Kerjäläisninja käy käsiksi

Sdílet
Vložit
  • čas přidán 22. 07. 2013
  • EDIT 12.2.2015: Yleisän pyynnöstä ilmoitan että tässä ei näy turpiinvetoa tai muutakaan väkivaltaa. Ninjaturisti tuli, ja kun se oli napannut hihastani kiinnni niin samaan aikaan kännykkä lopetti kuvaamisen. Ukko ei olis muuten päästänyt jos lähellä ollut SUOMALAISNUORISO porukka ei olisi ollut kiinnostunut siitä mitä tapahtuu. Käsiksi käymisen sijaan huusin ihan pelkurimaisesti "apuva". Toinen tilanne tietty, jos olisin huomannut äijällä puukkoa tms. kättä pitempää, sitten avuksi olisi tullut kaikki mitä löytyy.
    Kävin kuvaamassa Heurekan parkkipaikalla ns.leirintä-autoja joita lumeturistit kerjäläiset käyttää laittomasti leiriytymiseen, asumiseen & ties mihin muuhun kliffaan liiketoimintaan. Paikalla oli myös suomalaista nuorisoa autoineen joiden läsnäolo taisi pelastaa minut VÄKIVALLAN uhriksi joutumiselta. Kun olin lähtemässä pois niin pusikoista ryntäsi esiin joku outo kerjäläisninja kuvaten minua (ks videon loppupuoli) ja huudellen mitähän lie, otin kameran esiin ja kuvasin takaisin.
    Puskista tullut hiippari huusi minulle jotain että "turisto! turisto!" johon vastasin että "ei ku sinä olet turisti. Jostain kumman syystä ukko hermostui ja meinasi tulla kimppuun ja nappasikin hihastani kiinni. Tämä ukko huomasi että paikalla on liikaa todistajia ja tietty uhkasin soittaa poliisille ja näin tein. Poliisille on annettu videon loppupuolella esiintyvän hyökkääjän tuntomerkit ja tästä näette pärstänkin. Kuvatahan saa yleisellä paikalla kenen autoja vaan, varsinkin autoja joissa turistit leiriytyvät LAITTOMASTI jo keväästä asti. Huom., Poliisille on ilmoitettu monta kertaa leiriytymisestä eikä asialle tehdä mitään.
    Poliisin mielipide oli että ei kannata kuvata yleisellä paikalla koska se voi "provosoida" notkujaturisteja. Kuvitelkaa, suomeen voi todellakin tulla tekemään MITÄ HUVITTAA, ja poliisin ohje on olla tekemättä mitään, ei kannattaisi edes kuvata LAITTOMASTI leiriytyviä hiippareita.
    Tuossa lumeturistiporukassa on henkilöitä jotka ovat varmasti notkuneet Suomessa jo ainakin VUODEN viime kesästä lähtien. Mikä olikaan lain mukaan se raja, ei kai 3kk ? on mennyt tuokin monella yli. Ois syytä jonkun käydä tsekkaamassa paperit ja antaa parit karkoitukset.

Komentáře • 155

  • @HPjaClone
    @HPjaClone Před 10 lety +235

    ''Ei ku sinä oot turisti''' Repesin ihan saakelisti ;D

  • @nukelasi4747
    @nukelasi4747 Před 9 lety +106

    Jospa se ois halunnu vaa turista sun kaa?

  • @juliussiltanen6113
    @juliussiltanen6113 Před 10 lety +104

    TuristoXD

  • @marypalmensiii4142
    @marypalmensiii4142 Před 10 lety +13

    Hyvä että joku käy härnäämässä rikollista ainesta.

  • @Blueswailer
    @Blueswailer Před 10 lety +22

    Siinä vaiheessa kun olisi omaan hihaan käynyt kiinni olisin luultavasti antanut kyynärpäätä naamaan, ottanut sen puhelimesta muistikortin ja lähtenyt vittuun. Ei liity varsinaisesti näiden elintasoturistien autojen kuvaamiseen, lähinnä siihen että jos mun koskemattomuutta rikkoo pyrin lopettamaan sen tilanteen mahdollisimman äkkiä.

