Autio kartano järvimaisemalla luonnonpuiston liepeillä. Läheltä löytyy myös kalliomaalaus.

Sdílet
Vložit
  • čas přidán 4. 11. 2021
  • Historiaa huokuva kartano on ollut asumattomana / autiona noin 14 vuotta, mutta nyt tilanne on muuttumassa.
    Päärakennus on nimismiehen rakennuttama vuonna 1875 Engelin tyylisuuntaa käyttäen. Sisällä on nähtävänä upeita antiikkisia esineitä sekä huonekaluja, rakenteellisia yksityiskohtia ja kaakeliuuneja. Toinen pihalla ollut rakennus on vanha päärakennus joka on siirretty paikalle 1850 luvulla.Pihapiiristä nyt jo hävinnessä väentuvassa on aikoinaan ollut 30 Venäläistä sotavankia.
    Tarina kertoo, että vangin kaivaman pakoreitin johdosta rantasauna paloi maan tasalle. Rantasauna toimi eristys/rangaistus paikkana, jos vanki käyttäytyi huonosti. Ulkorakennuksia on aitan lisäksi vielä osittain pystyssä oleva "yleistyömiehen" tupa. Tilalla on myös ollut 100m2 kasvihuone tomaattien viljelyyn.Navetoista viimeisin karjakartano tuhoutui tulipalossa. Paja sijaitsi rannassa ja tilan kynttilätehdas pihapiirissä.
    Pinta-ala ollut parhaillaan päälle 1000h. Erotettu 8 tilaa (5 torppaa)
    #vanhatalo #urbex #tutkimus

Komentáře • 195

  • @sirkkaseppanen1063
    @sirkkaseppanen1063 Před 2 lety +32

    KIITOKSIA ARTTU!!Aivan mykistävä kohde.Tuo aikajana jo saa mielikuvituksen liikkeelle 1800 luvun loppupuolelta tähän päivään.Tuolla menisi viikko tutkiessa kaikkia tavaroita.Erikoista oli et oliko siinä kaakeleiden päälle laitettu joku sininen,maali??Sininen sinällään sopii tuollaiseen taloon.Kaikki ne huonekalut,käsintehtyjä ,wau.Tapetit tosi kauniita,kattokruunut wau.
    Se taitaa olla rosetti,se kuvio kattokruunun ympärillä.Siellä yhdessä hyllyssä näkyi laiva,ehkä lelu?Ja yläkerrassa vanha kirjoituskone lattialla.Se lehti taisi olla Viikkolehti ,Veckotidning?
    Upeat oli hirretkin,siellä ylhäällä näkyi hyvin.Onhan se ihan sankariteko jos tuon kunnostaa.Ihme ettei ollu parveketta,vai enkö huomannut?
    Se kaappikello sai ääneen hihkaisemaan.Kans kun ei kukaan ole yrittänyt kantaa pois,mahtaa painaa paljon.Olikohan siitä kaapista joku vienyt ovet,tuli vaan mieleen.
    On todella hieno talo,voi kuvitella miltä näyttänyt kesäisin puutarhoineen,rantateineen.....Huoh!
    ps.se sateenropinakin sattui hyvin tunnelmaan.Siellä ylhäällä kuulosti suorastaan rauhoittavalle 💙

    • @Tessulandia
      @Tessulandia Před 2 lety +4

      Oliskohan ollu se musta "laatoitus" keittiössä joka maalattu ns.Ensolevyä,eli kuvioitua kovalevyä jota käytettiin entisaikaan kosteissatiloissa,ei luulis että kaakelointia sillon maalattiin...

    • @pirkkoraty8971
      @pirkkoraty8971 Před 11 dny

      😮Upea paikka😊

  • @ireneniinimaki1915
    @ireneniinimaki1915 Před 2 měsíci +2

    Siellä on eletty oikeaa kartanoelämää,voi vain antaa mielen mennä menneisyyteen ja ajatusten lentää,upea,kiitos.

  • @armimara2560
    @armimara2560 Před 2 lety +15

    Hienosti osaat esitellä. Hyvin miellyttävä esiintyjä olet. Tykkään, rauhallinen käytös ja hienosti kuvattu

  • @user-bv3rc3yp8v
    @user-bv3rc3yp8v Před 2 měsíci +1

    Kiitos kivasta videosta..

  • @sepporissanen4001
    @sepporissanen4001 Před 2 lety +10

    Kiitos hyvästä videosta,paljon historiaa. Olen päässyt käymään kahdessa kartanossa jotka asuttuja,rakennettu 1800 puolella, kun istuu kartanon saliin tuoliin niin tuntee itsensä köyhäksi mökkiläiseksi.on ne ollut mahtavia paikkoja ennen aikaan.

  • @viivihelminen8122
    @viivihelminen8122 Před 2 lety +6

    Jos tämä on Nipurin kartano Rautalammilla niin se oli isäni äidin isän koti ❣️

  • @tertturuotsalainen1936
    @tertturuotsalainen1936 Před 2 lety +10

    Nytpä löysit hienoimman ikinä.Tuo täytyisi suojella valtion varoilla,ei yksityisen rahkeet riitä.Puhutaan miljoonista,jos tuo entisöidään niinkun pitäisi ehdottamasti.

