jostain syystä nämä sinun esitykseksi saavat minut surulliseksi sillä olen vähän tälläinen kaihomielinen ihminen Kiitos sinulle näistä ihanista ja tunteella esitetyistä lauluista
Jälleen on omaa aikaani nauttia ja kuunnella kaunista musiikkiasi. Joskus laulan näitä, kun puita kosken partaalta sahailen. Näin aikani menee mukavasti ja koski säestää minua, lintujen laulaessa oksalla ja kurren kurkkiessa puun takaa, välillä saukko ihmehtelee mummon hoilausta ja pulahtaa takaisin koskeen..
Tuohan oli hieno esitys, kun näkee esittäjän livenä ja mikä hieno ääni! Jussia kävin kuulemasa livenä ja juteltiinkin! Hyvin Roposet osaa laulaa, äänellä josta tykkään!
Minä en laula, mutta olen tehnyt sanat Tarja Annelin lauluun Taivaan Isä, se on muisto pojalleni, joka nukkui pois 37 vuotiaana Joroisissa vuonna 2010. Kuuntele tuo laulu ystäväni. Minä jaan musiikkiia facessa omalla ja ryhmissä. Mukavaa illan jatkoa sinulle.
Kauan odottu live esitys on nyt tapahtunut. Lisää tamän sorttista esiintymistä niin kyllä ihmiset tykkää. Kiitti kamalasti sulle tästä. Terv: Lindahlit.
Kiitos potpurista, en ehtinyt kirjoittaa siihen, kun jaoin sen facessa. Tänään sahasin puita käsisahan kaa koskeni reunalta ja vesurilla karsin pienet oksat pois. Mukavaa iltaa sinulle.
Tätä jaksan kuunnella ja ensi kuussa tilaan levysi..Kiitos ystäväni
Oot sinä Esa todellinen laulaja ❤️👍❤️ Auringon lämpöä sinulle 💥💥🌞🌞
Jälleen vain omaan hetkeeni kuuntelen tämän
Kiitos Esa ..ihanaa uutta kuultavaa taas Sulta !!
Tämä omistan vain itselleni, ei mene facen ystävilleni. Kiitos Esa ystävä.
kiitos kaunis tulkinta ja live esitys.
Kiitos tämä on minusta kaunis. Kiitos
Kiitos. kiitos .Kiitos..
jostain syystä nämä sinun esitykseksi saavat minut surulliseksi sillä olen vähän tälläinen kaihomielinen ihminen Kiitos sinulle näistä ihanista ja tunteella esitetyistä lauluista
Kiitos Esa, vieläkin sydämessä tuntuu ihana tunne, kun toiveeni toteutit. Kiitos Esa..
Jälleen on omaa aikaani nauttia ja kuunnella kaunista musiikkiasi. Joskus laulan näitä, kun puita kosken partaalta sahailen. Näin aikani menee mukavasti ja koski säestää minua, lintujen laulaessa oksalla ja kurren kurkkiessa puun takaa, välillä saukko ihmehtelee mummon hoilausta ja pulahtaa takaisin koskeen..
Tämä tulee taas vain omaan kuunteluun, en jaa sitä nyt ystävilleni. Kiitos
Kiitos. Kiitos sinulle Esa ystäväni...
Tämä lähti taas ystävilleni jakoon. Kiitos Esa
Kiitos ihanasta esityksestä sinulle ystäväni. Mukavaa Pääsiäisen odotusta täältä Savosta Joroisten maisemista 👌👌👌💞💞
Tässä seuraava vielä omaan kuunteluun. Kiitos
Kiitos.. Kiitos ..Kiitos sinulle Esa ystävä
Tuohan oli hieno esitys, kun näkee esittäjän livenä ja mikä hieno ääni! Jussia kävin kuulemasa livenä ja juteltiinkin! Hyvin Roposet osaa laulaa, äänellä josta tykkään!
Iki ihana esitys. Suuri kiitos!
Kiitos
Jälleen soitan tämän vain itselleni, saan rauhassa kuunnella sinun lauluasi.
Tämän laiton taas ryhmälleni jakoon, Kiitos sinulle ..
