Video není dostupné.
Omlouváme se.
KÄTILÖ, trailer , Elokuvateattereissa 4.9.2015.
Vložit
- čas přidán 21. 05. 2015
- Antti J. Jokisen ohjaama ja Katja Ketun palkittuun menestysromaaniin perustuva Kätilö on tosipohjainen kertomus Vikasilmäksi haukutun Helenan rakastumisesta saksalais-suomalaiseen SS-upseeriin Lapin sodan kynnyksellä. Johannes Angelhurstille Helena on Villisilmä, kaikista muista naisista poikkeava luonnonvoima. Elokuva on väkevä todistus siitä, mihin ihminen on valmis rakkauden tähden ja kuinka hyvä voittaa pahan. Pääosissa mm. Krista Kosonen, Lauri Tilkanen, Pirkka-Pekka Petelius, Tommi Korpela.
Ohjaaja Antti J. Jokinen on käsikirjoittanut elokuvan yhdessä Katja Ketun kanssa. Kätilö on tosipohjainen kertomus suomalaisnaisen ja SS-upseerin rakkaudesta Lapin sodan kynnyksellä. Tarinan tapahtumat paikantuvat Titovkan vankileirille sekä Kuolleen miehen vuonolle, syrjäiselle ja kirottuna pidetylle paikalle, jonka tarkkaa sijaintia Jäämerellä ei voi määrittää. Moraalinen ja humaaninen asetelma on poikkeuksellisen vahva, sillä rakkaustarinaan siivilöityy niin natsi-ideologiaa kuin sotavankien ja paikallisväestön epäinhimillistä kohteluakin.
Ohjaus: Antti J. Jokinen
Pääosissa: Krista Kosonen, Lauri Tilkanen, Pirkka-Pekka Petelius, Leea Klemola, Seppo Pääkkönen, Elina Knihtilä
Minulla on elokuvasta Kätilö. Kirjakin. Katja Ketun kirjoitta kirja. Heidi Rydberg
seems like a nice love-war flick
😎
Krista Kosonen tosi hyvä näyttelijä. Heidi Rydberg
Just too much remind war of Lapland
TINA TURNER
Mie katsoin Kätilö . Neljä kertaa. Tosi hyvä elokuva. Kerta Kosonen on hyvä näyttelija naispuolisia Kätilö. Tosi hyvä. Heidi Rydberg
lol
Muuten varmaan olisi hyvä, mutta tuo Krista Kososen "näytteleminen" eli synkkänä tyhjään tuijottelu ei jaksa oikein kiinnostaa.