Kun kuulen Lailan radiosta, tuo se mieleen ajan lapsuudesta... Hän oli huippu laulaja ja monella kielellä hän osasi laulaa upeasti, esim. Mantzurian kukkulat on upea esitys niistä monista. Kiitos Laila❣️
Muistakaamme Lailaa niinkuin hän toivoisi. Hän oli heikko juomisessaan, mutta vahva laulaja ja artisti. Mutta se siitä ja antakaa äänen soida ja häenen kauneutensa lostaa sieltä 60-luvulta. Kiitos Laila sinulle kauniista muistoista.
Voi Laila Siellä Missä Seikkailet 🥰. Hienosti Hymy Irtos Ku Oikee Taiteilia Tietää Miten Nää Asiat On 🥰🥰🥰🥰🥰🥰🤝 Et Mikä On Sille Oikeelle Taiteilialle Kultaa Ja Kunniaa 😌🙏
Kyllä tämä laulaja olisi saanut saada enemmänkin osakseen tässä elämässä. Kerrassaan ihania lauluja ja laulaja kautta aikain. Onneksi laulut jää. Parhaat lähtevät,sanotaan.
Teimme kuusikymmenluvulla Lailan kanssa kymmeniä keikkoja lähinnä Pohjoissuomessa. Yksi jäi mieleen ylitse muiden: Olimme Kittilän työväentalolla soittamassa, kun minua haettiin puhelimeen. Helge Myllyoja Sodankylän kansantalon puuhamies soitti ja kertoi, että heille oli tullut vahinko, sillä huomenna Esko Rahkonen on samalla keikalla bändeineen. Elimme sitä aikaa, kun lehdissä mainostettiin: "Hiljainen on kylätie, kunnes Esko Rahkonen Sodankylään saapuu. Myllyoja esitti, että jos pitäisimme ohjelmalliset iltamat niin säästyisimme huviverolta ja saimme jakaa lipputulot kahtia. - Suostuin ehdotukseen sillä tiesin. ettei meille tule ongelmaa ohjelmasta. - Tullessamme Kansantalon eteen huomasimme, talon olevan jo täyden ennen seitsemää, kun tilaisuus alkoi kahdeksalta. Kamat olivat kasassa ja piti ratkaista kumpi aloittaa ohjelman. Pitkätikku määräsi Rahkoselle aloituksen. - Aikaa oli mennyt varmaan vartti, kun kansa alkoi viheltää. Rahokonen ei aloittanut. Monen väännön kautta pääsimme sopuun, että me, eli Alpo Ylitalon yhtye alkaa. Sovimme porukan kanssa, että minulle tulee esiripunkanssa pieni kommellus ja kädessäni on avoin mikrofoni. Päästyäni salin kulmassa olleelle orkesterilavalle kansalla oli todella hauskaa. Avattuani keskustelun ylöisön kanssa, kutsun Folken rumpalin lavalle ja hän alkoi lyödä komppia kappaleeseen: Perialaisella torilla. Pojat tulivat kutsuuttuina ja aloimme ohjelman. Folke löi 32- tahtisen rumpusoolon ja kohta kappale päätettiin. - Laila tuli lavalle ja näytti kenkiäni ihmetellen: "Alpo, - kapellimestari mies ja esiinnyt kengänpaulat auki". Nojasin kontrabassoon ja pyllistin yleösöön , jolloin Laila tokaisi: Mikset Alpo esiinny aina näin päin, tämähän olisi sinun parempi puoli. Otin mikin lailata ja jatkoin: en Laila kiltti voi, kohteliaisuus-syistä, sillä ajattehan nyt, kun Myllyojan Helge tulisi tuolta ovesta sisälle ja nähtyään minun takapuoleni huutaisi: Terve Laila! Sen jälkeen, vaikka sanoin mikrofooniin: mutteri, niin kansa nauroi. Laila hoiti mallikkaasti vauhdikkaan osuutensa ja kansa viihtyi. - Osuutemme jälkeen alkoi soida hitaalla kompilla Hiljainen kylätie. Loppua en voi eikä tarvitse kertoa.
