Voi hyvänen aika sentään. Voisko jatkossa olla vaan iloa ja valoa. Olisin niinkun aika täynnä kaikkia vastoinkäymisiä. IG: ruuhkainkeri TikTok: rakkaudellaaino
Tulkoon tiellesi onni Tulkoon ilo tulkoon valo piirtäköön reittiäsi suuremman sormenjälki jotta silloinkin kun olet hukassa kun et tiedä minne mennä muistaisit Ettet pysty kulkemaan niin kauas että putoaisit kaikkivaltiaan ja kämmenellä Onnea ja parempaa valoisaa alkanutta vuotta 2024 jaksamista omien voimavarojen mukaan tsemppiä kyllä kaikki järjestyy kun jaksat luottaa❤❤😊😊
Uskon ja toivon, että alkanut vuosi on sinulle huomattavasti parempi ja onnellisempi kuin mennyt vuosi. On ihanaa (ja tärkeää), että sinulla on ystäviä, joille voit puhua, kun ahdistaa ja jotka tukevat vaikeina hetkinä. Kaikki muuttuu vielä paremmaksi ja vaikka parannuskeinoa ei olekaan, niin eteneminen saadaan varmasti lääkityksellä aisoihin. Ihanaa alkanutta vuotta ❤
Iso, iso halaus sinulle!💖Noin valtavan suuria, ikäviä asioita on tullut elämääsi ja pienessä ajassa, nyt ei ole kun tie ylöspäin…🚀🙏Kevät…tulee vauhdilla 25 pakkasta🙄no, ei siltä ihan tunnu, mutta kyllä se sieltä.☀️Pitenevät päivät, valon lisääntyminen kyllä helpottaa tätä arkea. Ja tuo ihana pieni mies Toivo, vie sydämen sykkyrälle jutusteluillaan, hymyllään ja iloisuudellaan! Eikä jää paljon aikaa murehtia, kun jo joku lapsista tempaa huomiosi!😍 Sulle kovasti voimia!Asiat kyllä järjestyy ja löytää uomansa. Oikeiden lääkkeiden löytyminen parantaa ja helpottaa varmasti työssä käyntiäsi ja oloasi.👍💕 Ja sitten kun ei jaksa sanoo sen ääneen että nyt tarviin apua! 👋❤️👵🏻
Sinun viime vuosi oli kyllä todella rankka, nuissa asioissa olisi jo yksinkin pitämistä saatikka että ne tuli nuin lähekkäin kaikki. Selviät kaikesta, muista yksin ei tarvitse selvitä, pyydä rohkeasti apua❤ Toivon sydämestäni että uusi lääke auttaa ms- taudin oireisiin ja hidastaa taudin kulkua👍👍 Paljon voimia ja halauksia sinulle❤
Monesti kyllä olen miettiny, että miten olet jaksanu tuon kaiken 😔. Ihana kuulla, että olet saanut niin ihanan työparin 🥹. Onnellista uutta vuotta ja hyvää vointia ja muutenkin kaikkea hyvää sinulle ja lapsille, joille olet muuten tosi hyvä äiti 🫶.
Hyvää uutta vuotta täältä alavudelta sinne teille kyllä sinulla on ollut tosi rankka vuosi toivotaan että tämä vuosi olisi parempi kiitos mukavasta videosta olet paras tubettaja tykkään katsella sinun videoitasi jatka samaan malliin
Uusi seuraaja moikkaa ja sanoo, että kyllä kaikki järjestyy. ❤️ Ihmetellen kuuntelin, että miten se optikusneuriitin diagnosoiminen 30-40 -vuotiaille naisille voikin olla joillekin lääkäreille niin vaikeaa! Toivon, että näköhermosi pian rauhoittuu. Mulla oli ensin ”vaan joku virustulehdus, joka paranee itsestään”, kunnes se muuttuikin ms-tautiepäilyksi, kunnes tulin aivojen magneetista aivokasvainepäilyn kanssa, mikä sitten myöhemmin muuttui joksikin tulehdukseksi - autoimmuuniksi tai infektioksi tai molemmiksi, kukaan ei tiedä varmaksi. Mutta selkeä näköhermon tulehdustila siis siellä taustalla. Diagnoosi kyllä helpottaa elämää monin tavoin eikä vähiten siksi, että sillä saa usein hoitoa. Toivon sydämestäni että lääke alkaa sulla tehoamaan. Kaikkea hyvää alkavaan vuoteen!