    • @europeanunionmaybe
      @europeanunionmaybe  Před 10 lety +8

      Se ukko tosiaan nappasi hihasta kiinni, mutta sanon sille että tuolla kavereita jotka tulee apuun (parkkiksella oli nuorisia autojensa kanssa seuraamassa). Ei tarvinnut alkaa nujakoimaan. Tietty jos vastaisuudessa tulee ryysyihin kiinni niin annan palaa, pitää sitä puolustaa omaa koskemattomuuttaan.

  • @limuviina1298
    @limuviina1298 Před 9 lety +6

    Tolle lopulle sai nauraa monta minuuttia, erittäin asiallinen video ;D

  • @randomxddperuna5038
    @randomxddperuna5038 Před 10 lety +48

    Eiku sinä olet turisti :D

  • @jormail7797
    @jormail7797 Před 7 lety +2

    mitä jos tollanen auto syttyisi tuleen? siis jos ihan vaan vahingossa puolitäysi bensapullo syttyy tuleen ja paniikissa heittäs sen pois... uups

  • @Zeeeroou
    @Zeeeroou Před 8 lety +2

    sinä olet kylmähermoinen ja hieno mies!

  • @Furyan
    @Furyan Před 10 lety +4

    Miksi vitussa piti lopettaa kuvaaminen juuri kuin alkoi tapahtua, vaihda samalla tuo otsikko kun tässä ei kukaan edes käy käsiksi.

  • @zemu0
    @zemu0 Před 10 lety +11

    Turisto turisto :D:DD

  • @suomientitygamer606
    @suomientitygamer606 Před 10 lety +1

    Tää on internet, tyypit! Ketä vittua kiinnostaa jos joku kuvaa jonku randomin auton sisätilaa. PS: Yksikään noista helvetin autoista ei oo teidän niin teitä ei kauheesti pitäs kiinnostaa.

    • @Hellsong89
      @Hellsong89 Před 9 lety +3

      Selvä! Kerrohan osottees niin lähetetään nämä "turistot" sun oven eteen kämppäämään ja paskomaan, romujensa kanssa. Ollaanko me tosiaan muututtu niin vitun passiivisiksi, että jos joku ei suoranaisesti oo meille tekemässä pahaa, niin ei kiinnosta!?
      Tälläset mustalais mafian paskat rikkoo lakia kaiken aikaa! Ryöstelee, rikkoo paikkoja, sotkee, paskoo joka paikkaan ja vielä kehtaavat huijata rahaa ihmisiltä esittämällä vähäosaisia rampoja yms? Eiks olis aika käskeä ihmisoikeus järjestöjä pitämään turpansa kiinni ja viskata nämä paskat mereen.. eiku prkl sit alkavat Itä-meri puhtaaksi ihmiset valittaa saastuttamisesta-.- Departoidaan kuitenkin johonkin hyvin kauas!! Mmh Pohjois-Korea.. haluiskohan ne ilmasta työvoimaa kontti kaupalla? Siitä vois tulla uus Suomen vienti tuote!

    • @Hellsong89
      @Hellsong89 Před 9 lety

      Tony Koponen Jos sä niin paljon rakastat tätä roskasakkia, niin miksipä ei sitten sijoiteta niitä sun luo kämppäämään? Meikä ei ainakaan moisia halua yhtään enempää naapurostoon paskomaan paikkoja yms edellä mainittua ja ei kovin moni muukaan!

    • @TonseiSensei
      @TonseiSensei Před 9 lety

      Hellsong89 Okei sul on kyl hyviä pointteja joita en voi kieltää.