Oli ilmeisesti liian hyväuskoinen ja luotti vääriin ihmisiin. Ville Veikkokin kusetti oikein kunnolla. Siihen päälle alttius päihteisiin, ei hyvä yhtälö. Mutta tuolla äänellä ja karismalla olisi hyvinkin voinut vielä tehdä keikkaa.
Kiitoos Lailan muisto jäi minulle sydämeeni. Toivottavasti näitä uusia taiteilioita Suomen kansa ei unohtaisi yhtä helposti. He on antanut kaikkensa meitä viihdytäeksi.Mitä me olemme antaneet takasin??? Vain järjestäjille lippu-tulot.Voisimmeko perustaa Säätiön niin että entisten taiteilioiden ei tarvitsi kuolla kylmässä ei nälässä vailla rakkautta. Markku keskinen tampere
Laila Kinnunesen minä näkemänä: todella surulin. KuuluisaltäRivien välistä. Näki,että kaikki oli 1996,1993 oli,ja tallen teosta kuuli,oli. Todella surusta.Heidi Rydberg
Laila, vain yksi monista, jonka alkoholi vei mukanaan ... Ei mikään auta, jos ihminen haluaa juoda. Eräs alkoholisti sanoi minulle: "Että vain kännissä on kivaa ja ei sitä voi lopettaa". Jotkut ihmiset ovat vain herkempiä ja haavoittuvaisempia, eikä se ole kenenkään syy (välttämättä). Jos kuitenkin päätät lopettaa, niin usko itseesi, äläkä anna menneen katkeroittaa mieltäsi. Muista: "Tämä päivä on loppuelämäsi ensimmäinen päivä", siitä se lähtee ... Aina on joku, jolle olet tärkeä, vaikka sitä ei aina halua myöntää ... Varsinkin, jos itsetunto on romutettu jo lapsena ... No, Lailan kohtalo sai pohtimaan, kaikenlaista.
@@Teh-H Niin, raivoraitis hän olikin, suo anteeksi erehdykseni, "ota selvää", selvänä olenkin elämäni viettänyt. ;-)))) . Vaikka kuinka kaatuisi portaissa, ja sattuisi olemaan sillä kertaa selvinpäin, on kiistaton totuus, että vuosikymmenien alkoholin väärinkäyttö jättää jälkensä, erityisesti tasapainoaistiin, tässä tapauksessa. Ilmeisesti ET osaa hahmottaa lukemaasi?
Ei ehkä siitenkään niin erakko, kun julkisuudessa on aina annettu ymmärtää. Ei kai se vielä ihmisestä erakkoa tee, vaikka ei julkisuudessa enään eläisikään. Haastattelun perusteella oli enemmän huolissaan muista unohdetuista tähdistä kuin itsestään.
Voi että tuli surullinen olo. Noin loistava lahjakkuus. No ehkä hän sitten koki elämänsä mielekkäänä loppujen lopuksi. Kansainvälinen tähti olisi kyllä ollut. Voi sentään. Onneksemme saamme kuunnella hänen musiikkiaan.
It's about the career and the sad end of our great singer Laila Kinnunen. I think you can find some info about her in English, if you're interested. She was one of the first Finnish singers who were known also abroad. She was very talented, beautiful and succesful, but alcohol destroyed her in the end. As you can see, sadly.
Aikamoinen sävelkorva - lauloi Lazzarellan samasta sävellajista kylmiltään kuin levytyksessäkin! Mutta olihan se meidän paras laulajamme kautta aikojen. Joku on sanonut, että absoluuttista sävelkorvaa ei muka olisi.... Surullista, kaunista, mutta eteenpäin vievää.
