Teit meistä kauniin -elokuvan tunnuskappale by Peilisali | Veikkaus

Sdílet
Vložit
  • čas přidán 31. 08. 2016
  • Apulannan legendaarisesta Teit meistä kauniin -kappaleesta oman versionsa tehnyt Peilisali-yhtye eli Inka Niemi ja Eero Nurmela voittivat Veikkauksen ja Teit meistä kauniin -elokuvan järjestämän sovituskilpailun alkuvuodesta 2016. Peilisalin upea Teit meistä kauniin -sovitus pääsi elokuvan tunnuskappaleeksi ja siitä tehtiin musiikkivideo.
    Musiikkivideon työryhmä:
    Aki Huttunen
    Jasmi Kuusisto
    Ilkka Kinnunen
    Aku Hämäri
    Martti Niskanen
    Uutta sovitusta etsineeseen kilpailuun osallistui yhteensä 111 erilaista sovitusta. Kisan voittaja ratkesi keskiviikkona 24.2. pidetyssä levyraadissa, joka kokoontui Apulannan treenikämpällä Hennalassa. Levyraatiin kuuluivat Sipe Santapukki, elokuvaohjaaja Tuukka Temonen sekä Teit meistä kauniin -elokuvan näyttelijät Mimosa Willamo ja Tatu Sinisalo sekä Toni Wirtanen, joka alkuperäisen biisin kirjoittajana jääväsi itsensä valinnasta.
    Suomalaisten Veikkauksen peleihin laittamilla euroilla tuetaan kotimaista musiikkia nuorten harrastamisesta kansainvälisen uran luomiseen asti. Joukkoon mahtuu monia nuorille tärkeitä juttuja kuten nuorten musiikkiprojekteja, nuorisotiloja, bändikämppiä ja festareita. Julkaisukiertue- ja showcase-tuet ovat puolestaan avanneet suomalaisbändeille ovia uusille markkinoille maailmalla. Nämä Music Finlandin jakamat tuet ovat Veikkauksen tuottoa. Kaikkiaan kotimaiselle musiikille ohjautuu vuosittain yli 50 milj. euroa ja nuorisotyölle yli 50 milj. euroa opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämiä veikkausvoittovaroja.
    Veikkauksen kanavalla julkaistaan arkiston kätköihin kadonneita mainosfilmejä, juhlistetaan veikkausvaroin tuettuja kohteita sekä esitellään uusimmat pelit ja tapahtumat.
    Tilaa kanava! czcams.com/users/Veikkaus...
    www.veikkaus.fi/
    Tykkää Facebookissa: veikkaus?fre...
    Seuraa Twitterissä: / veikkaus_fi
  • Sport

Komentáře • 31

  • @Baguettegato
    @Baguettegato Před 7 lety +41

    Tää versio on kyllä tosi jees! Toimi tosi hyvin leffassa.

  • @Waldoo_
    @Waldoo_ Před 7 lety +38

    Teit meistä kauniin kappale on kyllä jättänyt jo jälkensä suomalaiseen musiikkihistoriaan. Siitä ei pääse yli eikä ympäri, kappale on sen verran puhutteleva että tämä kappale tulee elämään pitkään, hyvin pitkään.

  • @phuminkailo5805
    @phuminkailo5805 Před 7 lety +26

    ihana biisi😭

    • @TheViljasto
      @TheViljasto Před 7 lety +1

      Phumin Kailo tää musa on iha best!

  • @moi-ev3pi
    @moi-ev3pi Před 3 lety +1

    Oli kova leffa

  • @shdhhsds
    @shdhhsds Před 6 lety +3

    Ihana!❤

  • @kamelinteurastaja458
    @kamelinteurastaja458 Před 7 lety +4

    hyvä musiikki sopiva esim reissuun 6/5

  • @rat341
    @rat341 Před 5 lety +3

    Toi Laulaja Inka Niemi on mun luokkalaisen isosisko

  • @trizekek
    @trizekek Před 7 lety +6

    Hyvä tätä oon ettiny:)

