#015

Sdílet
Vložit
  • čas přidán 8. 09. 2024
  • Kun Matti Mörttisen ja Yannick Lahden Populismin anatomia -teos julkaistiin vuoden 2023 eduskuntavaalien jälkeen, löysi 2000-luvun tunnetuin suomalainen populisti Timo Soini oman nimensä kansien välistä ja päätti omien sanojensa mukaan haastaa nämä ns. “teoriaherrat” kehään keskustelemaan populismista.
    Matti Mörttinen on kolumnisti sekä palkittu toimittaja yli 40 vuoden kokemuksella mm. kansainvälisen politiikan sekä Euroopan unionin aiheista. Yannick Lahti on poliittiseen viestintään erikoistunut tutkijatohtori Helsingin yliopistossa sekä populismin tutkija. Timo Soini on entinen ulkoministeri, kansanedustaja ja europarlamentaarikko, joka tunnetaan yhtenä Perussuomalaisten perustajista sekä puolueen 2011 jytkynäkin tunnetun vaalimenestyksen avainhahmona.
    Mistä Soini oikein ärähti Mörttisen ja Lahden teoksessa? Mitä populismi on, miten se pitäisi määritellä ja kuinka erityisesti ns. maalaispopulismi esiintyy suomalaisessa politiikassa? Onko populismi tullut jäädäkseen ja miten sosiaalisen median murros sekä politiikan päivittäistyminen vaikuttaa populistisen retoriikan, tyylin tai metodin käytön laajuuteen yhteiskunnallisessa keskustelussa?
    Käymme myös läpi onko Suomessa tilaa uudelle populistipuolueelle ja piileekö tässä Keskustan ainoa mahdollisuus kääntää kannatuksensa nousuun?
    🎧 KUUNTELE
    Spotify: spoti.fi/40k2H1F
    Apple Podcast: apple.co/3UMbk3F
    Online: podcasters.spo...
    🧛‍♀️ HILDÈN & KAIRA PODCAST
    Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet - Julkisen sanan neuvosto)

Komentáře • 74

  • @TAvis-fm5od
    @TAvis-fm5od Před rokem +14

    Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista. Sitä tasoa on omakehu-Soinin kommentointi. Omasta mielestään kyvykäs poliitikko, aika monen mielessä on vain se yksi puoluekokous ja mitä sen jälkeen tapahtui. Tajuaisi jo nyt olla puuttumatta perussuomalaisten asioihin ja menisi missä pippuri kasvaa.

  • @TheJerVek
    @TheJerVek Před rokem +11

    Soini ei vieläkään ole päässyt yli 2017 puoluekokouksen äänestystuloksesta. Hän vain jaksaa puhua varsin törkeästi ihmisistä käyttäen aina kilpenään kristillisyyttään. Soini on yksi fariseus, joksi hän joitain ihmisiä itse kutsuu. Hän osaa hankkia kannatusta, mutta hänen politiikassaan ei koskaan ollut mitään kunnollista substanssia. Hän vain halusi matkustella ulkomisterinä ympäriinsä. Soini on kuvastaa lähes kaikkea sitä mitä on vikana politiikassa.

    • @rahulsomani3045
      @rahulsomani3045 Před rokem +1

      Soini kuvaa kyllä sitä ongelmaa mitä äänestäjissä on vialla.Seuraavissa vaaleissa voi äänestää toisin mutta poliittisia ongelmia se ei korjaa jos äänestämäsi tahot eivät korjaa niitä epäkohtia joko eivät saa tarpeeksi enemmistöä taakse tai he kääntävät takkia heti kättelyssä. Kuten Soini teki Kreikan tukipakein kohdalla. Soinilla on tähänkin omat selityksensä kuten aina mutta äänestäjät tekivät toisenlaiset ratkaisut ja kannatus laski.

  • @TAvis-fm5od
    @TAvis-fm5od Před rokem +15

    Soini unohtaa mielellään asioita, jotka eivät häntä imartele. Kuten vaikka sen, että romutti kannatuksen hajottamalla puolueen ministerikiimassaan. Halla-aho sai tehdä töitä hartiavoimin palauttaakseen sen ja onnistui. Riikka Purra viimeisteli sen ja osoitti olevansa kaikkien aikojen paras naispoliitikko Suomessa. Näiden kahden rinnalla Timo Soini on pelkkä nolla.

