Vihreä talo VIDEO

Sdílet
Vložit
  • čas přidán 11. 09. 2024
  • VIHREÄ TALO (ISRCFINSS2400001)
    Laulun syntytarina!
    Muutin vuosia sitten omakotitaloon rauhalliselle alueelle tutustuen siihen kävelemällä ja pyöräillen. Huomioni kiintyi mm. erääseen 50-luvun taloon, joka oli kookkaalla tontilla, pihapiirissä useampi ulkorakennus ja paljon reheviä lehtipuita. Otin tavaksi ainakin lenkiltä kotiinpäin tullessa kulkea vihreän talon kautta, siinä miljöössä kun sielu lepäsi.
    Aikanaan tajusin, että talossa ei enää asunutkaan ketään, koska akkunat oli iltaisin pimeänä ja pihatiekin oli alkanut kasvaa heinää. Pari vuotta sitten kadunkulmaan ilmestyi se kyltti, jossa olevasta kartasta selvisi, että kortteliin oli vahvistettu uusi kaava, josta seuraa muutoksia.
    Tuli todella haikea olo, koska olin yli 30 vuotta lähes päivittäin tuntenut oman lapsuus aikani nostalgiaa tuon vihreän talon miljöön kautta. Päätin silloin, että kirjoitan tällaisen tarinan laulua varten siinä toivossa, että siinä olisi jonain päivänä sävel kantrin muodossa.
    Kiitos Börje Nylund, kun toteutit toiveeni, ja kiitos Jiri Tammilehto upeasta esityksestä!
    Lahti 15.1.2024
    Hilkka-Miljetta Lehto
    VIHREÄ TALO
    (Sanat: Hilkka-Miljetta Lehto Sävel ja sovitus: Börje Nylund)
    1A:
    Se vihreä talo oliko se sinulle, kuin oma koti rakkain on vieläkin minulle. Kuka sinä olet, yhtään en tiedä, mihin matkallasi kuljet, miten elämäsi vietät. Vai kuljetko enää, sä vieläkö palaat ja vihreään taloon käyt taas asumaan.
    1B:
    Milloin tulet oven avaat, odotamme, että palaat. Syttyis valo tuikkimaan jälleen talon akkunaan. Milloin tulet, koti kaipaa elämää, uutta aikaa, jota lähteissäsi silloin luvannut oot jatkaa.
    1C:
    Taas tuuli kolisuttaa, yläkerran akkunaa, siellä vinttihuoneen verho yksin hiljaa hulmuaa. Kurkistaa nyt sisään kuu, elokuinen kirkas kuu ja ilta tummentuu.
    2A:
    Kauan sitä tuijotin, olihan se kyltti, aivan siinä kulmassa kun kadun ylitti. Siinä luki: ”uusi kaava, tämä tontti jaetaan”, ja vanha talo pihoineen jo kohta puretaan. Voin kuitenkin nyt muistot pilveen tallentaa sen vihreän talon nostalgiaa!
    2B:
    Sä et tule, ovee avaa, eikä valo tuikkimaan illoin syty enää koskaan vanhan talon akkunaan.
    Elokuinen hämy kietoo, iltaisin talon tienoon.
    Pimeän tullen puitten varjot saa aaveet tanssimaan.
    2C:
    Taas tuuli kolisuttaa yläkerran akkunaa, siellä vinttihuoneen verho yksin hiljaa hulmuaa. Kurkistaa nyt sisään kuu, elokuinen kirkas kuu ja ilta tummentuu
    ----------------------------------
    MUUSIKOT:
    Jiri Tammilehto, laulu
    Thomas Nylund, rumpulooppi
    Peter Nylund, pedal steel guitar Börje Nylund, basso, kitarat ja huuliharppu
    TUOTANTO, ÄÄNITYS JA MIKSAUS:
    Börje Nylund / Northern Stars
    VIDEO:
    Videolinkki • Vihreä talo VIDEO
    C & P Northern Stars 2024 www.countrymusic.fi ISRCFINSS2400001

Komentáře • 1

  • @irjakivi13Ak45
    @irjakivi13Ak45 Před 3 měsíci

    Kiitos kiitos. Mukavaa uutta viikkoa sinne ❤❤❤❤❤❤❤