Hyvää tätä vuotta 2024. Kyllä me selvitään tästäkin. Seuraan sinun kanavaa ja olen suuri fanisi koska olet rohkea, vahva ja suloinen. ( Niin pojatkin). Olet on itsesi. Aito. Kaikkea hyvää ja kaunista elämääsi ja parempaa terveyttä tälle vuodelle🧡
Tappara, Toivo ja ruuhkis on terästä, toiset tulee kaukaa perästä🥰ja muut lapset tietysti kans. Välillä itekin ajattelee sitä sanontaa että "ei yhdelle ihmiselle anneta enempää ku jaksaa kantaa.. Kyllä toisia koetellaan eri lailla mutta kai näistäkin selvitään, olet arjen sankari 💪
On sulla aikamoinen vuosi ollut 😢 mut oot vahva supernainen ja asioiden on aina tapana järjestyä 💪❤ ja sun ihanat lapset auttaa arjessa jaksamaan eteenpäin. 😊🤗 Toivo on suloinen ja ihana pikku höpöttäjä.😍 Oot paras ja hyvä äiti❤ Ihanaa ja parempaa alkanutta vuotta 2024 sulle ja lapsille🌹🌹 toivoo 2 pikku pojan äiti Porista😊
Tsemppiä ruuhkis ❤. Nyt vain leuka rintaan ja kohti uusia vastoin käymisiä 😊. Ja muista olla itsekäs ja mennä minä itse edellä . Toivon rutkasti terveyttä , iloa , kaikkea I H A N A A ❤🎉❤. Ja tee ko lääkäristä valitus / huomautus . Ei auta sinua mutta jotain toista ......mua korpee tuo,että yleislääkäri kuomoaa erikoislääkärin epäilyn ......oikeasti kerpele vieköön 🤬🤬🤬🤬🤬🤬🤬🤬🤬
Tulkoon tiellesi onni Tulkoon ilo tulkoon valo piirtäköön reittiäsi suuremman sormenjälki jotta silloinkin kun olet hukassa kun et tiedä minne mennä muistaisit Ettet pysty kulkemaan niin kauas että putoaisit kaikkivaltiaan ja kämmenellä
Onnea ja parempaa valoisaa alkanutta vuotta 2024 jaksamista omien voimavarojen mukaan tsemppiä kyllä kaikki järjestyy kun jaksat luottaa❤❤😊😊
On sinulla ollut RANKKA VUOSI😢 Toivotaan että tämä vuosi olisi ILOISEMPI ja PALJON PAREMPI😊 Voimia ❤ sinulle arjen askareissa ❣️
Uskon ja toivon, että alkanut vuosi on sinulle huomattavasti parempi ja onnellisempi kuin mennyt vuosi.
On ihanaa (ja tärkeää), että sinulla on ystäviä, joille voit puhua, kun ahdistaa ja jotka tukevat vaikeina hetkinä.
Kaikki muuttuu vielä paremmaksi ja vaikka parannuskeinoa ei olekaan, niin eteneminen saadaan varmasti lääkityksellä aisoihin.
Ihanaa alkanutta vuotta ❤
Toivotan kaikkea hyvää ja voimia elämääsi❤
Kyllä vuosi 2024 tulee olemaan varmasti parempi, TsemppiHaleja
Tsemppiä tähän vuoteen🫶🫶🫶
Toivon, että elämäsi on paljon parempi vuonna2024. Super paljon voimia❤️
Parempaa vuotta 2024. Ja paljon tsemppiä 💖💕✨
Iso, iso halaus sinulle!💖Noin valtavan suuria, ikäviä asioita on tullut elämääsi ja pienessä ajassa, nyt ei ole kun tie ylöspäin…🚀🙏Kevät…tulee vauhdilla 25 pakkasta🙄no, ei siltä ihan tunnu, mutta kyllä se sieltä.☀️Pitenevät päivät, valon lisääntyminen kyllä helpottaa tätä arkea.