  • @meri3977
    @meri3977 Před rokem +4

    Todella huikeen mielenkiintoinen kohde 😍 Paljon ihania aarteita menneiltä ajoilta! Muutamia tuttuja esineitä omasta lapsuudesta,mummolasta 🤓 Muistoja tulvii mieleen. Kiitos!

  • @akmeeli3
    @akmeeli3 Před 2 lety +4

    Voi että niin paljon tuttua tavaraa ja paljon sellaista jota en ole koskaan nähnytkään.Hieno kartano ja upeat kalusteet.Jospa joku vielä kunnostaisi.Säilyttäisi tuon kaiken.tähän sopii hyvin laulu "osuin kartanon kohdalle kerran"Kiitos oli hieno video

  • @riittaharo6165
    @riittaharo6165 Před 2 lety +12

    Hyvin mielenkiintoinen video. Olisipa kiva tietää kartanossa asuneista ihmisistä, heidän kohtaloistaan. Miksi tila on hylätty? Voisiko joku kartanoa vielä kunnostaa säästäen vanhaa ja vanhoja huonekaluja mahdollisimman paljon? Tulee mieleen ruotsalainen ohjelmasarja: talot huokuvat historiaa. Ohjelmassa ihmiset restauroivat vanhoja taloja, ja historioitsija selvittää talossa asuneiden ihmisten historiaa.

  • @vk1474
    @vk1474 Před rokem +3

    Sääli, että kaikki kaunis hylättiin. Historiaa, käsityötä, arvokasta.

  • @virvepikkarainen8369
    @virvepikkarainen8369 Před rokem +4

    Upea paikka. Järkyttävä sääli että on päästetty noin huonoon kuntoon.. 😔 Upeita vanhoja huonekaluja! ❤️

  • @supikkaeetu68
    @supikkaeetu68 Před 2 lety +13

    Uskomattoman hieno paikka täynnä historiaa. Vielä hienommaksi sen tekee se, että alkuperäistä kalustustakin on säilynyt noin paljon. Ja säästynyt vandaaleilta. Tällaisia ei taatusti ole monta jäljellä!

    • @UrbexArttu
      @UrbexArttu  Před 2 lety +3

      No ei varmasti montaa ole, kyllä se "alkuperäis" kuntoinen on vaan vaikuttava näky

  • @juha9351
    @juha9351 Před 2 lety +3

    Kyllä oli nyt todella hienoa katseltavaa kuten aiemmatkin. Kiitos.

  • @ellu2702
    @ellu2702 Před 2 lety +9

    Oli kyllä huippu video ja tosi mielenkiintoinen paikka 👍😊

  • @Frankki80
    @Frankki80 Před 2 lety +5

    Komeaa hirttä, ja mahtavan näköinen reki rakennuksen vintillä, myös tuo vanha vaaka oli komea. Komea kivijalka tuossa isossa talossa. Mahtavan näköinen tuo arkkitehtuuri tuossa talossa. Keittiön väritys oli kovasti huomiota herättävä. Kyllä nuo vanhat uunit ja uunien luukut on hienoja, kuten myös vanhat kalusteet. Ai että tuota kelloa katsoin jo videon aloitus kuvasta, erittäin hieno ja varmasti vanha. Hienot tapetit salissa, hienoja tauluja seinillä ja mahtavia kalusteita. Olihan vintillä myös hienoa tavaraa, erityisesti mieleen jäi kirjoituskone.
    Erittäin mahtava kohde ja video, kiitos tästä hienosta videosta.

  • @katrireijonen3724
    @katrireijonen3724 Před 2 lety +14

    Oi mitä nostalgisia muistoja. Lapsuudessa tuli monet hauskat hetket vietettyä ystävän luona tuossa pihapiirissä leikkien ja navetassa lehmiä ja hevosta silitelleen.

  • @hilkkahovi7494
    @hilkkahovi7494 Před rokem +2

    Paljon tuttuja tavaroita lapsuudesta. Mielenkiintoinen paikka oli. Kiitos.

  • @rouvamarsa7201
    @rouvamarsa7201 Před 2 lety +5

    Hieno konaisuus ja paljon historiaa.Käsitin,että korjataan hieno juttu.

  • @minnataipale9140
    @minnataipale9140 Před rokem +2

    Aivan mieletön kohde ja näitä sun videoita on niin mukava ja rentouttavaa katsella💜🙂👍

  • @Seikkuvili
    @Seikkuvili Před 2 lety +3

    Mahtava tila ja päärakennus Wau. Kiitos.

