Noista iso osa on just tollaisia käytökseltään. Ei mitään kunnioitusta muita ihmisiä tai muiden omaisuutta kohtaan. Mielestään heillä on pelkkiä oikeuksia ja muilla velvollisuuksia. Aina ovat tilanteesta riippumatta uhreja, eivätkä ota vastuuta mistään.
@@nicolaslimnell9280 silti saavat siivit kaikenlaisia tukia jotka liittyvät heidän kultturiinsa jne eli suomalaisia jotka ovat samassa asemassa syrjitään. Romanit saavat jopa kansallispuku rahaakin joka on väärin kun eivät suomalaiset työttömätkään saa mitään ylimääräisiä etuisuuksia.
Mannet taas riehumassa 8 kerta kun oot saman päivän aikana tekemisissä poliisien kanssa pitäiskö kattoo peiliin😂 eikä varastella ympäri pitäjää😂 ja jos 4 h sit otettu kilvet ja annettu lupa ajaa ni mitä teet vie liikenteess
@@7weco kyllä ne pariskunta on ja mies möläytti alku haastattelussakin, että tuon naisen tekemä ruoka on lempparia. Taisivat vain kusettaa kelaa joten esittivät etteivät olisi pari jne
@@Fonxy Satun sen verran seuraamaan näitä ja tietämään poliisin toiminnasta että kyllä ovat naimisissa ja mikään ei suoranaisesti kiellä pariskuntaa työskentelemästä samassa yksikössä kunhan se parisuhde ei millään tapaa vaikuta heidän toimintaan virkamiehenä.
🎶Liikkui Mustalaiset vaunuillaan🎶
on kyllä hieno kärry mustalaisella
Ei nykyään ilman bensoja liiku muulla kuin pyörällä korkeintaan.
@@XantheFIN kyllä aina tarvittaessa sukulaisia löytyy työntämään
@@7weco Kerran saivat meikäläisen työntämään ja maksamaan 5€ bensoja jos vaikka kotia pääsivät. Vieläkin mietin mitä tein.
500v kotoutumisen tulos😂
Sit ihmetellään ku kukaa ei luota ja kaikki vihaa 😂
Todella yleistä tommonen käytös tältä tietyltä väeltä. Uskomattoman röyhkeää väkeä ja pelkkä oma/omien etu merkitsee, ei mikään muu.
Piti koko ukko peittää, ettei syntyisi "rasistisia" mielipiteitä :D
Perseestä tämä nykyaika, ja sairaaloisen pitkälle viety antirasismi yms, siinä minun mielipiteeni
"Seurue" mainittu 👌
Taisi olla ihan akkoja.
@@Joonatan75 Hyvä velii, sie oot ihan oikeessa. Ei ollu Terno eikä Mertsi vaan Tamara ja Ramona.
Seurue, joukko ja jengi on näitä piilosanoja.
Rahtihameethan ne sieltä blurrista paistaa läpi :D
eipä yllätä sitten yhtään :D
Noista iso osa on just tollaisia käytökseltään. Ei mitään kunnioitusta muita ihmisiä tai muiden omaisuutta kohtaan. Mielestään heillä on pelkkiä oikeuksia ja muilla velvollisuuksia. Aina ovat tilanteesta riippumatta uhreja, eivätkä ota vastuuta mistään.
@@hellilellive yep...
Hyvää esimerkkiä "kotouttamisesta". Tuet juoksee vaan.
Romanit on ei ole kyllä mitään pakolaisia
@@nicolaslimnell9280 silti saavat siivit kaikenlaisia tukia jotka liittyvät heidän kultturiinsa jne eli suomalaisia jotka ovat samassa asemassa syrjitään. Romanit saavat jopa kansallispuku rahaakin joka on väärin kun eivät suomalaiset työttömätkään saa mitään ylimääräisiä etuisuuksia.
Kuulostaa enemmänki romaneilta.
Onhan tää sakki yrittänyt jo satoja vuosia kotoutua. Vituiksi mennyt sekin.
@@nicolaslimnell9280 No niinpä, 500 vuotta eivätkä ole vieläkään sopeutuneet...
Yllättyneet käsi ylös🤣🤣👍
"Et vissii oo saanu Gyrrrbbää" 😂😂
"-Semmonen seurue." Jep, ei tartte edes arvailla kuka siellä taas kerran on aiheuttamassa "ennakkoluuloja" tietyille "seurueille".
Ties jo että manneja ajamassa kun ei oo kilpiä. Kun ei osaa käyttäytyä... Ai niin tää oli yksittäistapaus, sori.
Jep, näitä yksittäistapauksia vaan on nuo seurueet täynnä. Ei mitään tapoja, aikuiset ihmisetkin käyttäytyy kuin uhmaikäiset lapset.