Kohtaloita ei ole olemassakaan,jos pannaan mono menemään vinoon niin se menee. Kateus kauna ja katkeruus savolaiset perushyveet. Siihen Laila ei kaikesta huolimatta lähtenyt koskaan ❤️🖤🌹
Niin,video on katkaistu oivasti " et ritareita nähdä saa,se aika nyt on jäänyt taa...taisi ne omat koirat purra Heinävedellä muutamaa vuotta myöhemmin 🖤💨 Yleuutiset kertoi kuolleen nukkuessaan ,60 vuotiaana
Muistan Lailan uran elämänsä loppupuolella kun hän istui rautatie aseman kulmassa pullo kädessä puli jengissä se sattui silloin ja pahasti kun näki tämän taitavan laulajan tuhoavan itseään jolla oli ääni kultaa. Mutta jokainen on vastuussa itsestään
@@miamargareta9997 Niin se vaan on, että jokainen on lopulta vastuussa ainoastaan omasta itsestään. - Tuon, kun ihminen aikaa myöten todella oivaltaa kauttaaltaan oman elämänsä kohdalla, niin hän on viimeistään oivalluksensa myötä todella sellaisessa tilassa, että iso ja pitkään selässä painanut taakka katoaa lähes noin vain sen siliän tien, ja tästä alkaen uutta ja hyvää, eteenpäin vievää mahdollisuutta alkaa tulla hänelle näkyväiseksi. Mutkattoman ja vahvan itsetunnon peruskivi on tukevasti paikallaan tällaisessa ihmisessä, ja hän tuntee ensi kertaa sitä aitoa riemun ja vilpittömän nöyryyden tunnetta, kun hän tietää olevansa vastuussa elämästään. (Viimeisen 15 vuoden aikana olen koko ajan vähenevässä määrin saanut huomata tuota tilaa ihmisissä. Se on aika ajoin tuottanut suurta harmia minulle, etten oikein koskaan saa nykyään kohdata ihmisiä, jotka ovat suhteessa omaan elämäänsä, todella ottaneet vastuun vain ja ainoastaan itsestään; ainoastaan tämän ominaisuuden hallitsija voi, jos katsoo sen viisaaksi, niin tavallaan kantaa vastuuta toisista ihmisistä. Ei kuitenkaan niin, että yrittäisi kantaa muiden vastuut, vaan ikäänkuin viittoen oikeaa suuntaa muille, (hengenheimolaisille) tehden eteen omilla tekemisillään elävää esimerkkiä, kärsien ja rakastaen.) - Per aspera ad astra - 💎
luulenpa, että aikalaisten oli hienointa oli polkea sitä parasta ääntä ja laadukkainta taiteilijaa ojaan. Mutta sitten kun kaikki meni persiilleen, tukijat katos. Ei olis eka kerta.
Tämä haastattelu on hyvä, sillä me näemme sen Lailan, joka silloin vuonna 1996 oli. Meidän on toisaalta myös muistettava, että hän itse kulki tiensä ja kulki sen omalla tavallaan. Laulajana ja taiteilijana hän oli Ykkönen ja niin kuin olen aina todennut, ei hänenlaistaan enää tule, eikä sellaista karismaa ole kennelläkään "inisiällä" tahi muilla suomi artisteilla, koska nykyään on niin helppo päästä laulamaan....Laila oli myös dramaattinen tulkitsija. Missä ovat nyt meidän ns naisartistit? Sanoisin, että viimeinen hyvä suomilaulaja on//oli Marion Rung....nämä Erinit ym, (anteeksi ...en edes muista nimiä, koska niitä on satoja ns nailonbiittejä huhhh.....no, antaa olla). Lailaa ken kukaan unohtaa ei voisi. Rakastan Sinua Laila, niinkuin 60 v mies vain voi ja sitä kaunista syvää ääntäsi, sitä jota jo 5 vuotiaana palvoin ja seurasin lehtien sivuilta.....Taidanpa laittaa kappaleen Tiet soimaan ja silmät kiinni.
Pistää hiljaiseksi, että ihminen voi noin muuttua. Onko se ihan vaan alkoholi? Monet tunnetut näyttelijät ovat juoneet kymmeniä vuosia, mutta eivät ole noin radikaalisti muuttunut. Esim. Brigitte Nielsen.