  • @janig3068
    @janig3068 Před 2 lety +6

    Hienoa jos joku viitsii kunnostaa vielä palan mennyttä aikaa, joka rakennuskannan lisäksi pitää sisällään vain muutamassa vuosikymmenessä tuhotun kulttuurin. 60 ja 70-luku olivat varmasti sotiakin pahempi tyraninen muokkaus Suomen maisemiin ja kulttuuriin. Sama meno jatkuu, mutta onneksi hieman hidastuneena ja varmasti siksi, että taajaman ulkopuolella grynderit eivät näe mahdollisuutta paisuttaa lompakkoaan, ja taas taajaman sisällä lähes kaikki on jo tuhottu. Toisaalta kiinteistöjen omistus syrjäseuduilla, jostain merkillisestä syystä, ajaa vanhat tilat rappiolle, ellei joku innokas ja historiasta kiinnostunut osta pois ajoissa. Nämä videot ovat myös tärkeä viesti ja tavallaan markkinointi keino vanhojen tiluksien hyväksi, sekä menneen kulttuurin nosto freimille. Yhä suurempi joukko ihmisiä on alkanut haalimaan ja vaalimaan vanhaa, sekä vaatimaan kauneutta arkkitehdeiltä ja rakennuttajilta myös kaupunkien keskustoihin. Kiitos.

  • @mattisuomalainen7287
    @mattisuomalainen7287 Před rokem +13

    Hieno kohde. Ymmärsinkö oikein ,että nykyinen omistaja kunnostaa kohteen. Jos mahdollista sinun päästä tekemään kunnostuksesta vaiheittain kuvauksia sekä lopputuloksesta , olisi erittäin mielenkiintoista nähdä se. Kartano huokui historiaa, joka on säilyttämisen arvoista. Voimia kunnostajalle.

    • @UrbexArttu
      @UrbexArttu  Před rokem +13

      Kyllä kohde on kunnostuksen alla. Pitää kysyä, jos pääsisin kuvaamaan kun on valmista.

    • @rikumehto5016
      @rikumehto5016 Před rokem +10

      Ilman muuta Arttu pääsee kuvaamaan kohdetta jos haluaa tulla. Kunnostusprojektia voi myös seurata instagramissa @nipuri1875

  • @karialestalo1659
    @karialestalo1659 Před 2 lety +2

    Kiitos pojat hienosta videosta

  • @aijaenqvist1487
    @aijaenqvist1487 Před 2 lety +3

    Surullista noi palaneet tai asuin rakennukset.Myös luonto hoitaa tehtävät sekä vandalistit.Mutta kiitos taas mielen kiintoisesta videosta.👍❤️

  • @timo48yotub53
    @timo48yotub53 Před 2 lety +7

    Hyvä video Artulta taas,lisää vaan .

    • @UrbexArttu
      @UrbexArttu  Před 2 lety +4

      Kiitos jospa kerkeän ensi viikolle editoida

  • @harrimakinen
    @harrimakinen Před 2 lety +1

    Todellakin mielenkiintoinen video

  • @joyz2345
    @joyz2345 Před 2 lety +4

    Tuosta kellosta tuli mieleen että aika osaavaa sukua olleet joskus Ilmajoen Könnit. Hienoimmat kellomallit näytti kuun asennon, päivämäärän, tunnit, minuutit ja sekunnit sen ajan (1700-1800 lukua) tekniikalla. Karkausvuosina piti vetää yhdestä narusta, ettei kello sekaannu päivämäärissä. Pimeässä tarpeilleen menossa olevalle isännälle könniläinen kertoi ajan lyönneillään ns. "kusinarusta" vetämällä.
    Vähän edistyneempää tekniikkaa oli sitten legendojen Könnin kuokkamies. Robotti, joka kuokki peltoa tuulivoimalla ja jonkinlaisen kellokoneiston liikuttamana

  • @leilarantanen8992
    @leilarantanen8992 Před 2 lety +7

    Voi Vau, miten upea paikka. Sanattomaksi vetää. Kiitos kun jaoit videon meille

  • @armimara2560
    @armimara2560 Před 2 lety +3

    Rosetti on nimeltään se sisäkaton kipsikoriste valaisimen ympärillä. Ja nyt oli niin hieno kartano, ihania esineitä,hyvin videoitu, että pakko hengitellä nyt rauhassa. Mainokset katkoi samoin kuin hyvässä elokuvassa, mutta hyvä että sai välillä huokaista. IHANA❤

  • @repej8154
    @repej8154 Před 2 lety +3

    Kyllä näitä kelpaa katsella. Kiitos Artulle.

  • @jukkavirtanen6434
    @jukkavirtanen6434 Před 2 lety +6

    Olipas taas upea kohde. Minkälainen paikka onkaan mahtanut olla parhaana aikanaan 😃
    Teet Arttu upeaa työtä, kun etsit noita paikkoja ja selvität asioita. Ja jaksat kuvata ja jakaa myös meille muille 👍
    Erityisesti vanhat maatilat kiinnostaa meikäläistä 😃

  • @tuulakuosmanen
    @tuulakuosmanen Před 2 lety +1

    Tykkäsin Kiitos videosta

  • @kyostikarvanen2613
    @kyostikarvanen2613 Před 2 lety +8

    Arvokasta työtä. Tallentuu historiaa, rakennus tapoja, -tyyliä jälkipolville. Valitettavasti usein asioista/kiinteistöistä ja niiden historiasta tietävät vievät tietonsa hautaan saakka.

    • @UrbexArttu
      @UrbexArttu  Před 2 lety +2

      Tämä on totta ja vanhat mitkä tapahtumia ja historiaa muistavat alkavat olemaan vähissä:(

  • @tuulakuosmanen
    @tuulakuosmanen Před 2 lety +1

    Kiitos hienosta videosta.

