Vesa-Matti Loirin hautajaiset
Vložit
- čas přidán 19. 09. 2022
- Johanneksenkirkossa 20.9.2022
Piispan siunauspuhe
Rakkaat Jenni, Sampo ja Ukko, hyvät läheiset ja sukulaiset, hyvät Veskun kollegat ja kaikki ystävät,
suomalaisten koululaisten kesäloma loppui elokuun toisena keskiviikkona. Samana päivänä loppui Vesa-Matti Loirin elämä.
Tapasimme viimeisen kerran kymmenen päivää aikaisemmin sairaalassa. Puhuimme maallisia ja taivaallisia sekä kävimme läpi Veskun toiveita koskien tätä päivää. Päivää, jonka määrää hän ei vielä silloin tiennyt. Päivää, johon hän jo kuitenkin valmistautui. Hän halusi, että siunaisin hänet nimenomaisesti tässä Johanneksenkirkossa, koska hänelle juuri tämä kirkko on erityisen kaunis ja siihen liittyy hänelle tärkeitä muistoja.
Täällä me siksi, hyvät ystävät, nyt olemme. Suuressa kirkossa, suuren miehen arkun äärellä.
Vesa-Matti Loiri oli monilahjakkuus. Hänen lahjakkuuttansa kuvaa se, että edellinen lause kuulostaa valjulta. Hänestä tekisi mieli sanoa enemmän. Hän oli enemmän kuin monilahjakkuus. Mestari, joka reilusti yli puolen vuosisadan ajan kosketti, itketti ja ilahdutti meitä. Mestari elokuvissa, televisiossa ja näyttämöillä. Mestari levyillä, radiossa ja konserteissa. Mestari taiteessa ja viihteessä. Mestari soittamaan sielujemme syväsäveliä. Mestari näkemään arjen pintakerrosten sävyt. Mestari liikuttamaan meidät kyyneliin. Mestari vapauttamaan meidät nauruun. Vesa-Matti Loiri oli lajityyppien monilahjakkuus; hän pystyi liikkumaan kaunokirjallisten klassikkojen, kokeellisen taiteen ja suurimman kansanviihteen välillä ja väleissä. Joskus peräkkäin ja joskus samanaikaisesti, joskus omasta tahdostaan, joskus tilanteiden pakottamana, joskus jokaiselle jotakin kohdentaen ja toisinaan kaikille kaikkea antaen.
Vesa-Matti Loirin olemisessa ja äänessä asui järisyttävä karisma. Ainutlaatuinen tunnistettavuus. Kun Vesku lauloi pienen, kaikille tutun kappaleen, kappale tuli hetkessä suureksi. Vesa-Matti Loiri oli täynnä kansaa kouraisevaa karismaa. Mutta hänen nostovoimansa äärellä halusivat olla myös kollegat. Kokemassa ja jakamassa yhdessä syvällistä kunnianhimoa ja taiturimaista osaamista.
Kuten me kaikki tässä salissa tiedämme, Vesku oli monilahjakkuus myös urheilussa - käsipallon, vesipallon, jalkapallon, jääkiekon, nyrkkeilyn, biljardin ja golfin taituri. Urheilussa oli hänelle kysymys paitsi tuloksien tavoittelemisesta ja kaverien kukistamisesta myös esillä olemisesta ja yleisön palvelemisesta, ihmisten saamisesta hurraamaan ja haltioitumaan.
Vesa-Matti Loiri kosketti äänellään tuhansia konserteissa ja miljoonia televisioissa. Mutta samalla hänen äänensä kykeni koskettamaan myös vain kaikkein lähimpiä hänen laulaessaan surun hetkillä Suojelusenkelin perheelleen tai hyräillessään Lapin kesän ystävilleen mökin illassa.
Elokuisen keskiviikkoaamun tieto Veskun kuolemasta muuttui keskipäivän tiedotteeksi taiteilija Vesa-Matti Loirin kuolemasta. Kaikkien muistellessa taiteilijaa pohdin, kenelle hän kuuluu. Kuka saa hänet omakseen? - Zábava
Jäämme kaipaamaan sinua sinä Suuri sydämminen❤🕊🕯❤🕊🕊🕊. Enkeleitä sinulle matkallesi. Hyvästi Vesku. Osanottoni Omaisille ja kaikille ystäville.🕯♨️🕯❤🕊🕊🕊
Kiitos Vesku lapsuuteni idoli on poissa lepää rauhassa🙏🕊
Huora se on vesa-Matti loiri
Kiitos Vesku 70 luvusta asti olen nähnyt monta sun elokuvaa ja kaikkia muitä hölmöjä juttuja sä olit mahtava RIP Vesku.
