Tämä aine pakottaa sinut puhumaan totta | Totuusseerumi

Sdílet
Vložit
  • čas přidán 20. 08. 2024
  • Ihminen on pyrkinyt kehittelemään erilaisia totuusseerumeita jo pitkään! Melko pitkälle ollaan myös päästy sillä totuusseerumit olivat vahvasti mukana CIA:n MK-Ultra projektistta. Kyseisessä projektissa ihmisille annettiin heidän tietämättään erilaisia aineita, jonka jälkeen heitä esimerkiksi tutkittiin tai muulla tavalla kuulusteltiin! Uskomatonta on se, että MK-Ultralla oli yhteyksiä myös Suomeen.
    Ensimmäinen totuusseerumi oli käytössä jo Antiikin aikana. Kyseessä on alkoholi, joka tunnetusti vapauttaa kielen kannattimet. in vino veritas on varmasti monelle tuttu sanonta. Suomeksi se kääntyy viinissä on totuus!
    Myöhemmin totuusseerumeina on käytetty esimerkiksi skopolamiinia jota saadaan erilaisista koisokasveista, sekä barbituraatteja, jotka olivat vahvoja rauhoittavia lääkkeitä! Skopolamiinin käyttö totuusseerumina alkoi jo 1900-luvun alkupuolella Yhdysvaltojen poliisin toimesta. Alunperin aineen potentiaalisen käytön totuusseerumina havaitsi tohtori Robert House, joka oli käyttänyt sitä alunperin synnytyksissä!
    Erös kyseenalainen teoriaväittää, että CIA olisi käyttänyt skopolamiinia James Holmesin kuulusteluissa. Kyseinen kaveri oli vastuussa vuoden 2021 Aurorassa Coloradossa tapahtuneesta ammuskelusta.
    Yhteistyökumppani: Northcrypto (Sis. Affliate-linkin)
    Jos sua kiinnostaa virtuaalivaluuttoihin kuten Bitcoiniin sijoittaminen, niin voin suositella lämpimästi kotimaista Northcrypto-virtuaalivaluuttapörssiä! Kotimaisiin kilpailijoihin verrattuna kulut ovat maltilliset ja asiakaspalvelu hoituu nopeasti suomeksi!
    Sijoittamaan pääset tästä: www.northcrypt...
    Liity Petterin kanavan viralliseksi tukijaksi! Kanavajäsenet saavat myös extra-sisältöä!
    / @pmikkonen
    Kuka murhasi presidentti John F. Kennedyn?: • Kuka murhasi president...
    Pikkukuvan duunaili: / idiotsdesign
    Filmin editoi: / lombakko
    🙏 Kiitos että katsoit videon! Se merkitsee minulle todella paljon! 🙏
    🙊 TUU JUTTELEEN
    📷Instagram: / petterimikkonen
    🐦Twitter: / pmmikkonen
    📓 Facebook: / petterimikkonenvlog
    🕹️ Discord: / discord
    💎 Nettisivut: www.petterimik...
    💌 Sähköposti: petteri@petterimikkonen.fi
    👕Kauppa: shop.spreadshi...
    VIDEON LÄHTEET:
    🎵 Musiikki: Epidemic Sound
    🖼️ Kuvitus: Storyblocks, Pixabay, Shutterstock
    📰 Kirjalliset lähteet:
    www.petterimik...
    🎬 Joka viikko uusi video!
    💰 Kaupalliset yhteistyöpyynnöt: petteri@petterimikkonen.fi
    #totuusseerumi #mkultra #tietovlogi

Komentáře • 96

  • @samppa4155
    @samppa4155 Před rokem +141

    Kalkkoros on väärässä. Mun tietääkseni vahvin taikajuoma ja totuusseerumi on koskenkorva! (ei tieteellistä näyttöä, perustuu omiin tutkimuksiin)

    • @ReprobiCrucesignati
      @ReprobiCrucesignati Před rokem

      😂👌🏻

    • @ReprobiCrucesignati
      @ReprobiCrucesignati Před rokem +2

      Temppu limu eli alkomahooli on jännää tavaraa. Kännissä ihminen ei osaa tai ei halua valehdella

    • @herra5153
      @herra5153 Před rokem

      Sitä samaa voimakasta taika lientä ettii Lauri Tähkä palavaa vettä.

