Ruotsissa sen vuoksi voimalat tuottaa tappiota kun tuotanto huiput sattuu silloin kun sähkön hinta on negatiivinen.Sillä tuotolla ei investointeja makseta.
Tjaa-a, sinänsä mitään tuulivoimaa vastaan ole mutta toivoisin enemmän investointeja vakiintuneeseen säätövoimaan. Maajussi kun olen niin on jonkunlainen ajatus säiden epävarmuudesta. Lisää vesivoimaa ja pari atomimiilua niin aletaan olla omavaraisia kovillakin pakkasilla...
Vesivoima on naurettavaa pelleilyä, esim. Vuotoskin olisi tuottanut vain 37 MW. Tulevaisuus on ydinvoima, ongelmana vain se suostuuko kukaan Suomeen enää urakoimaan OL3 tsuhnimisen jälkeen? Toisaalta Nato saattaa pelastaa, koska olemme USA:n osavaltio.
Vesivoimassa on haittoja enemmän, sähköä kuitenkin tarvitaan tuottipa sen tuulella tai vedellä. Tuulimyllyillä on aikaisemmin jauhettu viljaa kukaan ei valittamut.
Käykeehän vielä Talvivaarassa...kahtomassa ja videoimassa kun energiaraaka-aineita kaivetaan. Tuulivoimalat aika pieni haitta ympäristölle siihen verrrattuna.
Talvivaara ei sentään pilaa maisemaa 50 kilometrin säteellä, mutta silti ei uutta kaivostoimintaa Suomeen ja vanhojen kaivosverot vähintään Afrikkalaiselle tasolle.
Olen neljä kertaa käynyt Talvivaarassa katsomassa siellä on maisema kaivettu, lentäessä kaivoksen ympäri meni aika pitkä aika. Täytyy käydä vielä uudemman kerran.
@@ampujaman1164 Potkuri alkaa mekkaloimaan, kun yleisö poistuu ja tehoja otetaan. Mun entiselle kämpälle lauloi 20 kilometrin päästä tuulen alapuolelle vallitsevaan tuulensuuntaan.
Erinomainen idea käydä katsomassa, miltä tuulivoima näyttää. Kopsassa niitä riittää ja paikka on muutenkin tuttu. Poikapuoleni asuu Kopsan Mäntyläntiellä.
Juurikin tämä, varsinkaan talvisin ei lähistölle ole menemistä lentelevän jään ja roottorinlapojen vuoksi. Jos riistaakin olisi jäljellä, kiväärikaliibereilla ei saa metsästää.
Niin omistaako sitten kuka nuo tiet? Yksityiset maanomistajat vai sähköyhtiöt? Luulempa että kun tuollakin alkaa porukka kaahailemaan ees taas on hyvin nopeasti puomi tien päässä,näin käyny täälläkin.
Ainahan on näitä vastarannan kiiskijä,esittipä hyvvee tai pahhaa,pidä Ampuja män puolesi ,että ne rakentaat,tuo on hyvä todiste jotta ei mitään haittaa,hyötyä vain.
Noilla voi pumpata vettä noilla tuulivoimaloilla ja sitten tehdä sitä vesivoimaa onhan ne suunnitellut en tiedä ovatko tehneet vielä Suomessa ei ole tehty pumppuvoimalaitos laitoksia ilmeisesti ei olla tehty siinä olisi tasaisempi Sähkö
Tähänkin on joskus kuulunut Niskakoski Missä on ollut voimalaitos aikoinaan suurinpiirtein samanlaista Yritin ostaa mutta se oli museolle jo varattu olisin huvin vuoksi ostanut eihän sitä tiedä vaikka olisi jossakin ollut😄🤔 vettä 90-luvun alussa oli semmoinen maatilan vesivoimalat taisin olla muistaakseni vielä purkamassa sitä
Muutama vuosi sitten Jyväskylässä olin myytävänä vesihöyryn voimakattila millä on tehty sähköä Siitä puuttuu jotakin En muista mitään en sitten kehdannut ruveta ostamaan Soitin minä siitä kuviakin oli Olikohan torissa myytävänä vai Nettikoneessa taitaa olla numero vieläkin tallessa muistaakseni romun hinnalla olisi saanut😄 Eipähän tuota virtaa mene oikeastaan muussa kuin hitsatessa sorvatessa sähkömoottori sinällään ei ole niin merkitystä
tuulivoima on hyvä ja sitä pitäs rakentoo lisää, ja nyt on Alapitkälle iso aurinkovoimala suunniteilla, on se jännä kun energian tuotantoa lisätään ja puhtaasti tuotettuna ei vaan kelpaa.
Vesivoimaa on vähän. Tuulivoima on sitä samaa paskanjauhantaa niinkun aina eräältä puolueelta ja sen aatteelta. Kyllä ne muutamat myllyt aika huminan pitää ja kauas. Varmaan uudemmat hiljasempia?. Loppu oli aika eeppinen 😂 Eikun mylly pihaan. Rupee raha juoksemaan. Ei mee kalavedet ja nouse vesi rappusille
Sehän on huonopuoli kun kovalla pakkasella ei myllyt pyöri , elikkä sähköäkään ei tuota ! Lehdessä oli että yli puolet ulkomaisessa omistuksessa !
