Kansalaissodan veteraani.

Sdílet
Vložit
  • čas přidán 22. 08. 2024
  • Sisällisodan 1918 veteraani muistelee omaa osuuttaan sisällissodassa.

Komentáře • 83

  • @Aivottaja
    @Aivottaja Před 5 lety +51

    Vaikka oikea osapuoli voitti, osaan silti arvostaa punaisten vakaumusta ja taistelua oikeaksi näkemänsä asian vuoksi. Kuten esimerkiksi tämän veteraanin, joka kykenee melko objektiivisesti kertaamaan tapahtumia. Molemmat osapuolet tekivät hirveyksiä toisilleen, koston kierre ja kiihtyvä verenhimo oli silmitön.
    Ja uskon, että vaikka tuo vaikea ja katkera sota punaisten häviöön päättyi, se ei ollut turha. Toivotaan, että emme enää ikinä joudu tätä toistamaan. Suomella on vain suomalaiset ja suomalaisilla vain toisensa. Jos me tapamme toisemme, tapamme itsemme.
    Vuosi 1918 oli traaginen. Pieni kansa tappoi toisiaan. Naapureitaan, veljiään. Jopa lapsia - joka itseäni kylmää vielä 101 vuoden jälkeenkin, vaikka en paikalla edes ollut (eikä tietääkseni kukaan suvustanikaan osallistunut sotaan). Meillä on etunamme, että tiedämme noin tapahtuneen, joten meillä on myös vastuu, että niin ei koskaan enää tapahtuisi.

  • @miraclemike2
    @miraclemike2 Před 12 lety +21

    Hyvä pätkä historiaa.

  • @friedrichkertoja
    @friedrichkertoja Před 8 měsíci +1

    Tämä on arvokasta ajankuvaa toiselta puolen..Kiitos videosta😊

  • @maaritpa9965
    @maaritpa9965 Před 12 lety +20

    Kapinahan se oli, tai sisällis- tai kansalaissota, mutta vapaussota-termi on harhaan johtava.
    Me olimme julistautuneet itsenäisiksi jo 1917 (ennen kapinaa) ja ennen kapinan alkua oli jotkut maat, myös Neuvosto-Venäjä, tunnustaneet Suomen itsenäisyyden.

    • @Aivottaja
      @Aivottaja Před 5 lety +10

      Vapaussota se oli, koska häviö olisi tarkoittanut itsenäisyyden menettämistä takaisin Venäjälle.

    • @grigorirazumovski1012
      @grigorirazumovski1012 Před 4 lety +1

      Neuvosto Venäjä oli ensimmäinen julistaakseen Suomen itsenäisyyttä maailmalle

    • @fingoliangenes3316
      @fingoliangenes3316 Před 4 lety +4

      @@grigorirazumovski1012 uskotko oikeasti tuohon ?

    • @fnfallout5664
      @fnfallout5664 Před 3 lety +1

      Vapaussota = Saatin itsenäisyys, nyt sitä pitää vielä puolustaa.

    • @fnfallout5664
      @fnfallout5664 Před 3 lety +1

      @@grigorirazumovski1012 Lenin halusi liittää Suomen osaksi Neuvostoliittoa, hän ei tehnyt mitään Suomen eteen, kuin mikä olisi pragmaattista Suomen valloittamiseksi. Jaappa meille lisää propagandaa, joka on kirjaimmellisesti kommunistista, hahaha.

  • @tainahollo
    @tainahollo Před 8 lety +23

    Arvokas, ryhdikäs ja kunnioitusta herättävä veteraani.

  • @KossolaxtheForesworn
    @KossolaxtheForesworn Před 4 lety +12

    uskon että kansallissota oli pakollinen ja toi paljon tasaväkisyyttä työläisten ja eliitin välille. tosin siihen on jo ehtinyt tulla aika helvetin iso rako sen sadan vuoden aikana. nykyään on taas upporikasta ja rutiköyhää eikä mitään siitä väliltä.

    • @duhni4551
      @duhni4551 Před 4 lety +1

      Niin se historia toistaa itseään.

    • @duhni4551
      @duhni4551 Před 3 lety +3

      @@fnfallout5664 Ei rikkauksien siirtäminen pienen piirin taskuihin ole poliittisesti rajoittunut. Kommunismissa esim. rikkaus siirtyy poliittiselle eliitille ja kansalaiset tekee töitä ilmaiseksi. Kommunismi ja kapitalismi ovat saman kolikon kääntöpuolia, äärimmilleen vietynä kummallakin on sama lopputulos. Ihminen on monimutkainen otus jonka hyvinvointi koostuu monien tekiöiden suhteesta toisiinsa.

  • @irmavalkeapaa5928
    @irmavalkeapaa5928 Před rokem +1

    Kiitos,nyt käydään erilaista sotaa jossa on paljon napinaa, kohta noustaan kapinaan.