    • @Lemon5171
      @Lemon5171 Před rokem

      Väärässä on kaikki koska olen Luonut taikajuoman joka antaa Jumalan voimat

    • @markos478
      @markos478 Před rokem

      @Fallen Crusader, katso joskus vaikka poliisit sarjaa. Se kumoaa väitteesi. 😂😂

  • @TonyMarony73
    @TonyMarony73 Před rokem +18

    Isä mulle aikanaan joskus1970-luvulla opetti yhden elämän tärkeimmistä asioista joista olen ja tulen jatkossakin pitämään kiinni. Jokainen näistä viisaista sanoista pitää tasan tarkkaan kutinsa: Pysy aina totuudessa ja puhu totta, jottei sitten myöhemmin tarvitse ruveta miettimään että mitähän v*ttua sitä on tullu valehdeltua. Mun Isä on mun paras ystävä.

  • @samppa4155
    @samppa4155 Před rokem +18

    Mutta vitsit sikseen. Tosi hyvä ja mielenkiintonen video. Mä muistan katsoneeni youtubesta ehkä vuos takaperin jonkun dokkarin tosta skopolamiinista. Siinä oli juurikin pääpointtina sen vaikutukset ihmisiin kun rikolliset ryösti ihmisiä etelä-amerikassa ja ihmisten kokemuksia tästä. Kiitos Petteri, sä löydät kyllä aina hyvän aiheen mitä ajatella ja mistä saa keskustelua aikaseksi!

  • @leopiipponen7693
    @leopiipponen7693 Před rokem +3

    MKu ansaitsis ihan oman jakson ja myös enempi tähän salaliitto puoleen keskittyvän. Muita samankaltaisa omituisiakin rojekteja oli tämän rinnalla ja niissä oli hankkeita, joissa haluttiin "nähdä" mitä vastapuoli ajattelee enempi telepaattisesti. Se, et lopetiettiinko salainen hanke on myös hieman epäselvää :)

  • @Hemuliz
    @Hemuliz Před rokem +4

    Poliitikoille pitäisi totuusseerumikuuri määrätä niin pitkäksi aikaa kun ammattiaan harjoittavat

  • @gertytk5528
    @gertytk5528 Před rokem +4

    Jälleen hyvä video, mutta James Holmes ei ammuskellut Yön ritari -näytöksessä 2021, vaan Yön ritarin paluu -näytöksessä 2012.

    • @petralehto3825
      @petralehto3825 Před rokem

      Mietinkin että voiko siitä olla niin vähän aikaa..

  • @bulbasaur6776
    @bulbasaur6776 Před rokem +5

    Tuo ”paholaisen henkäys” nimitys tulee siitä, kun rikolliset huumasivat uhrejaan puhaltamalla skopolamiini jauhetta uhrin kasvoille

  • @kerttusaippuakupla
    @kerttusaippuakupla Před rokem

    Petteri-fanina nautin videosta, kiitos!❤

  • @pekkapl4yz
    @pekkapl4yz Před rokem +3

    Potter-fanina nautin etenkin videon alusta, mutta jälleen on yksi mielenkiintoinen video katsottavaksi

  • @jesseaffiliate6328
    @jesseaffiliate6328 Před rokem +3

    Aiai, jointt. .siis tupakki suuhun ja uuden videon kimppuun 🤭🙀👍🏻👌🐰🐰

  • @lukee8044
    @lukee8044 Před rokem +2

    petteri alkanu lukemaan harry potteria😂😂

  • @saxi8053
    @saxi8053 Před rokem +3

    Iha parasta aina torstaisin tulla koulun jälkee kattoo Petterin uutta videota.
    Kiitos Petteri