Lepää rauhassa mestari. 🙏🌹
Elämän työsi tullaan muistamaan ikuisesti, kiitos. 🌹
🙏
Levätään levätään, kiitos.
Aivan upea taiteilija, monilahjakkuus ja viihdyttäjä. RIP
vastaavaa taiteilijaa ei taida enää tulla R.I.P:
Kiitos Vesku kaikesta, elämää suurempi taiteilija 💞🌟
Suuri kiitos vesa-matti Loiri kun hauskutit Suomen kansaa tulemme kaipaamaan sinua ja uunoa❤️❤️❤️
UUNO ON NUMERO YKSI= ONE, eli Minä Holopainen Asseri. American lainen ihmelapsi puoliksi ihminen puoliksi robotti.
Veskua olen fanittanut ennen kaikkea Speden ja Simo Salmisen kautta. Minäkin jätän hänelle viimeiset kunniakkaat jäähyväiset 😢😢 RIP Vesku/Uuno 😢
Lepää rauhassa vesku. Kiitos ihanista lauluista ja suurista tulkinnoista. Jäämme kaipaamaan sinua. ❤️
Loirille tosi iso kiitos meitä Suomen kansaa viihdyttämisestä kaikki nämä vuodet,omaisille tosi kovasti osanottoni tosi suureen suruunne👍😎🤩❤️😥!
Upea , ihminen ,taiteilija hyvää taivasmatka Vesku ,et koskaan unohdu
Yhteinen Surumme on Sanoinkuvaamaton ja Ikävämme äärimmäisen raskas! Kiitos kaikesta, Vesku! 🙏🙏🙏😢😢😢 🌹🌹🌹🇫🇮🇫🇮🇫🇮
😭😭❤🙏 Hyvää matkaa, sielu on jo perillä🕯
Kiitos Vesa-Matti.😢🌹
Kiitos kaikesta Vesku. Olit paras 💫
best of the best Vesa-Matti Loiri.
Suurin kaikista ❤️😭
Kiitos koko elämäsi työstä ja hienoista vuosista...
16:16 aivan nuorin Loirin näköinen🙏
Kiitos Sinulle, Vesku. Yhteistä taipalettamme olen muistellut blogissani, sen löytävät ketkä tahtovat. Sydämessäni kuljet ain’ seuranain ja iloisen humoristiset huomiosi aina tilanteissa mua ohjaten. -E.K.
R.I.P Vesku 😢😢😢😢😢❤️🇫🇮
Lepää rauhassa vesku 🌠✝️🌞🌺
Isot kiitokset Vesa-Matti Loirille näistä aiemmista nauruista:)
Ole hyvä vaan
Isot kiitokset Vesa Matti Loirille näistä kaunista lauluista.
Vesku lepää rauhassa🙏
iso taiteiija isolla T:llä Respect Vesa matti Loiri Täältä pohjoispohjanmaalta. Olet tehnyt ison vaikutuksen niin kansalle kuin myös minullekin. Sinun musa ja muutkin saavutuksekin on ollut kullan arvoisia. Tätä vaalimme iäisyyteen :)
Lepää rauhassa viihteen monitaituri🙏
Hyvää matkaa Vesku❤️
Lepää rauhassa Vesku ❤️❤️🕊️
Lepää rauhassa koko kansan Vesku
Lepää rauhassa vesa matti loiri. Sinua tullaan ikuisesti kaipaamaan.
Kepeät mullat Vesku ❤🎉
En sano hyvästi, vaan näkemiin,,,,, suuren kaipuksen jätit❤️
Näin on. Ollaan tätä ikäluokkaa.
Lepää rauhassa Legenda. 🙏
Poliitikot olisivat saaneet jäädä tilaisuudesta pois pointseja keräämästä. Hjalliksen kyllä ymmärsi, olivathan he hyviä ystäviä..
VOI VESKU KULTA MURU ❤️❤️❤️❤️❤️MINÄ LAITOIN SINULLE PALJON SYDÄMMIÄ NIIN JOS JAKSAT NOUSTA YLÖS MINÄ HALUAN VAIN PELASTAA SINUT
Ennenkaikkea kun tästä ajasta lähtee iäisyyteen.On oltava Jeesuksen Kristuksen kanssa sinut sinut, jotta pääsee taivaankotiin.Tämä on voimakasta puhuttelua meille kaikille Suomen kansalle.Kuinka lyhyt on ihmisen elämä.Joten kiitos Vesa-Matti Loiri kaikesta mitä teit Suomen kansan hyväksi.🙏💖🙏
😪 hyvää matkaa taivaaseen 🌹🌹
Kiitos Vesku. Rip.