  • @juhanihakkarainen856
    @juhanihakkarainen856 Před rokem +2

    Vau! on kyllä hieno kohde! Upeata ajankuvaa =)

  • @ricardacosta6901
    @ricardacosta6901 Před 2 lety +8

    impressive , fantastic views from the house ... AMAZING !!

  • @keritu1
    @keritu1 Před 2 lety +6

    Kiitos Arttu. Upea kohde. Ja, jos oikein ymmärsin, niin aivan upeaa, jos on pelastumassa takaisin asuinkäyttöön? Saman tyylisen rakennuksen olen nähnyt muutamaan kertaan tuolla Etelä-Pohjanmaalla, sen itäisemmällä alueella kulukiissani. Voi kunpa näitä ymmärrettäsi säilyttää enempi ja pidettäsi käytössä. Niissä on niin paljon tehty käsityötä jonka taitajat vähenevät koko ajan. Eipä taida monestakaan nyky(muovi)talosta olla paljon esiteltävää sadan vuoden päästä.

  • @tuulikkierola7287
    @tuulikkierola7287 Před 2 lety +3

    Loistava kohde, kiitos Arttu👍täytyy vie kattoo uudestaan....😍

  • @joonasvoutilainen7363
    @joonasvoutilainen7363 Před 2 lety +4

    Tuo olis hyvä kunnostaa ja jättää jälkipolville 😊👍

  • @vidarmagnusjacobsen1682
    @vidarmagnusjacobsen1682 Před 2 lety +7

    Good video, I like room with timber walls, they give a good atmosphere.

  • @lillihelina1267
    @lillihelina1267 Před 2 lety +5

    Olipa kerrassaan upea kartano 😊 keittiön sininen väri johtunee siitä, että sinisen värin sanotaan karkottavan kärpäset.

    • @UrbexArttu
      @UrbexArttu  Před 2 lety +2

      Joo eikös noita ulko huussejakin sinisellä maalattu🤔

  • @RutgerS777
    @RutgerS777 Před 5 měsíci

    Upea kohde. Tuolla kuluisi pari päivää heittämällä. Ollut mitä ilmeisemmin seudun ökytalo. Varakkuuden näki monessa yksityiskohdassa. Hieno vanha Biblia. Tuo vanha upea kirjoitusasu on nimeltään fraktuura ja sen oppii helposti. Itse luen Raamatun tutkimusharrastuksen johdosta fraktuuraa yhtä sujuvasti kuin nykyistä kirjoitustakin sekä arjen uutta kuvakirjoitusta jota virheellisesti viesteiksi ja kommenteiksi kutsutaan. Kiitos Arttu.

  • @sippura7235
    @sippura7235 Před 2 lety +4

    Olisipa kiva tietää minkälaista porukkaa tuolla on asunut. Ovat olleet varakkaita. Hieno kohde. Kiitos!

    • @paivie
      @paivie Před 2 lety +1

      Isäni serkku on ollut emäntänä talossa.

  • @tuulakuosmanen
    @tuulakuosmanen Před 2 lety +1

    Kiitoksia hienosta videosta Arttu

  • @strasaku
    @strasaku Před 2 lety +1

    Kun kaikki oli ehjää ja käytössä oli tämä mahtavan hieno paikka. Nyt...niin vaan rikki....

  • @teemuilvan4256
    @teemuilvan4256 Před 2 lety +4

    Kyllä niitä tekstejä olis lukenut ja tulkinnut, mutta siinä menis vähän aikaa. Ei eroa paljoa pappien käsialasta mitä vanhoista kirkonkirjoista 1700- ja 1800-luvuilta on kahlannut läpi. Näytti vähän siltä, että niissä papereissa voisi olla tietoa talon ja alueen historiasta.

  • @raijamccappin1234
    @raijamccappin1234 Před 9 měsíci

    Hyvä oli,kiitos.

  • @Kermakaarti01
    @Kermakaarti01 Před 2 lety +6

    Todella huima ja aika ainutlaatunenkin niin sisältä kun ulkookin. Harvoin jos koskaan muuten tulee mitään 1800-luvun ökykalustoa ja papereita nähtyä missään autiokohteessa ja tuolla on sitä aika paljon. Hyvin on välttyny remonteiltakin, vuosisadan edestä pikkutavaraa ja on kyllä sellanen ylimystökartano ollu ja historiallisesti arvokas että yleensä tommoset on jo johonkin kuntoon laitettu jos ovat vielä olemassa.

  • @annekoo1336
    @annekoo1336 Před 2 lety +4

    Tää nyt vaan on niin ihana kohde ja niin hyvin kuvattu video, että pakko oli palata katsomaan uudestaan 😍 Käykö teille muille katsojille koskaan niin, että eläytyy näitä videoita katsoessaan näihin kohteisiin niin, että yrittää vaistomaisesti jo itse kurkistaa nurkan taakse tai raollaan olevaan kaappiin, ennen kuin Arttu ehtii kuvan kanssa sinne? Miten pöljä tunne, kun havahtuu siihen, että kallistelee päätään täällä ruudun takana 🙈🤣

  • @asmomaatta3795
    @asmomaatta3795 Před 2 lety +2

    Kiitos hieno kartano👍

    • @UrbexArttu
      @UrbexArttu  Před 2 lety +1

      On todella. Näitkö lopusta ne vanhat kuvat?

