Tuija Piepponen ja Minna Kivelä: "Elämä pitää ottaa vakavasti, mutta sitä ei pidä elää vakavasti!"

Sdílet
Vložit
  • čas přidán 19. 06. 2022
  • Minna Kivelä on taiteen, viihteen ja kulttuurin moniottelija. Hän on mm. näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja ja teatteri- ilmaisunohjaaja. Vauvakirjan mukaan Minna haaveili lapsena laulajan urasta ja eläinlääkärin ammatista. Minna kertoo kuitenkin olevansa allerginen lähes kaikille eläimille, joten ehkä parempi, että tämä haave jäi vain ajatuksen tasolle. Laulajahaave viittaa Minnan selkeästi olleen kallellaan jo lapsena kohti nykyistä taitelijan uraansa; vanhempien esimerkillä saattaa olla myös oma osuutensa asiaan. Minnan ura on ollut värikäs ja hän on keikkatyönsä luonteen puolesta saanut nähdä ja kokea paljon erilaista. Hänet on heitetty väärinkäsityksen vuoksi omalta keikalta ulos ja ollut alasti juontamassa naturalistien tapahtumaa. Minnan omat preferenssit ovat vieneet häntä perinteisen näyttelijätyön lisäksi mm. sairaala-kloveneriksi, draq-show -lavoille ja burleskitanssin syövereihin. Minnan taustan lisäksi videolla Tuija ja Minna pohtivat sitä, mistä huumori syntyy ja mikä sen merkitys meidän ihmisten elämässä on. Näillä naisilla, jos kenellä, on kokemusta ja näkemystä tähän asiaan! Videon lopuksi Tuija ja Minna puhuvat ikääntymisestä. Keskustelu tiivistyy hyvin tähän ydinajatukseen: "Kunpa meistä jokainen voisi elää vielä varttuneemmallakin iällä hyvää ja omannäköistä elämää".
    Kiitos paljon Minna Kivelä vierailustasi!❤️
    Lisätietoa Mummodisko-toiminnasta löydät:
    Mummodiskon verkkosivut:
    www.mummodisko.fi
    Facebook:
    / mummodisko
    Instagram:
    / mummodisko

Komentáře • 4

  • @jonitammisalo2727
    @jonitammisalo2727 Před 2 lety

    ✌️☺️

  • @pirjohagelin7920
    @pirjohagelin7920 Před 2 lety

    Tuija: Riemukas "esiintymiskoulutuksesi" Naisten illassa vuosia sitten Laulumiehet ravintolassani!!!