Björn Wahlroos & Hjallis Harkimo (Audio) | Hjalliksen kotona 5.11.2020

Sdílet
Vložit
  • čas přidán 1. 03. 2021
  • Björn Wahlroos: “Suomi on tukevasti tiellä eurooppalaiseksi kriisivaltioksi”
    * Tekstitykset saa auki videon asetuksista *
    Hjalliksen kotona on uusi podcast-sarja, jossa liikemies ja kansanedustaja Hjallis Harkimo kutsuu merkittäviä suomalaisia kotiinsa keskustelemaan ajankohtaisista aiheista. Sarja alkaa erikoisjaksolla, jossa ollaan Hjalliksen kodin sijaan Björn “Nalle” Wahlroosin työhuoneessa Sampo-konsernin pääkonttorissa Helsingissä.
    Jaksossa puidaan läpi Suomen talouden nykytila, pohditaan paperitehtaiden tulevaisuutta, mietitään Suomen ja EU:n suhteita ja tehdään läpileikkaus koko Euroopan talouteen. Suomi mielletään maailmalla menestystaloudeksi, mutta mikä on tämän mielikuvan varjopuoli? Mitä pitää tehdä, ettei Suomi luiskahda Euroopan kriisimaiden joukon jatkoksi? Entä mitä käy metsä- ja paperiteollisuudelle: onko Suomessa kymmenen vuoden kuluttua pystyssä enää yhtään paperikonetta? Miten Nalle näkee paperiteollisuudessa työskentelevän duunarin tulevaisuuden?
    Käyttäjä Hjallis Harkimo myös CZcamsssa / @hjallis8694 Kiitokset hänelle.
    Esitetty 5.11.2020
    Lähde www.supla.fi/audio/3725999
    Uutinen www.iltalehti.fi/talous/a/61d...

Komentáře • 70

  • @_k8209
    @_k8209 Před 2 lety

    Värisuora kiitos paljon kaiva kuvetta

  • @KalervoNieminen64
    @KalervoNieminen64 Před 3 lety

    Mun juttuja kertoo, jotka olen jo kertonut kymmeniä vuosia sitten! Pistkääs tieto talteen!

  • @effexon
    @effexon Před 3 lety +8

    Kiitokset Hjallikselle todella hyvästä keskustelusta. Ilo että molemmat käyneet Hankenin niin ei pysty puhumaan läpiä päähän.
    Samaa mieltä isossa kuvassa Wahlroosin kanssa, todella tarkkanäköistä. En lähtisi kyselemään tokikaan sosiaalipolitiikan kysymyksiä häneltä, mutta talousasiat on hallussa. Samoin isojen yrityksien näkökulma.
    Opin tästä enemmän kuin yhdestäkään aikaisemmasta Wahlroosin antamasta haastattelusta.

  • @Jaska8000
    @Jaska8000 Před 3 lety +2

    Hjallis yritti viedä Nallea pariinkiin otteeseen siihen peruskoulun käyneeseen paperitehtaalla 20 vuotta töitä tehneen ukon liiviin ja että kannattaisko opiskella jotain muuta etc. mutta Nalle ei voinut vajota ihmismuuuralaisen tasolle.

  • @Elias-hq2yu
    @Elias-hq2yu Před 3 lety +5

    Erittäin mielenkiintoinen keskustelu. Keskustelussa valitettavasti sivuutettiin kartongin ja kartonkipakkausten valmistus, mikä johtuu siitä että UPM on perinteisesti ollut paperinvalmistaja, eikä kartongin valmistaja. Suomessa Metsä Board and StoraEnso taas ovat keskittyneet kartongin valmistukseen ja vuotuinen tuotannon kasvu on useita prosentteja, jonain vuonna kartongin vienti kasvanut jopa 8%. Kartongin valmistus Suomessa ohittaa tänä vuonna paperintuontannon. Osa lopetetuista paperikoneista on muutettavissa kartongin tuotantoon. Näin on tehty tai tekeillä esim. Varkaudessa tai Oulussa. Mutta merkittäviä uusia puu- ja selluloosapohjaisia tuotteita on useita kehitteillä. Niiden volyymi ei kuitenkaan nopeasti kasva yhtä suureksi kuin menetettyjen painopaperituotteiden volyymi on ollut, mutta niiden arvo/ tonni on suurempi.

    • @effexon
      @effexon Před 3 lety +1

      luin anekdootin että paikoin ihan hiljattain on ollut pahvista pulaa tuotantopuolella, joten pakkauspahvi+parempilaatuisen (painolaatuisen mainosgrafiikan ) pahvin kysyntä ei ole katoamassa niin kauan kun ihmiset ostavat fyysisiä tuotteita, varsinkin verkon kautta.