Se on hyvin yksilöllistä ja useiden tekijöiden summa. Mm. geenit, psyykkisen resilienssin taso, fyysinen kunto - se minkä toinen kestää yllättävän hyvin, voi toiselle koitua kohtaloksi. En sano, etteikö taustalla olisi voinut olla muutakin kun en ole asiaan perehtynyt, mutta alkoholi tunnetusti oli se perimmäinen syy Kinnusen surulliseen loppuun.
Ihanaa ja nostalgista. Aikamme parhaimpia laulajia. Onneksi voi vielä kuunnella hänen laulujaan. 🌹
Kiitos paljon Laila, musiikkialan valovoimaisin tähti.❤❤❤❤❤❤
The Best female artist from Finland among all times - Good bless Laila
Kiitos Laila että olit olemassa olit parasta mitä voi tässä maailmassa olla 🤧
Kun kuulen Lailan radiosta, tuo se mieleen ajan lapsuudesta... Hän oli huippu laulaja ja monella kielellä hän osasi laulaa upeasti, esim. Mantzurian kukkulat on upea esitys niistä monista. Kiitos Laila❣️
Muistakaamme Lailaa niinkuin hän toivoisi. Hän oli heikko juomisessaan, mutta vahva laulaja ja artisti. Mutta se siitä ja antakaa äänen soida ja häenen kauneutensa lostaa sieltä 60-luvulta. Kiitos Laila sinulle kauniista muistoista.
Andreas Uhlbrandt of
Justiinsa niin laulut ovat kauniita ja paras naislaulaja vieläpä
KIITOS LAILA
Harvinaista kuulla tuollaista ääntä 60-80 luvulla ja taito. KIITOS Laila 🥰
She was absolutely great talent and beautiful woman . So sad how life took turn down .
Suomen iskelmätaivaan valovoimaisin tähti Olavi Virran kanssa..Kiitos Laila..
Valovoimaisia tähtiä olivat mutta molempien tähtien elämän myöhempi vaihe muistuttaa toisiaan. Suosiosta köyhyyteen, aika karua.
Laila huonossa hapessa tässä jo..Upea ääni..Lepää rauhassa..❤
Laila oli kansainvälisen tason artisti.
Ei ollu muuta kuin juoppo
Lol
Sanopa jokun toinen joka pystyy samaan,ottaen aikakaudet huomjoon
Nykyaikakauden lollerot eivät pysty enää muuhun kuin matalamielisyyteen, turha niiltä on mitään kysyä.
Sad demise for this beautiful and talented lady!
So nice to hear her singing in Hungarian. Great pronounciation! Tosi hienoa!
Muutenkin "mustalainen" oli oiva aloitus tässä..sehän on alunperinkin unkarilainen kansansävelmä 🇫🇮🇧🇬
Kiitos,Laila
Yhden kerran näin ja kuulin artistia eräässä koilismaan kunnassa oli esiintymässä -70 luvun puolivälissä, olin komennushommissa ko kunnassa.
So sad, it breaks the heart!
Yes it does, but but I don't know what to say.
Sydänhän se taisi pettää,harvempi nukkumalla kuolee,ainakaan 60v
tama nimi oli niita suurempia taiteilijoita minunkin nuoruudessa, thanks Laila
Gracias
adoro suas musicas
Voi Laila Siellä Missä Seikkailet 🥰. Hienosti Hymy Irtos Ku Oikee Taiteilia Tietää Miten Nää Asiat On 🥰🥰🥰🥰🥰🥰🤝 Et Mikä On Sille Oikeelle Taiteilialle Kultaa Ja Kunniaa 😌🙏
Järjestetty juttu 🖤.." one of these days these boots are gonna walk all over you" tosi onnistunut lopetus tässä videossa 👍👮
Kyllä tämä laulaja olisi saanut saada enemmänkin osakseen tässä elämässä. Kerrassaan ihania lauluja ja laulaja kautta aikain. Onneksi laulut jää. Parhaat lähtevät,sanotaan.