    • @norsuist
      @norsuist Před rokem +1

      Kaikkien aikojen paras naispoliitikko suomessa, älä nyt jauha paskaa :D

  • @juhahirvensalo6628
    @juhahirvensalo6628 Před rokem +8

    Tehkää samanlainen video uusiksi, mutta ottakaa esim. Lulu Ranne mukaan, heillä pitää olla myös oma ääni, on helppo arvostella sellaista, joka ei voi tuoda omaa ääntään mukaan. Katolinen kirkko kannattaa myös italian luterilaisen läsnäollessa käsitellä, olisi tasapuolisempaa.

    • @hildenkaira
      @hildenkaira  Před rokem +1

      Toivottavasti saataisiin Lulu tai vastaava juttelemaan populismista piakkoin! Toki Perussuomalaiset itsessäänkin on todella kiinnostava aihe.

  • @kaljaukko5439
    @kaljaukko5439 Před rokem +17

    Soini oli, ja on, vain omaa valtaansa edistävä opportunisti. 2017 tempun jälkeen ei hänestä pidetty oikealla, eikä vasemmalla. Sehän nähtiin seuraavissa vaaleissa, yksikään loikkareista ei päässyt eduskuntaan, vaikka siellä oli ministereitäkin vaikka kuinka monta. Katkera tuntuu Soini olevan vieläkin.

  • @untofrederik
    @untofrederik Před rokem +6

    Eikö tuohon keskusteluun pitäisi osallistua perussuomalainen eikä selkäänpuukottaja petturi.

  • @pekkasaukkonen1
    @pekkasaukkonen1 Před rokem +5

    Soinin seteliselkärakaisuuden höpinät ja lässytkset on nähty ja kuultu, ei mitään asiaa tällä syöttöporsaan ukolla jatkoon. Kiikkustuolista voi toki jakaa höpinöitään, kuka jaksaa tai kehtaa kuunnella.
    Toki positiivista voi ajatella myös, esim. nyt Suomen poliittista kenttää voi kuvata että on persut/PS ja antipersut. Valitse tästä.

    • @valkoinen4711
      @valkoinen4711 Před rokem

      No olipas aivan kuin Soinin suusta, persut tai antipersut, voi hyvänen aika. Ei vaihtoehtona voi olla vasurit, jos joku persuissa tökkii.

  • @PeeVee1979
    @PeeVee1979 Před rokem +4

    Vähän pidän erikoisena ajatusta siitä, että jos meillä Kurikassa ei ole juurikaan maahanmuuttajia, niin on jotenkin väärin äänestää sitä puoluetta, joka on vuosikaudet ainoana tuonut esiin maahanmuuton negatiivisia seikkoja.
    Haitat on tulleet selviksi ja ne näkyvät ja vaikuttavat pääkaupunkiseudulta myös tänne periferiaan.

    • @kaiserblazer
      @kaiserblazer Před rokem

      Kuka sanoi että se on jotenkin väärin?

    • @PeeVee1979
      @PeeVee1979 Před rokem +1

      @@kaiserblazer Onhan tuolle vasemmalla naureskeltu vaaleista lähtien. Noitten mukaan Persuja on äänestetty paljon niissä kunnissa, joissa maahanmuuttoa on vähän. Syytä ei haluta ymmärtää.

    • @anilsomanirahul
      @anilsomanirahul Před 5 měsíci

      Voitko kertoa konkreettisesti kuinka pääkaupunkiseudulle suuntautuva maahanmuutto näkyy negatiivisesti siellä periferiassa?

  • @untofrederik
    @untofrederik Před rokem +3

    Aihe on siis Perussuomalaiset, ei populismi. Vihreät ja Marinin SDP ovat valtavasti populistisempiä kuin PS.

  • @jarmoketo2614
    @jarmoketo2614 Před rokem +2

    Soini tunsi vuonna 2017 käsittämättömän huonosti oman puolueensa kentän, ja hän ei edelleenkään ymmärrä mitään vanhan puoleensa kentästä. Ei se maahanmuuttokritiikki siellä perustu mihinkään erilaisuuden pelkoon vaan siihen aitoon uskoon, että se yksi keskeisimpiä kansakuntaa kokonaisuutena uhkaava kysymys.
    Missäköhän vaiheessa Soini on valmis myöntämään, että nämä ajatukset häntä kiihdyttivät vaalivoittoon yhtä lailla 2011 ja 2015 myös?

