Keuruun varuskunta Keuruun Pioneerirykmentti - Suomi - Finland - Keuruu Garrison
Vložit
- čas přidán 14. 07. 2019
- Pioneerirykmentti (lyhenne PIONR, aik. PionR) oli Suomen maavoimiin kuulunut Keuruulla toiminut rauhanajan joukko-osasto.
Kalifornian kommando on kuvattu osittan Keuruun kasarmilla. Sarja on elokuvaohjaaja Jalmari Helanderin ja käsikirjoittaja Mikko Pöllän luoma suomalainen komediasarja ja se on Elisa Viihteen alkuperäissarja. Se sai ensiesityksensä helmikuussa 2020. Sarjan pääosassa nähdään amerikkalaisnäyttelijät Kian Lawley ja Katherine Hughes.
Keuruun Pioneerirykmentti aloitti toimintansa vuonna 1967, ja se ehti kouluttaa kaikkiaan noin 50 000 varusmiestä.
Lisäksi kertausharjoituksiin on osallistunut tuhansia niin Keuruulla kuin muuallakin varusmiespalveluksensa suorittaneita reserviläisiä.
Keuruun pioneerirykmentin komentaja Jukka Kentala luovutti pioneerirykmentin lipun maavoimien komentajalle Seppo Toivoselle - samalla päättyi Keuruun pioneerirykmentin lähes 50-vuotinen historia 31.12.2014.
- Säde päivän kerran viimeisen, vielä leijonan selässä paloi, kun aurinko lomasta pilvien, lipun kalliin kultaansa valoi, komentaja Kentala lausui luovuttaessaan maan vanhinta joukko-osastolippua, sysimustaa leijonalippua.
Lippu oli jo vuonna 1918 käytössä jääkäripioneereilla.
Rykmentissä työskenteli noin 250 palkattuun henkilökuntaan kuuluvaa ja siellä koulutettiin vuosittain noin tuhat varusmiestä. Sen rauhanajan kokoonpanoon kuului Pioneeri- ja Suojelukoulu (Pion- ja SluK), Keski-Suomen Pioneeripataljoona (KSPionP) ja Huoltokeskus (Hkesk/PIONR).
Keuruun varuskunnan kiinteistökanta ja siihen välittömästi kuuluva maa-alue, lukuunottamatta henkilökunnan asuntoina olleita kolmea kerrostaloa ja kahta rivitaloa, on myyty Sarakalliot Osakeyhtiölle, harjoitusalue säilyy toistaiseksi Metsähallituksen omistuksessa.
Pioneerirykmentin historia alkoi vuodesta 1919, jolloin annettiin käsky Pioneeripataljoona 1 -nimen käytöstä. Sittemmin joukon nimenä on ollut myös Pioneeripataljoona ja vuodesta 1944 lukien Pioneerirykmentti aina sen lakkauttamiseen saakka 1967. Tämän jälkeen joukko-osasto toimi nimellä Keski-Suomen Rykmentti (KeSR).
Sotilasalue, Militärområde, Military area, военная Территория,
Varuskunta, garrison, সৈন্য সরবরাহ করা, guarnición, લશ્કર, ગેરીઝન, गढ़ में सेना, presidio, guarnigione, garnisun, 駐屯地, 駐軍, 수비대, सैन्याची, गॅरिसन, ਡੇਰੇ, ਗੈਰੀਸਨ, guarnição, garnizon, garnison, கார்ரிசனில், గారిసన్, กองทหารรักษาการณ์, garnizon, гарнизон, quân đội trú phòng, đồn trú,
حامية, پادگان, گیریژن, گاڑیاں,
Reima Lihavainen, ReimaK, ReimaKalevi, Calvin Meat, SnakeDrinker, 芬兰, 芬蘭, Suomi, Finland, Skandinavia, Scandinavia, Pohjoismaat, Nordic countries, Eurooppa, Europe, Hannu Lihavainen, Keuruu, Keski-Suomen maakunta, Keurusselkä, Independent-elokuva, indie-elokuva, independent film, independent movie, indie film, indie movie, Acrow Panel palkkisiltakalusto, bridge, Viikin torni, Viikin kenttä, everstiluutnantti Elja Puranen, Keuruselän kasarmialue,
Konekomppania linja-autokuskina. 2/91 🇫🇮💪
Vuonna 1980 Pion AUK , keuruselän rannat muistoissani.
