tavaroita siel tääl niin ku kesämökeissä tuppaa olee . Nykyään on hyvä ku jokaisella puhelimessa kamera ni voi pyytää kuvaa piha alueesta kaadettavine puineen. Muutamalle Omakoti asukkaalle joskus sanoin kun sanoivat et haluaisivat istuttaa puun takaisin kaadetun tilalle niin istuttaa vaan ja jos ei halua et se kasvaa pitkäksi niin katkaisee latvan pois siitä niin pysyy matalana ja mänty on helppo pitää matalana pitkään kuin kuusi ,
nyt tuli täyttä asiaa, ilmeisesti moni pihapuun kaadon tilaaja ei ota huomioon sitä että kun kaatotila ja suunat on muutoikin "kortilla" niin sitten vielä jätetään irtotavaraa/kalustoa vielä pienentämään sitä muutoinkin jo ahdasta kaatotilaa.🤔👍
Juu eipä sitä aina asiakkaille kaikkia vaihtoehtoja mieleen muistu, eikä tietysti tarvitsekaan. Mutta jos haluaa helpottaa työtä ja säästää rahaa, niin sitten se kyllä olisi suotavaa😊
mökkiläisten etukäteen suunnitellu tavaran siirrot helpottaa kummasti työtä. ja kannattaa kaatajan mainita kun käy katsomassa että kannattaa siirtää tavaroita sivuun.
Jossain olikin että jättää puunkaadot ammattilaisille niin siirtyy vastuu ja tuhansien eurojen lasku vahingosta jos sattuu huono tuuri käymään. He älä tee sitä minkä voit toiselle jättää.
Kiitos Juperolle kyssäristä. No paljon unta, hyvää ja puhdasta ravintoa, positiivistä elämänasennetta, monipuolista liikunta ja ennen kaikkea läheisten rakkautta. Tässä on meikäläisen reseptit hyvinvointiin. Venyttelyt on jäänyt ihan nollaan, mutta se ei ole hyvä juttu se😊
@@Akujelppi olet kyllä sitkeä, voin kokemuksesta kertoa. toivottavasti saat tulevausuuudessakin tarpeeksi unta ja rakkautta! . Muista aina hymyillä, se tuo hymyä muillekkin vaikka vituttas.
@@Juho_tapio Kiitos Jupero. Joo niin se on, että positiivinen ajattelu vetää positiivisuutta puoleensa. Esan oppien mukaan olen yhä enemmän ja enemmän alkanut keskittymään oman ajatteluni ajattelemiseen😊
Hyviä neuvoja asiakkaille!👍
Kiitos Raimolle kommentista👍🏻😊
Hyvä video! Hyvää keskiviikko iltaa!
Kiitos samoin sinulle Ormo😊
No nyt ei akulta tullu ku asiaa. Olen täysin samoilla liniolla. 💪🌳 Hyviä kaatoja jelepille. 🙂
Kiitos samoin sinne etelän suunnille. Siellä taitaakin olla lunta enemmän kun täällä?
@@Akujelppi juu tääl on 5-10cm ei nyt ihan talvi vielä 😉
@@jompex4792 No on se enemmän kuin meillä😂
Päivää, hyvä video .