  • @lextuomr3291
    @lextuomr3291 Před rokem +2

    "Koehenkilöiksi joutui mielenterveyspotilaita, vankeja, narkomaaneja ja myös ihan normaaleita ihmisiä.." 👈😁😅 duude

    • @pmikkonen
      @pmikkonen  Před rokem

      Joo vähän kökkö ilmaisu

    • @lextuomr3291
      @lextuomr3291 Před rokem +1

      Ymmärsin kyllä että olikin vain muotoilun tavasta kyse.🙂👍
      Huvitti vain.😄

    • @pmikkonen
      @pmikkonen  Před rokem

      @@lextuomr3291 Joo, tämmösiä tulee yllättävän usein :) Aina ne joku huomaa. Ite on niin sokee jo omille tekeleille, ettei osaa bongailla tämmösiä!

  • @Footballedits523
    @Footballedits523 Před rokem +2

    Uuuuusi videeeooo ooonnn tullut petterilta kertokaa mummoille papoille ja hemuleille

  • @Ihem777
    @Ihem777 Před rokem +4

    Kyllä mä itse joisin tuonkin mehun. Sitten vaan sukujuhliin kertomaan omia mielipiteitä.☝️😂

  • @Jari1973
    @Jari1973 Před rokem +5

    Kiitos hyvä video!
    Mihin minä käyttäisin totuusseerumia.. Sanna Mariniin.. "eihän minua kiinnosta vit**** nämä ihmiset" 😂.. Anteeksi kommentini 🤣🤣

  • @petralehto3825
    @petralehto3825 Před rokem

    Midazolami vie kyllä muistin hyvin tehokkaasti.

  • @iiduzka777
    @iiduzka777 Před rokem +4

    Uni lääke hän on ihan kätevä koska eihän väsyneenä jaksa valehella

    • @code8217
      @code8217 Před rokem

      kuulostat vitun typerältä

  • @CaptainVeko
    @CaptainVeko Před rokem +1

    Eivätköhän nykyään neurologian ammattilaiset ole jo keksineet, missä kohdin aivoja valehtelu kehittyy. Ei varmaankaan tarvita koko hermostoa lamauttavia ja sitä kautta estoja poistavia aineita, vaan tarvitsee vain salvata aivoista ne osaset jotka ovat (selviytymiskeinona tosin) kehittyneet valheiden tuottamiseen. Todennäköisenä kyllä pidän sitä, että näiden aivojen osien lamauttaminen tuhoaisi myös mielikuvituksen ja varmastikin kohdehenkilö sitten uskoisi myös kaiken informaation mitä hänelle tarjotaan.Jos sanoisit tälle kohdehenkilölle että kuu on juustoa niin voisi hyvinkin uskoa sen, koska valheen käsite on poistettu hänen aivoistaan.

    • @Joonatan75
      @Joonatan75 Před rokem

      Ei ole lähelläkään, se että tiedetään tiettyjen aivojen osien aktivoiyuminen tieyistä ärsykkeistä on vielä kaukana että aivojen monimutkainen ja jopa itseään korjaavasta verkoston kautta saataisiin ko. aiheeseen käyttökelpoista dataa. Eräs NEurologi sanoi jokunen vuosi että tieto aivoista on uusien välineiden myötä kasvanut huimasti mutta se on pohjimmiltaan vaan lisännyt kysymysten määrää.

  • @matiasp6998
    @matiasp6998 Před rokem +1

    Parta takas

  • @Lazengogh
    @Lazengogh Před rokem +1

    Keskustelutiedustelupalvelu :D

  • @kariturunen3163
    @kariturunen3163 Před rokem +1

    Eikö jenkit kuvitelleet aikoinaan että aine nimeltä LSD olisi semmoinen

  • @kveikkola6421
    @kveikkola6421 Před rokem +2

    Eikö tuo ammuskelu tapahtunut vuonna 2012?