  • @winryrockbell2788
    @winryrockbell2788 Před 8 lety +1

    "Turisto, turisto!" "Ei ku sinä oot turisti." "TURISTO! TURISTO!" XD

  • @SilentA130
    @SilentA130 Před 9 lety +7

    Voi juma!! Haha reps "ei ku sinä oot turisti" :DD

  • @randomsallie4395
    @randomsallie4395 Před 7 lety +2

    Tulee niin viisaana :D #MAMUTVITTUUN

  • @keijomanninen7392
    @keijomanninen7392 Před 9 lety +1

    Tämä sama kamera tiimi näyttää tahallaan kiusaavan ihmisiä ja käskee ihmisiä poistumaan mihin hällä ei ole Eun lakien mukaan oikeutta.

    • @europeanunionmaybe
      @europeanunionmaybe  Před 9 lety +1

      Keijo Manninen Vitut näitä ryöstelijäloisia kiinnostaa se mitä sä ajattelet kun ne ryöstelee suomivanhuksia. VITTUILU EI OLE LAITONTA

  • @mot1271
    @mot1271 Před 7 lety

    Oli kyl pakko subaa.
    Tosi hyvä ja viihdyttävä video.

  • @homoerectus9130
    @homoerectus9130 Před 7 lety +2

    Turisto! Turisto! Turisto! -Eiku sinä oot turisto! Turisto! Turisto! xD

  • @vadelmahillomunkki3678
    @vadelmahillomunkki3678 Před 10 lety +1

    käyppä piruuttas kahtomassa onko joku kerjäläisten auto kyseessä: Pohjoinen Hesperiankatu. Intti Storen vastapäisellä parkkipaikalla kadun varressa, auto parkkeerattu aivan päin helvettiä ja tavaraa oli autossa kyllä samanlainen vuori mikä noissa autoissas

  • @xdarkker1332
    @xdarkker1332 Před 8 lety

    mull on 4 puukkoo mut ei käyttöö oisko romaanien maha oikea paikka?

  • @TheJakk3z
    @TheJakk3z Před 9 lety +2

    Tursisto turisto:D

  • @Heiska-87
    @Heiska-87 Před 9 lety +7

    kerjäläisninja vähän rupsahtanu :DD

  • @jurykai
    @jurykai Před 10 lety +4

    ''turisto turisto''
    ''eiku sinä olet turisti''
    ''turisto''

  • @hedelmahylly8222
    @hedelmahylly8222 Před 7 lety

    saitko turpaan?

  • @Thnked
    @Thnked Před 10 lety +3

    xDD

  • @toefi_
    @toefi_ Před 9 lety +1

    Mitä vittuuuuu😂😂😂 iha paras toi loppu: "TURISTO TURISTO!"

  • @HugoDesigns
    @HugoDesigns Před 9 lety +4

    1:32 :DDD

  • @lildsx1919
    @lildsx1919 Před 8 lety +1

    Mulle hyppäs viikonloppuna yks tommoinen mopon eteen ja alko aukoo päätä 😂

  • @StainderFin
    @StainderFin Před 10 lety +2

    Turisto Turisto

  • @Sppagis
    @Sppagis Před 10 lety +2

    "Turisto" :D

  • @jp7563
    @jp7563 Před 9 lety +2

    Sanokohan se turisto vai tuu Risto :D

  • @Damppaz
    @Damppaz Před 8 lety +4

    "turisto turisto" "ei ku sinä oot turisti" "turisto" :'DD

  • @nuuttimakynen5781
    @nuuttimakynen5781 Před 8 lety +1

    Toi loppu😂😂😂👌

  • @trizekek
    @trizekek Před 8 lety

    ja miksköhän tämä käy käsiksi ku meet urkkii ja kuvaa toiste autoja

  • @Tuttijaba
    @Tuttijaba Před 7 lety +2

    turisto :D

  • @juhaollila5579
    @juhaollila5579 Před 2 lety

    Gran turisto!