Tätä jaksan jakaa eteenpäin,,,Kiitos
Laitoin juuri kolmelle ryhmälleni menemään tämän ihanan musiikkisikermän. Kiitos Esa ja ihanaa torstaita savon mummolta..
Kylläpä oli kiva nähdä sinut livenä,,,,,,
Kiitos kiitos sinulle ystäväni. Mukavaa kuunnella musiikkia lauluasi, joka antaa rauhallisen tunteen. Kiitos kiitos 😊😊😊❤❤❤
Hienoja biisejä
Kiitos ystäväni ja kauniita unia sinulle..
Taas kuuntelen tämän vain itselleni. Kiitos...
Kiitos jälleen ystäväni kauniista lauluistasi..
Voisitko laittaa osoitteesi niin laittaisin runokirjani sinulle muistoksi irja.kivi@gmail.com.. Kiitos
Laitoin tämän kauniin kappaleen uudelleen aikajanalleni facessa. Kiitos !
Olen aina tykännyt kappaleistasi ja äänestäsi. Kiitos sinulle .
Ryhmäni tykkäsi musiikistani. Kiitos
Moi mitä biisejä sinä laulat?
Minä en laula, mutta olen tehnyt sanat Tarja Annelin lauluun Taivaan Isä, se on muisto pojalleni, joka nukkui pois 37 vuotiaana Joroisissa vuonna 2010. Kuuntele tuo laulu ystäväni. Minä jaan musiikkiia facessa omalla ja ryhmissä. Mukavaa illan jatkoa sinulle.
Kauan odottu live esitys on nyt tapahtunut. Lisää tamän sorttista esiintymistä niin kyllä ihmiset tykkää. Kiitti kamalasti sulle tästä. Terv: Lindahlit.
Kiitos kiitos. Ihana esitys jälleen kerran sinulta 😊😊😊❤❤❤❤
Kaunista ,aivan upeita lauluja.🎶🎵💕
Tämä on minulle rakas esitys sinulta. Kiitos kiitos ❤❤❤😊
Kiitos Esa, jälleen tämän lähetän ystävilleni facen kautta.
Nyt jaoin samalla 1300 ystävälleni. Kiitos
Ihana kappale tämäkin.
Kiitos kiitos kiitos ystäväni
Kiitos upeasta videostasi Esa
Kiitos potpurista, en ehtinyt kirjoittaa siihen, kun jaoin sen facessa. Tänään sahasin puita käsisahan kaa koskeni reunalta ja vesurilla karsin pienet oksat pois. Mukavaa iltaa sinulle.
Kaunistti laulat ei kylästy. Ja useitta piisejä. Ja kun vielä tule perä kantaa. Kuntele mieleläin sinun piisejä. 👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍
Hienoa
Lisää
Kiitos, kiitos, Rakas... Olisin, se olisi toiveeni... Itselleni myös...
Kiitos Esa. Mukavaa joulukuuta sinulle😊😊😊❤❤❤❤
🥰 Hyvä esitys Esa kiitos 🥰
Kiitos kiitos 🥰 jaan musiikkia sinun ryhmään parhaillaan ♥️😍🎶
Jätä jaksan kuunnella yhä uudelleen, tilaan huhtikuussa musiikkiasi.
On jälleen aika jakaa viestiä ystävilleni faceen. Kiitos
Kaunis haave olla. Siellä 💖🎶
Kiitos kiitos sinulle 😊😊😊❤❤❤❤
Hieno esitys
Kaunis sikermä ja laulajan kaunis ääni
Upeaa kuunneltavaa ❤
Komiaan vetää 😃😎
Olisin.,aina ja pitäisin sinusta huolta.. Pitäisin kädestäsi... Haluaisin tulla mukaasi..
Vain itselleni
Pidän sinun soitostasi ja ihailen kitaroita seinällä, nuoren sittelen itsekkin,,,nyt ei mummolla oo..
Tästä olen tykännyt aina ja nyt sen laitoin ryhmälle yksinäiset +55
Oikein hyvää Pääsiäistä sinulle Esa,,kiitos ,,kiitos..
Hyvää pääsiäistä myös sinulle Irja.