Nuohan myydään kotimaisina hankkeina, mutta vain suunnittelun ajan. Kun nimet on papereissa, firma myydään sopivammalle verotusalustalle.
Sama hyöty on kunnalle omistiko ulko tai kotimainen raha
Mikä on oikea ikä aloittaa aivopesu ?
Aivopesulla tarkoitetaan valheellisen tiedon iskostaminen totuutena, täällä V-järvellä on näitä aivopesijöitä
Kovalla pakkasella tuulivoimaa tuotettiin 80-300 MW rakennettu Suomeen yli 8000 MW . Se siitä,,,,
Jokaisen tuulivomalan rakentaminen perustuu kannattavuuslaskelmaan
Ruotsissa sen vuoksi voimalat tuottaa tappiota kun tuotanto huiput sattuu silloin kun sähkön hinta on negatiivinen.Sillä tuotolla ei investointeja makseta.
Tjaa-a, sinänsä mitään tuulivoimaa vastaan ole mutta toivoisin enemmän investointeja vakiintuneeseen säätövoimaan. Maajussi kun olen niin on jonkunlainen ajatus säiden epävarmuudesta. Lisää vesivoimaa ja pari atomimiilua niin aletaan olla omavaraisia kovillakin pakkasilla...
Vesivoima on naurettavaa pelleilyä, esim. Vuotoskin olisi tuottanut vain 37 MW.
Tulevaisuus on ydinvoima, ongelmana vain se suostuuko kukaan Suomeen enää urakoimaan OL3 tsuhnimisen jälkeen?
Toisaalta Nato saattaa pelastaa, koska olemme USA:n osavaltio.
Vesivoimassa on haittoja enemmän, sähköä kuitenkin tarvitaan tuottipa sen tuulella tai vedellä. Tuulimyllyillä on aikaisemmin jauhettu viljaa kukaan ei valittamut.
Aika suhauksia noi myllyt pitää kun meille saakka kuuluu, vaikka aika matka tänne porin seurulle on sieltä. 😁
Sinulla on kyllä tosi hyvä kuulo
Vähemmän nuo varmaan meteliä tekee kun junat jotka tästä ohi jytistää pellonpäässä
@@Tessulandia kuinkas monta tuntia junat mutisee vuorokaudessa?
Tässä mene päärata junia menee tuon tuosta
@@Tessulandia niin täällä Viialassakin, mutta se Doplerin ilmiö...
noi on noita piruja ku tuotu meijän maatilan lähelle😢😥😰
Olet omaperäisen nimen antanut
Pakkasjaksoilla myllyjähän voisi pyörittää sähköllä.
Hyötysuhde paranisi
Käykeehän vielä Talvivaarassa...kahtomassa ja videoimassa kun energiaraaka-aineita kaivetaan. Tuulivoimalat aika pieni haitta ympäristölle siihen verrrattuna.
Talvivaara ei sentään pilaa maisemaa 50 kilometrin säteellä, mutta silti ei uutta kaivostoimintaa Suomeen ja vanhojen kaivosverot vähintään Afrikkalaiselle tasolle.
Olen neljä kertaa käynyt Talvivaarassa katsomassa siellä on maisema kaivettu, lentäessä kaivoksen ympäri meni aika pitkä aika. Täytyy käydä vielä uudemman kerran.
Talvivaarassa ei voi marjastaa sienestää, kalastaa ei voi lähijärvissä
Kun pyörivät ilman tehontuottoa, eihän niistä silloin ääntä lähde.
Kävin voimalan sisällä aika kova kumina oli kun generaattori pyöri ulkopuoelle ei kuulunut
@@ampujaman1164 Potkuri alkaa mekkaloimaan, kun yleisö poistuu ja tehoja otetaan. Mun entiselle kämpälle lauloi 20 kilometrin päästä tuulen alapuolelle vallitsevaan tuulensuuntaan.
On hienot tuulivoimalat Kopsassa lavat lähtee irti.
Niin oli toisen yhtiön voimalasta lähtenä, ei siitä missä käytiin
@@ampujaman1164 kukapa sitä epäkuntoisia esittelisi?
Ettei vaan nyt olisi Ampujamanilla oma lehmä ojassa...Tuleeko vispilät sinun maille?
Ei tule meidän maille
Erinomainen idea käydä katsomassa, miltä tuulivoima näyttää. Kopsassa niitä riittää ja paikka on muutenkin tuttu. Poikapuoleni asuu Kopsan Mäntyläntiellä.
Minulle tuli selväksi se että ei kannata kaikkia puheita uskoa mitä tuulivoiman vastustajat puhuvat.
Saapiko niitä teitä käytell äkukavaan?
Täälläpäin kohta kaikki tiet puomitettuja tai muuten merkein kielletty ajo...
Juurikin tämä, varsinkaan talvisin ei lähistölle ole menemistä lentelevän jään ja roottorinlapojen vuoksi. Jos riistaakin olisi jäljellä, kiväärikaliibereilla ei saa metsästää.