  • @nikoleskinen4624
    @nikoleskinen4624 Před 9 lety +4

    Se tunne kun facepalm ei riitä

  • @alekos9777
    @alekos9777 Před 4 lety

    Tämä kerjäläinen tarkoitti että hän on itse turisti (tai turisto). Siitä tietenkin voi olla montaa eri mieltä että onko hän oikeasti :D

  • @Meton12765
    @Meton12765 Před 10 lety +1

    EU:n sisältä tulleina voisivat vain tehdä muuttoilmoituksen ja alkaa nostamaan suomalaisia sosiaalietuuksia.

    • @Hellsong89
      @Hellsong89 Před 9 lety +2

      Niimpä! Huomaako kukaan onko laissa hiukan ongelmia siinä tapauksessa?
      Toisaalta eihän nää sitä voi tehdä, kun muuten niistä jäis tiedot rekisteriin, jolloin poliisi vois alkaa saada niitä isompia pomoja kiinni. Isoimmathan elelee leveästi korruptoituneessa kotimaassaan. Siihen ei taida edes ydin ase auttaa... nää torakathan vaan kohauttais olkapäitään....

  • @hupattajaa
    @hupattajaa Před 4 lety

    Turisto turisto

  • @Sillssa
    @Sillssa Před 8 lety +2

    Ei mitää helvettiä xD. Miks lopetit kuvaamisen.

  • @jesseg3978
    @jesseg3978 Před 9 lety +1

    voi vittu XD toi loppu blueswailer ihan samoin olisin minäkin :)

  • @panuthedog_102
    @panuthedog_102 Před 9 lety +3

    turisto, turisto!! eiku sä oot turisti xD

  • @trizekek
    @trizekek Před 8 lety +2

    ehkä suuttuu jos meet kuvailee niitten autoja

    • @oWnaaja
      @oWnaaja Před 7 lety

      Trizeeee 🐟 Puolustelet jotain romani ninjoja

  • @trupaduu
    @trupaduu Před 9 lety +1

    turistoo turistoo :D

  • @amandataavila3936
    @amandataavila3936 Před 7 lety

    turistoo turistoo

  • @Tniudu
    @Tniudu Před 9 lety

    Joku pari viikkoo si tampereel tuli nuorempi tämmöne kaveri pummii tulta ni laitoin viritetyllä sytkällä naamaa :Dd vittu se alko käymää kimppuu olin valmis hakkaa mut tää lähti pois

  • @europeanunionmaybe
    @europeanunionmaybe  Před 11 lety

    jep thänx, mäkin tilasin sun kanavan, ja tuo sun video oli tosi hyvä

  • @ekopwolswols4620
    @ekopwolswols4620 Před 10 lety +4

    Mitä lakia nämä leiriytyjät rikkovat?

  • @aksujarvinen3026
    @aksujarvinen3026 Před 9 lety

    Missä kohtaa käydään käsiksi ?...

    • @europeanunionmaybe
      @europeanunionmaybe  Před 9 lety +9

      se ei näy tuossa, kamera lopetti kuvaamisen. Turisto setä nappasi hihasta kiinni ja ei suostunu päästämään irti. Piti huudella että "apua" jotta lähellä ollut SUOMINUORISO porukan mielenkiinto sai ukon rauhoittumaan

  • @n4ssee
    @n4ssee Před 5 lety

    nii. Tuu Risto tänne näi

  • @zankki90
    @zankki90 Před 10 lety +2

    mitäs vittua käyt kuvailee niitä hu hu

    • @europeanunionmaybe
      @europeanunionmaybe  Před 9 lety +2

      zankki90 vittua olen yrittänyt saada kameraan, kerjäläis sexityöläiset jotka myy persettä tuolla veti heti verhot eteen

  • @mawa1073
    @mawa1073 Před 9 lety

    no jaa D:

  • @juholuokkanen8255
    @juholuokkanen8255 Před 9 lety +2

    Varmaa se tarkotti tuu Risto no ei oikeesti kyl se varmaa sitä tarkotti että turisti...😉

  • @sasu_w
    @sasu_w Před 3 lety

    Turisto

  • @fullmoonson1
    @fullmoonson1 Před 8 lety

    Jos tällaisesta ihmiset nykyään repeilee, niin sääli huumorintajua :/

  • @justplayboy1458
    @justplayboy1458 Před 8 lety +2

    Turisto turisto😂😂😂

  • @kytgffhh6182
    @kytgffhh6182 Před 7 lety +1

    turisto

  • @xvnbm
    @xvnbm Před 10 lety +7

    Autojen sisätila on muuten yksityisaluetta, eikä sinne saa kuvata luvatta.