Teimme kuusikymmenluvulla Lailan kanssa kymmeniä keikkoja lähinnä Pohjoissuomessa. Yksi jäi mieleen ylitse muiden: Olimme Kittilän työväentalolla soittamassa, kun minua haettiin puhelimeen. Helge Myllyoja Sodankylän kansantalon puuhamies soitti ja kertoi, että heille oli tullut vahinko, sillä huomenna Esko Rahkonen on samalla keikalla bändeineen. Elimme sitä aikaa, kun lehdissä mainostettiin: "Hiljainen on kylätie, kunnes Esko Rahkonen Sodankylään saapuu. Myllyoja esitti, että jos pitäisimme ohjelmalliset iltamat niin säästyisimme huviverolta ja saimme jakaa lipputulot kahtia. - Suostuin ehdotukseen sillä tiesin. ettei meille tule ongelmaa ohjelmasta. - Tullessamme Kansantalon eteen huomasimme, talon olevan jo täyden ennen seitsemää, kun tilaisuus alkoi kahdeksalta.
Kamat olivat kasassa ja piti ratkaista kumpi aloittaa ohjelman. Pitkätikku määräsi Rahkoselle aloituksen. - Aikaa oli mennyt varmaan vartti, kun kansa alkoi viheltää. Rahokonen ei aloittanut. Monen väännön kautta pääsimme sopuun, että me, eli Alpo Ylitalon yhtye alkaa. Sovimme porukan kanssa, että minulle tulee esiripunkanssa pieni kommellus ja kädessäni on avoin mikrofoni. Päästyäni salin kulmassa olleelle orkesterilavalle kansalla oli todella hauskaa. Avattuani keskustelun ylöisön kanssa, kutsun Folken rumpalin lavalle ja hän alkoi lyödä komppia kappaleeseen: Perialaisella torilla. Pojat tulivat kutsuuttuina ja aloimme ohjelman. Folke löi 32- tahtisen rumpusoolon ja kohta kappale päätettiin. - Laila tuli lavalle ja näytti kenkiäni ihmetellen: "Alpo, - kapellimestari mies ja esiinnyt kengänpaulat auki". Nojasin kontrabassoon ja pyllistin yleösöön , jolloin Laila tokaisi: Mikset Alpo esiinny aina näin päin, tämähän olisi sinun parempi puoli. Otin mikin lailata ja jatkoin: en Laila kiltti voi, kohteliaisuus-syistä, sillä ajattehan nyt, kun Myllyojan Helge tulisi tuolta ovesta sisälle ja nähtyään minun takapuoleni huutaisi: Terve Laila!
Sen jälkeen, vaikka sanoin mikrofooniin: mutteri, niin kansa nauroi. Laila hoiti mallikkaasti vauhdikkaan osuutensa ja kansa viihtyi. - Osuutemme jälkeen alkoi soida hitaalla kompilla Hiljainen kylätie. Loppua en voi eikä tarvitse kertoa.
Nämä on hienoja muistoja, kiitos.
Mahtava laulaja eläessään!
Harvempi sitä on mahtava laulaja silloin kun ei elä.
Hän oli Suomen ensimäinen edustaja Euroviisuissa 60-luvuvun alussa laulullaan "Valoa Ikkunassa" Kaikki kunnia hänelle!
Oli ilmeisesti liian hyväuskoinen ja luotti vääriin ihmisiin. Ville Veikkokin kusetti oikein kunnolla. Siihen päälle alttius päihteisiin, ei hyvä yhtälö. Mutta tuolla äänellä ja karismalla olisi hyvinkin voinut vielä tehdä keikkaa.
Mummin naapuri. RIP.
Kiitoos Lailan muisto jäi minulle sydämeeni. Toivottavasti näitä uusia taiteilioita Suomen kansa ei unohtaisi yhtä helposti. He on antanut kaikkensa meitä viihdytäeksi.Mitä me olemme antaneet takasin??? Vain järjestäjille lippu-tulot.Voisimmeko perustaa Säätiön niin että entisten taiteilioiden ei tarvitsi kuolla kylmässä ei nälässä vailla rakkautta.