  • @ellipajukoski7599
    @ellipajukoski7599 Před rokem +1

    Voisitko tehdä muistovideon kuningatar Elisabethista ja hänen elämästään.

  • @neuthral
    @neuthral Před rokem

    politiikkojen puheiden alustaminen pienellä totuus shotilla

  • @HayDayVideos
    @HayDayVideos Před rokem

    Mielenkiintonen video

  • @minnajpg1339
    @minnajpg1339 Před rokem

    Auroran ammuskelu tapahtui vuonna 2012

  • @TheWolfKraven
    @TheWolfKraven Před rokem +1

    Sanoitko sä "keskustelutiedustelupalvelu"?

  • @juhvna
    @juhvna Před rokem +2

    Kiva, että oot hommannu ton mikrofonin 💪💪

    • @pmikkonen
      @pmikkonen  Před rokem

      On se mulla ollu jo pitkää mut en oo käyttäny

  • @jpeltola
    @jpeltola Před rokem

    Oliko neuvostoliitossa jotain omia totuusseerumeja? Mitään tutkimuksia niistä?

  • @siirieslps9699
    @siirieslps9699 Před rokem

    Jee uus video vihdoin ps oot paras tubaaja ikinä

  • @luukasvRC
    @luukasvRC Před rokem

    Kiinnostava aihe👍👍👍

  • @markuslaaksonen3632
    @markuslaaksonen3632 Před rokem

    Kidutus ja päihteet on todella huonoja kuulustelu tapoja.päihteiden alla sua voi ohjata haluttuun vastaukseen ja kidutyksessa tunnustaa mitä vaan kunhan loppuu

    • @irc_ninja6906
      @irc_ninja6906 Před rokem

      Kidutusta voitaisiin käyttää kuulustelussa myös järkevästi ja tehokkaasti.Esimerkiks erittäin kuuluisa Milla Arosen murhassa tekijä myönti teon mutta ei edelleenkään ole kertonu ruumiin paikkaa, kidutuksella se paikka saatais selville ja samalla selviäis oliko teko tappo vai murha.

    • @jirko.sedergren
      @jirko.sedergren Před rokem

      @@irc_ninja6906 Totta tuo on mutta olis ehkä vaikea määritellä missä tapauksessa sitä kidutusta saisi käyttää. Kuitenkin jos valtion alainen toimija sen toteutas pitäs olla lailla säädelty että millon sais käyttää. Marginaalinen määrä kuitenkin tapauksia missä ois oikeasti hyötyä. Tämä siis vain minun mielipide asiasta

    • @irc_ninja6906
      @irc_ninja6906 Před rokem

      @@jirko.sedergren lupa voitas hakea oikeudelta tapauskohtasesti

    • @jirko.sedergren
      @jirko.sedergren Před rokem

      @@irc_ninja6906 Tuollein se vois toimia. Se pitäs vaan määritellä että mitä keinoa käytetäs. Esim. Vesi kidutusta, bambu tikkuja kynsien alle tai sit jotain kemikaalia esim huumaavia lääkeitä mitä näitä nyt on. Ihminen on kyllä kekseliäs kun toiselle pitäs aiheuttaa maksimaalista fyysistä tai henkistä kipua. Sen verta sivistyneitä ollaan että keinon pitäs olla vaan semmoinen että ei pysyvää vahinkoa aiheutas. Jenkkien vesi kidutus esim ois varmaan aika toimiva🤔

  • @tiina-marjamikkonen8392

    Aikamoisia salaliittoteorioita!Tosiaan kaikkea ei pidä uskoa, mitä netistä löytyy, paitsi Petterin videoita!😄

    • @code8217
      @code8217 Před rokem

      ei ole teorioita vaan ihan tosi asioita..

  • @juliuskeisari1133
    @juliuskeisari1133 Před rokem

    Voisitko tehdä Elisabet II muistoksi hänestä videon? 👸

  • @onlyklm1410
    @onlyklm1410 Před rokem

    Voitko tehä videon Elisabeth II?