Kyllä saa käyttää, jos tien omistaja ei kiellä
Niin omistaako sitten kuka nuo tiet?
Yksityiset maanomistajat vai sähköyhtiöt?
Luulempa että kun tuollakin alkaa porukka kaahailemaan ees taas on hyvin nopeasti puomi tien päässä,näin käyny täälläkin.
ehdottomasti kyllä....edellyttäen että luottomies juila osallistuu myös hankkeeseen....onhan hän maamme johtavia bisnes miehiä
Juila sanoo osaavansa bisneksen todellisuudessa hän on bulvaani, niinhän se itse sanoo olevansa
Uutisissa kertoivat jonkun alkavan varastoimaan sähköä, kunhan se ei vain olisi Juila....
Juila ensin sähkön varastaa ja sitten varastoi hakemurkettimella hakkeeksi sen
Ainahan on näitä vastarannan kiiskijä,esittipä hyvvee tai pahhaa,pidä Ampuja män puolesi ,että ne rakentaat,tuo on hyvä todiste jotta ei mitään haittaa,hyötyä vain.
Sitä löytyy vaikka minkä sanojaa
Noilla voi pumpata vettä noilla tuulivoimaloilla ja sitten tehdä sitä vesivoimaa onhan ne suunnitellut en tiedä ovatko tehneet vielä Suomessa ei ole tehty pumppuvoimalaitos laitoksia ilmeisesti ei olla tehty siinä olisi tasaisempi Sähkö
Kemijoki yhtiö suunnittelee pumppuvoimalaa tällä hetkellä, Suomessa ei ole pumppuvoimalaa vielä
Poltat kuitenkin puita lämmitykseen niin onko selitystä tähän
Puulämmitys on edullisin, koska minä itse hakkaan puut omasta metsästä
@@ampujaman1164 Niin mutta se ei ole päästötöntä vaan ilmastonmuutosta lisäävää. Mikä videon pihvi on jos itse ei käytä tuulivoimaa
Minun mielestä vesivoima olisi parempaa😂
Taitaa olla jo kaikki joet valjastettuja
Sillä on saatu monet alkuperäiset lohijoet ym vaelluskalojen nousujoet tuhottua aikoinaan.
Tähänkin on joskus kuulunut Niskakoski Missä on ollut voimalaitos aikoinaan suurinpiirtein samanlaista Yritin ostaa mutta se oli museolle jo varattu olisin huvin vuoksi ostanut eihän sitä tiedä vaikka olisi jossakin ollut😄🤔 vettä 90-luvun alussa oli semmoinen maatilan vesivoimalat taisin olla muistaakseni vielä purkamassa sitä
Muutama vuosi sitten Jyväskylässä olin myytävänä vesihöyryn voimakattila millä on tehty sähköä Siitä puuttuu jotakin En muista mitään en sitten kehdannut ruveta ostamaan Soitin minä siitä kuviakin oli Olikohan torissa myytävänä vai Nettikoneessa taitaa olla numero vieläkin tallessa muistaakseni romun hinnalla olisi saanut😄 Eipähän tuota virtaa mene oikeastaan muussa kuin hitsatessa sorvatessa sähkömoottori sinällään ei ole niin merkitystä
Isä mukana tullut käytyä Haapakosken turbiini vesivoimalassa
Taitaa vesivoima aiheuttaa isompia ympäristömuutoksia
kyllähän tuo on kanssa semmonen business että verorahoilla nuo romut pyörii tai ei pyöri.
Tuulivoima ei saa mitään tukia, alussa oli takuuhinta nyt ei ole
Kiitos hyvällä asialla olet jatketaan 👍👍
eläimet pelkää täälä🤕🤒🥵😡
Äkkiä ne tottuu
Hyvä juttu ❤
Kyllä
tuulivoima on hyvä ja sitä pitäs rakentoo lisää, ja nyt on Alapitkälle iso aurinkovoimala suunniteilla, on se jännä kun energian tuotantoa lisätään ja puhtaasti tuotettuna ei vaan kelpaa.
Kyllä se rupeaa ennen pitkää kelpaamaan
Kitos Ampuja man💪👍
Ole hyvä
Tuli voimaa ja paljon. 40
Ja lisää on rakenteiila
Tuulivoima on tulevaisuudessa tärkein sähköntuotanto muoto.
No ei ole! Jos ei tuule, ei tule sähköäkään! Tuulivoima käy lisävoimaksi ei muuhun!
@@juhanuutinen1696 tuurivoiman rakentamista tulee helpottaa ja asettaa sille vain yksi ehto: Sähköä ei saa siirtää valtakunnan verkossa.
Vesivoimaa on vähän. Tuulivoima on sitä samaa paskanjauhantaa niinkun aina eräältä puolueelta ja sen aatteelta. Kyllä ne muutamat myllyt aika huminan pitää ja kauas. Varmaan uudemmat hiljasempia?.
Loppu oli aika eeppinen 😂 Eikun mylly pihaan. Rupee raha juoksemaan. Ei mee kalavedet ja nouse vesi rappusille