Jussi Halla-aho | IS Vaaligrilli 19.1. | Presidentinvaalit 2024

Sdílet
Vložit
  • čas přidán 30. 07. 2024
  • Presidenttiehdokas Jussi Halla-aho vieraili Ilta-Sanomien vaaligrillissä. Hanna Vesala haastattelee.
    * Tekstitykset saa auki videon asetuksista *
    Presidentinvaaleja koskevat mielipidemittaukset:
    0:00 Aloitus. Olette nostaneet eniten kannatusta tuoreimmassa kannatusmittauksessa. Onko vaalipäivänä tulossa tsunami äänimäärän suhteen?
    0:39 Missä koette onnistuneenne, koska gallup-luvut ovat nousussa?
    1:02 Mittausten mukaan teillä ei olisi toisella kierroksella mitään mahdollisuuksia ketään vastaan. Millainen ongelma tämä on kampanjallenne ja miksi teitä sitten kannattaa äänestää?
    Perussuomalaisten riveistä tulleet avaukset ja vastuut puheista:
    2:13 Perussuomalaisten riveistä on hyvin lyhyesä ajassa muun muassa vihjattu apulaisoikeuskanslerin potkuilla, puhuttu ay-liikkeestä mafiana ja pohdittu ulkoministeriön protestikirjeen lähettäjien tulevaisuutta. Hyväksyttekö tällaiset ulostulot?
    5:33 Perussuomalaista on myös haastettu miksi emme saaneet gallupeja pitkään aikaan. Onko kyseessä amerikkalaistyylinen salaliittojen levittäminen?
    7:11 Yhdysvaltain entisen presidentin on katsottu yllyttäneen väkijoukkoja vallankaappausyritykseen. Hyväksyittekö te silloin tämän Trumpin toiminnan. Onko poliittisilla johtajilla vastuu siitä mitä he puhuvat?
    Venäjä-mieliseen ryhmään liittyminen eurovaalien 2019 jälkeen:
    9:36 TV-mainoksen mukaan olette olleet aina oikeassa. Kuitenkin vuoden 2019 eurovaalien jälkeen puolueenne liittyi Venäjä-mieliseen ryhmään. Miten selitätte tämän?
    11:58 Eli maahanmuuttokriittokriittisyys ajoi Venäjä-mielisyyden ylitse Europarlamenttiryhmään liittymisen kriteereissä?
    Kehitysyhteistyöstä leikkaaminen:
    12:30 Suomen nykyinen hallitus leikkaa kehitysyhteistyöstä. Kenellekään ei ole salaisuus että perussuomalaiset tukevat näitä leikkauksia. Miten nämä ovat perusteltavissa tilanteessa jossa uusikin presidentti joutuu käymään taistelua sieluista siinä kuka kenenkin leiriin kuuluu länsi vs. autoritääriset johtajat -tilanteessa?
    14:07 Pekka Haaviston mukaan nämä leikkaukset heikentävät Suomen ulkopolitiikkaa ja mahdollisuuksia vaikuttaa, te ette ole tästä huolissanne?
    Ulkopoliittinen linja Venäjän ja Kiinan osalta:
    14:48 Jaatteko sen näkemyksen että teitä voisi ulkopoliittiselta linjaltanne kutsua haukaksi?
    15:43 Puhutte Venäjästä saalistajavaltiona. Miten teidän mielestänne pitää estää Kiinan ja Venäjän vaikutusvallan kasvamista Afrikassa?
    16:57 Oletteko presidenttiehdokas Stubbin kanssa samaa mieltä että Kiinaa ei voi laittaa samalle pahan akselille Venäjän, Iranin ja Pohjois-Korean kanssa?
    17:36 Millä aikataululla teidän mielestä pitäisi katkaista suhteita Kiinaan? Tarkoittaako se kaupan katkaisua?
    Venäjän kaksoiskansalaiset Suomessa:
    18:24 Ilta-Sanomien vaalitentissä tiistaina 16.1. olitte muun muassa Stubbin kanssa linjalla että kaksoiskansalaisuus tulisi poistaa myös taannehtivasti Venäjän kansalaisilta Suomessa. Miten te tämän käytännössä aikoisitte hoitaa ja mitä seurauksia sillä voisi olla?
    19:23 Mikäli Suomi ryhtyisi tähän kaksoiskansalaisuus-operaatioon, käyttäisikö Venäjä sitä propagandana että sorramme venäläisiä ja Venäjän täytyy tulla avustamaan?
    20:33 Jos Venäjä aloittaa tällaisen propagandakampanjan. Kuinka meidän tulee vastata?
    Presidentin neuvonantajaryhmä & armahdusoikeus:
    21:26 Olette sanoneet kantanne muodostuvan lähinnä oman päänne sisällä eikä teillä ole mitään erityistä sparrausrinkiä. Millaisen tiimin te rakentaisitte presidenttinä ympärillenne?
    22:06 Miten presidenttinä käyttäisitte armahdusoikeuttanne? Olisitteko tiukka vai laajemmalla skaalalla?
    23:33 Presidentillä on ollut Suomessa tapana edistää ilmastonmuutoksen vastaista työtä. Miten te toimisitte tässä presidenttinä?
    Ämpärikysymykset:
    24:52 Minkä biisin tahdissa olisit halunnut tulla sisään tähän tenttiin?
    25:15 Minkä biisin vedät karaokessa jos on pakko laulaa?
    25:39 Ketä kotimaista poliitikkoa ihailet?
    26:14 Pelkäätkö ihmisiin luottamista?
    26:41 Miten kierrätys näkyy arjessasi?
    Lähde ja uutinen: "Halla-aholta selkeä linjaus: 'Totta kai siitä täytyy leikata ja siitä täytyy leikata ensimmäisenä'" / Ilta-Sanomat
    www.is.fi/politiikka/art-2000...
    Keskustelun tekstiversio saatavilla PDF-muodossa täältä:
    www.dropbox.com/scl/fi/x61xyt...
    Esitetty 19.1.2024
    * * Presidentinvaalit järjestetään sunnuntaina 28. tammikuuta 2024 * *

Komentáře • 593

  • @svenschlegel
    @svenschlegel Před 6 měsíci +863

    Toimittajan kompetenssi ei taas kerran riitä Halla-ahon todelliseen haastamiseen. Ilo kuunnella, miten Jussi hallitsee keskustelua täysin ja toimittaja on suorastaan onneton. 😊

    • @Inkkari9
      @Inkkari9 Před 6 měsíci +6

      Haastattelu kulutetaan tollaseen väittelyyn niin haastattelija hyvin onnistui siinä mitä yritti.