Markku keskinen tampere
Niiji,oot nii oikees Mia isaksson helssinki
Laila Kinnunesen minä näkemänä: todella surulin. KuuluisaltäRivien välistä. Näki,että kaikki oli 1996,1993 oli,ja tallen teosta kuuli,oli. Todella surusta.Heidi Rydberg
Laila, vain yksi monista, jonka alkoholi vei mukanaan ...
Ei mikään auta, jos ihminen haluaa juoda.
Eräs alkoholisti sanoi minulle: "Että vain kännissä on kivaa ja ei sitä voi lopettaa".
Jotkut ihmiset ovat vain herkempiä ja haavoittuvaisempia, eikä se ole kenenkään syy (välttämättä).
Jos kuitenkin päätät lopettaa, niin usko itseesi, äläkä anna menneen katkeroittaa mieltäsi.
Muista: "Tämä päivä on loppuelämäsi ensimmäinen päivä", siitä se lähtee ...
Aina on joku, jolle olet tärkeä, vaikka sitä ei aina halua myöntää ...
Varsinkin, jos itsetunto on romutettu jo lapsena ...
No, Lailan kohtalo sai pohtimaan, kaikenlaista.
Niimpä,ja juominen alkoi siitä kun herkkää ja tunnollista ihmistä alettiin käyttää hyväksi.
Hän kaatui portaissa ja menehtyi tämän jälkeen. Alkoholi ei vienyt häntä. Ota asioita selvää
@@Teh-H Niin, raivoraitis hän olikin, suo anteeksi erehdykseni, "ota selvää", selvänä olenkin elämäni viettänyt. ;-)))) . Vaikka kuinka kaatuisi portaissa, ja sattuisi olemaan sillä kertaa selvinpäin, on kiistaton totuus, että vuosikymmenien alkoholin väärinkäyttö jättää jälkensä, erityisesti tasapainoaistiin, tässä tapauksessa. Ilmeisesti ET osaa hahmottaa lukemaasi?
Eräs raitistunut alkoholisti sanoi, että alkoholi oli hänelle kuin PAIKKA.
Suuren taiteilijan surullinen kohtalo!
Fintubeman51 0
Miksi valitatte? Hieno ihminen ja loistava laulaja.
Järjestetty juttu 🖤❤️ !!
Ei ehkä siitenkään niin erakko, kun julkisuudessa on aina annettu ymmärtää. Ei kai se vielä ihmisestä erakkoa tee, vaikka ei julkisuudessa enään eläisikään. Haastattelun perusteella oli enemmän huolissaan muista unohdetuista tähdistä kuin itsestään.
Lukekaa kirja,
Pelkään mutta en pakene.
Kiitos paljon!!!
Voi että tuli surullinen olo. Noin loistava lahjakkuus. No ehkä hän sitten koki elämänsä mielekkäänä loppujen lopuksi. Kansainvälinen tähti olisi kyllä ollut. Voi sentään. Onneksemme saamme kuunnella hänen musiikkiaan.
Wished I knew what they were saying....looks a interesting interview..
It's about the career and the sad end of our great singer Laila Kinnunen. I think you can find some info about her in English, if you're interested. She was one of the first Finnish singers who were known also abroad. She was very talented, beautiful and succesful, but alcohol destroyed her in the end. As you can see, sadly.
Aikamoinen sävelkorva - lauloi Lazzarellan samasta sävellajista kylmiltään kuin levytyksessäkin! Mutta olihan se meidän paras laulajamme kautta aikojen. Joku on sanonut, että absoluuttista sävelkorvaa ei muka olisi.... Surullista, kaunista, mutta eteenpäin vievää.
Ei Se nyt kyl ihan samasta sävellajista mennyt....falskia on tässä maassa soitettu aiemminkin ,ihan virallista tietä 👍
Kauheiden kinosten keskellä tämä Suomen ihanin iskelmätähti! Antiikin draama on lähellä. Ketä jumalat rakastavat...
Hieno ihminen ja laulajana jää kaipaamaan. Ikävä kohtalo joka vei suren ihmisen
Kohtaloita ei ole olemassakaan,jos pannaan mono menemään vinoon niin se menee.