  • @joona.ala-varvi8374
    @joona.ala-varvi8374 Před 2 lety +3

    26:44 taidetaan kutsua katto-ornamenteiksi tai kattoroseteiksi. Niillä nimityksillä ainakin googlesta löytyy noita kattokoristeita ihan suomeksikin. En ole siis 100% varma onko termi oikea. Mutta ainakin englanniksi kun googlaa niin ceiling ornaments antaa samanlaisia kuvia

    • @joona.ala-varvi8374
      @joona.ala-varvi8374 Před rokem +1

      Ornaments sanan tiesin valmiiks mut piti googlest varmistaa et muistanks oikein niin tuli vastaan toi rosetti sana. 😂

  • @perttijalonen4525
    @perttijalonen4525 Před 2 lety +3

    Olisi hienoa nähdä millainen kartano on ollut parhaassa loistossaan! Loistava video 👍👍 Kiitos

    • @UrbexArttu
      @UrbexArttu  Před 2 lety +3

      Katsoitko lopusta ne pari vanhaa kuvaa?

  • @tonikoo10
    @tonikoo10 Před 2 lety +2

    Tuo paikka sijaitsee meidän mökkimatkan varrella, ja vuosien varrella harmitellut sitä, että tuo on vuosien saatossa päästetty tuohon kuntoon. Tuossa valkoisessa uudemmassa asuinrakennuksessa oli asuttu, mutta päärakennus on tosiaan ollut vuosikaudet tyhjillään. Tuoltahan paloi navetta joka näkyi siihen isolle tielle, josta jäi tuo kivijalka pystyyn. Olikohan se 2001-2003 välillä muistaakseni kun tuo palo tapahtui. Vielä viimevuoden kesälllä tuossa pihassa kasvoi iso heinikko mutta tänävuonna tonttia oli siivottu.

    • @rikumehto5016
      @rikumehto5016 Před 2 lety +6

      Itse asiassa vaalea talo on vanhempi, kuin Kartanon. Talo on ollut ennen torppa. Nimismiehen oston jälkeen tilan päärakennus paloi ja se sijaitsi noin kahden kilometrin päässä kartanosta. Nimismies asui tuossa vaaleassa talossa, kun kartano rakennettiin. Vaalea talo on siirretty tuolle paikkaa 1850, mutta kokenut monet remontit. Itse tiedän vuoden 1930 remontin sekä 1970 tehdyn remontin. Näissä taloa uusittiin paljon ja sen takia hämää kaikkia, että se olisi uudempi. Navetta paloi 1996.

  • @rapidbetoni3130
    @rapidbetoni3130 Před rokem +1

    Video esittää varakasta kartanoa 1800- luvulta. Päärakennuksen ikkunat ovat yksinkertaiset, joista lämpövuoto on ollut 10- kertainen päärakennuksen hirsiseinään verrattuna, jonka vuoksi sisälämpötila talvisin on tuskin ollut 15 *C korkeampi. Ehkäpä kartanon sukupolvet ovat kouluttautuneet lopulta herroiksi helpompaan elämään ja siksi kartano on hylätty käytöstä. Osittain hylkäämiseen on voinut vaikuttanut se, että palkollisille ja työmiehille on pitänyt alkaa kunnon palkkaa joten toiminta kartanossa on tullut kannattomaksi. Ei pidä syrjäyttää myöskään sitä, että perikunta on niin riitainen, että jakokirjaa ei ole voitu tehdä tai kartano on myyty ulkopuoliselle.

  • @askosalonen9609
    @askosalonen9609 Před 2 lety +2

    Hyvä kohde lisää näitä kiitos.

    • @UrbexArttu
      @UrbexArttu  Před 2 lety +1

      Kiitos, mutta sanoisinko että erittäin harvassa ovat vastaavan oloiset.

  • @Tuulessaistuja
    @Tuulessaistuja Před 2 lety +6

    Moro Arttu. Olipa hyvä video. Erityisesti pisti silmään tuon hirsityöt laatu päärakennuksessa, miettii kuinka valtava homma tuon kokoisen talon teko on ollut ja kuinka ikävää että se on jäänyt tyhjilleen.. Kiitos hyvästä videosta..🙂..

  • @msipilai
    @msipilai Před 2 lety +2

    Aivan mahtava paikka 👀

  • @trautanen
    @trautanen Před 2 lety +5

    Melkein väittäisin, että se valokuva missä oli panssarivaunu ja palaneita rakennuksia oli äänislinnan, eli Petroskoin valtauksen paraatista 1941.

  • @paivitakala9580
    @paivitakala9580 Před rokem +1

    55:48 Ruotsinlaivatuliaisia! Peltinen ananaskarkkirasia! 70-l lasten Ruotsinlaivaherkkuja.