    • @europeanunionmaybe
      @europeanunionmaybe  Před 10 lety +3

      Auto yleisella alueella on vapaata riistaa

    • @xvnbm
      @xvnbm Před 10 lety +6

      Ei kylläkään ole. Tosin en tiedä miten tyhjän auton laita, mutta jos kuski on kyydissä niin et saa tietentahtoen kuvata auton sisälle. Toki saat kuvata autoa.

    • @europeanunionmaybe
      @europeanunionmaybe  Před 10 lety +1

      z ahio
      ok pyydän sitten että matkustajat ulos , parkkikiekko ja rekisteriote ;)

    • @TheRealMystermaN
      @TheRealMystermaN Před 9 lety +2

      Kyllä jos näkisin omaa autoani kuvaavan sisälle, niin en paljoa kyselisi vaan löisin taittoveitsellä kylkeen.

    • @Hellsong89
      @Hellsong89 Před 9 lety +1

      Vaikka Suomen laki onkin hiukan vittumainen lukea, koska se voidaan ymmärtää niin monella tapaa on fakta kuitenkin että kuvaaja oli yleisölle julkisella alueella eli tällä alueella saa kuvata, ellei maan omistaja(Heureka?) pyydä henkilöä poistumaan. Lain säädäntö sallii kuvaamisen niin pitkään, kuin kuvaaja on yleisellä alueella, käsittäen kaiken mitä yleiseltä alueelta voidaan nähdä/kuvata. Auton sisätilat voidaan nähdä paljain silmin auton ulkopuolelta, ilman että mennään auton sisälle, joka taas lasketaan auton omistajan yksityis alueeksi.
      Lisäksi voidaan tarkentaa asiaa sillä että kuvaamiseen on riittävä syy kun kansalainen kerää todistus aineistoa, koska meillä on tuossa selvästi muutama rikos, jollekka poliisi tosin ei ole tehnyt mitään kiitos linjauksen että ulkomaalaisen rikollisen maasta potkiminen katsotaan jonain vitun rasismina. Miksiköhän ei kutsuta tänne saman tien ISIS:kin, kun tämmöisistäkin paskoista pidetään näin paljon?

  • @gamerfi9451
    @gamerfi9451 Před 9 lety +5

    turisto turisto häh eiku sää oot turisti turisto turisto...

  • @feministigaming3293
    @feministigaming3293 Před 8 lety +2

    01:25 jos katot suoraa se jätkä kyykkää puskassa

  • @jkeitamo
    @jkeitamo Před 8 lety

    tyristori

  •  Před 10 lety +1

    Reps :D

  • @slickyjapper
    @slickyjapper Před 8 lety +1

    Ninja 1:28

  • @romukauppias
    @romukauppias Před 8 lety +3

    tommosta spedee sais joku vedellä useemminkin korville, jolla ei muuta tekemistä oo ku kuvailla toisten autoja ja leikkiä jotai kyläpoliisia.,.,.

