Haha, tätä ei voi ottaa kuin huumorilla, kyllä oli niin ***** setuppi Voimia vaan Sampsalle, kun joutui tämänkin näkemään. Toivottavasti johdot ei jää yöksi kummittelemaan. Kiitos videosta!
Vanhoja osia siellä porukka käyttää edelleen vaikkakin toimivia ratkaisuja ja tuo penkki on paras 😂😅😅😅 tyynyt puuttu 🤣 ja vähän tyhjää 😅😅 2023 luulin että esim rauta oli melkeen uusinta 😅😅 EI NÄIN! 😎
75% näippäimistössä olisi itselle suurimmaksi haitaksi GTA 5 onlinessa lentokoneella/helikopterilla lentäminen, koska kääntyminen tapahtuu niistä numeroista. (helpommin)😊
Kyllä aina rasahtaa ikävästi kun ihmiset dissaa täysmittasta näppistä. Henkilökohtaisesti en tule ikinä numeronäppäimistä luopumaan. Jos ikinä mitään koneella esimerkiksi laskee, se on must have. Ja muutenkin. Esteettisesti parempi myös omasta mielestä. Mutta kukin tyylillään tietysti. Hirvittää vain että lakkaavat kohta kokonaan olemasta... Toivottavasti ei kuitenkaan.
Kiintolevyt/ssd:t irti ja pölyjen putsaus. Jos tietoturva ei oo se ykkös prioriteetti niin Windowsin oletusasetusten palautus, googlettamalla löytyy kyllä ohjeet.
Nyt kyllä näkyy että syystä taikka toisesta on varauduttu muuttamaan ja todella nopealla aikataululla. Eipä semmosella elintavalla kummosta setupia saa taikka kannata edes panostaa. Toisaalta miksi edes tehdä sillon setup videota. Mene ja tiedä
Sponsorointia. Lewun näppäimistö/ hiiri oli yhtä roskaa. Ne sentään nyt kunnossa. Mutta hieman toki voisi itsekin panostaa! Sitten jos 5 kertaa päivittänyt setuppia jo tänävuonna. Lasketaanko noi kaikki mitä saanut, erikseen ?
Voimia Sampsalle, tunne huokui ihan kotikatsomoon asti voimia❤
Haha, tätä ei voi ottaa kuin huumorilla, kyllä oli niin ***** setuppi Voimia vaan Sampsalle, kun joutui tämänkin näkemään. Toivottavasti johdot ei jää yöksi kummittelemaan. Kiitos videosta!
Legendan mukaan io-tech tykkäilee kommenteista.
Mun mielestä samanlainen cable management kun Sampsan buldeissa :D
Nyt seuraavaksi se Luugin setuppi roustaukseen!
Roastaa Luugi setup.
Hyvä Video sampsa Kyllä repesin pelituolin kohdalla ja kaapelin hallinanna kohdalla :D
:DD tostakin setupista sais paljo paremman ku siirtäs ton pöydän seinää vaste ja sillee kunnolla laittais noi vehkeet tonne
fax koska se varmaan lyö pöytää ni sit kaikki pöydält lentaa afrikkaan
Pöytä on tollee ku asunnossa asuu kaksi striimaajaa.
Luugi haluaa setupin roastauksen :)
Milloinkohan joku roustaa Sampsan setupin
Ei muuta ku Flamekille viestiä
oli kyllä kauhean näköinen setup oisko seuraavaksi luugin setupin roustaus?
Tee luugin setupista video
Voisit seuraavaksi roustaa luugin setupin.
Oisko luugin setuppi
Roustaa Luugin setuppi ❤❤🎉
Millon luugin setupin roustaus?