Vuosina 1987-1988 tuolla KsPionP:ssä tuli palveltua. Ensin 1.K :ssa, sitten Auk, ja takaisin 1K.hon. Komentaja evl Rauhala (2010-2013 ) oli silloin luutnantti, ja joukkueenjohtajani. Voi pojat, väkevää ja muistorikasta aikaa. Nyt on surullisen näköistä.
Olin tuolla 10.10.1986 - 4.9.1987 Viestipataljoona puhelinkomppania. Kapteeni Kari Kilpeläinen komppanian päällikkö, kouluttajana luutnantti Martti Kotilainen, sot.mestari Nikkanen, ylikersantti Kai Rahkonen ja Läpinen alkoholisoitui ja hommat loppu. Monta ketutuspäivää tuolla oli. III / 1986 erä.
Viestikomppaniassa minäkin olin, mutta Oulun Hiukkavaarassa helmikuusta lokakuuhun 1972. Hiukkavaarakin on nykyään kulttuurikasarmi.
Viimeisessä saapumiserässä tuolla palveluksen suorittanut. Oudolta tuntuu katsoa "vasta" toiminnassa olleita, niin tuttuja tiloja rapistumassa... Monet todella hyvät muistot tuolta paikalta on. 1/14 Kotiutui kuitenkin :)
Kuulimme huhuja, että sinne suunniteltaisiin mielenkiintoisia toimintoja. Hienoa jos onnistuu sillä olisi surullista, että noin hienot tilat rapistuisivat tyystin käyttämättömyyttään.
Hieno video. Näyttää varuskunnassa aika pysähtyneen, tai sitten tekijä on onnistunut videossaan luomaan hienosti sellaisen vaikutelman. Palvelin tuolla saapumiserässä 1/06, pesti kesti vuoden. En nyt tiedä ovatko kaikki muistot nyt niin hyviä, jos ihan realistisia ollaan, niinhän sitä tavattaan sanoa että aika kultaa muistot.
Kiitos!
1/ 06 270 vrk 2.pionk
Astumiserän 2/-90 res alik kiittää nostalgisesta pläjäyksestä. Monesti käynyt itsellä mielessä, että voisi ihan vierailla paikassa.
Kiitos Meri Virta! Terveisin sattuman korppi ;)
3/84-5.9.85 Haikee fiilis.
Niin se aika vierii! Minä Hiukkavaarassa 2.1972-10.1972 viestikomppaniassa. Hiukkavaarakaan ei ole enää vanhassa käytössä.
Tutulta näyttää, herää näin vuosien jälkeen lämpöiset muistot, ne ajankin kultaamat
Kiitos!
Tst-pion 91
2/82 on siitä aikaa kun noissa metsissä juostiin ja pihalla marssittiin. Tutulta kyllä vielä näyttää ja ikävä että on lopetettu toiminta.
Komeaa seutua! Ikäluokat pienenevät taitaa olla syy lopettamisille! Hiukkavaara Oulussa jossa minä asepalvelukseni suoritin 1972 on tyystin muussa käytössä. Toki joskus näyttää olevan ilmeisesti reserviläisten kertausharjoituksia.
Tuli käytyä tulla kun siellä oli viimeisen kerran avoimet ovet. Pitää taas joku viikonloppu kurvata käymään tuolla. Hieno video! T. II/07 Slukin asukki
Kiitos!
2/00 pionk 3 alku ja pionk1 alikessuna loput. Tuttu paikka.
Kiitos Markus! On hieno paikka ja luonnonläheinen ympäristö!
2/-03 Koulk
Hiukkavaara viestikomppania 1972. Komppanian vääpeli sanoi palveluksen lopussa olleen kuntotestin jälkeen, ettei aiemmin ole ollut niin kova kuntoista kirjuria :)
Morjens! kaikille tela ja kelaperseille:
T: kelaperse II/91
Kiitos! Minä olin helmikuun 1972 saapumiserän 8kk viestimies Oulun Hiukkavaarassa. Myös Hiukkavaarasta löytyy muutama video, "historiallinen" sekä nykymenosta.
@@Movielunatic pitääpä katsoa.
T: Keuruun kelaperse.
@@SuperKamaki, kanavallani on lähes 1000 videota ja materiaalia löytyy seitsemältä eri vuosikymmeneltä vuodesta 1969 lähtien. Sain silloin kaitafilmikameran ja olen digitoinut osan niistä ja ladannut kanavalleni. En usko monenkaan tubettajan yltävän samaan edes maailman laajuisesti ;) Terveisin elokuvahullu eli Movielunatic :D