  • @3n7114
    @3n7114 Před rokem

    Eka kerta ku katon sun pitkää videoo oon aina kattonu vaa shorts videoita

  • @annakuusela520
    @annakuusela520 Před rokem

    Seuraava video kuningatar Elisabet 2

  • @akuu3380
    @akuu3380 Před rokem

    Kiinnostava video selvästi alusta lähtien heti koulun jälkeen

  • @Anton-kq9om
    @Anton-kq9om Před 11 měsíci

    TOTUUS SEERUMI aka. RUSSIAN STANDARD VODKA😜

  • @DrCareBearFIN
    @DrCareBearFIN Před rokem

    Varmaa antaisin tolle mun kihlatulle ja kysyisin sit häneltä et "Kerroppas nyt mulle, rakastatko sä mua oikeesti?" vaikka en sitä epäilekkään etteikö rakastais, mut sillee sais ainaki 100% vahvistuksen asialle.. :D Ääh.. Joo tyhmä idea.. Ehkä antaisin sittenki yhdelle eksälle ja kysyisin siltä et miks yritti tappaa mut vaikka en ollu mitään tehny?

  • @ekavekara247
    @ekavekara247 Před 7 měsíci

    *2012

  • @Yyxxjussi
    @Yyxxjussi Před rokem

    Tampereella on ollut näitä Mk koe hlöitä. ( Iltalehti paljasti 2000 luvun alussa muistaakseni) Mistähän PM on ? 😉

  • @JalmariSiili
    @JalmariSiili Před rokem

    Hyvä video. Mutta oliko tämä kommentti totta vai valehtelinko? Sepä se 👍

  • @hghg5273
    @hghg5273 Před rokem +1

    Kuulostat paljon energisemmältä viime videossa että mikä homma?

    • @pmikkonen
      @pmikkonen  Před rokem

      :D Tää video on kuvattu joskus pari viikkoo sit. Päivät vaihtelee!

    • @hghg5273
      @hghg5273 Před rokem

      @@pmikkonen ok

  • @timosalo4617
    @timosalo4617 Před rokem

    On näkyy katokäynyt Wikipedian

  • @markuslaaksonen3632
    @markuslaaksonen3632 Před rokem

    Ennenku ku katon yhtään ni Eiks csi yrittänyt lsd avulla tehdä tätä seerumia. Juu tota suomi juttua en muistanut. Ps haluaisin exsäl käyttää et tunnustaisi poliisille kaiken paskan et kuinka paljon vei multa

  • @hupiukko_yty6285
    @hupiukko_yty6285 Před rokem

    Oon tilannut sun kanavan kahdella eri kanavalla ps oot paras

  • @AP-tv5gg
    @AP-tv5gg Před rokem

    Paras taikajuoma on kahvi

  • @SuperMika70
    @SuperMika70 Před rokem

    🤘

  • @TSisus
    @TSisus Před rokem

    Ihm3ellisin paita, indeed

  • @ristosaarinen7431
    @ristosaarinen7431 Před rokem

    paljonko koronarokotteet tappaa

    • @jirko.sedergren
      @jirko.sedergren Před rokem +1

      Jokainen kuka sen on ottanut kuolee. (Eri asia milloin)🤔

  • @petrihetkin7543
    @petrihetkin7543 Před rokem +1

    😎😂😂😂😂

  • @kontiainen69
    @kontiainen69 Před rokem

    ensimmäinen?🤔

  • @TrYhE
    @TrYhE Před rokem

    Ok

  • @jani696991
    @jani696991 Před rokem

    kyllä totuusseerumi on keksitty, alhoholi.

    • @Joonatan75
      @Joonatan75 Před rokem

      Siinä on vaan se lapin lisä. On myös sanonta että kolmessa prommillessa, siis en tarkoita pitkää putke jne., vastuu siirtyy kuulijalle, että sikäli sillä on myös toionen puolensa.

  • @veepav5890
    @veepav5890 Před rokem +1

    Moii

  • @morkovelho
    @morkovelho Před rokem +3

    Eka