  • @juhahirvensalo6628
    @juhahirvensalo6628 Před rokem +2

    Kannattaa vielä muistaa, miten v. -17 Soinin kannatus, ulkoministerin salkku vei Soinin kannatuksen. Eli maahanmuutto oli alun alkaen puolueen kannatuksen A ja O. Soinilaiset suuttuivat -17 puoluekokouksessa, koska kukaan ei kiittänyt puolueen perustajaa Soinia, kun hän jätti pj. Tehtävät. Lisäksi hän silloin sanoi ääneen medialle, ettei Jussi H-A ole mikään johtaja. Silloin kyllä valehdeltiin, kun puolue jakaantui, muka suunnittelematta.

  • @valkoinen4711
    @valkoinen4711 Před rokem +4

    Maahanmuuton vastustaminen on kovasti esillä. Miksi sen vastustaminen on ongelmallista? Yhteiskunnassa vastustellaan mitä moninaisimpia juttuja, vaikkapa lähistölle tulevia alkoholistien asuntoloita, vuokrataloja jne. jne. Islam on yksi asia. Me suhtaudumme lähes aina asioihin hyvin sinisilmäisesti ja meidän edustajamme käyttäytyvät pyrkyrimäisesti. Nämä kaksi yhdistettynä ovat katastrofaalisia Suomelle ja suomalaisille. Vrt. Valco, Sonera, Uniper, metsien hiilinielut ( ostamme ehkä hiilinieluoikeuksia Italiasta!!! ), yhteisvelat jne. jne. Mitä vielä tuleekaan ja kaiken aikaa pidetään EU:n liittovaltiokehitystä luonnollisena ja hyvänä asiana.
    Vieraskielisten osuus on Vantaalla jo 25%! väestöstä. On aivan selvää, että osuus kasvaa voimakkaasti ja segregaatio jatkuu ja tiedetään, että muuttoliike on käynnissä niin, että muuttoon kykenevät siirtyvät "turvallisiin" ympäristöihin. Segregaatiota ei voida estää. Tämä meidän kai sitten tulee hyväksyä annettuna ainoana vaihtoehtona, koska muut kuin persut eivät maahanmuuttoa vastusta. Sitten sanotaan, että se on pikku asia, muiden tärkeimpien asioiden takana kaukana. Uskallan sanoa, että hyvä etten ole näkemässä tilannetta 50 vuoden päästä.
    Maakuntien ihmisten "persuuntumista" ihmeteltiin, kun siellä ei edes ole maahanmuuttajia?, niin pitäisikö siitä ajatella sillä tavalla, että he ymmärtävät sen tuomat hankaluudet ja ... vaarat? Kysymyksessä ei ehkä olekaan jotkut suorat omat hyödyt, mitä poliitikot lupailevat, vaan kaukonäköisyys, mitä itse pidän ainakin "talonpoikaiskulttuurissa" olennaisena.
    Toivon, että hallitusneuvottelut johtavat järkevämpään maahanmuuttoon ja kansallistuntoiseen EU-politiikkaan.

    • @hildenkaira
      @hildenkaira  Před rokem

      Hei! Maahanmuutosta kiinnostuneelle suosittelisin jaksojamme joko Kamal Jafin czcams.com/video/T_l2n53PuxA/video.html tai Seida Sohrabin czcams.com/video/kJjckbPoFSw/video.html kanssa.

    • @anilsomanirahul
      @anilsomanirahul Před rokem

      Maahanmuutto on koskenut aina 100 vuoden aikana pääasiassa isojen kaupunkeihin muuttoa. Otetaan esimerkiksi 500 000 suomalaisten muuton Ruotsiin 1950-luvulta aina 1970-luvun loppuun asti. Se oli pääasiassa muuttoa Ruotsin suuriin kaupunkeihin (Tukholma, Göteborg, Malmö) jossa tarjolla oli töitä teollisuuden piiristä. Ennen tätä massamuuttoa Ruotsiin oli massamuuttoa Pohjois-Amerikkaan joka oli suunnattu kaikkialle Kanadaa ja Yhdysvaltoja koska tarjolla oli kaivos ja metsätöitä. Syrjäiset Maakunnat kaikkialla maailmassa eivät huokuttele uusia asukkaita maan sisältä tai ulkomailta. Ehkä poikkeuksena on turismista riippuvaiset alueet kuten Lappi ja Kreikan ja Espanjan rannikko ja saaret.