Kiitos Juha😊
Näillä neuvoilla Akujelppi tulee ilmaiseksi kaatamaan. ;)
Ei kyllä mie olen aina siitä maksanut
tavaroita siel tääl niin ku kesämökeissä tuppaa olee . Nykyään on hyvä ku jokaisella puhelimessa kamera ni voi pyytää kuvaa piha alueesta kaadettavine puineen. Muutamalle Omakoti asukkaalle joskus sanoin kun sanoivat et haluaisivat istuttaa puun takaisin kaadetun tilalle niin istuttaa vaan ja jos ei halua et se kasvaa pitkäksi niin katkaisee latvan pois siitä niin pysyy matalana ja mänty on helppo pitää matalana pitkään kuin kuusi ,
Näin on Punkkis 😊
Hyvää höpinää oli 👍 joo kyllä niitä ennakkoon kannattaa siirrellä tavaroita sivuun
Kiitos Jussi😊
nyt tuli täyttä asiaa, ilmeisesti moni pihapuun kaadon tilaaja ei ota huomioon sitä että kun kaatotila ja suunat on muutoikin "kortilla" niin sitten vielä jätetään irtotavaraa/kalustoa vielä pienentämään sitä muutoinkin jo ahdasta kaatotilaa.🤔👍
Juu eipä sitä aina asiakkaille kaikkia vaihtoehtoja mieleen muistu, eikä tietysti tarvitsekaan. Mutta jos haluaa helpottaa työtä ja säästää rahaa, niin sitten se kyllä olisi suotavaa😊
mökkiläisten etukäteen suunnitellu tavaran siirrot helpottaa kummasti työtä. ja kannattaa kaatajan mainita kun käy katsomassa että kannattaa siirtää tavaroita sivuun.
Näin on Tuomo👍🏻😊
Sama asia koskee myös omakotitalon omistajia.
@@mitale Kyllä😊
Esteiden siirtely + alv 😂 Nyt tuli Akulta asiaa.
Talkoilla vaan😉
Täyttä asiaa 👍
Kiitos Jussi😊
Nii i siinä teille vinkkejä👍
No nii i 😊
Missä olet opiskellut metsurintöitä / kiipeilymetsurointia. Vai ihan vaan tekemällä oppinut ?
Kiitos Matiakselle kyssäristä. No aika paljon olen itse opiskellut, mutta jonkun aikaa kävin myös metsäkouluakin😉
Pitää lisätä laskuun siirtelymaksu niin alkavat oppia.
Tuntiveloitus pyörii…😉
Jos sahan tärinä häiritsee niin hommaa töihin rinnalle akkusaha, ainakin osan töistä pystyy tekemään sillä.
No ei se tärinä häiritse, jos vaan muistaa tauottaa, eikä sahaa kahta tuntia putkeen😉
Jossain olikin että jättää puunkaadot ammattilaisille niin siirtyy vastuu ja tuhansien eurojen lasku vahingosta jos sattuu huono tuuri käymään. He älä tee sitä minkä voit toiselle jättää.
Näin se on Aki😊
toivotaa jotta kaajon tillaajat ottavat opiksi !😄
No tässä kohteessa työt saatiin tehtyä, mutta joissakin muissa kohteissa tilanne on joskus ollut huonompi😊
Totta turiset
Kiitos Juha 😊
Olen nähnyt useitakin puunkaatovideoita joissa puu kaatuukin vieressä olevan auton päälle. Eiköhän kannattaisi siirtää ainakin auto etäämmälle?
Juu näin on😊
Miten pidät päivittäin fyysisesti itsestäsi huolta? onko jotain venytystä mitä teet säännöllisesti vai sohvalle kyljelleen?
Kiitos Juperolle kyssäristä. No paljon unta, hyvää ja puhdasta ravintoa, positiivistä elämänasennetta, monipuolista liikunta ja ennen kaikkea läheisten rakkautta. Tässä on meikäläisen reseptit hyvinvointiin. Venyttelyt on jäänyt ihan nollaan, mutta se ei ole hyvä juttu se😊
@@Akujelppi olet kyllä sitkeä, voin kokemuksesta kertoa. toivottavasti saat tulevausuuudessakin tarpeeksi unta ja rakkautta! . Muista aina hymyillä, se tuo hymyä muillekkin vaikka vituttas.
@@Juho_tapio Kiitos Jupero. Joo niin se on, että positiivinen ajattelu vetää positiivisuutta puoleensa. Esan oppien mukaan olen yhä enemmän ja enemmän alkanut keskittymään oman ajatteluni ajattelemiseen😊
@@Akujelppi Mahtavaa! Itse en ymmärrä esoja. Mutta sen ymmärrän, että pitää olla nöyrä. Mutta ei nöyristellä. Ja hymy on tärkeätä.
kyllä aku on oikijassa
Kiitos Matille kommentista😊