Kehä 1 80-Luvulla

Sdílet
Vložit
  • čas přidán 10. 09. 2024

Komentáře • 58

  • @mxbf
    @mxbf Před 5 lety +13

    Tässä ollaan siis aluksi matkalla idästä länteen "Porvoon" moottoritietä, sillä ensin on vastassa Kalkkirannan liittymä. Sitten ollaankin äkkiä nelostien liittymässä minuutin kohdalla ja siitä edellen kehätielle länteen. Sitten ollaankin yllättäen jo Hämeenlinnanväylän kohdilla ja kohta Konalassa, josta äkkiä Viherlaakson kohdilta Leppävaaraan. Video päättyy jokseenkin Turun moottoritien kohdalle. Hienoa materiaalia leikkauksista huolimatta.

  • @ahtaaja479
    @ahtaaja479 Před 7 lety +14

    Nostalgista, eihän noita edes muistais ellei näkis. No toki Maxi-marketin ja parkkiksen vieressä olleen Unionin. Sithän siinä oli vielä joku autotarhakin.

  • @myrskylintu1
    @myrskylintu1 Před rokem +4

    Ennen oli rento meno, ajettiin vaan kattelematta mittaria koko ajan. Kyllä on tyhjää, ei tartte paljon liikennettä varoa. Tuohon aikaan olin itse noin 13vee, faijan kyydissä liikuttiin paljon ympäri Stadia. Aikakone.

  • @FinnishPanther
    @FinnishPanther Před 3 lety +9

    Aivan huikea video - Lepuski on hieman muuttunut noista ajoista; en tiennytkään että siellä oli joskus Unionin asema.

  • @SK-rr8op
    @SK-rr8op Před rokem +5

    Onpas ihmeen hyvä kuvanlaatu. Tyypilliset VHS häiriöt minimissä.

  • @raakis88
    @raakis88 Před 9 lety +32

    eipä hirveesti leppävaaraa ollut tienvarressa tuohon aikaan, näköjään

  • @RikuLeppanen
    @RikuLeppanen Před 9 lety +16

    Kiitos tästä videosta. Toi mukavat muistot mieleen.

    • @graysongael9893
      @graysongael9893 Před 3 lety +1

      i guess Im pretty randomly asking but do anyone know of a good site to watch new series online?

    • @LauriSorsa
      @LauriSorsa Před rokem

      Nykyään ei voikaan kun lyödä silmät kiinni ja kuvitella, mutta ne avatessa vitutus käyrä nousee, ja maailma on sekasin. Welcome 2023🤬🤬🤬

  • @anterokukkonen
    @anterokukkonen Před 8 měsíci +2

    1:38 Miksöhän nuolet ja semmonen erkanemisliittymän sinivalkoinen kyltti on kääntyneet toisin päin?

  • @OneMoreRandomWonderer
    @OneMoreRandomWonderer Před 9 lety +45

    Aikamoinen nostalgiapaukku!Voi taivas noita radio-ohjelmia..Millä autolla tässä mahdetaan mennä?

    • @youfube-
      @youfube- Před 5 lety +10

      Surinasta ja konepeiton räppänöistä päätellen Lada 1200L

    • @RentunRyysy
      @RentunRyysy Před 3 lety +6

      Lada 1200

  • @TheReinoPaasonen
    @TheReinoPaasonen Před 7 lety +8

    Nostalgiaa. Alkuun mentiin kylläkin lahdentietä.

    • @everythinginfullspectrum8625
      @everythinginfullspectrum8625 Před 3 lety +3

      Porvoon moottoritietä kylläkin.. 0:14 Kalkkiranta/Kalkstrand Kallbäck.. eli nykyinen Söderkullan liittymä.

  • @SonniFinland88
    @SonniFinland88 Před 9 lety +25

    Tää on vuodelta 83/84 about.. Mahtava video!

    • @TheLombart
      @TheLombart Před 8 lety +11

      Mahtavaa oli nähdä tämä pätkä :) Ajassa 4:22 oli oikealla valkoinen omakotitalo siinä tuli lapsena hetken asuttua, kunnes joku poltti talon, mutta onneksi saatiin toinen 100m päästä vihreä talo, mutta sekin poltettiin muutaman vuoden päästä kun oltiin lomalla :(

    • @moi3536
      @moi3536 Před 6 lety +4

      TheLombart älä valehtele

    • @1979Saska
      @1979Saska Před 4 lety +2

      Synnyin 1979

    • @Monsuuri
      @Monsuuri Před 3 lety +2

      @@TheLombart älä kuseta

  • @paulparoma
    @paulparoma Před 4 lety +8

    Was that Lahdentie in the very beginning? Finland was a better place then.