  • @uurasmaajyrki9043
    @uurasmaajyrki9043 Před 3 lety +9

    Hywin kommentoitua! Itsekin metsänomistaja olen erittäin kiinnostunut siitä miten Suomen metsäwarantoa tullaan jatkossa hyödyttämään ja kehittämään! Innowaatioita tarwitaan puunkäytttöön ja niitähän tulee -kun innowoidaan. Paperintuotantokin pitäisi mahdollisuuksien mukaan säilyttää! Suomi pitää saada jälleen nousuun - jyrkkä ei Italian ja Ruotsin tielle!

  • @user-fc4po2nn7h
    @user-fc4po2nn7h Před 4 měsíci

    Mä tykkään ainaki kirjottaa 😊

  • @pekka1900
    @pekka1900 Před 3 lety +3

    fin_topsu on keksinyt aikakoneen? "Hjalliksen kotona 5.11.2021"
    varmaan tarkoittaa 2020?

    • @fin_topsu
      @fin_topsu  Před 3 lety +3

      Kiitos huomiosta. Korjattu'd.

  • @effexon
    @effexon Před 3 lety

    Ei ole selvinnyt miksi Uruguay on paras sijainti sellutehtaalle tällä hetkellä... onko siellä suurin kysyntä, raaka-aineiden saatavuus vai jokin muu syy? Paljon tuotantoa (ei paperi vaan muu teollisuus) on Kiinassa ja sillä seudulla, joten olettaisin sellun,pahvin ym materiaalin tuotannon olevan suhteellisen lähellä tarvetta, kun puhutaan miljoonista tonneista materiaalia/jatkojalostuksen raaka-ainetta.

    • @ristei
      @ristei Před 2 lety +1

      Suurin syy on siirtoistutettu vieraslaji eli eucalyptus joka kasvaa 7 vuodessa samaan kuin kuitukuusi 70 vuodessa. Lisäksi pienviljelijät eteläamerikassa ovat lähes maaorjan asemassa. Tuotto on moninkertainen suomeen verrattuna ja siten kiistaton, vaikka kuusen kuitu onkin laadukkaampi. Oliko se UPM joka möi 35 000 ha suomalaista metsämaata kansainvälisille sijoittajille, minimihankintaerä 2000 ha ettei maajussit pääse norkoilemaan. Esko Aho avasi suomen kansainväliseen myyntiin, ennen piti olla kansalainen että sai omistaa kiinteää pääomaa. Oliko niin hyvä mies mitä Nalle kehuu, uitti meinaan 64 loistoristeilijää yhdessä yössä ulkomaisille pankkiireille (devalvaatio joka taidettiin vuotaa sellutehtailijoille, koska suojautuivat ajoissa), ja aiheutti sellaisen laman että ne työttömät olisi tehneet 128 loistoristeilijää ( a' 300 miljoonaa) joka vuosi. Että se siitä tuottavuudesta.

  • @sebastianniittyvuopio5017
    @sebastianniittyvuopio5017 Před 7 měsíci

    Veropakolainen, joka postipankilla rikastui. Seuraavaksi idästä ystävät tapetille.😊

  • @leevimalmivaara2286
    @leevimalmivaara2286 Před 3 lety +2

    Intro loppuu 4:27

  • @KalervoNieminen64
    @KalervoNieminen64 Před 3 lety +1

    Ihan outo syy toi korona, niinkuin sairaanhoitajat olisi saanut tupla tilejä??

  • @anttilaakso5993
    @anttilaakso5993 Před 3 lety +8

    Heti kuin isä ja poika juttelisi.

  • @user-fc4po2nn7h
    @user-fc4po2nn7h Před 4 měsíci

    Ehdottomasti piirustuspaperii Tarttee

  • @user-fc4po2nn7h
    @user-fc4po2nn7h Před 4 měsíci

    Turo Hevi's G : PERSKELES JATKAT , PAPERIT ESIIN . 😅

  • @harriperkio5773
    @harriperkio5773 Před 3 lety

    muovia pyökistä ?? toivottaavasti se on paju ja bambu ?

  • @HimMLer-ob3sf
    @HimMLer-ob3sf Před 3 lety

    Meitä on vielä..Kuka muistaa

  • @ristei
    @ristei Před 2 lety

    Kyllä Nallella unohtui se tärkein, että ei kukaan suomalainen investoi kun ei oo rahaa. Sitäpaitsi futuureilla saa 50 % tuoton ilman mitään riskiä, kun valtio rahoittaa veronmaksajien rahoilla jos bisnekset kusee. Ja Nokia meni pieleen johtuen kehnosta johdon strategiasta, firma olisi voitu pilkkoa pieniin tehokkaisiin ja joustaviin yksiköihin jotka olisi kukin toteuttanut omia ideoitaan. Siitä tuli jäykkä dinosaurus. Puuteollisuus on yhtä jäykkä, pelkkä bulkkituottaja, kun markkinat olisi olleet muovituotteiden korvaaminen puukuidulla. Tässäkin kehityksessä muöhästyttiin ainakin 30 vuotta

  • @Lycosa
    @Lycosa Před 3 lety +5

    1:00:14 hahahaha :D hyvä nauru. Hyvä podi.