  • @illuminatiaqi6130
    @illuminatiaqi6130 Před 4 lety

    Ai kato Risto "Moro"

  • @MrJuzzi3
    @MrJuzzi3 Před 9 lety

    Ei vittu kuolen nauruu xD

  • @eetuw
    @eetuw Před 7 lety

    annan vinkin ens kerrals kun teet videon sensuroi rekkarit hyvä kun häädät noita

  • @onninmusiikki
    @onninmusiikki Před 9 lety +1

    Matafakin turisto

  • @alejandro912
    @alejandro912 Před 7 lety +1

    "turisto" :D

  • @kollis5485
    @kollis5485 Před 7 lety

    "Turusta"

  • @joonasmaaranen5698
    @joonasmaaranen5698 Před 10 lety +1

    Reps

  • @niuniuluomilimaa9864
    @niuniuluomilimaa9864 Před 7 lety

    Ehkä se yritttiki sanoo et "Tuu Risto"

  • @MrKoirakanava
    @MrKoirakanava Před 10 lety +3

    jäbää vois vähä jeesaa jos hommaisit elämän ::::DD

    • @MrKoirakanava
      @MrKoirakanava Před 10 lety +3

      mut ymmärrän kyl et autot parkis on vaikee asia :DDDD siel on kuiteski varastettuu tavaraa, vai miten se fakta meni?

  • @lostraregt2102
    @lostraregt2102 Před 9 lety

    säikähin ekan kerra :D
    sit repesin---- turisto turisto

  • @jauhomaster
    @jauhomaster Před 10 lety +2

    Kuvaaja hei... autojen sisätiloja ei saa kuvata... matti matti duu :D

    • @europeanunionmaybe
      @europeanunionmaybe  Před 9 lety +2

      jauhomaster ja persettä ei saa myydä parkkipaikalla tai ulostaa perkeleen puskiin tai leiriytyä siellä

  • @epicfails8285
    @epicfails8285 Před 7 lety

    Ei se ollu. Ninja vaan punkero xD

  • @SaraH-qt1ek
    @SaraH-qt1ek Před 10 lety

    Ei o totta XD

  • @kekevuorila8762
    @kekevuorila8762 Před 7 lety

    "Hyökkäsi"... Ku näin tän lopun ja katoin nimeä oikeesti repesin

  • @tuukkalohi5803
    @tuukkalohi5803 Před 9 lety

    k

  • @nistikarjalainen622
    @nistikarjalainen622 Před 7 lety

    sumenna rekkarit koska se o vissiii illegal

  • @user-xz6bj1jl5p
    @user-xz6bj1jl5p Před 7 lety +1

    aika ärsyttävii tommoset maahanmuuttajat

  • @tatikukkahattu6933
    @tatikukkahattu6933 Před 7 lety

    tuu risto

  • @suomipoika1796
    @suomipoika1796 Před 8 lety

    Sinähän sen autoo olit kyyläämässä aivan kamera kiinni ikkunassa... Minkäköhän vitun takia? Ei oo tullu itsellä ainakaan vielä mieleen mennä toisten autoja urkkimaan parkkipaikalla ''Mitähän vittua tuolla auton sisällä on''. Oliko kyseessä sinun parkkipaikkasi vai mikä? En tiedä, mutta alko vaan vituttaa kattoa kyylää touhussa.

    • @jedtv5438
      @jedtv5438 Před 8 lety +1

      Nuohan on tuolla toiseen kerjäämässä ja huijaamassa. Ei nekään tota parkkipaikkaa omista, vaikka ovatkin tuolla laittomasti leiriytymässä.

  • @virtualmessiah
    @virtualmessiah Před 24 dny

    Vittu saatana

  • @emmmiau9617
    @emmmiau9617 Před 9 lety +2

    Ne rekkarit piiloo

  • @polle8585
    @polle8585 Před 8 lety

    on hyvä kun sait rikkaan lapsi turpaas

    • @ruisleipa7014
      @ruisleipa7014 Před 8 lety +1

      sul on aika hyvä näkö ku kerta luulet että toi sai turpaa

    • @ruisleipa7014
      @ruisleipa7014 Před 8 lety +1

      ekkö tiiä mikä ero on turpaan vedolla ja käsiksi käymisellä? jeesus.

  • @TheSukunimi
    @TheSukunimi Před 10 lety +1

    Turistoturisto :D

  • @kastemadonkivesd3179
    @kastemadonkivesd3179 Před 7 lety +1

    turisto