    • @perkele8806
      @perkele8806 Před 6 měsíci +57

      Jep. melkein vähä kyllä hävetti toimittelijan puolesta kun tää sano tällee twitterissä mut sitten kun kysytään että kuka niin ei tiedetäkkään.

    • @markusnurmi1820
      @markusnurmi1820 Před 6 měsíci +31

      Kyllä. Ja toimittaja on totaalisessa paniikissa, kädet tärisee. Olisi luullut että joku edes jotakin kompetenssia omaava toimittaja olisi ottanut kopin tästä haastattelusta?

    • @jarrulevy4
      @jarrulevy4 Před 6 měsíci +20

      18:47 Voi pentele....aika säälittävää...monessa muussa haastattelussa on aika älykkäämpiä kysymyksiä 😅

    • @ainotse9
      @ainotse9 Před 6 měsíci +20

      Jussi on Boss!!!!! PRESIDENTTI

  • @annimaria8489
    @annimaria8489 Před 6 měsíci +602

    Nyt on kyllä niin taitamaton toimittaja. Jussille iso arvostus ja hatunnosto pätevistä vastauksista sekä hyvistä argumentointitaidoista. Harva pysyisi noin kylmän viileänä!

    • @karo_walker_fan84
      @karo_walker_fan84 Před 6 měsíci +33

      Aina alkaa itteä henkilökohtasesti vituttamaan kun näen noin törkeää käytöstä. Tuon pitäisi olla laitonta.

    • @harrischroderus2512
      @harrischroderus2512 Před 6 měsíci

      Mitä toi nainen vetää puhuu ihan pehmeitä heh .

    • @pirkkotengstrand6226
      @pirkkotengstrand6226 Před 6 měsíci +11

      Älä nyt noin sano IS:n kauneimmasta ja parhaasta tähtitoimittajasta.

    • @liljalehtinen3193
      @liljalehtinen3193 Před 6 měsíci +3

      Mahtava Halla-aho 🎉🎉❤

    • @ilkkavaittinen3512
      @ilkkavaittinen3512 Před 6 měsíci

      @@lateksipumppu No jussi on ehdokkaista älykkäin.Sehän tietysti vituttaa vassareita suunnattomasti.

  • @Miksuuzz
    @Miksuuzz Před 6 měsíci +462

    Nyt kyllä suolattiin toimittaja, jälleen kerran. Toimittajan agenda paistaa läpi, ja mitään perusteluita ei löydy.

    • @Noddactius
      @Noddactius Před 6 měsíci +2

      Tuo ensimmäinen järjetön kysymysten sarja. Mitä tekee edes iltalehtipaskassa?

  • @akikarilainen3313
    @akikarilainen3313 Před 6 měsíci +307

    Toimittaja on kyllä viimesen päälle vihervasemmistolainen.

    • @TuomasRoin
      @TuomasRoin Před 6 měsíci

      IS on oikeastaan kokoomuslainen

    • @ilkkavaittinen3512
      @ilkkavaittinen3512 Před 6 měsíci

      @@lateksipumppu czcams.com/video/BxfLmEBGPKI/video.html

    • @openallnight2113
      @openallnight2113 Před 6 měsíci

      ​@@lateksipumppuHabitus. Älyn puute. Yleistiedon puute. Sivistyksen puute. Kysymykset J6-farssista.

    • @Ek-re8ts
      @Ek-re8ts Před 6 měsíci

      Esitetyistä kysymyksistä@@lateksipumppu

  • @salla4536
    @salla4536 Před 6 měsíci +239

    Mahtaa olla raskasta yrittää virittää älyllistä keskustelua tuollaisen toimittajan kanssa joka on aika pihalla asioista. Jussille kyllä iso arvostus kärsivällisyydestä ja hyvistä vastauksista, jälleen kerran.

    • @User-je7gf
      @User-je7gf Před 6 měsíci +33

      En usko että muut ehdokkaat kestäisi päivääkään olla jussin kengissä.

    • @KissaKana-pn9nj
      @KissaKana-pn9nj Před měsícem

      @@User-je7gf ton muijan korkkarit ei kestä enää yhtään burgeria

  • @pnusern
    @pnusern Před 6 měsíci +187

    Toimittaja vaikuttaa melko epäpätevältä.

    • @Kaupoi1
      @Kaupoi1 Před 6 měsíci +26

      Toimittajalla ei ole mitään tasoa,ei voi olla ärsyttävämpää jankuttajaa,Mitä hemmettiä USA vaalit tähän kuulluu.Ja sitä paitsi jankuttaja ei näytä tietävän juuri mitään Amerikan asioista.

    • @ZeiZei990
      @ZeiZei990 Před 6 měsíci +17

      Nykyään toimittajailta ei vaadita mitään tasoa ja sitä parempi mitä enempi vasemmalla niin onko lopputulos ihme

  • @Katjuska76
    @Katjuska76 Před 6 měsíci +231

    Toimittajattarella on vähän paniikinomaista äänenkäyttöön.

  • @artosavolainen8473
    @artosavolainen8473 Před 6 měsíci +216

    Vihervasemmisto toimittajan asenteellisuus kuuluu tässäkin iltasanomien haastattelussa. Halla-ahosta Suomelle presidentti.