    • @everythinginfullspectrum8625
      @everythinginfullspectrum8625 Před 3 lety +2

      Nope. Porvoosta tultiin...

    • @paulparoma
      @paulparoma Před 3 lety +2

      @@everythinginfullspectrum8625 I don't know what tulti is.

    • @everythinginfullspectrum8625
      @everythinginfullspectrum8625 Před 3 lety +2

      @@paulparoma The clip starts of with them driving on the Highway Porvoo => Helsinki..

    • @paulparoma
      @paulparoma Před 3 lety +2

      @@everythinginfullspectrum8625 I see, thanks. I've done that a few times myself. So you call Helsinki "tulti"? Never heard that one before.

    • @patokaa93
      @patokaa93 Před 3 lety +4

      ​@@paulparoma No. "Porvoosta tultiin" means "We came from Porvoo". "Tultiin" is actually the passive/fourth person form of "tulla". Passive form is commonly used in finnish (in spoken language) in this kind of context :)

  • @1979Saska
    @1979Saska Před 4 lety +5

    Näkyykö kohdassa 2:12 Pohjois-Haagaa / Lassilaa? Tuo lämppäripiippu on tutun näköinen...

  • @Juho0o
    @Juho0o Před 5 lety +14

    jätkällä ollu dash cam 80 luvulla

  • @tasamaantallaaja
    @tasamaantallaaja Před rokem +3

    En asu Helsingissä mutta hieno video tosiaan.

  • @democracyalways9801
    @democracyalways9801 Před 3 lety +3

    Ei ole todellista

  • @kuningas7
    @kuningas7 Před 9 lety +10

    Pätkän alkupuolella radiossa puhutaan lamasta kärsivästä turkistarhauksesta? Ysärin alkuun menis sitten tämä vai mistä lamasta ne puhuu?

    • @terotiutiu
      @terotiutiu Před 8 lety +7

      +kuningas7 Oletteko joskus kuulleet esim. Maajussin sanovan että menee hyvin? Niin en minäkään aina ne on valittanut ,ettei kannata ja velkaa joutuu ottamaan!

    • @keithdawson4804
      @keithdawson4804 Před 5 lety +1

      80-luvun alkupuolella.
      Myös McD Kehä ja Maxi-market välissä ei ollut olemassa.

    • @YPO6
      @YPO6 Před 5 lety +2

      Jospa jossain ulkomailla minne veivät turkiksia oli lama tai ei muuten vaan kotimaan turkiskauppa käynyt nousukaudesta huolimatta.

    • @johnlindh3551
      @johnlindh3551 Před 2 lety +1

      @@keithdawson4804 McDonalds tuli maxi marketin viereen v 1990

    • @keithdawson4804
      @keithdawson4804 Před 2 lety +1

      @@johnlindh3551
      Aivan!
      Joten kuvattu ei voi olla 90:n luvulta.

  • @oxiderad4510
    @oxiderad4510 Před 6 lety +9

    Siinähän se. Oli parempi ennen :-).

  • @theclarissesisters1355
    @theclarissesisters1355 Před 8 lety +12

    silloin ajettiin kehä ykkösellä sataa.aina.

  • @ilariviitanen1118
    @ilariviitanen1118 Před 2 lety +2

    0:17 Sipoonlahden silta?

  • @Juutube989
    @Juutube989 Před 5 lety +9

    3:55
    Toi Shelli on vieläkin olemassa.

    • @thakingis
      @thakingis Před 4 lety +2

      Juu Vallikallion Shell :)

    • @johnlindh3551
      @johnlindh3551 Před 2 lety +2

      Sitä remonttoidaan tällä hetkellä :)

    • @LauriSorsa
      @LauriSorsa Před rokem +1

      ​@@johnlindh3551 ai sinuu?

  • @1979Saska
    @1979Saska Před 4 lety +3

    👍

  • @keithdawson4804
    @keithdawson4804 Před 5 lety +3

    Noin 82-83, nosturi on paikalla missä seisoo Ruutikuja 8/10, vuodesta 84.

  • @kkonaukko5814
    @kkonaukko5814 Před 7 lety +9

    datsun 100 a :P

  • @Onnikka78
    @Onnikka78 Před 6 lety +3

    Eipä ole hääppönen