on ihan asian ytimessä... taas kerran 👍

  • @s1pariina
    @s1pariina Před 2 lety +11

    Hyvin puhuttu,jälleen..

  • @kimmokarkkainen7959
    @kimmokarkkainen7959 Před 2 lety +7

    Sie Ben puhut tällä videolla todella terävää asiaa ja arvostan sitä suuresti. Nämä puheet tosin mahtavat satuttaa vihervassareita tosi pahasti, kun eivät tämän paremmasta tiedä sitten yhtään!!!

  • @kertsu59
    @kertsu59 Před 2 lety +8

    Viisaita sanoja Ben!

  • @mikamalinen4423
    @mikamalinen4423 Před 2 lety +9

    Ben, kiitos viisaista sanoistasi.

  • @jarzki
    @jarzki Před 2 lety +9

    Erittäin hyvin sanottu.

  • @potero1944
    @potero1944 Před 2 lety +4

    Puhut taas niin täyttä asiaa, jatka samaan malliin👍👍👍👍

  • @harris8401
    @harris8401 Před 2 lety +9

    Hyvä Ben

  • @ismolaaksonen9079
    @ismolaaksonen9079 Před 2 lety +3

    👍🇺🇦🇫🇮

  • @juhanihaapamaki8342
    @juhanihaapamaki8342 Před 2 lety +1

    Tuo mietityttää, kun ihminen ilmaisee tuntemuksiaan toteamalla "tottakai minä tuomitsen muitakin...."
    Ihmisen oikeus tuomita ei ole yksioikoista tai selitteistä kun tuomitsemisesta on kyse...
    Kansainväliset oikeudet kussakin kontekstissa ovat usein jollei kaikilta osiltaan niin ainakin monilta osiltaan vastoin Luojan ajatuksia ja hänen tahtoaan...nyt ollaan isojen asioiden äärellä ...viisautta ja ymmärrystä tarvitaan jokaisessa liikkeessä mitä Ukrainan ja Venäjän tilanteessa mihin kukin valtio millään tavoin ottaa kantaa tai osallistuu konkreettisesti..kaikivaltias Jumala tätä ymmärrystä on luvannut antaa jokaiselle joka sitä vilpittömästi pyytää.
    Roomalaiskirje 12:2

  • @d46mosin
    @d46mosin Před 2 lety +2

    nyt on asiaa juuri noin

  • @joukoleinonen6118
    @joukoleinonen6118 Před 2 lety

    On se hyvä, ettet sinä ole ainoa. Ehkä on hyvä " joskus" ajatella Kokonais suuksia. Suomeen ei hyökätä, ei Lännestä ei Idästä saatika sitten muistakaan Ilman suunnista. Tämmöstä Jukuri Päistä Kansaa, ei kukaan ota huoliksi tai vastukseksi . Ainahan meistä osa luulee, että Suomi putoaa Maailman kelekasta , No Ei Putoa. Ehkä EU voisi miettiä? Onko tarpeen yritää väkisillä vääntää EU,sta Liitto Valtiota.

  • @user-lt1rp5rb9k
    @user-lt1rp5rb9k Před měsícem

    Ben jos haluat olla uskottava niin oikeassa niin että olisit tyytyväinen ettei puna-armeija hävinnyt ,sinustakin olisi Natsit keittänyt saippuaa ei olisi nyt mahdollisuutta parjata pelastajaksi!

  • @skyman3344
    @skyman3344 Před 2 lety +7

    Sinun pitäisi puhua siitä miten Suomen hallitukset, niin menneet kuin nykyinen sortaa omaa kansaa,meilläkin on valehteleva hallitus joka rikkoo sopimiaan asioita,jospa laitetaan oma maa kuntoon niin, että täälä on mukavaa asua ja olla, hoidetaan Venäjä sitten myöhemmin,

    • @pen7759
      @pen7759 Před 2 lety +2

      tässähän meillä "viisas" puhuu, no huhh huhh mitä tekstiä.

    • @skyman3344
      @skyman3344 Před 2 lety +4

      @@pen7759 Mahdatko muistaa mitä Harakka sanoi bensan hinnasta, demarit yleensäkin unohtavat kevyesti valheensa.

    • @pen7759
      @pen7759 Před 2 lety +1

      @@skyman3344 Se ihan sama kuka siellä on hallituksessa, aina vedetään vaan välistä.
      Mutten liity siihen sakkiin joka esim.
      "aamupalaverissa" huoltoaseman kahviossa
      haukkuu hallituksen kuin hallituksen, tai pubissa kalja lasi kourassa itkee poliitikkojen touhuja.

    • @ristei
      @ristei Před 2 lety +2

      Onhan se nähty ettei demokratia toimi kylää suuremmassa kommuunissa. Ja sielläkin oli kylänvanhin pykäläpuineen oikeutta jakamassa. Ja kantoi vastuun, koska sai siitä kapulasta päähän jos pykäläviivat meni väärin. Tämä edustava demokratia ei kanna vastuuta itsestään koska äänestäjien määrää ei huomioida tuloksissa eikä gallupeissa. Pitää jakaa äänimäärät koko populaation verrattuna, jotta nähdään mikä on todellinen kannatus. Koska niidenkin (27%) joilla ei ole äänioikeutta, asiat on hoidettava. Ja 44% ei äänestä. Eli voittaa ylivoimaisesti (4x) kaikki äänestykset. Siitä pitäisi osata vetää johtopäätökset. Mutta kun ei ole selkärankaa näillä minoriteettien edustajilla. Vain sinä Ben ja Halla-Aho puhuu asiaa. Muista en tiedä.

  • @lauripakarinen6062
    @lauripakarinen6062 Před 2 lety

    Käsittämätöntä. On olemassa joku, joka kertoo asiat selvästi ja ytimekkäästi kuten ne ovat ja tuo esiin kaikki olennaiset pointit vastauksena venäjämielisten propagandistien kieroutuneisiin argumentteihin. Benillä on se etu, että hänen ei tarvitse muuta kuin puhua totta. Onneksi se on mahdollista - tällä puolella rajaa.

  • @pekkakarjalainen6882
    @pekkakarjalainen6882 Před 2 lety

    Kiina ja Biden on niiiiiiiin ihania.Biden puhuu illalla jos vaan muistaa tulla paikalla. Taustalla orkesteri Dementia.

  • @HobbyFinn2
    @HobbyFinn2 Před 2 lety +1

    Ukrainassa ratkeaa. Siksi läntinen sotamania ja kiima on niin voimakas. Venäjä näyttää saavuttavansa tavoitteensa.

  • @Alliviivi
    @Alliviivi Před 2 lety +1

    Taas näitä ylilyöntejä Beniltä.

    • @mercman8003
      @mercman8003 Před 2 lety +4

      Eihän tuossa ollu mitään ylilyöntejä vaan täyttä asiaa joka sana!!!jos oot erimieltä niin argumentoi ne faktasi tähän!

    • @lauripakarinen6062
      @lauripakarinen6062 Před 2 lety +1

      Täyttä asiaa. Älä trollaa.