  • @juha9351
    @juha9351 Před 2 lety +2

    Se reiällinen leikkurilla varustettu puinen laatikko on sokerileikkauslaatikko ja ne vastapainoilla varustetut kattovalaisimet, niistä puuttui osia, ovat majolika öljylamppuja ja käytetty n. 1850 - 1900 alkupuolelle.

  • @makes075
    @makes075 Před 2 lety +1

    olipas se hieno kohde yllättävää tuossa kartanossa etä se onpi kodikas. Taasen oli hyvä video :)

  • @kati6025
    @kati6025 Před rokem +1

    Miten sinun keuhkot kestää liikkua tuommoisissa tiloissa? Haisiko tuolla home?

  • @jannevainikainen4636
    @jannevainikainen4636 Před rokem +3

    Hei Arttu. Kannattais lähettää näitä videoita ja valokuvia Museovirastolle. Varmasti olisi paljon oikeasti suojeltavaa ja historiallisesti arvokasta, kuten seinissä olevat dokumentit.

    • @rikumehto5016
      @rikumehto5016 Před rokem +2

      Museovirasto on paikanpäällä käynyt taloa katsomassa ja ovat tietoisi sen korjaushankkeesta.

  • @aijaenqvist1487
    @aijaenqvist1487 Před 2 lety +2

    Isot kiitokset.Aina tulee haikea mieli kun kattelee noita hylättyjä taloja.Täällä Pusulassakin on yksi hylätty iso kartano tyhjillään ja aina kun katson sitä tekee pahaa😭Olisikohan valaisin 1800loppu puolelta ja jugend tyyliä vaikka kupu puuttuu.Paljon on aarteita...

    • @UrbexArttu
      @UrbexArttu  Před 2 lety +2

      Moi. Voisitko laittaa sähköpostia minulle. Tekisi mieli selvitellä mahdollisuutta kuvata sitä Pusulan kohdetta.

  • @liisakeskinen
    @liisakeskinen Před měsícem +1

    jonkin autio tuvan raunio maantie lähellä autio tupa ajansaatossa mennyt kasaan ole paljokaan jäljellä lämpölaitos aikanaan palanoririut mitä on jäljellä ulkokartano hevosvehkeitä sähkömootori

  • @rutikuiwa8427
    @rutikuiwa8427 Před 2 lety +1

    Tais heilahtaa iha piiqqipaikal tämä vitio, mutta kaikista sun ja muittenkin viteistä 💗 ni ja tais olla Suamen Ruåttalaasia nua pystyttäjät ni 🤔 Kitooooos Arttu antoisasta leheva illasta ja ny jatkuvi 🍻 ni 🙃🥁

  • @liisakeskinen
    @liisakeskinen Před měsícem +1

    vanha kartano upea löytö paljon upeta huonekaluja ja oikein kartanon aarteia hiennossa kaapissa vanhoja kirjoja entisiä talon kuvia on säilynyt huonekaluja hyvä kuntoisia komeita kaakeliuunia upeia kirjoja yläkerta mitä löytyy aarteita vanhoja kartanon aarteita vanhoja sen ajan miesten ja naisten kengiä merkkillisiä kääröjä entisajan laukkuja kartano upee vanhoja talon upeta tavaroita kiinostava kierros tutustua upseen kartanoon.

  • @paulalappi4333
    @paulalappi4333 Před 2 lety +2

    Lasten potta: eteisessä oli emaliastia, todennäköisesti potta, joka kuulunee tuohon istuimeen.

  • @vesakujala8186
    @vesakujala8186 Před 2 lety +2

    Hienoa, kun jaksat koluta näitä kohteita👍.Sääli vain kuinka suurin osa kohteista tuhoutuu.Jos jotain voit kokeilla,niin instan 360 kameraa.Vois saada eritäin hyvin katsojille kohteen tunnelman.Riippuu tietysti kohteesta,missä hyvä.Tsemppiä🤗

    • @UrbexArttu
      @UrbexArttu  Před 2 lety +1

      Kiitos vinkistä. Semmoisen kameran voisi muuten ihan tosissaan hommata👍

    • @vesakujala8186
      @vesakujala8186 Před 2 lety +1

      Hyvä👍ja jos jaksat editoida,niin dji mini 2..sella saa hyvää ilma ja lähikuvaa kohteesta.Ihan best moneen kohteeseen.Painorajat alittaa säädöksien luvat,niin ei tarvitse hirveesti säätää👍.

  • @rutikuiwa8427
    @rutikuiwa8427 Před 2 lety +2

    Oh my qoooooz ni 🤗😀🥁

  • @ailapiaaaltonen98
    @ailapiaaaltonen98 Před 2 lety +3

    Heippa. On mielenkiintoista nähdä missä kunnossa on kohde?

  • @usernameg5
    @usernameg5 Před 2 lety +1

    Hyvä video. Tuo taskulampun valo on vähän turhan pistemäinen, oletko ajatellut hankkia sellaista valoa kun mitä Teemu käyttää?

    • @UrbexArttu
      @UrbexArttu  Před 2 lety +1

      Se on totta. Täytyy hommata joku parempi vaihtoehto.

  • @Veturitalli
    @Veturitalli Před 2 lety +1

    Hieno mijöö, täynnä kuvaukseellisia kohteita.