Jeeep
Voikko roustaa luugin setupin?
roastaa luugin setup
millon tulee ne intel core i9 14th prosessorit prosessorit
Vanhoja osia siellä porukka käyttää edelleen vaikkakin toimivia ratkaisuja ja tuo penkki on paras 😂😅😅😅 tyynyt puuttu 🤣 ja vähän tyhjää 😅😅 2023 luulin että esim rauta oli melkeen uusinta 😅😅 EI NÄIN! 😎
75% näippäimistössä olisi itselle suurimmaksi haitaksi GTA 5 onlinessa lentokoneella/helikopterilla lentäminen, koska kääntyminen tapahtuu niistä numeroista. (helpommin)😊
Dodda dodellakin 👍
lennä hiirellä
Ne voi binddaa muihin näppäimiin
itellä ei oo kyllä mitään ongelmaa, tyyliin ijkl bindattu
@@Nahkaformula Ei hiirellä lentämisestä tuu mitää :D
roastaa sen uus setup
5:07 Ihan priceless toi Sampsan naama kun näkee ton johtojen käsittelyn
6:25 oli kyllä kans hyvä
4:43 n jälkeen asiat alkavat mennä päin..
Ironia ja läppä ei oikein kohdannut :D Mutta tästä voisi muutenkin miettiä miksi koko setuppi video on tehty? Vain sponssien takia tietty!
pystyiskö sulta kysellä jotai vinkkejä missään et mitä kannatas seuraavaks päivittää omaan koneeseen
Kyllä toi noin nuorella miehellä toimii. Selkähän saa lepoa ja palautuu nopeasti aina kun istuu paskalla.
5:08 Ja täält takaa meilt löytyy johtospagettia
Koppa taitaa olla sama kuin itellä eli Fractalin Meshify C
Hyvä video sampsa.
Tää oli hyvä😅
Roustaapa joskus ton Robben setupi
czcams.com/video/2d8tnU0zfic/video.html
Kyllä aina rasahtaa ikävästi kun ihmiset dissaa täysmittasta näppistä. Henkilökohtaisesti en tule ikinä numeronäppäimistä luopumaan. Jos ikinä mitään koneella esimerkiksi laskee, se on must have. Ja muutenkin. Esteettisesti parempi myös omasta mielestä. Mutta kukin tyylillään tietysti. Hirvittää vain että lakkaavat kohta kokonaan olemasta... Toivottavasti ei kuitenkaan.
Sama, toki itse pelaan ohjaimella niin ei haittaa näppäimistön koko mitään.
@@anonyymi6365 Toivottavasti olet siinä tapauksessa retro pelaaja tai jotain. 😬
5.07 😂ilme kertoo enemmän kun tuhat sanaa😂😂
Nyt on Sampsaa huijattu setupin roustaamisehdotuksissa :D
Voisitteko tehdä videon siitä mitä tietokoneelle kannattaa tehdä ennen kuin sen laittaa myyntiin käytettynä?
Kiintolevyt/ssd:t irti ja pölyjen putsaus. Jos tietoturva ei oo se ykkös prioriteetti niin Windowsin oletusasetusten palautus, googlettamalla löytyy kyllä ohjeet.
Jeesus rakastaa sinua lewa 🙏🏿
Oli kyllä yllättävän kauhee setuppi😂
Aivan hirvee kaikukin tuol huoners
Roustaa Luugin setup
Tää oli hyvä😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂
mikä on toi kaapelinhallinta
eikö toi oo zen 2 toi ryzen 9 3900x
Anteeks ku laitoin sulle ton mun viestin ❤❤❤❤
Arvostele arskan 2022 setuppi :D
miks 2022 ku on jo vanha
alko lupaavasti mut sit tuolista eteepäi mentii vaa pelkkää alamäkee ja alko epäilee onko tää koko setuppi iso myöhänen aprillipila
Lewa on 1000000000000000000000 parempi tubettaja ku sä
Tätä on odotettu
Roastaa mun setup😉
oli kyllä :DD
W roast
taitaa sampsalla olla paskempi cable management
Olisko uutta katsojien setuppien roastaamista
nää on parhaita
Ei kai kukaan iha vakavissaan tee tuollasta setuppivideoo?? 😅😂
Toivottavasti sulla on lääkereseptit voimassa ja saat vielä unta tämän nähtyäsi
Kuinka kehtaat roustaa Lewan setupin
geibelmänätsment best :D
Roastaa oma setuppis :D
czcams.com/video/sA8YYtwLef8/video.html
Videon lopussa luvattua esittelyä odotellessa....
