Maistuva Torstai | Itse tehdyt pitaleivät | Kauppakassi | Isäntä maisteli uutta 😂

Sdílet
Vložit
  • čas přidán 9. 09. 2024
  • Tänään oli ihan huippu päivä, energiaa pitkästä aikaa paljon. Saatiin vähän leivottua, käytyä kaupassa ja vielä töitäkin sain tehtyä paljon.
    Pitaleivät:
    2 dl vettä
    25 g hiivaa ( mulla oli kuivahiivaa)
    1 tl hienoa merisuolaa (käytin tavallista)
    ½ tl sokeria
    2 dl kreikkalaista jogurttia 6%
    3 dl vehnäjauhoja
    4 dl Hiivaleipäjauhoja
    Valkosipuli oliiviöljyä käsiin.
    Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi. Liuota siihen hiiva. Lisää suola, sokeri ja jogurtti.
    Alusta joukkoon jauhot. Vaivaa taikinaa kunnolla, että siihen tulee sitkoa. Lorauta käsiin oliiviöljyä ja vaivaa.
    Kohota liinan alla kaksinkertaiseksi.
    Jaa kohonnut taikina niin moneen osaan, kun haluat ja pyörittele ne "pulliksi". Käytä apuna jauhoja.
    Painele pullat n. 1 cm:n paksuisiksi, pyöreiksi pitaleiviksi. Laita kahdelle pellille leivinpaperin päälle. Anna leipien kohota hyvin leivinliinalla peitettyinä lämpimässä paikassa puolisen tuntia.
    Kypsennä uunin keskiosassa 225 asteessa n. 12 min tai kunnes kypsiä.
    Pitaleivät saavat olla kohokuorisia, kuplamaisia, jolloin ne voi halkaista helposti ja täyttää.
    Minä täytin nyhtöpossulla (Lidl) ja salaatilla, oli kyllä niin hyvää, että suosittelen kokeilemaan.
    Verkkosivut: www.kunnollakuntoon.fi

Komentáře • 34