Ja tuo ihana pieni mies Toivo, vie sydämen sykkyrälle jutusteluillaan, hymyllään ja iloisuudellaan!
Eikä jää paljon aikaa murehtia, kun
jo joku lapsista tempaa huomiosi!😍
Sulle kovasti voimia!Asiat kyllä järjestyy ja löytää uomansa.
Oikeiden lääkkeiden löytyminen
parantaa ja
helpottaa varmasti työssä käyntiäsi ja oloasi.👍💕
Ja sitten kun ei jaksa sanoo sen ääneen että nyt tarviin apua!
👋❤️👵🏻
Kyllä..lupaan että elämäsi tulee helpottumaan..ainakin hartaasti toivon sitä
Kaikkea hyvää sinulle ja lapsille vuonna 2024 Kaikki muuttuu paremmaksi. 👍😊👍😊❤️
Pahoittelut että olet joutunut kokemaan turhan paljon vastoinkäymisiä, olet todella supernainen. Uskon että tämä vuosi on sinulle parempi
Sinun viime vuosi oli kyllä todella rankka, nuissa asioissa olisi jo yksinkin pitämistä saatikka että ne tuli nuin lähekkäin kaikki.
Selviät kaikesta, muista yksin ei tarvitse selvitä, pyydä rohkeasti apua❤
Toivon sydämestäni että uusi lääke auttaa ms- taudin oireisiin ja hidastaa taudin kulkua👍👍
Paljon voimia ja halauksia sinulle❤
Tsemppiä kovasti ja kaikkea hyvää ❤
Synkkä vuosi edessä. Lue Tapio Puolimatkan kirjoittama artikkeli The Great Resetistä Oikean median sivuilta.
Kaikkea hyvää sinulle
On sulla varmasti paras lääkäri sun viereen,Toivo! Hän on herttainen. Toivotan sulle parempi vuosi 2024🎉Kiitos tästä vuodesta❤
Voimia sinulle ja luja halaus ❤
Kyllä tästä tulee hyvää vuosi❤
Huh, kylläpä on rankka vuosi sinulla ollut😪
Parempaa vuotta toivon ja että terveysasiat järjestyisi ja lääkkeet tehoisi❤️🩹
Tästä tulee hyvä✨🙏🏻❤️
Tästä tulee hyvä vuosi ❤️🔥
Monesti kyllä olen miettiny, että miten olet jaksanu tuon kaiken 😔. Ihana kuulla, että olet saanut niin ihanan työparin 🥹. Onnellista uutta vuotta ja hyvää vointia ja muutenkin kaikkea hyvää sinulle ja lapsille, joille olet muuten tosi hyvä äiti 🫶.
Päivä kerrallaan, jaksettava on
Tästä tulee hyvä vuosi❤
Kaikki muuttuu paremmaksi❤
Voi että❤ toivotan sinulle iloa ja valo elämääsi❤️
🫶❤️ Voimaa ja valoa sinulle!✨️💖
Voimia ❤❤ oot vahva nainen kyllä sä selviät❤❤ Haleja sinne myös❤❤
Kaikki menee vielä parempaa päin 💕 Onnellista Uutta 🎉kiitos kivasta videosta 💐
Hyvää uutta vuotta täältä alavudelta sinne teille kyllä sinulla on ollut tosi rankka vuosi toivotaan että tämä vuosi olisi parempi kiitos mukavasta videosta olet paras tubettaja tykkään katsella sinun videoitasi jatka samaan malliin
Uusi seuraaja moikkaa ja sanoo, että kyllä kaikki järjestyy. ❤️ Ihmetellen kuuntelin, että miten se optikusneuriitin diagnosoiminen 30-40 -vuotiaille naisille voikin olla joillekin lääkäreille niin vaikeaa! Toivon, että näköhermosi pian rauhoittuu. Mulla oli ensin ”vaan joku virustulehdus, joka paranee itsestään”, kunnes se muuttuikin ms-tautiepäilyksi, kunnes tulin aivojen magneetista aivokasvainepäilyn kanssa, mikä sitten myöhemmin muuttui joksikin tulehdukseksi - autoimmuuniksi tai infektioksi tai molemmiksi, kukaan ei tiedä varmaksi. Mutta selkeä näköhermon tulehdustila siis siellä taustalla. Diagnoosi kyllä helpottaa elämää monin tavoin eikä vähiten siksi, että sillä saa usein hoitoa. Toivon sydämestäni että lääke alkaa sulla tehoamaan. Kaikkea hyvää alkavaan vuoteen!