    • @tanez5277
      @tanez5277 Před 6 lety +1

      mä en
      miks väität ettet kuuntele Apulantaa vaik spottaan sut aik usein :DD

  • @Pipsa89
    @Pipsa89 Před 7 lety +10

    Tosi hieno versio! :)

    • @spliff.king__5352
      @spliff.king__5352 Před 7 lety

      ɷ I Have Watched This Movieeee Leakedd Versionnnn Here : - t.co/SjZpZXw5gt

  • @grayalienssupport334
    @grayalienssupport334 Před 2 lety +1

    Katon taas tätä vaaikka seövinpäin

  • @croniks8397
    @croniks8397 Před 7 lety +12

    kukaan ei tuu unohtaan apulantaa

  • @hannujunttila
    @hannujunttila Před rokem +1

    Mitä tuohon voi lisätä?..Wau

  • @TheHippi77
    @TheHippi77 Před 7 lety +2

    toimii leffassa ei tätä tälleen kuitenkaan jaksa.

  • @CurragaoMattson
    @CurragaoMattson Před 5 lety +1

    😎🤘🖐✊👍❤

  • @katikekki4223
    @katikekki4223 Před 7 měsíci

    ♥️♥️♥️🥺♥️♥️♥️😢♥️♥️♥️🥹♥️♥️♥️

  • @grayalienssupport334
    @grayalienssupport334 Před 2 lety

    Piri song

  • @jokuvain97
    @jokuvain97 Před 3 lety +2

    Herra Jeesus sovitti syntimme ristin kuolemallaan ja nousi kolmantena päivänä kuolleista. Jos teemme parannusta ja luottaen uskomme Herraan Jeesukseen, voimme Jumalan armosta pelastua 🙂 kadotus tuomiolta, ikuiseen elämään.

  • @nennasalminen226
    @nennasalminen226 Před 3 lety +1

    Ok

  • @FirstLast-dy1sf
    @FirstLast-dy1sf Před 7 lety +3

    tulee aivan vesalan paula mieleen

  • @roosam2180
    @roosam2180 Před 7 lety +2

    apulanta pahempi toistaan

  • @rebekkakarppinen644
    @rebekkakarppinen644 Před 7 lety +2

    apulanta teit minusta kauniin

  • @joosua1000
    @joosua1000 Před 3 lety

    Jää, älä jää
    Miten vaan
    Mut miksi nauraa?
    Taas suolaat mun haavaa
    Saa rakastuu uudelleen
    Punaiseen luuriin
    Sinä teet meistä hautaa,
    Sinä teet
    Teet meistä kauniin, teit meistä
    Kauniimpaa kuin muut
    Teit unelmaa, teit parempaa
    Teit meistä kauniin, teit meistä
    Kauniimpaa kuin muut
    Teit unelmaa, teit parempaa
    Juniin, tuhansiin haluttiin
    Me nousta kyytiin
    Uniin niin rumiin herättiin
    Teet mitä teet ja varkain
    Se luisuu hukkaan
    Sinä teet meistä juhlaa,
    sinä teet
    Hiljaa, niin hiljaa
    Mä huusin sen nimen kultaa
    Sen eilisen ikuisen
    Viet mitä viet
    Ja velkaa on halpaa maksaa
    Sinä teet meistä tuhkaa,
    Sinä teet
    Teet meistä kauniin, teit meistä
    Kauniimpaa kuin muut
    Teit unelmaa, teit parempaa
    Teit meistä kauniin, teit meistä
    Kauniimpaa kuin muut
    Teit unelmaa, teit parempaa

  • @aliurakoitsija
    @aliurakoitsija Před 7 lety +12

    Miten joku voi tykätä tästä versiosta?? Eihän tässä oo mitään järkee..

    • @villekorpi3361
      @villekorpi3361 Před 5 lety +5

      Kaikissa muissa versioissa on sellainen vituttava surina taustalla

    • @kornaes
      @kornaes Před 3 lety +2

      Kertsi on hyvä mun mielestä

  • @grayalienssupport334
    @grayalienssupport334 Před 2 lety

    Miksi saa komteida tätä paskaa

  • @roosam2180
    @roosam2180 Před 7 lety +1

    apulanta pahempi toistaan