  • @LilA-zl6tf
    @LilA-zl6tf Před rokem +1

    Komeeta, et tuo sammutin selvis siitä navetan tulipalosta. 👍 - Meil oli muuten kans kotoon tuo samainen Maailmanhistoria -kirjasarja, jota lapsuudes luin salin sohvalla istuksien. (Noi isot kirjat, joissa tuo Atlas kantaa maapalloa.)

  • @saijaitkonen4909
    @saijaitkonen4909 Před 7 měsíci

    Upea kartano 😍 Odotin tosin rantasaunan esittelyä myös... 😢

  • @kyostikarvanen2613
    @kyostikarvanen2613 Před 2 lety +3

    Kellot, kaappikello/könninkello niissä on vuosiluku yleensä jossain, joko ulkopinnassa tai sitten luukun takana. Vinkkinä.

    • @UrbexArttu
      @UrbexArttu  Před 2 lety +2

      Kiitos pitää katsoa seuraavan kerran.

  • @jormas5497
    @jormas5497 Před 2 lety +3

    Laatikko jossa leikkuri, kupera pohja jossa reikiä. Sanoisin että tässä laatikossa leikattiin kotona kasvatetun tupakan lehtiä jotka varisivat alla olevaan laatikkoon kun olivat tarpeeksi hienoa käyttöön. Joko piippuun tai sätkiksi.

    • @UrbexArttu
      @UrbexArttu  Před 2 lety +1

      Joku kommentoi, myös että voisi olla sokerille 🤔 itse taipuisin myös tuohon kessun puolelle

    • @Tomi65665
      @Tomi65665 Před 2 lety +1

      Sokerileikkuri se on, Katsokaa vaikka kuukkelista jos ette usko! 😄

  • @jukkakeranen3928
    @jukkakeranen3928 Před 8 měsíci

    Onneksi ei oo päässyt vandaalit penkomaan . Särkemään..😊

  • @mkkiloma3991
    @mkkiloma3991 Před 2 lety +1

    Hieno video. Epäilen että jää omistajalta kunnostamatta tuo kohde. Uuden teet helpommalla ja halvemmalla.

  • @jounierola7082
    @jounierola7082 Před 2 lety +1

    Uskomaton aarreaitta. Niin paljon käyttöön palautettavaa esineistöä. Toivottavasti mahdollisimman paljon päätyy tilan sisustukseen. Haastava kiinteistö ja kokonaisuus, mutta tosi terveitä rakenteita vaikka alakerta kokenutkin kovempia kuin yläkerrokset. Nuo pilarit varmaan pelastaneet kansallisaarteen. Toivottavasti myös museovirastoa kiinnostaisi. Ei tuollaisia enää Suomessa montaa ole.

  • @paivitakala9580
    @paivitakala9580 Před rokem

    24:27 tuota '"viivapahvia" seinän yläreuna! Tää oli ennen monessa seinässä, meilläkin, ja maalattuna nimeonomaan, en ole nähnyt aikoihin. En näissä videoissakaan.

  • @mattivirtanen6899
    @mattivirtanen6899 Před 2 lety +1

    vanhassa mummulassani oli samalainen peili lipasto . kuin tässä autiotalo videolla on . hieno autiotalo taas jällen . vanha mummula oli minun äitini lapsuudenkoti porin kahaluodolla . menisin tuonne jos saisin omistajalta
    luvan ottaisin mukaan makuupussin retkeilypatjan + eväät hieno autiotalo taas jälleen . t matti v😍😘🍳🍽💤👍

  • @tuulikkierola7287
    @tuulikkierola7287 Před 2 lety +3

    Oliko se kaivo avoin....tuli vain mieleen, että sinne voi pudota mikä tahansa eläin😔Tosi surullista, ettei niitä suljeta/peitetä millään.

  • @siljapalokangas6695
    @siljapalokangas6695 Před rokem +1

    Kiitos tästä videosta, on ollut hieno paikka joskus. Ettei kukaan ole varastanut tavaroita tai särkenyt mitään se oli mielestäni ihmeellistä 🤔. .

  • @goransandstrom6266
    @goransandstrom6266 Před 2 lety +2

    Tack för ett bra program kom ihåg att prenumerera och tumma upp så kommer det mera 😃😃😃😃😃

  • @liisalehto9453
    @liisalehto9453 Před 2 lety +1

    Tykkään sun videoista.

  • @jormas5497
    @jormas5497 Před 2 lety +4

    Valaisin josta kysyit ikää, sanoisin 1800, 1900 luvun taitteesta. Alunperin ollut öljylamppu, upea koristeltu osa joka majolikaa. Muut osat valurautaa.

    • @UrbexArttu
      @UrbexArttu  Před 2 lety +1

      Lienee Venäläinen 🤔 näin muutamat veikkailleet

  • @user-xw8es1xn2d
    @user-xw8es1xn2d Před 6 měsíci

    Kiitos upeasta.kartano kierroksesta. Sääli että paikkojen annetaan rapistua. Toivotan jaksamista remonttiin. Upea paikka.