Ihanaa että oot mukana seuraamassa videoita
Voimia sinulle. 🌷🌺🌸
Rankka vuosi ollut .Uusi vuosi tuo uuden onnen asiat tuppaa järjestymään Hyvää Uutta vuotta ❤
Tästä tulee vielä hyvä. Tsemppiä sinulle ja voimia🌹
Olet rakas! ❤ kaikki menee tänä vuonna juuri niinkuin kuuluukin mennä🎉 eli parhaiten! ❤
Sinä
Isot zemit ruuhkis😔❤
Kyllä kaikki kääntyy parempaan suuntaan.
Hyvää tätä vuotta 2024. Kyllä me selvitään tästäkin. Seuraan sinun kanavaa ja olen suuri fanisi koska olet rohkea, vahva ja suloinen. ( Niin pojatkin). Olet on itsesi. Aito. Kaikkea hyvää ja kaunista elämääsi ja parempaa terveyttä tälle vuodelle🧡
Kiitos tosi paljon
Pakko muuttua paremaksi🎉
Tappara, Toivo ja ruuhkis on terästä, toiset tulee kaukaa perästä🥰ja muut lapset tietysti kans. Välillä itekin ajattelee sitä sanontaa että "ei yhdelle ihmiselle anneta enempää ku jaksaa kantaa.. Kyllä toisia koetellaan eri lailla mutta kai näistäkin selvitään, olet arjen sankari 💪
Niin.. Välillä miettinyt, että katkeaako hartiat tästä taakan määrästä jonain kauniina päivänä vaikka väittävät että sen vaan saa mitä kantaa jaksaa!
Kaikki järjestyy❤
Tuliko ero sulle täysin "puskista"
Ei ja kyllä ja ei, eli vaikeasti selitettävä asia.
On sulla aikamoinen vuosi ollut 😢 mut oot vahva supernainen ja asioiden on aina tapana järjestyä 💪❤ ja sun ihanat lapset auttaa arjessa jaksamaan eteenpäin. 😊🤗 Toivo on suloinen ja ihana pikku höpöttäjä.😍 Oot paras ja hyvä äiti❤ Ihanaa ja parempaa alkanutta vuotta 2024 sulle ja lapsille🌹🌹 toivoo 2 pikku pojan äiti Porista😊
Kiitos sulle ihanasta kommentista
❤
❤❤
Okn❤
Tsemppiä ruuhkis ❤. Nyt vain leuka rintaan ja kohti uusia vastoin käymisiä 😊. Ja muista olla itsekäs ja mennä minä itse edellä . Toivon rutkasti terveyttä , iloa , kaikkea I H A N A A ❤🎉❤. Ja tee ko lääkäristä valitus / huomautus . Ei auta sinua mutta jotain toista ......mua korpee tuo,että yleislääkäri kuomoaa erikoislääkärin epäilyn ......oikeasti kerpele vieköön 🤬🤬🤬🤬🤬🤬🤬🤬🤬
Itseasias viimeks tänään miettinyt tota lääkärin juttua.... :(
❤🙏❤
❤🧚2024🧚❤
Tuliko otettua kaikki k-shotit? Ettei ois niitten vaikutusta...
Todella harmillista, voimia!
Ei yhtään 🙃 Kiitos paljon ❤️
@@RuuhkaInkeri
Ok 👍
Lassilla oikea paita päällä tappara paras
Hän on Toivo, ei Lassi
Toivottavasti meillä ois tämä vuosi parempi. Vahva nainen olet. Itellä äiti kuoli viime vuonna.
Otan osaa suruusi
❤