Kateus kauna ja katkeruus savolaiset perushyveet.
Siihen Laila ei kaikesta huolimatta lähtenyt koskaan ❤️🖤🌹
No ymmärn oot savosta
Suomalainen yleisö unohtaa viihde- ja urheilutaivaan tähdet ajan kuluessa.
Se siitä "auta miestä mäessä/kaveria ei jätetä"-mentaliteetista.
Suomalaisten hylkäämänä hän ei valittanut mistään.
Niin,video on katkaistu oivasti " et ritareita nähdä saa,se aika nyt on jäänyt taa...taisi ne omat koirat purra Heinävedellä muutamaa vuotta myöhemmin 🖤💨 Yleuutiset kertoi kuolleen nukkuessaan ,60 vuotiaana
Muistan Lailan uran elämänsä loppupuolella kun hän istui rautatie aseman kulmassa pullo kädessä puli jengissä se sattui silloin ja pahasti kun näki tämän taitavan laulajan tuhoavan itseään jolla oli ääni kultaa. Mutta jokainen on vastuussa itsestään
Ei se kyl aina ihan niinkään ole
@@miamargareta9997 Niin se vaan on, että jokainen on lopulta vastuussa ainoastaan omasta itsestään. - Tuon, kun ihminen aikaa myöten todella oivaltaa kauttaaltaan oman elämänsä kohdalla, niin hän on viimeistään oivalluksensa myötä todella sellaisessa tilassa, että iso ja pitkään selässä painanut taakka katoaa lähes noin vain sen siliän tien, ja tästä alkaen uutta ja hyvää, eteenpäin vievää mahdollisuutta alkaa tulla hänelle näkyväiseksi. Mutkattoman ja vahvan itsetunnon peruskivi on tukevasti paikallaan tällaisessa ihmisessä, ja hän tuntee ensi kertaa sitä aitoa riemun ja vilpittömän nöyryyden tunnetta, kun hän tietää olevansa vastuussa elämästään. (Viimeisen 15 vuoden aikana olen koko ajan vähenevässä määrin saanut huomata tuota tilaa ihmisissä. Se on aika ajoin tuottanut suurta harmia minulle, etten oikein koskaan saa nykyään kohdata ihmisiä, jotka ovat suhteessa omaan elämäänsä, todella ottaneet vastuun vain ja ainoastaan itsestään; ainoastaan tämän ominaisuuden hallitsija voi, jos katsoo sen viisaaksi, niin tavallaan kantaa vastuuta toisista ihmisistä. Ei kuitenkaan niin, että yrittäisi kantaa muiden vastuut, vaan ikäänkuin viittoen oikeaa suuntaa muille, (hengenheimolaisille) tehden eteen omilla tekemisillään elävää esimerkkiä, kärsien ja rakastaen.)
- Per aspera ad astra - 💎
yks parhaimmista
kyllä on absoluuttinen sävelkorva olemassa mä tunnen monta joilla on se
Leila K:lla vastaava kohtalo. Liekö sattumaa?
Mikä ton kappaleen nimi on? mitä Laila laulaa toivekonsertti pätkässä.
These boots are made for walking.
@@FinnMarco kiitos 👍
@@tommipeltomaa4236 Taian ottaa ne saapikkaat ,iha vaa Lailankin puolesta
@@FinnMarco ❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️ kiitos tästä
luulenpa, että aikalaisten oli hienointa oli polkea sitä parasta ääntä ja laadukkainta taiteilijaa ojaan. Mutta sitten kun kaikki meni persiilleen, tukijat katos. Ei olis eka kerta.
Videon loppuosan laulu veti hiljaiseksi. Raspiäänen alta kuului murto-osa enää sitä vanhaa Lailaa. Oli kosteat vuodet tehneet tehtävänsä. Surullista.
Hän oli kyllä upea laulaja
Lauloi monella kielellä
Liian nuorena lähti
Ryyppäsi uransa, elämänsä ja oli ukkonsa hakattavana korvessa. On se ihmismieli mysteeri.
Liian syvä monille.
