Dokumentti: Hurriganes - Pojat varjoisalta kujalta | ARKISTOJEN AARTEITA

Sdílet
Vložit
  • čas přidán 8. 05. 2019
  • Vuonna 1971 perustettu Hurriganes on suomalaisen rock and rollin merkittävin yhtye. Bändin johtaja Remu Aaltonen on jatkanut yhtyeen pyrittämistä näihin päiviin asti.
    Vuonna 2007 Remusta ja Hurriganesista tehtiin dokumentti Pojat varjoisalta kujalta. Siinä bändin matkaa pohtivat Remun lisäksi Richard "Mr. X" Stanley, Ile Kallio, Mambo Kelkka, Atik Ismail, Kuivis Koskiluoto, Jyrki Hämäläinen, Mika Sundqvist ja Pave Maijanen. Ohjelma esitetty Nelosella lokakuussa 2007.
    Dokumentissa seurataan myös Ganes-elokuvan syntyä. Hurriganesin merkistystä pohtivat muun muassa näyttelijät Eero Milonoff, Jussi Nikkilä, Olavi Uusivirta ja elokuvan ohjaaja JP Siili.
    Dokumentti on osa Mistake Median Arkistojen aarteet -sarjaa, jota julkaistaan tällä kanavalla vuoden mittaan.
    Tilaa kanava niin pysyt kärryillä tulevista pätkistä!
    Mistake Media somessa:
    Facebook: Mistake Media
    Instagram: @mistakemediaoy
    Twitter: @media_mistake
  • Hudba

Komentáře • 39

  • @raunovittaniemi2338
    @raunovittaniemi2338 Před 2 lety +8

    Hurriganes on minun nuoruus musikkia... Paras bändi.. Remu, ile, Albert, cisse....amen....

  • @suurinvanhinmies4170
    @suurinvanhinmies4170 Před 4 lety +26

    Hyvä dokumentti, tämän julkaisia teki suuren kulttuuriteon.

  • @rikusalminen7105
    @rikusalminen7105 Před 28 dny +1

    Hurriganes on todellinen rock n rollin kulttibändi suomesta ja päällikkö on pomo😊

  • @keijotoivonen3988
    @keijotoivonen3988 Před 4 lety +15

    Aivan mieletöntä muistoa & Hurriganes oli meille Yhtä rakas kun Beatles koko Maailmalle!

  • @petrisiromaa9321
    @petrisiromaa9321 Před 4 lety +19

    Huippua, että tämä dokumentti saatiin tännekin. Kiitos!

    • @holoholopainen1627
      @holoholopainen1627 Před 4 lety +1

      Miten kauan tämä on ollut täällä ? Elokuvastahan on jo vuosia ? Aika KULTAA MUISTOT - Nuoria kavereita aina ATIK ISMAIL alkaen !

  • @keijotoivonen3988
    @keijotoivonen3988 Před 4 lety +10

    Ja koskaan kukaan ei ole puhunut miten kova Rock"n Roll laulaja & ulos anti Remulla oli! & vieläkin pää sanoo mitä suusta pitää tai pitäisi tulla!

  • @raunovittaniemi2338
    @raunovittaniemi2338 Před 2 lety +4

    Remu Ihan mahtava jätkä....

  • @teroaskola7674
    @teroaskola7674 Před 5 měsíci +1

    Oon samaa mieltä ei ne sanat oot niin tärkeitä tässä musiikkilajissa, vaan se kun eka saundit tulee ilmoille hetken kuuntelet ja selkäpiissä käy kylmät väreet ja karvat nousee pystyyn niitä tunteita harva bändi pystyy aikaansaamaan tänä päivänä.

  • @marko3032
    @marko3032 Před 4 lety +13

    roadrunner on ehkä paras lp suomessa kautta aikojen

  • @kipebikepunk7279
    @kipebikepunk7279 Před rokem +2

    Kuivis R.I.P 🖤

  • @ilmari93laaksonen68
    @ilmari93laaksonen68 Před 9 měsíci +3

    Rock'n'roll ⭐

  • @jukkatoivonen1960
    @jukkatoivonen1960 Před rokem +3

    MAHTAVUUTTA!! LUUKUTIN "JOSKUS" 2 VAROITUSTA KERROSTALOSSA ;)

  • @markkuvlasow4673
    @markkuvlasow4673 Před 3 lety +4

    Silloin minä olin nuori,hienoa aikaa ja muistoja😂

  • @keijotoivonen3988
    @keijotoivonen3988 Před 4 lety +6

    Mä oon sitä mieltä että sanoilla mitään väliä ku lausuu hyvin niin musa ku pelittää!

