Myös isämme uskoivat ennen, virsi 178
Vložit
- čas přidán 12. 09. 2024
- 1.
Myös isämme uskoivat ennen
ja kylvivät, leikkasivat.
Me saarnaamme aikojen mennen
kuin isämme saarnasivat:
”On täyttynyt aika, sen soi Jumala,
on lähellä Kristuksen valtakunta.
Siis kääntykää, nöyrtykää parannukseen
ja suostukaa armahdukseen.”
2.
Kun Herramme tietänsä kulki,
niin tultansa tartutti hän.
Hän tuo vielä toivonsa julki:
”Sen tahtoisin taas syttyvän.”
Hän Henkensä meillekin lahjoittaen
myös tehtävän antoi niin vastuullisen:
”Nyt menkää ja kaikille julistakaa
jo sanaani pelastavaa.”
3.
Hän, Kristus, on toivo myös maamme,
siis häntä me rukoilemme.
Ja Herralta taas kevään saamme,
hän kasvun suo kylvöllemme.
Nyt Jeesuksen nimessä korkeassa
me saarnaamme anteeksiantamusta.
Kun syntinen armon näin turvaksi saa,
hän kiittää vain armahtajaa.
4.
On kasteessa siunaus pyhä,
kun Herramme lahjoittaa sen.
Hän kansansa turvaksi yhä
tuo armonsa rikkauden.
Ja ehtoollisella hän suo omilleen
taas voimaa ja lohtua kilvoitukseen.
Hän eksyneen etsii ja tallelle tuo
ja sanallaan uudeksi luo.
5.
Nyt uskossa autuuden rantaa
jo täältä me katselemme.
Jo virtemme kiitosta kantaa,
me toivossa riemuitsemme.
Vaan kerran kun pääsemme Karitsan luo,
soi laulumme uusi kuin pauhaava vuo.
Se iäistä kiitosta Herralle soi,
hän armahti, taivaaseen toi.
Göran Widmark 1945. Suom. Niilo Rauhala 1984. Virsikirjaan 1986. | Sävelmä: Emil Törnwall 1907.
hengellinen laulu, yksinlaulu, klassinen laulu, Classical singing, perfect singing, Bel Canto, singing, spiritual song, virsi, hengellinen musiikki, yksinlaulaja, siionin laulut, laulaja, hengelliset laulut
Pasi, sydämellinen kiitos sinulle, kun laulat ja soitat näitä rakkaita virsiä ja hengellisiä lauluja. Ne hoitavat meitä kuulijoita. Jumala sinua ja rakkaitasi hyvästi siunatkoon.
Kiitos Matti! Hyvä, että näistä on iloa. Olen syksyn aikana tehnyt näitä tosi vähän, kun ajan on vieneet muut kiireet.
Taivaan isälle kiitos tästä hyvästä virrestä ens pyhänä voisit valita tän virren jos sulla on lukkari vuoro
Kiitos Pasi Mustonen tästä kauniista vierestä 🎶🎶 Näitä kuuntelee mielellään ja etenkin näin pimeään aikaan, kun mieli on alavireinen. Kevättä ja kesää odotellessa, niin tulisi valoa elämään 🙏☀️
Herra olkoon kiitetty nyt ja aina jälleen...
Upeaa laulua! Kaikki hänen virtensä ovat sellaisia.
Kiitos tästä, hyvä äänitys !
Taivaan isälle kiitos tästä upeasta virrestä
Tämä on jykevää perinteistä veisuuta. Pois turha taiteellisuus
Kiitos!! Voitko vetää "On koti jonne myrskyt maan"?
Se kyllä löytyy jo valmiiksi.