Hyvä laila ja olavi
Miksei muuttanut espanjaan? Helpompaa olis ollut talvellakin asuntovaunussa. Ja siellä paljon suomalaisia.
ASIAA ❤️🌹
Aivan oikein sanoit Laila, ja se titityy-lintu on (Parus Major eli) talitiainen ja lazarella vai mozzarella??
Mozzarella 🇨🇮🇫🇮
IKUINEN
❤️❤️❤️
Alkohoili oli suma Lailalle.
Joo,ruma juttu
Tämä haastattelu on hyvä, sillä me näemme sen Lailan, joka silloin vuonna 1996 oli. Meidän on toisaalta myös muistettava, että hän itse kulki tiensä ja kulki sen omalla tavallaan. Laulajana ja taiteilijana hän oli Ykkönen ja niin kuin olen aina todennut, ei hänenlaistaan enää tule, eikä sellaista karismaa ole kennelläkään "inisiällä" tahi muilla suomi artisteilla, koska nykyään on niin helppo päästä laulamaan....Laila oli myös dramaattinen tulkitsija. Missä ovat nyt meidän ns naisartistit?
Sanoisin, että viimeinen hyvä suomilaulaja on//oli Marion Rung....nämä Erinit ym, (anteeksi ...en edes muista nimiä, koska niitä on satoja ns nailonbiittejä huhhh.....no, antaa olla). Lailaa ken kukaan unohtaa ei voisi.
Rakastan Sinua Laila, niinkuin 60 v mies vain voi ja sitä kaunista syvää ääntäsi, sitä jota jo 5 vuotiaana palvoin ja seurasin lehtien sivuilta.....Taidanpa laittaa kappaleen Tiet soimaan ja silmät kiinni.
Itse kulki tiensä ja omalla tavallaan ,miten sen nyt ottaa..juominen alkoi siitä kun V-V Salminen väärensi hänen nimiään vekseleihinsä 😚
Ihmisiä.. jokainen saa tehdä omalla elämällään mitä tykkää..
GeggoMan1970
Just is
sikamainen kohtalo.
SAMAA MIELTÄ 🖤❤️
en tiennyt, jos olisin tiennyt, kukaan ei kertonut, riittääkö, että itken joka ilta
Kai ne häpesi tai Laila ei halunnut
Minun pikku serkkuni
Kuka tai mikä loi jumalan?
Ihminen,jomien sairaiden päämääriensä toteuttamisen tueksi 👍👍👍👍👍👍👍👍🏴☠️
Päämääriä ja niiden jumalia on monia. Kun ei muuta haluta kysyä, niin ei ehkä löydetäkään.
Viinapiru vei
höpöhöö
Pistää hiljaiseksi, että ihminen voi noin muuttua. Onko se ihan vaan alkoholi? Monet tunnetut näyttelijät ovat juoneet kymmeniä vuosia, mutta eivät ole noin radikaalisti muuttunut. Esim. Brigitte Nielsen.
Se on hyvin yksilöllistä ja useiden tekijöiden summa. Mm. geenit, psyykkisen resilienssin taso, fyysinen kunto - se minkä toinen kestää yllättävän hyvin, voi toiselle koitua kohtaloksi. En sano, etteikö taustalla olisi voinut olla muutakin kun en ole asiaan perehtynyt, mutta alkoholi tunnetusti oli se perimmäinen syy Kinnusen surulliseen loppuun.
Monesti pidetään ihmisessä perimmäisenä pintapuolisesti ilmeisintä.
Ei Lailalla ollut mitään hätää. Oma rauha ja pääs saunaankin
Nii se hätä tuli tämän jälkeen miesystävän luona Heinävedellä 👍🖤
Yhden naisen "taiteilijaasunto" portsarilla, järjestettiin Heinävedelle ,ulosheitto 60 @
WOW, mitaa tapahtui taalla. Laila ei ole ollenkaan sama nainen wow, kuin ikavaa.
ÄITINI SYNTYI SAMANA PÄIVÄNÄ LUONNE KYLLÄ ON SAMALAANEN ÄITI EI RYYPÄNNY