Kts Neuroliitto tai Trafi : Liikkuminen. Autoveron palautus + harkinnanvarainen palautus, perusveron osuudesta. Liikkumisesteisen pysäköintilupaan onko perustetta kun kyse pysyvästä sairaudesta ja ennakoimattomistakin oireista, näkökyvynkin haittaluokka voi olla perusteena ajoneuvoveron perusmaksusta vapauttamisen/pysäköintiuvan saamiselle. Näitä kahta voi hakea samanaikaisesti, lääkärintodistus vaaditaan.Myös ajoneuvon hankintaan voi saada hyvinv alueen vammaispalvelusta avustusta jos ja kun työssäkäyntiin auto oltava.
Elää vain omaa elämäänsä, antaa maailman elää omaansa, kaikkea taakkaa ei tarvitse kantaa omat asiat riittänee, pitää osata olla armollinen itselleen 😊
Hyviä ohjeita, mutta ainakaan ite en osaa olla pyörittelemättä ja miettimättä asoita, vaikka kuinka tiedän sen turhaksi ja ettei niin pitäisi tehdä. Ja vaikka kuinka tietoisesti ohjaan ajatuksiani muualle tajutessani taas pyöritteleväni jotain asiaa, mitä ei pitäisi pohtia ja pyöritellä, niin aika ajoin silti huomaan olevani taas ajatuksieni kanssa jossain ihan muualla, kuin missä pitäisi tai olisi hyvä olla. Se on yllättävän syvällä.
Sama täällä, tulee mietittyä maailman tilannetta.Nyt olen tietoisesti jättänyt kuuntelematta tai katsomatta uutisointia, ei jaksa enää kaikkea kuunnella☹️
Kyllä täällä tuskitellaan kans. Oi voisi käydä istunnolla😂
Kts Neuroliitto tai Trafi : Liikkuminen. Autoveron palautus + harkinnanvarainen palautus, perusveron osuudesta. Liikkumisesteisen pysäköintilupaan onko perustetta kun kyse pysyvästä sairaudesta ja ennakoimattomistakin oireista, näkökyvynkin haittaluokka voi olla perusteena ajoneuvoveron perusmaksusta vapauttamisen/pysäköintiuvan saamiselle. Näitä kahta voi hakea samanaikaisesti, lääkärintodistus vaaditaan.Myös ajoneuvon hankintaan voi saada hyvinv alueen vammaispalvelusta avustusta jos ja kun työssäkäyntiin auto oltava.
Siellä on pyykit
Toivottavasti ei oo enää 🤣
Voimia sulle
Oon ihan samanlainen että mietin kaikkea liikaa😅
Elää vain omaa elämäänsä, antaa maailman elää omaansa, kaikkea taakkaa ei tarvitse kantaa omat asiat riittänee, pitää osata olla armollinen itselleen 😊
Hyviä ohjeita, mutta ainakaan ite en osaa olla pyörittelemättä ja miettimättä asoita, vaikka kuinka tiedän sen turhaksi ja ettei niin pitäisi tehdä.
Ja vaikka kuinka tietoisesti ohjaan ajatuksiani muualle tajutessani taas pyöritteleväni jotain asiaa, mitä ei pitäisi pohtia ja pyöritellä, niin aika ajoin silti huomaan olevani taas ajatuksieni kanssa jossain ihan muualla, kuin missä pitäisi tai olisi hyvä olla.
Se on yllättävän syvällä.
Eikö niitä ole leasing autoja, jotka tavallaan vuokralla sulla? Sama juttu, mietin Suomen tilannetta lähinnä eniten.
Kivat ne taulut .
Tuttua kauraa, minäkim krapu.
Sama täällä, tulee mietittyä maailman tilannetta.Nyt olen tietoisesti jättänyt kuuntelematta tai katsomatta uutisointia, ei jaksa enää kaikkea kuunnella☹️
Mirva22v