    • @valkoinen4711
      @valkoinen4711 Před rokem +2

      @@anilsomanirahul Näin se on ollut, mutta määräävä tekijä on aina ollut työnteko. Ruotsissä Volvo Göteborgissa ja ilmeisesti Saab Trollhättanissa. Malmösta en tiedä, mutta työ, jolla on tultu toimeen ja hankittu eka Volvo, jolla sitten tultiin sukuloimaan Suomeen. Samantyyppisestä yhteiskunnasta muutto toiseen on kai aika helppo juttu, mutta Suomeen tullaan myös toisenlaisista paikoista.

    • @anilsomanirahul
      @anilsomanirahul Před rokem

      @@valkoinen4711 Volvo on myyty kiinalaisille ja Saab on konkurssissa joten nämä kaksi vaihtoehtoa nyt suljettu pois mutta edelleen maahanmuutto Ruotsiin ja Suomeen on pääasiassa työtä ja opiskelua mutta ei teollisuuteen mutta pääasiassa palvelusektorille. Humanitaarinen osuus Suomessa kokonaisuutena on vain 1%. Pakolaiskiintiö on vain tosin nostettu 1000 joka oli aiemmin 600. Eli loppujen lopuksi puhutaan humanitaarisella puolella pienistä lukumääristä

    • @anilsomanirahul
      @anilsomanirahul Před rokem

      @@valkoinen4711 suomalaisia on myös paennut vainoa ulkomaille mutta lukumäärä on ollut suhteellisen pientä esimerkiksi jos vertaa esimerkiksi Venäjän ja Saksan tilanteeseen historiallisesti

  • @psynque
    @psynque Před rokem +2

    Soinin pienen kullin-sydrooma Halla-ahoa kohtaan on aina hykerryttävää kuunneltavaa. Toki sen ymmärtää. Soini ja Halla-aho ovat poliitikkoina täydet vastakohdat. Halla-aho omanlaisensa fanaatikko jolle politiikassa tärkeää on yksin oma asia, Soini suulas hevoskauppias jolla mitään arvoja ei koskaan ollutkaan. Silti on surullista kuulla kuinka Soini sanoo ettei Halla-aho ollut koskaan "kansanmies". Jussi oli kuitenkin ääniharava joka kerta kun yritti, Suomen suosituin poliitikko ennen median pönkittämän Marinin versoamista.
    Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista totesi toinen kommentoija. Osuvasti. Soinin poliittinen tulevaisuus nivoutuu siihen että hän jatkaa mediassa Persujen nälvimistä. Halla-aho pysyy messiaanisessa asemassa Suomen toiseksi suurimman puolueen kannattajakunnassa miehenä joka uskalsi sanoa asiat niinkuin ne ovat.

  • @untofrederik
    @untofrederik Před rokem +1

    Tämän perusteella: lopettakaa Hilden&Kaira tähän, surkein ohiammunta mitä netissä olen nähnyt. Puheenjohtajuus??

  • @untofrederik
    @untofrederik Před rokem +3

    Eikö mehyvä-Vihreät ole populisteja?

  • @gofgoffi2209
    @gofgoffi2209 Před 9 měsíci +1

    oli niin tekoviisasta roskaa populismista heti alussa, että katsominen loppui reiluun 6 minuuttiin. En tuhlaa aikaani tasottomuuksiin

  • @theman5871
    @theman5871 Před rokem +1

    Timo oli hyvä poliitikko. Kaikilla on varmasti luurankoja kaapissa jotka politiikkaan lähtee joten turhaan täällä Timoa haukutte ei tarvi olla niin perfektionisti. Politiikka ei ole vain henkilö kuori joka monia timpassa häiritsee..

  • @jormasoukka833
    @jormasoukka833 Před rokem +1

    -Soini: "hahahaa, höhöhö! Kysymys? -Miksi tuo henkilö joka teki arvokkaan työn PS:n perustamisessa, mutta pettäessään puolueensa, tuodaan aina vaan positiivisesti esiin poliittisessa keskustelussa? -Mikä teitä toimittajia vaivaa? Olette kuin Tuomas Peltomäki Hesarista?!

  • @untofrederik
    @untofrederik Před rokem +1

    Ehdotan seuraavaksi aiheeksi: selviääkö sosialismi vallassa. Keskustelijoiksi persu, kokoomuslainen ja demareista tai vassareista loikannut.

    • @rahulsomani3045
      @rahulsomani3045 Před rokem

      Perussuomalaiset muistuttavat talouspolitiikassa enemmän valtiososialismia kuin kansankapitalismia.