    • @Jarvas10
      @Jarvas10 Před 6 měsíci

      Ettei viher oikeisto😂😂 kukas sen ilmasto humpan aloitti? Sivari pelle joka halusi kreikan kaduille tankit😂😂😂Jussila on kravatti liian tiukalla kun nileksii😂😂

    • @TuomasRoin
      @TuomasRoin Před 6 měsíci

      IS on itse asiassa kokoomuslainen media, kuten valtaosa muistakin medioista on

  • @jl.6104
    @jl.6104 Před 6 měsíci +228

    Toimittaja yrittää kääntää ja vääntää väkisin Halla-ahon mutta joutui itse noloon tilanteeseen jäämällä sanattomaksi ja naurettavaksi. Loistavaa puhetta Halla-aholta

  • @Emmielviira
    @Emmielviira Před 6 měsíci +69

    Media tekee nyt kaikkensa että Jussista ei pressaa tulisi tai hän ei pääsisi toiselle kierokselle. Aikamoista propagandaa levitää. Nyt äänestämään kaikki 5 💙

  • @margitpiipponen875
    @margitpiipponen875 Před 6 měsíci +167

    Ompa toimittaja tosi taitamaton.

  • @Paroni
    @Paroni Před 6 měsíci +72

    Onpas tökerö haastattelija. Oli sitten äänestämässä Jussia tai ei niin kyllähän tämä haastattelu meni selvästi aivan penkin alle Ilta-Sanomilta.

  • @laitsu8852
    @laitsu8852 Před 6 měsíci +132

    Näistä kysymyksistä paistaa aika selvästi IltaSanomien puoluekanta. Toimittaja yrittää paniikinomaisesti ajaa kysymyksillään Jussia nurkkaan. Ei näytä onnistuvan.

  • @Ha5Ih
    @Ha5Ih Před 6 měsíci +186

    KYLLÄ HALLA-AHO ON ÄÄRETTÖMÄN FIKSU JA JÄRKEVÄ❤❤❤ KIITOS JUSSI ❤KESTÄT PAINETTA MAHTAVASTI😊❤❤

    • @katihyvarinen7725
      @katihyvarinen7725 Před 6 měsíci +4

      Äärettömän fiksu oli myös vaimoaan kohtaan , petti ja voisi paremmin pitää au- lapseensa yhteyttä.Ihan itse on näin sanonut haastattelussa , että tämmönen mies pressaksi!

    • @katihyvarinen7725
      @katihyvarinen7725 Před 6 měsíci +3

      @@rapsarummakko1330 En ole synnitön ,en myöskään pyri pressaksi! Hallaahon toiminta ala-arvoista vaimoaan kohtaan!

    • @rapsarummakko1330
      @rapsarummakko1330 Před 6 měsíci

      ​@@katihyvarinen7725Kuinka moni, myös poliitikko, pettää puolisoaan? Kaikki eivät vain jää kiinni touhuistaan. Halla-ahot ovat edelleen yhdessä. Mitä se sinulle, pikku moralisti, kuulukaan? 😂

    • @raimopoussu988
      @raimopoussu988 Před 6 měsíci

      Ei kyllä pidä paikkaansa. Ei mitään kannatettavaa asiaa.

    • @user-xp4cr4rb8t
      @user-xp4cr4rb8t Před 6 měsíci +10

      Toimittaja osaamaton

  • @1jamppaduu56
    @1jamppaduu56 Před 6 měsíci +233

    Hienoa Jussi, faktat ovat faktoja. Toimittaja kaksitahtia jäljessä🙏

  • @SirpaMononen
    @SirpaMononen Před 6 měsíci +99

    Jussista tulee Suomen seuraava Presidentti!

    • @irkku6943
      @irkku6943 Před 6 měsíci +17

      Tämä on toivomukseni 🙏

    • @katihyvarinen7725
      @katihyvarinen7725 Před 6 měsíci

      EI taatusti tule , olis katastrofi Suomelle!

    • @user-nw6cf1dc4w
      @user-nw6cf1dc4w Před 6 měsíci +5

      ​@@katihyvarinen7725 miksi se olisi katastrooffi?

    • @katihyvarinen7725
      @katihyvarinen7725 Před 6 měsíci

      @@user-nw6cf1dc4w Riittää kun persut tekee tuhoaan hallituksessa . Ei noin äkkiväärä ihminen pysty toimimaan pressana.Liian suuret saappaat Hallaaholle.Liian Trumppi mielinen ja kysymysmerkki Venäjä ajatuksistaan.Ei ole rehellinen , esim
      perhesuhteissansa.Pressan pitää olla suoraselkäinen ja luotettava.En usko ,että pystyisi hoitaan ulkopolitiikkaa niin kuin Sauke.

    • @katihyvarinen7725
      @katihyvarinen7725 Před 6 měsíci

      @@irkku6943 🐒

  • @MeditationMindless
    @MeditationMindless Před 6 měsíci +42

    Jussi presidentiksi!

  • @braindisorder5043
    @braindisorder5043 Před 6 měsíci +215

    Miten noi kysymykset trumpista ja jenkeistä liittyy meijän vaaleihin? Siis onks tää mälliämpäri toimittaja ihan sekasin?

    • @nbrotkin
      @nbrotkin Před 6 měsíci +59

      Ei mitenkään, ja toimittaja on mitä ilmeisimmin ihan vihervassari.

    • @joukovirtanen2479
      @joukovirtanen2479 Před 6 měsíci +1

      Venäjän erikoisoperaatio on varmaan Suomen vasemmiston syytä ?

    • @testi2025
      @testi2025 Před 6 měsíci +16

      Kun ei kehtaa suoraa sanoa natsihirviöksi, niin verrataan Trumppiin. Ainut vaan että taitaa Suomessakin monelta hattu nousta Trumpin kaltaisille poliitikoille 😊

    • @braindisorder5043
      @braindisorder5043 Před 6 měsíci

      @@testi2025 Onhan se äijä 🤣 sitä ei voi kieltää. Ja miettii sentäs omia kansalaisiaan. Siitä pitäs ottaa tääläkin mallia eikä nuolla kenenkään persettä.