  • @user-xt8og3ko1m
    @user-xt8og3ko1m Před 7 měsíci

    Vanha raamattu kirjoitettu vanhalla kaunokirjoituksella, mikä oli ennen sotia käytössä.

  • @sakaritanner5475
    @sakaritanner5475 Před rokem +1

    Voisivatko nuo alussa nähdyt kivirakennelmat kuulua Venäjän vuosina 1914-1917 rakennettuun kenttälinoitusjärjestelmään? Semminkin kun ne ovat lähellä videolla myös mainittua vanhaa maantietä?

    • @rikumehto5016
      @rikumehto5016 Před rokem +3

      Kiviröykkiö alussa on vanha jääkellari. Jääkellarin vieressä oli aikanaan maitoaitta, lihaaitta sekä kärryaitta.

  • @orlingmirjs8935
    @orlingmirjs8935 Před 2 lety +2

    Hei Arttu ,oletko kuullut koskaan tuon kuusen nimen jossa oksat ns.roikkuumelkein runkoa pitkin alas ,sitä sanotaan ainakin täällä ihan etelä Suomessa surukuuseksi ,en ole ottanut selvää mistä moinen nimi johtuu ,pitää vielä ottaa . Se kivijalka oli tai näytti ihan ristin muotoiselta

    • @repej8154
      @repej8154 Před 2 lety +1

      Joo, hautausmailla näitä kuusia on, siksi kai kutsutaan surukuuseksi

    • @UrbexArttu
      @UrbexArttu  Před 2 lety +2

      Joo kyllä olen hautausmailla törmännyt surukuusiin

    • @orlingmirjs8935
      @orlingmirjs8935 Před rokem +1

      @@UrbexArttu Hei ,Arttu . Se iso vaaka on nimeltään kymmenys vaaka ,ainakin täällä etelä Suomessa sanotaan ,piti katsoa toisen kerran oli niin hieno paikka ,paljon oli tuttuja työkaluja / esineitä . Kiitos Arttu videosta t. Mirjs

  • @mtillonen
    @mtillonen Před rokem

    Se mitä kysyit onko pulpetti se on wanha pesupöytä eli käsien pesua varten , mulla on mökillä myös se ero alla kaappi väritys antiikin vihreä ja punainen , lahen puusepänliike on tehnyt

  • @kyostikarvanen2613
    @kyostikarvanen2613 Před 2 lety +3

    45.55-> voisi olla sikaritupakka leikkuri tai tupakkaleikkuri.

    • @UrbexArttu
      @UrbexArttu  Před 2 lety +1

      Osaatko sanoa mitkä oven pielessä roikkui?

    • @Tomi65665
      @Tomi65665 Před 2 lety +1

      Se on sokerileikkuri. Ja siinä lehdessä luki weckobladet eli viikkosanomat/viikkolehti

    • @kyostikarvanen2613
      @kyostikarvanen2613 Před 2 lety +1

      Ei oikein selvinnyt..

  • @user-dt2cf4sy7g
    @user-dt2cf4sy7g Před 8 měsíci

    😮😮❤❤

  • @privdel25
    @privdel25 Před 5 měsíci

    Joo, ei tee pahaa, jos tunnistaa antiikkia ja arvojakin paremmin hieman...ja on sitä silmää sille. Yksikin pikku kaappi, kaiverrusten kanssa säästyi kameralta.? // Toki jos ohjeita omistajalta, että "hei älä näytä mitään arvokasta, ettei roistot iske"..... / Ja meinas tulla sumennukset Savon tekstin päälle, samoin liittyen Kennedyyn....mutta tulihan se luettua sitten. Ei vaaraa vuosilla tuossa kohtaa.
    Jees, kiva harrastus ei-astmaatikolle jne.....ja mukavaa samalla muille - nähdä tuotoksia. Monihan noista mökkeröistä vois mennä kaupaks ja eiköhän tuo toispuoleinen viestinvaihto noissa hommissa onnistune, jos joku haluaa--siis se mahdollinen myyjä haluaisi tarjouksia tms.
    Kiitos.

  • @user-qc2dd6fv5e
    @user-qc2dd6fv5e Před 3 měsíci

    Mitä upein talo ja uniikki ihana tunnelma videossa kun sade ropisee...

  • @teemuilvan4256
    @teemuilvan4256 Před 2 lety +1

    Kohdassa 11.40 näkyy maitotonkan jäähdytyskone siinä rappusten takana

  • @harrietdahlgren8201
    @harrietdahlgren8201 Před 9 měsíci

    Hieno kohde, myös kummitukset ovat mukanasi.

  • @pasivaan9563
    @pasivaan9563 Před 2 lety +2

    Ei näytä kovin kesäiseltä. 🙂

    • @UrbexArttu
      @UrbexArttu  Před 2 lety +2

      Hmm sanoinko niin🤔 noh ei se vaarallista ole😉

    • @hytonen79
      @hytonen79 Před 2 lety +2

      Kesä on silloin kun ei ole metriä lunta maassa😂

    • @rutikuiwa8427
      @rutikuiwa8427 Před 2 lety +1

      @@hytonen79 Viteota kera auttojen ja sassia hötsönen69 ni 😉🤘🥁