  • @joakimfagerlund9841
    @joakimfagerlund9841 Před rokem +2

    No eipä ollut keskustelun aihe esillä just lainkaan. Vai oliko tarve vain haukkua nykyistä puoluetta ja yrittää pestä omat jutut, mitkä meni metsään.
    Taitaa olla kova viha Jussia kohtaan, tyhjää turinaa.
    Tosi huono podi.

    • @hildenkaira
      @hildenkaira  Před rokem

      Aihe on kyllä mielestämme koko keskustelun päällä suurimman osan ajasta. Ehkä 35m kohdalla parhaiten. Meillä ei ole mitään puoluesidonnaisuuksia (katso vaikka seuraava jakso Keskisarjan kanssa 😉) mutta jos jokaisen aiheen ja vieraan tulisi miellyttää sua niin en suosittele meitä kuuntelemaan jatkossa.

    • @joakimfagerlund9841
      @joakimfagerlund9841 Před rokem +1

      @@hildenkaira No ei pidä .iellyttää minua mutta te kun ohjaatte podia voisitte tehda sen, niin ettei populismi aihe muutu krittiikiksi nykyiselle persuille. Joo ei minulla ole mitään mielenkiintoa seurata tämänlaista eaitysta. Hyvää jatkoa

  • @Luiki-o2v
    @Luiki-o2v Před rokem

    Eu-Nato Suomeen oli kehitetty "Marchal--suunnitelma" jonka pitäisi -olisi pitänyt-
    johtaa Suomen taloudelliseen nopeutettuun ihmeeseen ja irrottautumiseen suomalais-ugrilaisesta perinnöstään.

  • @psakkh5128
    @psakkh5128 Před rokem +1

    Johan on paljon ja paksua katkeruuden myötä suollettua umpi shaissea soinin selostuksissa.

  • @tube9635
    @tube9635 Před rokem +8

    Timo soini saisi painua sinne mihin ei päivä paista.koska hän on takin kääntäjän mestari hänellä on varmasti useita takkeja joita kääntää. Täysin pelle ei ollenkaan veikko vennamon lukua vaikka hän sitä siteraa.

    • @pekkasaukkonen1
      @pekkasaukkonen1 Před rokem +1

      Kyllä vain.

    • @olivermack6394
      @olivermack6394 Před rokem

      Älä uhraa liikaa ajatuksia Timolle, ei hänkään sinulle.

    • @jesseaffiliate6328
      @jesseaffiliate6328 Před rokem

      Hänen päätöksiään hallitukseen menosta ja sen ohjelmasta olivat hyväksymässä etunenässä muunmuassa sellaiset nimet kuin Halla-Aho, Huhtasaari, Eerola ja lukuisia samoja heppuja, jotka ovat hallitusneuvotteluissa edustamassa nuivaa vasemmistoa (ps), mutta onneksi todennäköinen pääministeripuolue on sentään keskustavasemmistolainen kokoomus, joka hillinnee vaspopulistien pitkittynyttä vappujuhlaa. Toisaalta eipä minulle mitään merkitystä, koska asun vapaassa länsimaassa ja harkitsen paluumuuttoa JOS joskus Suomi luopuu hyvinvointivaltiososialismistaan ja kannustaa menestymään tai edes lopettaa siitä rankaisemisen.
      Pystyn esimerkkinä 20k (parikymmentätuhatta) summalla palkkaamaan kolme henkilöä, palkan ollessa vajaa 7k, joka maksaa minulle 20k (Suomessa 35-40k)ja vaikka täälläkin on liian korkea (tasa)verotus, heille jää nettona edes 5700€. Suomessa maksaisi 14k maksaa 7k palkkaa, josta saanee 4200€ (?) nettoa, vapaassa länsimaassa (länsimaissa) 7k kustantaa 7k ja siitä jää hädintuskin yli neljäätonnia. Tuo 7k kun ei ole edes kummoinen korvaus, mutta silti veroprosentti +40% ja marginaaliveroprosentti kirkkaasti viidenkympin yli. Toki jättiveroilla mammuttivaltio saa rahoitettua alapääpäiväkirjat, lgbtqi++ -propandaa, korrekteja liikennemerkkejä, työstäkieltäytyjien tukipotit, narkkareiden huumeet ja asumisrahoitukset (toimeentulotuet yms sossupummijutut),+1000 miljoonaa kehitysapua, Ylen viidensadan miljoonan pikkubudjetit ja satoja muita elintärkeitä asioita, joita ilman ei pärjää 🫣

  • @erajuhani7151
    @erajuhani7151 Před rokem

    Melkoista poliittista ajojahtia, yleensä mukana on myös moitittava puolue?