  • @topdog1400
    @topdog1400 Před 3 lety +4

    Tekniikassa joku ongelma, kun ääni pumppaa jatkuvasti.

  • @maijatenkanen9812
    @maijatenkanen9812 Před rokem

    Käytetäänkö koko puuaines havut jne. ? Mm. lääkeaineita Sisältää. Interferonia? Todella huippu kalliin lääkkeen raaka-ainetta. Havuissa on lääkeaineita

    • @maijatenkanen9812
      @maijatenkanen9812 Před rokem

      Yksi pilleri voi maksaa sata euroa tai enemmän. Ja vessapaperia tietenkin tarvitaan. Tärkeää. Mutta entä nämä tuotteet/?

  • @sebastianniittyvuopio5017

    2 oligarkkia yhdessä?

  • @user-fc4po2nn7h
    @user-fc4po2nn7h Před 4 měsíci

    Ja paleripussei. Mist voi tehdä ilmapalloja ja pamauttaa niitä 😅

  • @MaunoAumanen-zk3jh
    @MaunoAumanen-zk3jh Před 9 měsíci +1

    Ei kumpikaan näistä porvareista osaa ajatella pienen ihmisen asemaa Kun Jumala on raha se kuivattaa ihmisen normaalit tunteet Tämä valruusi ei koskaan puhu ihmisen henkisestä puolesta Ottaako tämä herra huomioon että kaikkia ei kiinnosta olla supermiljonäärejä vaan se että selviytyy kunniallisesti päivästä toiseen Ammattiyhdistysliike pitää tavallisen ihmisen puolta Sitä Valruusi ei voi tuhota USKO NAllLLE HUVIKSESi Itse hyödyt aina Ei koko tehdasta tarvitse sulkea yhden haaran tappioiden takia

  • @Zanderman2000
    @Zanderman2000 Před 2 lety +1

    Khiitos Jhallis

  • @ramitolvanen5013
    @ramitolvanen5013 Před 3 lety

    Intiaani sotia 2000 luvulla-Upm näitäkin tekee

    • @HimMLer-ob3sf
      @HimMLer-ob3sf Před 3 lety

      oikein.viedään muiden maat ja viljellään..nalle oli alunperin kommunisti

  • @jouniniemi1879
    @jouniniemi1879 Před 8 měsíci

    😄👍

  • @johannesviinikka727
    @johannesviinikka727 Před 3 lety +3

    Se 20% procentin nousu johtuu paljon siitä kuin Suomen Suurimmasta metsätalous voitoista valuu ruotsiin. niin ne Globaali kapitalistit ryöstävät. Caruna esimerkkinä, kiertävät verot

  • @allutuppurainen3283
    @allutuppurainen3283 Před 2 lety +1

    onneksi tuokin äijä on niin vanha pieru että kohta istuu vaan vaipat jalassa kiikkutuolissa,sitä ei noilla miljoonilla muuteta

  • @WarmouC
    @WarmouC Před 3 lety

    ''Et sä ainakaa saanu mua paremmalle tuulelle''

  • @_k8209
    @_k8209 Před 2 lety +1

    Nallen poika pelaa kaikki rahat pokeriin eikä mihinkään jokeriin

  • @anttilaakso5993
    @anttilaakso5993 Před 3 lety +1

    Poliitikoille ja ministereille maksetaan liian vähän palkkaa koska oikeasti viisaat ei lähe tuolla palkalla mitään tekemään tämän maan hyväksi.

  • @petteripunakuono6674
    @petteripunakuono6674 Před 3 lety

    👹👹👹😡😡😡👹👹👹

  • @mikaveekoo
    @mikaveekoo Před 3 lety +2

    Nämähän ovat vain W:n omia mielikuvia. No, jokainen meistä on omien mielikuviensa vanki. Rikkaalla, syrjäytyneellä ihmisellä on tietysti aivan omat erityiset mielikuvansa, kuten tästä haastattelusta käy ilmi.
    Koomista tässä on se, että YK:n onnellisuusraportin "mielikuva" Suomesta on jotain aivan muuta ja se sentään perustuu tieteellisiin kriteereihin.

    • @jackmuller3926
      @jackmuller3926 Před 2 lety +1

      Jos onnellisuusraportin arviointi meni pieleen niin kuinka suurena erehdyksenä pidät sitä? Itse en pidä juuri sitä yksityiskohtaa tässä tunnin pätkässä tärkeänä. Missä mentiin pieleen tässä keskustelussa?

    • @mikaveekoo
      @mikaveekoo Před 2 lety

      @@jackmuller3926
      Mitä.tarkoitat pieleen menemisellä? Ettäkö Suomen kohdalla erehdyttiin? Samat oli mittarit kaikilla.

    • @jackmuller3926
      @jackmuller3926 Před 2 lety

      Jos Nalle meni pieleen onnellisuusraportin arvioinnissa, niin kuinka merkittävänä mokana näet sen tässä kokonaisuudessa ja haittasiko se muiden käytyjen asioiden arvoa?