Kiitos vesku
Rip😭😞 osan ottoni suruun🥲🤍😇💙!
Hyvää matkaa Vesku
Hyvää matkaa legenda! Lepää rauhassa
Vesamatti Loirin hautajaiset❤❤
Lenitan puhe oli kaikessa yksinkertaisuudessan upea.
Lepää rauhassa Vesku
Hyvää matkaa tuonpuoleiseen Herra Loiri, toit todella paljon iloa minulle ja monelle muulle Suomalaiselle.
Mahtavat levot mestarille!
Kiitos Vesku
Olet Veska meidän muistoissamme aina
Vaalin muistoasi❤
Hyvää matkaa Vesku.
Mun idoli oikein hyvää matkaa sanoin mummille ettei päästä sua sinne mutta hän ei pystynyt estää sinua en pysty edes kuunnella vesa matti loirin biisejä koska tulee kyynel silmään❤😓🖤☁️
😥😥
Kevyet mullat❤
Kunnioitus,Matti Nykäsen apuhenkilölle
tämähän on ilon päivä.nyt hän tietää sen mitä on etsinnyt.hautajaaiset on varsinkin länsimaissa kauheata,toisissa iloitaan vietetään pois menneiden muistoja
Kiiiiitos
R.I.P Vesku(Uuno) 🌹❤️😇
Elisabethin hautajaiset ovat samaan aikaan🕊
💖💖💗
Luonnon lahjakkuus
Lepää rauhassa Vesa Matti Loiri
😭😭😭❤
❤️
Vesku❤
rip
Olenko Ainoa joka kiinnittää huomio millä rekisterinumerolla vesa matti loiri tulee viimeiselle matkalle, se on viimeinen viesti meille häneltä jo vääryys vallan saapi 440 virsi on rekisterikilvessä, tämän tulen aina muistamaan hänestä viimeisenä viestinä. Mutta Veskuhan pisti ikäänkuin Profeetat taidetta peliin monet unohtavat raamatussa esimerkiksi Hesekielin piti näyttelemällä (makaa toisella kyljellä näin monta aikaa) leikkaa karvat toiselta puolen poskia ym ym..saada tehostusta sanomaansa, kyllä turhapuro oli kuin turhan tärkeileville kauhistus ja tästä kansa tykkäs vastaisekkaista asetelmasta, kaikkea hyvää eläköön hänen muistonsa jotain profeettamaista aistien. Vesku 440 on huomioitu kiitos...vielä.
Kunnioittaen (Vesa) Matti Loiria. Kiitos , että saan kirjoittaa. On se vaan niin, että sitä tarjoillaan jotain juomia , jotka aiheuttavat myöhemmin syövän ja kuoleman. (Epäilykseni) .( Itsellen)i. Hauskaa on ollut , ja hauskan jälkeen tulee joskus itku. Ilmeisesti Suomen suurin (tuleekohan tämän jälkeen), yhdessä kavereitten kanssa tehty bisnes. Itse olen nauttinut yksinäisenä mukavista sketseistä. TV. Kiitokset myös niille kaikille kavereille , jotka ovat tämän mahdollistaneet. Se on vähän erilaista kuin yksinäinen elämä. Täytyy sanoa, että mitään yhteyttä ei ole ollut. En ole saanut frustraatioita, mutta pieni jälkimaku jäi tuosta , että olisiko itse voinut jottain sannoo. Ennenku huonosti käy. Isäni ei tykännyt ollenkaan hänen laulamisesta, vaan Tapio Rautavaarasta. No, huumoria tähän lopuksi, se oli kulkurin olkihattu. Kukkaa ei tiiä mittää. terv. ite
Vesku varmaan arvostaa tota elettä, että kaikki rakkaat läheiset ja ystävät saattavat hänet viimeiselle matkalleen
Toivottavasti pojastaan tulee samanlainen kuin isästään
😞🕊️⚰️🥺
6:30 Voi Lenita 😭💔
Ei enää kipuja, hyvää matkaa mestari, lepää rauhassa
eikö vesku ollut sanonnut että kaikki saa tulla sinne,eipä kirkon sisälle riidellään rahasta
best of the best vesku . i love you allways.