    • @jaribuuri2711
      @jaribuuri2711 Před 6 měsíci +1

      KYLLÄ , ON SE SEKAISIN !!!

  • @DanielKrook-ru2gu
    @DanielKrook-ru2gu Před 6 měsíci +118

    Jussin haastattelua on mielenkiintoista kuunnella

  • @entieda6525
    @entieda6525 Před 6 měsíci +277

    Melkein heti kättelyssä vedettiin Trump-kortti. Hienoa journalismia😎

  • @untofrederik
    @untofrederik Před 6 měsíci +38

    Onpa tyhmä toimittaja.

  • @kaukowettervid1476
    @kaukowettervid1476 Před 6 měsíci +158

    Jussi hoitaa asiat todella hyvin.

  • @jonikallio6581
    @jonikallio6581 Před 6 měsíci +82

    Kehtaa heittää että ei olisi mitään mahdollisuuksia. Säälittävää.

  • @zetaritari
    @zetaritari Před 6 měsíci +155

    En tiiä miks mutta juontaja vaikuttaa jotenkin pelokkaalta pelkääkö hän Jussia ja miksi?

    • @joukokuisma9574
      @joukokuisma9574 Před 6 měsíci +63

      Kun puhuu mitä sylki suuhun tuo , tietysti pelottaa kun Jussi jauhottaa.

    • @joukovirtanen2479
      @joukovirtanen2479 Před 6 měsíci +42

      Toimittajan älykkyys ei riitä Jussin seurassa mikä paistaa läpi.Timon tekemät kysymykset ?

    • @mamimumi7589
      @mamimumi7589 Před 6 měsíci +13

      Kyllähän se hermostuttaa kun kysymyksiin tuleekin aina vastakysymys, eikä vastaus.

    • @KissaKana-pn9nj
      @KissaKana-pn9nj Před měsícem

      No tottakai jos oman porukan argumentit on täyttä paskaa ja hän tietää että Jussi tuhoaa kaikki kysymykset mutta ei tämä akka uskalla mediakentän vihervassari mielipiteestä erottua vaikka tietää sen valheeksi

  • @domdole
    @domdole Před 6 měsíci +46

    Mestari ♥

  • @RasmusHolopainen
    @RasmusHolopainen Před 6 měsíci +64

    Ei helvetti tätä toimittajaa :DDD

  • @eijamartinez3455
    @eijamartinez3455 Před 6 měsíci +121

    Vitsi mikä toimittaja ja mitkä kysymykset. Koko ajan piti kysyä mitä eukko haluaa tietää🥱

    • @Inkkari9
      @Inkkari9 Před 6 měsíci +23

      Niinpä ja vaikutti siltä kuin jussia kuulusteltaisi eikä haastateltaisi

    • @fattatoid595
      @fattatoid595 Před 6 měsíci

      Hyvin sanottu@@Inkkari9

  • @kaija-melitaleino3557
    @kaija-melitaleino3557 Před 6 měsíci +196

    Odotan mielenkiinnoilla tämän toimittajan kysymyksiä muille presidenttiehdokkaille..kai niitä saadaan kuulla

    • @5satanen753
      @5satanen753 Před 6 měsíci +48

      Juu, sitten jutellaan vaan mukavia oman kuplan sisällä.

    • @JaakkoJamsa
      @JaakkoJamsa Před 6 měsíci

      @@5satanen753 Vähän niinkuin sinä 😁

    • @5satanen753
      @5satanen753 Před 6 měsíci +10

      @@JaakkoJamsa sun kanssako?

    • @JaakkoJamsa
      @JaakkoJamsa Před 6 měsíci +1

      @@5satanen753 Kolulainen?? Elämäm?

    • @akihoopee46
      @akihoopee46 Před 6 měsíci +8

      Samaa odotan minäkin varsinkin Haaviston "perä" Pekan ja Stubidon kohdalla! Milloin puhutaan maanpetoksista!

  • @arjapalander3253
    @arjapalander3253 Před 6 měsíci +37

    Kiitos naistoimittajalle. Paransit Halla-ahon menestystä 👍🏻

  • @irkku6943
    @irkku6943 Před 6 měsíci +35

    Hyvä Jussi 👍👍👍🎯

  • @Emp5u
    @Emp5u Před 6 měsíci +113

    Iltasanomien Hanna Vesala ei ollut ehkä paras valinta haastattelijaksi. Hänen puheestaan paistaa kuinka halveksii perussuomalaisia ja näin tekee haastattelusta hirveää katseltavaa hänen kannaltaan

  • @ainojunttila2521
    @ainojunttila2521 Před 6 měsíci +36

    Bravoo Bravoo Jussi olet paras

  • @vellupirinen1380
    @vellupirinen1380 Před 6 měsíci +33

    surkea haastattelija. voi voi suomen mediaa

  • @pirjoniskanen1595
    @pirjoniskanen1595 Před 6 měsíci +77

    Voi herra jessus mikä haastattelija. Hyvä Jussi ❤

    • @katihyvarinen7725
      @katihyvarinen7725 Před 6 měsíci +1

      Voi herra Jeesus mikä ehdokas?

    • @ilkkavaittinen3512
      @ilkkavaittinen3512 Před 6 měsíci

      @@katihyvarinen7725 Lesboiletko tuon lihavan haasttalijan kanssa?

    • @katihyvarinen7725
      @katihyvarinen7725 Před 6 měsíci

      @@ilkkavaittinen3512 kyllä teillä persuilla on kaunista ilmaisua , voi jessus

  • @joukovirtanen2479
    @joukovirtanen2479 Před 6 měsíci +49

    Pitää hävetä toimittajan tasoa tuossa keskustelussa huh,huh,,,.

  • @tiistai9696
    @tiistai9696 Před 6 měsíci +48

    Jussin suoraselkäisyys on ihailtavaa verrattuna joihinkin muihin ehdokkaisiin jotka keskittyvät joko ympäripyöreyksiin tai toimittajan miellyttämiseen.