  • @TheCountdelafey
    @TheCountdelafey Před 11 lety +25

    Vaikka valkoiset puhuu vapaussodasta niin voihan sen myös ajatella että työväki vapautu herrojen kahleista :) Mikä olisi suomalaisen työmiehen asema tällä hetkellä jos sotaa ei olisi käyty?

    • @komulainen823
      @komulainen823 Před 7 lety

      Onhan meillä ps

    • @scorpionWhite
      @scorpionWhite Před 3 lety +8

      MAanpetoksen tehneet punaiset (ns. työläiset) eivät saaneet yhtään mitään. Aiheuttivat vain tuhansien kuoleman ja vaaransivat Suomen tuoreen itenäisyyden.

    • @KettunenJ
      @KettunenJ Před 3 lety +2

      Varkaudessa esim ois työmiehiä paljon enemmän jos eivät ois alkaneet riehumaan näin esimerkkinä😅

    • @Alexandros.Mograine
      @Alexandros.Mograine Před 6 měsíci

      Suomi olis jokatapauksessa luopunu torppareista ja muista epäoikeudenmukaisuuksista itsenäisyyden jälkeen. sisällissota tapahtu heti kun saatiin vapaus venäläisiltä ja ne oli niitä oikeita vainoajia. Jos punaset olis voittanut, niin olis hyvin todennäköistä että oltaisiin saatu itsenäisyys vasta vuonna 1991...

  • @tapiosalminen7513
    @tapiosalminen7513 Před 2 měsíci

    Täpärällä oli kertojan henki.

  • @MsSannan
    @MsSannan Před 6 lety +11

    Valkoinen voitti ja satiin vapaus. Olis pitäny olla punaisenkin olla tyytyväinen. Punaiset kävi muuten aktiivisesti hakemassa valkoisia ja veivät saunan taakse, miksi sitä ei muisteta?

    • @viemari_lohi
      @viemari_lohi Před 8 měsíci +1

      Ei muisteta koska valkoisten vaivannäön vuoksi jäi onneksi suhteellisen vähäiseksi. Ja punaisethan eivät vain siis teloittaneet pelkästään valkoisia, vaan kaikki "luokkaviholliset", eli porvarit ja yläluokan ihmiset. Tämän takia yläluokka pakeni Ruotsiin niin kuin esim. Tove Jansonin perhekin vaikka isä jäikin Suomeen taistelemaan.
      Jos olisivat punaiset voittaneet olisi Suomessa koitunut samanlainen verilöyly kuin kaikkialla siellä, missä punaiset voittivatkin. Älymystö, yläluokka, porvarit ja varakkaimmat/menestyksekkäimmät talonpojat olisi teurastettu. On arvioitu, että Venäjällä ja Ukrainassa tapahtui massiivinen aivokato parempiosaisten teloittamisien vuoksi ja tästä syystä väestön älykkyysosamäärä laski merkittävästi.
      Punaisten voitto olisi tarkoittanut Suomen peruuttamatonta rampauttamista. Suomalaiset olisivat samanlainen heikkolahjainen kansa kuin venäläiset, eli mitään ei saataisi kunnolla aikaan.

    • @Kukkakukko
      @Kukkakukko Před 8 měsíci +2

      Se oli sitä "parempaa väkivaltaa"

  • @Aivottaja
    @Aivottaja Před 4 lety +5

    Vapaussodan.

  • @otsolehtinen
    @otsolehtinen Před 2 lety

    Hän puhui siihen sävyyn, että häneltä on mennyt aivan ohi, että Neuvostoliiton hyökättyä Suomeen 1939, nuo vanhat sotakirveet haudattiin aikas hyvin. Mielenkiintoista, että käyttää itse kapina-sanaa.

  • @ioakimi
    @ioakimi Před 3 lety +2

    Sankari

  • @kevjtnbtmglr
    @kevjtnbtmglr Před 10 lety

    ai hitto kun ei pojat osannu rauhaa; toivottavasti me tulevat

  • @jorgosgos
    @jorgosgos Před 12 lety +7

    Kyllä nämä muistetaan. Hienoa, että punikit puhuvat kapinasta. - jonka itse aloittivat. Ei sisällissota, vaan vapaussota. Suomalaisten punaisten osallistujien osalta kapina. Ihan niin kuin tuo aikalainen, osallinen, sanoi. Valkoinen armeija toi vapauden.

    • @lolxd357
      @lolxd357 Před 4 lety +9

      Pitää myös muistaa että tuohon aikaan kommunismi ja sosialismi kuulosti hyvältä. Etenkin köyhille torppareille. Kunnioitus on minulla valkoisia ja punaisia kohtaan. Silloin ei tiedetty mitä kommunismi tuo tullessaan.

