Pääesiintyjät - Kaunis Veera

Sdílet
Vložit
  • čas přidán 12. 01. 2022
  • PÄÄESIINTYJÄT - Kaunis Veera (Radio Sweetheart)
    (säv. & san. E.Costello, suom. sanat. P.Salomaa)
    Julkaisupäivä 14.1.2022 / Bluelight Records
    Rillumareibillyn ruhtinaat Pääesiintyjät julkaisee 18. helmikuuta kolmannen albuminsa Lauluja laitakaupungilta, jolta 14. tammikuuta kuultavana ennakkoon vielä yksi single, Kaunis Veera. Kappale on käännös brittiläisen indiepop-ikoni Elvis Costellon kappaleesta Radio Sweetheart vuodelta 1977.
    Annamme puheenvuoron kappaleen suomenkielisen tekstin tekijälle, Pete Salomaalle:
    - Biisi on minulle tuttu englantilaisen psychobillybändi Guana Batzin versiosta 80-luvun lopulta. Costellon kappaleen muuntaminen rillumarei-muotoon oli kivuton prosessi, jossa onnikin oli mukana. Olimme edellisenä iltana treenanneet biisiä vielä englanninkielisenä ja päätimme, että kappale tekstitetään Pääesiintyjille suomeksi. Seuraavana aamuna avasin radion ja ensimmäisenä siellä soi Kipparikvartetin Kaunis Veera. Tajusin, että Veera on siirrettävä 2020-luvulle. Suomenkieliset sanat syntyivät rillumarei-tyyliin viidessä minuutissa ja mielestäni ne osuvat bändin linjaan varsin mukavasti.
    Luvan saaminen käännösbiisiin ei aina ole yksinkertaista ja helppoa. Pete jatkaa:
    - Tämän kohdalla sitä odoteltiin vaivaiset seitsemän kuukautta ja 28 sähköpostiviestiä. Täytyy kiittää levy-yhtiötä, että se jaksoi vastoinkäymisistä ja odottelusta huolimatta kärttää vastausta toistuvasti. Ja tietysti kiitämme herra Elvis Costelloa, että hän meille luvan lopulta myönsi.
    Äänitys: Jukka Salmi/Inka Studio ja Mika Jokinen/Studio Frogtone
    miksaus: Jukka Salmi
    masterointi: Jukka Yliaho/Masterlab
    tuotanto: Jukka Salmi & Pääesiintyjät
    PÄÄESIINTYJÄT:
    Vesa Haaja - laulu, akustinen kitara
    Mika Jokinen - sähkökitara, taustalaulu
    Pete Salomaa - läskibasso, taustalaulu
    Timo Järvinen - rummut, perkussiot
    Keikat myy: Lena Haapala/Dex Viihde p. 040 0265327
    VIDEO:
    • KUVAUS: Torni-Filmi, Roka Pajunen, Pete Salomaa, Jukka Reinikainen, Sauli Paju, Jussi Syren, Hanna Hakanen
    • EDIT: Pete Salomaa
  • Hudba

Komentáře • 6