  • @whoismarkk
    @whoismarkk Před 6 měsíci +106

    jos tulisin yhtä suolatuksi kuin tämä kyseisen videon toimittaja, harkitsisin välittömästi alanvaihtoa.

  • @hannelepajunen2970
    @hannelepajunen2970 Před 6 měsíci +86

    Olipa typerät kysymykset koko haastattelun ajan.

  • @tkatnokia95
    @tkatnokia95 Před 6 měsíci +80

    Jankuttava ja änkyttävä haastattelija jauhotettu monta kertaa 😁 Hyvä Jussi!

  • @MrJerkkeri
    @MrJerkkeri Před 6 měsíci +37

    Kyllähän tässä kieltämättä toimittajaa grillattiin.

  • @Inkkari9
    @Inkkari9 Před 6 měsíci +41

    Oliko tämä kuulustelu vai haastattelu?

  • @0neChecker
    @0neChecker Před 6 měsíci +136

    Tönkkösuolattu toimittaja!! Tässähän käy kuin Trumpille... Kannatus nousee!!

    • @tromedl
      @tromedl Před 6 měsíci

      Vittu jos Trump vielä valitaan. Sen ukon tyhmyyttä kestä kukaan.

  • @user-jh9od5ym9m
    @user-jh9od5ym9m Před 6 měsíci +46

    Jos tämä on suomalaisen journalistin taso niin huh heikakkaa mitä puuhastelua. Jussia ei pystytty haastamaan millään tasolla ja toimittaja teki itsestään lähinnä pellen.

  • @user-qu1ce4zc2z
    @user-qu1ce4zc2z Před 6 měsíci +31

    Voi höttöpöttö näitä toimittajia !

  • @nuulo2390
    @nuulo2390 Před 6 měsíci +42

    On se Mestari💪😎

    • @katihyvarinen7725
      @katihyvarinen7725 Před 6 měsíci +1

      Voi teitä ratsuja ja teidän MESTARIANNE , VAI OLIKO SE MESSIAS VAI VAPAHTAJA?

  • @lilander5573
    @lilander5573 Před 6 měsíci +53

    Eipä tarvi koskaan ostaa Iltasanomia.

  • @puu-masi
    @puu-masi Před 6 měsíci +150

    Jussi osaa argumentoida

  • @perkele8806
    @perkele8806 Před 6 měsíci +43

    Mitä nää kysymykset on "kun et pärjää toisella kierroksella" ei noi kyselyt kerro kaikkea.
    jotkut ei oo ees äänestänyt vielä.

  • @paavoolli
    @paavoolli Před 6 měsíci +8

    Juu! Ei ole yhtään puolueellinen media! Onneksi toimittajalla meni jalat suuhun.

  • @huru-ukkojontte
    @huru-ukkojontte Před 6 měsíci +78

    Mistä viherpunikkien porukoista, tääkin toimittelia on kaivettu, mut hyvin Jussi suolaa jälleen epäasialliset kysymykset

  • @janikosk
    @janikosk Před 6 měsíci +23

    Mestari sai ääneni.

    • @erasihminen1649
      @erasihminen1649 Před 6 měsíci +1

      Saiko juuri tän videon perusteella vai meinasitko jo muutenkii äänestää miestä

    • @janikosk
      @janikosk Před 6 měsíci

      @@erasihminen1649 muutenkin.

    • @erasihminen1649
      @erasihminen1649 Před 6 měsíci

      @@janikosk Mitkä on seikkoja mistä teikäläine enite tykkää Halla-Ahosta

  • @pirjokouva9049
    @pirjokouva9049 Před 6 měsíci +48

    Ompas törkeä toimittaja ja ei mitään käyttäytymistapoja.ei ammattitaitoa.tiukat kysymykset voi kysyä kohteliaasti toista kunnioittaen.

  • @tommimakela6060
    @tommimakela6060 Před 6 měsíci +107

    Tämä toimittajan tarjoama komediapläjäys tarjosi hyvät naurut

    • @finnmay
      @finnmay Před 6 měsíci +11

      Juuri näin. 😅 Pitkään aikaan ei ole mikään huvittanut niin paljon kuin tämä.

    • @hanneletikkanen9713
      @hanneletikkanen9713 Před 6 měsíci +8

      Mainiot naurut Klaara Kotko tarjosi😂mikä toimittaja😂

  • @dikhedi
    @dikhedi Před 6 měsíci +99

    En kannata Halla-ahon politiikkaa mutta onhan tämä toimittaja nyt aivan järkyttävän huono. IS saisi miettiä tarkemmin jatkossa, että kenet laittavat haastattelemaan poliitikkoja. Toimittajan kuuluisi pysyä neutraalina eikä selvästi suuttua ja loukkaantua haastateltavan sanomisista, jotka eivät edes koske itse toimittajaa tai hänen läheisiään.

    • @JPP70
      @JPP70 Před 6 měsíci +6

      Taitaa olla politiikan toimituksen esimies

    • @hanneletikkanen9713
      @hanneletikkanen9713 Před 6 měsíci +2

      Tämäkö😮oikeesti😮

    • @Hermanni-kk7sm
      @Hermanni-kk7sm Před 6 měsíci +5

      ​@@JPP70Esimies? Oikeasti? Ei helvetti voi olla mahdollista. Järkyttävän ala-arvoinen esitys tältä vaaligrillin vetäjältä, kaukana ammattitaitoisesta politiikan toimittajasta. Eihän tällainen ihminen voi missään nimessä toimia minkäänlaisessa esimiesasemassa?

    • @ilkkavaittinen3512
      @ilkkavaittinen3512 Před 6 měsíci

      Joo hanna vesala joka on äärivasemmistolainen on haastattelija.