Hyhhyh, ja kuulinko oikein vielä että viisi kertaa päivitetty?!
Ai kauhee😂😂 Sääliks käy
Nii siis Sampsa Kurria vai ketä?
@@Nyytti1 molempia. Kyllä ehkä enemmän lewaa täs tapaukses xd
Roastaa Sissari77 setup pliis
Pakko mennä pesemään mun silmät Coca Colalla...
🥇🥇🥇🥇🥇
Sen setuppi oli varmaan siks niin huono kun sehän on muuttanu koko ajan ja sillähän oli sen vanhassa kodissa parempi
Hiljaiseksi veti. Viidesti jos on päivittänyt, niin luulisi olevan homman jo hallussa hieman paremminkin. Noh, jokainen tekee tavallaan.
Moi, mun nimi on Irtep Nenitaaj!
Roastaa Juha kokkosen setup ;:D
Roastaa mun setup
Tuo näppäimistö ei kyllä ole apex pro tkl vaan apex 9 tkl. Pikkuvikoja.
Että sellainen setuppi ja "esittely". Ehkä olisi ollut parempi ettei tätä esittelyvideota olisi tehty alkuunkaan.
5/5 tuoli
Jaiks 🤫
Lewa on kiimainen narttu
Mitä vittua
Sampsassa ja Ryan Goslingissa on kyllä hieman samaa näköä.
Lewa on kato tälläne huumori kaveri
huumorimies tää LEWA!
ei ole oikeen mikään, 2080ti ja huippu pelipenkkiä, ei jatkoon, oliko tää arvostele mun Fuckuppi?
Mitään tälläistä ei olisi edes pitänyt julkaista. Tämä jos joku on sitä "nolla" kontenttia... No jokaiselle jotain 🤭
no ei herran jumala xD XD XD :D huh huh :D en kyl ite ois kehdannut laittaa tollasta setuppia youtubeen kuitenkaan tuos johto helvetissä :D
Nyt kyllä näkyy että syystä taikka toisesta on varauduttu muuttamaan ja todella nopealla aikataululla. Eipä semmosella elintavalla kummosta setupia saa taikka kannata edes panostaa. Toisaalta miksi edes tehdä sillon setup videota. Mene ja tiedä
Sponsorointia. Lewun näppäimistö/ hiiri oli yhtä roskaa. Ne sentään nyt kunnossa. Mutta hieman toki voisi itsekin panostaa! Sitten jos 5 kertaa päivittänyt setuppia jo tänävuonna. Lasketaanko noi kaikki mitä saanut, erikseen ?
Tää oli just hyvä setuppi ja cable managementtiki aika komeeta en tiiä mitä parempaa oisin ite tehny en varmaa mitää.
Nyt on painajais matskua💀
Sissari77n setup seuraavaks
tää on parody versio
Kuka tuo veeti oli?
Voi Rauma.......
no en tiiä aika meh mun mielestä toi setup ei oo parhaammasta päästä muit ei nyt huonoimmastakaa
Kali selkä
Toi tuoli ja tv lattialla siin jo putosin plus nuo muut 😂
Roastaa Pupupuuron setup czcams.com/video/ZZ4-DVo1VJg/video.htmlsi=jq_0iQV9T301FLp3
ihan Lewan näkönen setuppi, ei voi kyllä tuolta hepulta enempää odottaa
Unelma poikamies setup
Hyvin kommentoitu, Sampsa!
Sais tuo Jätkä painua hiiteen tuo setup kans on nii paska setuppi et Hugh
😂😂😂😂😂😂
*****
roustaa sissari77:n setuppi
80k tilaajia lewalla, en oo koskaan kuullukkaan tuosta äijästä.
Eikä varmaan moni muukaan. Itselle täysin nobody. Ehkä se kohderyhmä on ne 12 vuotiaat.
lewan setuppi on mielestäni iha vitu hyvä, legit lännen hienoin!
No trollit vallannut tänki kanavan. Taitaa katselijoiden keski-ikä huidella +-12v vaiheilla. Unsub