No, olen vain sattunut elämään semmoisissa ihmisporukoissa, joissa ollaan toistettu eri asiayhteyksissä "lakkipäistä Lada-kuskia", vaikkei kommentti ole aina liittynyt edes lakkeihin tai Ladoihin. Kukaan vaan ei ole aiemmin osannut sanoa, mistä kommentti alun perin on peräisin. Näkyy olevan Kummelista. :) (kommentti saattaa tulla kaksi kertaa koska CZcamsn viestitoiminto näyttää taas bugaavan)
Miten mulle tulee tästä ajatus että olispa hyvä juttu jos yle lähettäis Jouko Turkan kiimaiset poliisit sarjan uusiks ja vaikka seitsemän veljestä. Pasila, porilaisten marssi.
No iitseaasiassaa... PAL-taajuus on 25 kuvaa sekunnissa, mutta yleensä kuva kuvalta tehty animaatio kuvataan 12 kuvaa sekunnissa työn määrän säästämiseksi. Tällöin jokainen kuva esitetään kaksi kertaa, eikä ihmissilmä juuri huomaa eroa. Ja kuinkas 2x12 saa sitten 25? No eihän siitä saa, mutta tuohon aikaan animaatiot oli tapana kuvata filminauhalle, joka puolestaan on 24 kuvaa sekunnissa. Joka tapauksessa 21 kuvaa/sek ei ole millään muotoa standardi, ja kaikki tämä tieto pelastaa varmaan maailman.
Huge source of inspiration for my animation artwork
Lakkipäinen ladakuski seikkailee Kemistä Kokkolaan saatanallisessa ristipaineessa xDD Martti Hakonen on PARAS
"Kakskytvyks kuvaa sekunnissa, animaatio joo joo!"
:D
Best comedy scene ever😂🎉
"Tule takaisin Gabriel!" :D
Voin samaistua.
"saatanallisessa ristipaineessa" :D
TULE TAKAISIN GABRIEL! XD
2022 ja viäki paras
Aha. Lopultakin tajusin mistä tuo "lakkipäinen Lada-kuski" -kommentti on peräisin. :D
No, olen vain sattunut elämään semmoisissa ihmisporukoissa, joissa ollaan toistettu eri asiayhteyksissä "lakkipäistä Lada-kuskia", vaikkei kommentti ole aina liittynyt edes lakkeihin tai Ladoihin. Kukaan vaan ei ole aiemmin osannut sanoa, mistä kommentti alun perin on peräisin. Näkyy olevan Kummelista. :)
(kommentti saattaa tulla kaksi kertaa koska CZcamsn viestitoiminto näyttää taas bugaavan)
Miten mulle tulee tästä ajatus että olispa hyvä juttu jos yle lähettäis Jouko Turkan kiimaiset poliisit sarjan uusiks ja vaikka seitsemän veljestä. Pasila, porilaisten marssi.
No iitseaasiassaa... PAL-taajuus on 25 kuvaa sekunnissa, mutta yleensä kuva kuvalta tehty animaatio kuvataan 12 kuvaa sekunnissa työn määrän säästämiseksi. Tällöin jokainen kuva esitetään kaksi kertaa, eikä ihmissilmä juuri huomaa eroa. Ja kuinkas 2x12 saa sitten 25? No eihän siitä saa, mutta tuohon aikaan animaatiot oli tapana kuvata filminauhalle, joka puolestaan on 24 kuvaa sekunnissa.
Joka tapauksessa 21 kuvaa/sek ei ole millään muotoa standardi, ja kaikki tämä tieto pelastaa varmaan maailman.
Ja lisätäänpä vielä että 21 sekunnistahan tuo Keskisen hahmo tuossa puhuu, vaikkei sillä nyt sketsin kannalta juuri väliä ole.
Ja eikä muuten sano
Ei helevetinkuustoista, paras ikinä
eikö se sanokkin 25 kuvaa sekunnissa ?
Kyllä se taitaa kuule sanoo 25 kuvaa sekunnissa.