    • @juho8371
      @juho8371 Před 6 měsíci +1

      Kenen mukaan toimittajien kuuluisi pysyä neutraaleina? Demokratiaan kuuluu myös se, että media saa kannattaa ketä haluaa. Mikään ei estä Iltasanomia vaikka julkisesti kannattavan yhtä ehdokasta, paitsi tietysti Sanoma Oyj:n osakkeenomistajat.

  • @tkz1814
    @tkz1814 Před 6 měsíci +44

    Toivottavasti ensimmäisellä pääset kierroksella läpi.

    • @katihyvarinen7725
      @katihyvarinen7725 Před 6 měsíci

      EI suomalaiset ole niin hulluja , että vaimonsapettäjä valittaisiin pressaksi!

    • @ClairvoyanceXD
      @ClairvoyanceXD Před 6 měsíci +1

      @@katihyvarinen7725nyt vassari menet nukkumaan

    • @joukovirtanen2479
      @joukovirtanen2479 Před 6 měsíci

      @@katihyvarinen7725 kova olet kivittämään onko puhtaat jauhot pussissa ?

    • @katihyvarinen7725
      @katihyvarinen7725 Před 6 měsíci

      @@joukovirtanen2479 EI ole kivittämistä , vaan ihan totta.Ihan lehdestä olen lukenut Hallaahon antamia haastatteluja. Minun jauhoni ei varmaan tähän liity.

    • @ilkkavaittinen3512
      @ilkkavaittinen3512 Před 6 měsíci

      @@katihyvarinen7725 Olet siis ärrivasemmistolainen kuten haastattelija Vesalakin?Tämä selvä.

  • @TheNismo777
    @TheNismo777 Před 6 měsíci +37

    Toimittaja heti kylmästi altavastaajaks, hyvä Jussi!

  • @Juhadiable
    @Juhadiable Před 6 měsíci +52

    Mummon ääni värisee melkosesti. Pelkää tuota nuorta alfaurosta.

  • @daniel-zb4gt
    @daniel-zb4gt Před 6 měsíci +105

    Det måste sägas om Jussi! Han är otroligt ärlig! Han kryper inte för att rädda sitt skinn!

    • @tepamarin7760
      @tepamarin7760 Před 6 měsíci +21

      Det är en anledning till att han beundras.

    • @theloremaster1
      @theloremaster1 Před 6 měsíci +21

      Daggs att skriva nr 5 på lappen (:

  • @arjakiviranta841
    @arjakiviranta841 Před 6 měsíci +80

    Erinomaista Jussi!Älykkyyttä löytyy Jussilla !Aika outo haastattelija🙈🙈

  • @tepamarin7760
    @tepamarin7760 Před 6 měsíci +33

    Vasemmistolaisen toimittajan sanomisten mukaan kaikki, mitä PS sanoo on oikeusvaltion rapauttamista, mikä ei todellakaan pidä paikkaansa. Kyllä viranomaistoimintaa pitää pysttyä arvostelemaan. 2 poikkeuksellista asiaa, vasuritoimittajien ja perussuomalaisten.

  • @koponen238
    @koponen238 Před 6 měsíci +92

    Onko tämä oikeasti toimittaja😂 uskomatonta iltasanomat taitaa olla hieman vasemmalla 😅 mutta täytyy sanoa että jussi kyllä osaa uskomattoman hyvin pysymään rauhallisena vaikka joku hyökkää kimppuun ihan käsittämättömillä salaliittoteorioilla trumpista yms . en tiennyt ketä äänestää mutta nyt taidan tietää

  • @petrikuljukka5571
    @petrikuljukka5571 Před 6 měsíci +14

    Nyt otan hatun päästä ja kumarran syvälle Hanna Vesalalle, varmistit juuri Jussi Halla ahon presidenttiyden tällä haastattelulla. Saattaapi Jussi mennä ensimmäisellä äänestyksellä läpi. Viimeistään toisella äänestyksellä. Jussi osaa vastata oikein ja analyyttisesti,jauhotti toimittajan 100-0.👍👍👍

  • @arjakiviranta841
    @arjakiviranta841 Před 6 měsíci +40

    Kovasti on vasemmistolainen haastattelu🙈🙈

  • @katariinapalvas643
    @katariinapalvas643 Před 6 měsíci +16

    järkyttävän huono toimittaja...

  • @tiinahannelen
    @tiinahannelen Před 6 měsíci +36

    Outoja oletuksia toimittajalta 😲🤔

  • @mamimumi7589
    @mamimumi7589 Před 6 měsíci +51

    Haluaisin nyt uutisen iltalehteen siitä, että Jussi on ahkera kierrättäjä joka pyrkii olemaan tuottamatta jätettä. Ei taida tällaista uutista tulla. Olisihan se aika epämiellyttävä uutinen kun yhdistää tähän vielä kasvissyönnin ja autottomuuden.

    • @mikko5809
      @mikko5809 Před 6 měsíci +4

      Joo, ei taida tarttua 😅

  • @saijat.
    @saijat. Před 6 měsíci +44

    Halla-ahoa on suuri ilo kuunnella. Esittää juuri oikeita täsmentäviä kysymyksiä toimittajalle. Onneksi lähti presidenttipeliin mukaan. Tätä jauhostusta niin viihdyttävää katsoa ja kuunnella 👌

  • @6295607
    @6295607 Před 6 měsíci +76

    Hahhahahahaa mikä vitsi tämä toimittajan hyökkäys.

  • @wadas9042
    @wadas9042 Před 6 měsíci +63

    Ei hemmetti mikä lehmä tämä toimittelija on :D miten tällänen voi edes olla missään töissä? :D

  • @karimyyrylainen2110
    @karimyyrylainen2110 Před 6 měsíci +23

    Kyllä Halla-aho vetää taas kerran pidemmän korren. On se haastattelian painajainen kun haastateltava on aina vaan askeleen edellä.! Seuraava koko kansan presidentti 👍🇫🇮 Hyvä Jussi!

  • @rikuranta1106
    @rikuranta1106 Před 6 měsíci +63

    Jussi joutui sitten käyttämään leipomollisen verran jauhoja. Huh.