  • @keijotoivonen3988
    @keijotoivonen3988 Před 4 lety +8

    Hyvä Doggari!

  • @jukkakukkonen477
    @jukkakukkonen477 Před měsícem +1

    Oho.

  • @kariturunen3163
    @kariturunen3163 Před rokem +1

    Ihan hyvä leffa..vaikka Eero Milonoff näytteli Remua

  • @hankm
    @hankm Před rokem +1

    Äh, tuotantofirma sai harhaanjohtavalla otsikoinnillaan minutkin katsomaan tätä yli viiden minuutin ajan - ennen kuin tajusin, että eihän tämä mikään oikea Hurriganes-dokumentti ole vaan pelkkä Ganes-leffan Making Of -promootiopätkä.

  • @bruceleroyhoffman
    @bruceleroyhoffman Před 4 lety +1

    Remanderista ei saa selvää.

  • @TheKojootti23
    @TheKojootti23 Před 4 lety

    Mikä biisi alkaa kohdassa 40:43?

    • @bogs6751
      @bogs6751 Před 4 lety +1

      Ya Ya on biisin nimi

  • @user-is6tl6pt2l
    @user-is6tl6pt2l Před 8 měsíci +1

    remu toi 70luvulla lotan sinäkin on joku jäänyt päälle..

  • @efz629
    @efz629 Před 4 lety +3

    Kuka Jyrki Hämäläinen?

    • @holoholopainen1627
      @holoholopainen1627 Před 4 lety +2

      Jyrki Hämäläinen toimitti SUOSIKKI LEHTEÄ - ihan sen alusta saakka ! Lehdessä oli juttuja Poppareista & Rock Roll musiikista ! Kaikki ELVIKSET & BEATLES & Bay City Rollers & CCR & Slade ja Madonnat olivat Suosikin vakiojuttuja ! Lehdet myi kuin - voi vain kuvitella ! Tämä kaikki oli ennen näitä " vempaimia " - joilla tavoitettiinn 100.000 nuoret sekä Entisten ( Etnisten ) Nuorten villeimmatkin toiveet ! Kotimaisista Kirka & Sammy & Markku Aro - Tapani Kansa - Fredi - Dingo olivat ihan vakiovieraita lehden sivuilla !

    • @Kai-ud1sp
      @Kai-ud1sp Před 4 lety +1

      efz629 Se oli rockrockrock

    • @jarijaakkonen3474
      @jarijaakkonen3474 Před 3 lety +3

      Jyrki Boy...

    • @ILKKA62
      @ILKKA62 Před 10 měsíci

      Jyrki "Jyräys" Hämäläinen oli vuosia SUOSIKKI lehden päätoimittaja. Joku sanoi
      jossain että Suosikin kulta-aikana sitä "luettiin kuin raamattua" eli jutuissa oli
      myös asiaa. Sitten alkoi se kausi josta itse en pitänyt. Rockabillyn yliarvostus
      ja myös vastakkainasettelu PUNK- musiikin kanssa.
      Jyrki Hämäläinen sai tunnettavuutta myös erään kappaleen johdosta. Monet
      uskoivat ja uskovat vielä tänään että tämä biisi kertoo nimenomaan hänestä.
      czcams.com/video/dZCSxwiESEI/video.html

    • @pauln00b
      @pauln00b Před 6 měsíci

      @@holoholopainen1627 jossain vaiheessa suosikista tuli popin ym skeidan promoottori mutta aikanaan kenties paras suomalainen lehti.

  • @muro7175
    @muro7175 Před 3 lety

    Mistä näkyy? Dokumentti

  • @Kai-ud1sp
    @Kai-ud1sp Před 4 lety +4

    Myötähävettävää.

    • @ossipartanen6661
      @ossipartanen6661 Před 3 měsíci +1

      Samaa mieltä - ensinnä Raamattu, yksiselitteisesti kieltää Jumalan palvonnan jumalkuvien kuten ikonien kautta !
      Remu voi ottaa yhteyttä minuun tarvittaessa - vastaan mielihyvin.

  • @jarnojarvinen5033
    @jarnojarvinen5033 Před 4 lety +1

    Paskaa.