  • @jokkeritahtisilma7865

    Moi. Kuinka on mahdollista,että tälläisille henkilöille annetaan aikaa kaiken sen jälkeen mitä on tehnyt. Ja sitten ihminen yrittää puhua oikeasti asiaa,mikä on todettu todeksi on salaliittoteoriikko. Herätys ihmiset.

  • @jukkasakkinen7406
    @jukkasakkinen7406 Před rokem +1

    Aika outoa että jos puhutaan maahanmuutosta niin on rasisti. Voisiko tutkijat selvittää mitä rasismi on, eivät ole uskottavia.

    • @arisjostrom
      @arisjostrom Před rokem

      Rasistisia puolueita ei Suomessa voi olla, koska rasismi määritellään ja rikokseksi luettava Suomen laissa. Maahanmuuton ongelmien esille tuominen ei ole rasismia ja ongelmista puhuminen tai kirjoittaminen kuuluu länsimaisessa demokratiassa sanan ja mielipiteen vapauteen.

    • @rahulsomani3045
      @rahulsomani3045 Před rokem

      Rasismi on määitelty Unescon julistuksessa (1978) seuraavasti; "Rotuja ja rotuennakkoluuloja koskevan julistuksen" mukaan käsitystä, että rodulliset tai etniset ryhmät jakautuvat arvoltaan parempiin ja huonompiin, mikä oikeuttaa alistamaan tai tuhoamaan muita huonommat ryhmät". Rasismi on siis syrjintää jossa syrjinnän kohde on entiset ryhmät tai ihmiset joiden ihonväri on eri kuin muiden.

    • @rahulsomani3045
      @rahulsomani3045 Před rokem

      @@arisjostrom Suomessa on kyllä yksi puolue joka on avoiemsti rasistinen omassa ohjelmassa on Sinimustat.

  • @voiollataisittenei
    @voiollataisittenei Před 9 měsíci

    1:19:00

  • @Mikado2100
    @Mikado2100 Před rokem

    Ei kyllä uppoa mitenkään päin Soinin puhe. Päin vastoin. Ei ole kiinnostusta mitä puhuu, ja hän itse on siihen syypää. Muistan ilmeet ministeriaitiossa ja puheet .. Pääasia, että hän on äänessä, ja häntä olisi pakko kuunnella? Ei sentään.

  • @untofrederik
    @untofrederik Před rokem

    Mitä T.Soini tietää Suomen maaseudusta raumalais-espoolaisena?

    • @rahulsomani3045
      @rahulsomani3045 Před rokem

      Soinilla on kesämökki Sastamalassa jossa hän viettää paljon aikaa. Soini on kiertänyt ympäri Suomea ja tuntee Suomen ongelmat. Se on eri asia mitä hän teki hallituksessa edistäekseen maaseudun kehitystä on sitten ihan toinen keskustelu ja analyysi

  • @juhahirvensalo6628
    @juhahirvensalo6628 Před rokem

    Kiistättekö maahanmuuton seuraukset, Suomen talous ei sitä kestä.

  • @karuvaldemar1084
    @karuvaldemar1084 Před rokem

    Tuota jos ampuu polveen niin se saa pyörätuolin kaupan päälle

  • @mikasalo9031
    @mikasalo9031 Před 11 měsíci

    Oon Arja Laine

  • @karvis3969
    @karvis3969 Před rokem

    Terve hyvä video

  • @annekukkonen1371
    @annekukkonen1371 Před rokem

    Pahin populisti joukko meillä on nykyinen toimitus hallitus.Tosin kun populismista puhutaan ,niin sen ilmentymä on nimen omaan tämä vieras.Ei vaan vieläkään itse ymmärrä sitä🤣

  • @eskokauppila1327
    @eskokauppila1327 Před rokem

    "..) emme hyväksy sota psp:tä missään muodossa

    • @rahulsomani3045
      @rahulsomani3045 Před rokem

      Ukrainalaisten siviilien kärimykset eivät siis liikuta Esko Kauppilaa yhtään . No odotetaan sama toistuu Suomessa ja ensimmäinen pommi tulee Suomen siviilikohteisiin ja mitä Esko Kauppila sitten sanoo jään odottamaan