  • @BattlefieldOnni
    @BattlefieldOnni Před 6 měsíci +19

    Ei ole toimittajalla taustatyöt tehtynä.

  • @user-vx4rp8vt4r
    @user-vx4rp8vt4r Před 6 měsíci +62

    Tuo toimittaja vois ottaa lopoutilin

  • @Mmpp84
    @Mmpp84 Před 6 měsíci +37

    On se Jussi Mestari

  • @JYRIVIRMA
    @JYRIVIRMA Před 6 měsíci +35

    Tätä toimittajaa ei voi ammattitaidon osalta kunnioittaa vaikka Meta niin haluaisi. Joutuu tukeutumaan paperiin koko ajan.

  • @MrAmt70
    @MrAmt70 Před 6 měsíci +63

    Kyllä on näistä Hesarin punikkitoimittajista kaivettu esiin aivan pahnan pohjimmainen😂Ei edes kesätoimittajan tasoa😂😂😂 Hyvä Jussi!!!

  • @WeaselProduction
    @WeaselProduction Před 6 měsíci +45

    Mitäs nappeja tää "toimittaja" vetelee 😂 Hyvää viihdettä tosin

  • @rodder5134
    @rodder5134 Před 6 měsíci +16

    Olipas ikävästi asennoitunut ja ammattitaidoton haastattelija, ei toki yllätä kun ilta-pulu kyseessä.

  • @tkatnokia95
    @tkatnokia95 Před 6 měsíci +104

    Kierrätyskysymys lopuksi oli sinänsä hauska että Jussilla on eräässä vaalimainoskuvassa reikäinen pipo päässään 😁 erinomaista että tuotteen elinkaari ei pääty yhteen tai kahteen reikään 😁👍🏻 Jussi on aito asia! Seuraava presidentti!

    • @tiistai9696
      @tiistai9696 Před 6 měsíci +5

      Jos miettii ympäristöä niin halpatyövoimamaissa tuotettu pikamuoti(joka usein polyesteriä, eli muovia) ei ole kovin hyvä asia. Verrattuna jos vaikka ostaa laadukkaan villasta valmistetun vaatekappaleen joka on suunniteltu ja valmistettu niin että ei ihan heti hajoa..

    • @elecsEng
      @elecsEng Před 6 měsíci

      Hei@@tiistai9696 , se kun ei vaan se aito villa sovi kaikille🙄. Itselläni mm. alkaa lampaan villa hikoiluttaa ja ärsyttää kaikissa mahdollisissa lämpötiloissa vaikka paukkupakkasillakin, vaikka paleltaisi kuinka. Minulle sen sijaan sopii erityisesti puuvilla, mutta myös nykyiset ns. tekniset, keinomateriaaliset, lämpöisiksi suunnitellut alusasut erinomaisesti!

    • @tiistai9696
      @tiistai9696 Před 6 měsíci +3

      @@elecsEng
      Nyt kun on ollut melko kirpakka ilma niin ajattelin pääosin takkeja. Itsellä on ollut ajatuksena ostaa 100% villasta tehty laadukkaampi takki, kun nykyinen puuvilla/polyesteri ei näytä olevan kovin pitkäikäinen. Halvalla ei näytä saavan kovin hyvää...
      Puuvilla on myös hyvä luonnonmateriaali, joskin miinuspuolena on se että se on vettä imevä materiaali.

    • @erasihminen1649
      @erasihminen1649 Před 6 měsíci

      ​@@tiistai9696 No juu no juu, mut ku tommoset maksaa nii hirvittävän paljo ja kuluttaja aina valkkaa kaikista halvimman tuotteen

  • @arimartikainen7982
    @arimartikainen7982 Před 6 měsíci +35

    Hyvin on aivopesty toimittaja, tai joku muu on tehnyt kysymykset paperille ja ei ole perehtynyt oikein mihinkään. Kannattaisi vaihtaa alaa.

  • @Antti88
    @Antti88 Před 6 měsíci +5

    Toivottavasti Halla-Ahosta tulee seuraava tasavallan presidentti🇫🇮🇫🇮👍

  • @ReasonAboveEverything
    @ReasonAboveEverything Před 6 měsíci +16

    Halla-aho vei toimittajaa kuin litran mittaa.

  • @Marja-riittaPohjolainen
    @Marja-riittaPohjolainen Před 6 měsíci +24

    Jussi on paras!😊

  • @GrafSpeedy
    @GrafSpeedy Před 6 měsíci +32

    Kumpaa tässä grillattiin?

    • @akatsiya
      @akatsiya Před 6 měsíci

      Rypsiporsasta, erittäin rasvaista

  • @pckoha57
    @pckoha57 Před 6 měsíci +16

    Hyvä Jussi, hyvin servasi vihervassaria. Kun eteen tulee älyllisesti epärehellinen toimittaja on velvollisuus nöyryyttää tätä toimittajaa maalaisjärjellä, logiikalla ja realismilla, varsinkin suuren yleisön edessä. Numero 5 äänestyskoppiin.

  • @majasako
    @majasako Před 6 měsíci +36

    Pienesti paistaa toimittajan arvomaailma läpi. Kehtaa esittää vielä väitteitä, joihin ei osaa kertoa lähdettä, änkyttää ja koettaa laittaa sanoja toisen eteen lopulta sanoen ei yhtään mitään. Huhheijaa... Mutta numero 5 raapustellaan lappuun.

  • @MLeenaLehtinen
    @MLeenaLehtinen Před 6 měsíci +27

    Hyvä Jussi Halla-aho 👍 toimittaja on todella surkea 💩

  • @SK-yi5wq
    @SK-yi5wq Před 6 měsíci +26

    5 👍🇫🇮🤗

  • @karo_walker_fan84
    @karo_walker_fan84 Před 6 měsíci +27

    Mun mielestä on säälittävää miten meillä on "demokratia" mutta on salittua että mediat kohdistaa töykeää taikka röyhkeää käytöstä tiettyihin poliitikkoihin. Tämän pitäisi olla laitonta ja siitä pitäisi tulla vähintään 2v tuomio ja korvauksia toimittajalle ja lehdelle korvauksia mah ohjaajalle erikseen linnaa ja korvauksia myös.

