Jukolan viesti 2023 2. osuus

Sdílet
Vložit
  • čas přidán 10. 09. 2024
  • Kävi klassinen Jukolan kuvausongelma ja akku loppui kesken, mutta tärkeimmät osat tallentuivat
    k-1: Reippaasti liikkeelle kuin ‪@kuntoilija82‬ ja suoraan rastille, niin sai hyvän alun osuudelle. Yksin sai lähteä vasemmalle, kun suurin osa taisi vältellä alun tiheikköä. Ei ollut kuitenkaan kovin paha
    1-2: Aika helppo väli tiheikön kiertäen. Isoja selkeitä kohteita ja tarkka sukellus rastille. Isosta kivestä ei voinut mennä ohi
    2-3: Luulin tulleeni jo polun yli ja ihmettelin, kun aukkoa ei näkynyt. Pientä pysähtelyä, mutta annoin sitten lopulta mennä letkan mukana rastille, kun päättelin että tuskin on hajontaa
    3-4: Tien jälkeen tarkistus, että isot kivet näkyy ja sitten urat veivät rastille
    4-5: Jalkoja säästellen valitsin tiekierron, mutta iso polku olikin todella pehmeä, mikä oli pettymys. Sen takia sitten teki mieli lähteä aikaisin suon yli. Olikin sitten hankalampaa tietää minkä ojien väliin tuli, mutta letkan mukana sitten taas rastille
    5-10: Putkipätkällä ei kummempaa. 9 rastille huono rastinotto
    10-11: Lähdin liian aikaisin oikaisemaan seuraavalle tielle ja missasin ensimmäisen osuuden uran. Tipuin letkassa. Loppuväli hyvin ja tajusin poistua letkasta omalle hajonnalle
    Lisää tarinaa tulossa

Komentáře • 2

  • @aleksihauhia
    @aleksihauhia Před 5 měsíci +1

    ¨hyvä iskä¨ 😄

    • @laaksmik
      @laaksmik  Před 3 měsíci

      Pääs lähtemään vähän ennen, niin tiesin että pääsen ohittaessa huikkaamaan terveiset 😁