    • @Lehmin_oma_kanava
      @Lehmin_oma_kanava Před rokem +2

      Toiko? Historiaa kirjoittaa voittajat. Asetelma oli tuolloin se notta duunarilla ei ollut oikeuksia eikä muillakaan köyhillä saati eres ruokaa ja rikkaat sen kun rikastui. Köyhät taisteli siinä sodassa rikkaita vastaan, hävisivät ja sen jälkeen rikkaat kostona massateloitti köyhiä miehiä, naisia ja lapsia. Loput vietiin keskitysleireihin joissa kuoli paljon lisää. Siinä oli sun suomes pelastajat ja samanlaiset istuu tällä hetkellä eduskunnassa. Itte oon pohojalaanen ja sen ajan valkoisimmasta suomesta ja suku taisteli valkoisten puolella mutta painas sinä poika se kallohos notta voittajat teköö historian. Kaikkiin satuuhin ei pirä uskoa. Siinä oli köyhät ja rikkahat vastakkain ja niin taitaa kohta taas olla kun tämä hallitus vie duunareilra ja köyhiltä kaiken ha antaa rikkahille. Samasta asemasta köyhä lähti sisällissotaan jota voittajapuoli sitten kutsuu vapaussoraksi.

    • @Aivottaja
      @Aivottaja Před 8 měsíci

      Suurin osa punaisista ei edes ymmärtänyt mitä kommunismi ja sosialismi olivat. Lähinnä agitaattorit olivat kouluja käyneitä. Ja moni punainen taisteli myös ihan hengenpitimikseen. Kuten esimerkiksi viimeinen elossa ollut sisällissodan veteraani Aarne Arvonen totesi, että syy liittyä Punakaartiin oli nälkä eikä hän "niinkään niistä aatteista ollut kiinnostunut".

    • @tsemppari
      @tsemppari Před 7 měsíci

      ⁠@@Lehmin_oma_kanavalöytyikö Suomesta muka tuolloin yhtä monta rikasta kuin köyhää? Tampereellahan oli työlläisillä paremmat oltavat kuin monessa muussa isossa kaupungissa, esimerkiksi Vaasassa josta alun alkaen muodostui valkoisten pääkaupunki. Enemmänhän tämä oli usko sosialismin ja siitä kommunismin voittoon, jota myös Neuvosto-Venäjä tuki. Ilman hetki aiemmin tapahtunutta itsenäistymistä ei kapinaa olisi tapahtunut vaan Suomen ollessa yhä osa Venäjää olisi punaiset olleet tarttumatta aseisiin.
      Punaiset saivat uskoteltua että asiat huonontuisi mikäli Suomeen asetetaan oma riippumaton hallitus. Lopulta kävi niin että virallinen hallitus voitti joten kuinka kävikään? Maanpetturuuteen syyllistyneet tuomittiin ankarimmin. Iso osa menetti henkensä tämän vuoksi ja suuri joukko Venäjälle pakenijoita teloitettiiin sinne bolshevikkien toimesta.
      Kaikelta oltaisiin vältytty ellei oltaisi uskottu satuja kommunismista.

  • @emmalehto9091
    @emmalehto9091 Před 12 lety

    ei uskoisi että näihin ei kukkaan enään muista tälläisiä muistoja enään

  • @VurdulakMortem
    @VurdulakMortem Před 11 lety

    niinpä

  • @omaantarpeeseen7968
    @omaantarpeeseen7968 Před 7 lety +1

    Onneksi Neuvostoliitto varjeli hänenkin henkikultaansa.

  • @TrashIt86
    @TrashIt86 Před 12 lety +4

    ja kuitenkin punikit halusi liittää suomen neuvostovenäjään ja neuvostojoukot taistelivat heidän puolellaan Leninin sallimana. Joten kyllä se osaltaan oli vapaussota koska taistelivat suomen vapauden puolesta niin että se ei joutuisi liittymään Neuvostovenäjään.

    • @Cliffer666
      @Cliffer666 Před 5 lety +11

      "ja kuitenkin punikit halusi liittää suomen neuvostovenäjään" Sinähän se hupiveikko olet.. :D Onko koulu käytynä vielä..? Suosittelen historian opiskelua, olet selvästi sen tarpeessa.

    • @carlpalomaki2796
      @carlpalomaki2796 Před 5 lety +4

      Maa on taas samassa jamassa kuin ennen kapinaa.

    • @Bruh-jr2ep
      @Bruh-jr2ep Před 5 lety +13

      @@jarno9074 Se oli pieni vähemmistö punaisista, jotka halusivat liittyä Neukkulaan. Suurin osa punaisista puolusti oikeuksiaan. Jotkut suunnitteli jopa punaista Suur-Suomea. Tuo on vanhaa oikeiston propagandaa, että punaiset halusivat osaksi Neuvostoliittoa.

    • @iwillrebel1518
      @iwillrebel1518 Před 3 lety +4

      Muistaakseni valkoiset pettyivät kovasti kun ei löytäneet vallatuilta mailta venäläisiä vaan ihan tavallisia suomalaisia työläisiä. 200:sta lättiläisestäkin osa kaatui ja loput lähtivät menemään.

    • @fnfallout5664
      @fnfallout5664 Před 3 lety +1

      @@carlpalomaki2796 Silloin kulttuurimarxismi ei kyllä ollut valtion agendana 🤔