    • @irkku6943
      @irkku6943 Před 6 měsíci +2

      Meillä ei ole enää demokratiaa vaan vihervasemmisto diktatuuri näissä medioissa

    • @lekshe94k-p69
      @lekshe94k-p69 Před 6 měsíci +1

      Täysin samaa mieltä.

  • @Madavasa350
    @Madavasa350 Před 6 měsíci +45

    MESTARI PUHUU TAAS ASIAA❤ KIITOS MESTARI!!!

    • @katihyvarinen7725
      @katihyvarinen7725 Před 6 měsíci +1

      Kait se on jo vapahtaja!

    • @jp4361
      @jp4361 Před 6 měsíci

      Normaali ihminen maalaisjärjellä se on eikä mikään mestari. Tuommonen kulttimeno on noloa ja niistä halla-ahoki haluais näin 2000 luvulla jo eroon.

    • @puliveivari
      @puliveivari Před 6 měsíci

      ​@@katihyvarinen7725on se persujen mielestä ne lun eivät paljon osaa ajatella omilla aivoillaan. Halla aho kertoo niille miten asiat on. Ja lahko lyö polvilleen.

    • @puliveivari
      @puliveivari Před 6 měsíci

      On visto mies.

    • @annenordling424
      @annenordling424 Před 6 měsíci

      Mestari-nimitys ottaa korvaan uskovia. Kunpa nyt eivät provosoituisi kuitenkaan. Hölmöähän se olisi.
      Onhan rakennusmestareitakin, baarimestareita ja monia muita mestareita.
      Hengellinen laulu "Olet mun kaikkeni" lauletaan: "Jeesus, Mestari kiitos sinulle." Jussikin ehkä tietää tämän kappaleen? No, joku oli käynyt J. H-A:oa kiittelemässä myös tämän levyn sivulla. "Kunnia on Herran. Petri Kosonen & Band." 13 toinen toistaan upeampaa biisiä.
      Jumala kyllä kestää tämänkin lähestymistavan, eikä Hänen Poikansa tekoja kukaan muu pysty tekemäänkään.
      Eikä kenenkään uskovaisen tarvi tästä hermostua, vaikka ärsyttäisi. Jussikin tietää tämän, eikä pyri mestariksi vaan Suomen ja suomalaisten presidentiksi.
      Voimia ja siunausta loppukiriin. Jussi kyllä on paras näistä kolmesta, jotka jäi kisaan ja jatkoon päästessään paras heistä kahdesta. Hän kehittyy kyllä hyväksi presidentiksi ilman kultteja.
      Ja Jeesus on Mestari, Herrojen Herra ja Kuningasten Kuningas. Jumala maatamme ja kansaamme siunatkoon.

  • @puu-masi
    @puu-masi Před 6 měsíci +27

    Yrittää pelata stubin haastajaksi Haavistoa

  • @milla1280
    @milla1280 Před 6 měsíci +28

    Voi, voi sentään...taas tämä sama toimittaja yrittää ja yrittää...epäonnistuen surkeasti...😢

    • @hanneletikkanen9713
      @hanneletikkanen9713 Před 6 měsíci +2

      Kukas tämä on? Ihan metsästä!

    • @milla1280
      @milla1280 Před 6 měsíci +1

      @@hanneletikkanen9713 olen nähnyt tämän saman toimittajan ennenkin grillaamassa Jussia, ja nolosti kävi...vai mitä tarkoitit?

  • @user-by6fh7vx1w
    @user-by6fh7vx1w Před 6 měsíci +35

    Kovaa maalittamista ja likapuhetta toimittajalta, joka itse asiassa tekee vaalityötä Jussille.😀

  • @nickelby6996
    @nickelby6996 Před 6 měsíci +42

    Onko tämä toimittaja todella noin umpityperä,että luuli Halla-Ahon tarkoittavan totaalista kiinansuhteiden katkaisemista!!!!!?????Ja seuraava typerä kysymys kaksoiskansalaisuudesta,kuin se olisi presidentin päätös!!!!!!

  • @k0mp4k
    @k0mp4k Před 6 měsíci +10

    Kädet tärisee, ääni värisee, änkytys yltyy ja kehon kielestä havaitsee, että toimittaja vihaa haastateltavaa ja suuttuu jatkuvasti enemmän, kun omat syytökset osoittautuvat täysin valheellisiksi.

  • @shadowdrop2744
    @shadowdrop2744 Před 6 měsíci +22

    Jussi❤

  • @anterosallinen2531
    @anterosallinen2531 Před 6 měsíci +6

    Kaikkien aikojen pohjanoteeraus toimittajalta, voi helevata.

  • @elecsEng
    @elecsEng Před 6 měsíci +14

    Hanna Vesala tuntui suorastaan vapisevan alusta saakka noiden kysymyslistojensa kanssa. Hänet oli ilmeisesti laitettu suorastaan mahdottoman tehtävän eteen Jussi Halla-ahon peittoamiseksi?
    Jussi oli kuitenkin äärettömän ymmärtäväinen ja kohtelias toimittaja-Hannaa kohtaan alusta loppuun saakka. Erinomaisen presidentillistä suhtautumista Jussilta!

  • @nickelby6996
    @nickelby6996 Před 6 měsíci +35

    Tämä vassaritpimittaja ennenkin todistanut tyhmyytensä,sekä poliittisen kantansa!!!!

  • @LookTwice931
    @LookTwice931 Před 6 měsíci +7

    Toimittaja oli aivan ala-arvoisen huono. Asiaosaaminen heikkoa ja oma vihervasemmistolainen näkökulma paistoi räikeästi läpi. Halla-aho säilytti malttinsa ja vastasi asiallisesti kysymyksiin.