1:31 Projektoi vain omaa elämäänsä.
Totuus sattuu
Ei kyllä nuo serkuiltansa saa ja sen takia pysyvätkin vielä osana väestöä
Mannet
Hyvää keskiviikko alku iltaa kaikille viihdeterapeutin katsojille 🍂👍🏻🇫🇮
Samoin sinno!
Seittemännestä kerrasta ei uskonu, että kilvittä ei saa ajaa vaan piti vielä lähteä ABC:lle pissalle autolla.
Mannet taas riehumassa 8 kerta kun oot saman päivän aikana tekemisissä poliisien kanssa pitäiskö kattoo peiliin😂 eikä varastella ympäri pitäjää😂 ja jos 4 h sit otettu kilvet ja annettu lupa ajaa ni mitä teet vie liikenteess
Oli vielä bensaa tankissa, pakko käyttää äkkiä
99% pilaa 1% maineen 😂
Just näin 😂
Aijai!
Ois voinu mimmi vastata "et oo varmaa saanu itekää ku näpistellä täytyy" :D Ois ollu kiva nähdä blurraamaton naama sen jälkee :D
Miten näpistely ja kyrvän saaminen liittyy toisiinsa?
Toi ois ollu koulukiusatun vastaus
@@Sir-yl9et Tai ihmisen joka ymmärtää käänteispsykologiaa...
@@sfprivateer helsingin yliopistos psykologian puolel alhaset päässyrajat su kantsii sinne hakee ku oot käyny koulun
En minä ainakaan mene varastelemaan jos pillua en oo saanu :D
kieltämättä oli aika myrtsinä
Nuorena naisena poliisina pitää olla uskottava,miltä näyttäisi jos jos nuori naispoliisi naureskelisi menemään, häntä ei enää otettaisi vakavasti?
Vaikka en tiedä kuinka nuori ko.poliisi on mutta ei nyt eläkeikässä ainakaam
@@latekoo9398 se oli zoukki jäbä
Veikkaan ei ole saanu kyrpää.
🐈🐈
sielä on taas koko hulavanne seurue ollu vauhissa
Voi jeesus mitä dorkia :D
1:31 mitä vit?
Kyl meikä tolle poliisille antais
💀
miehelle vai naiselle?
Mies ei anna kellekään, nainen antaa miehelle, se on luonnonlaki
@@WhosJZN kyllä
Se ei diggaa katkaravuista😁
Jaa, se o vaa manne ku siäl huutelee. Viekää pois vaa 👋
😂😂😂😂😂😂
Okay miehen kannattaa hankkia puhallettava Barbara kumi akka jolla harjoittelee asentoja
Mustalainen
Vastaus: mmm😂😂
:DDDDDD
😂😂😂😂
Haaaa vanha kunnon ja kunnon vanhoja romaneita :D
Toihan on ihan selkeästi Aku Hirviniemi
hahaha😂😂
bruh
Onko nää aviopari? Siis tämä partio :D vai onko ihan sattumalta kaksi Lindroosia saman poliisilaitoksen hommissa ja vielä parina 🤔
Sattumalta vain sama sukunimi, ollut joskus aikasemmin keskustelun aiheena ja useesti selvitetty että eivät ole suhteessa
Yksinhuoltajana saa tuplatuet...
@@malterego mitås se tähän liittyy
@@7weco kyllä ne pariskunta on ja mies möläytti alku haastattelussakin, että tuon naisen tekemä ruoka on lempparia. Taisivat vain kusettaa kelaa joten esittivät etteivät olisi pari jne
@@zimbacattius1171 eikä ole🤦♂️ ei ole niin vaikeaa ymmärtää?
juu u
🤣
Ois kiva ku sais jotain pidempii klippejä😅
juo luvatta limsaa huoltamolla..
Ajattelin eka et toi kyttä tokaisi ton sille äijälle
:DDDDD
Ovat sattumoisin sisko ja veli
@@japejantunen5951 ei ole sukua tai suhteessa, bain sattumalta sama sukunimi
Manneja.
Elukat uuniin.
Mustalaiset
HAI...VITUN MANNET!
ihan aiheellinen kysymys,melko myrtsiltähän tuo vaikutti
Huomasko joku muu, että poliiseilla sama sukunimi?
Sweet home alabama🪕🎶
Juu piti käydä oikeen googlaamassa. Ilmesesti sattumaa.
Oliko poliisipartio aviopari kun sukunimi oli sama?
Tais kyl huuli osua oikeeseen, kun tuo polliisinaisen ilme tosiaan aika kyllästyny.
Kyllä tuo muijja oli aika myrtsi... en minä ainakaan antaisin
Onko tietoa onko nämä poliisit aviopari? Sama sukunimi.
1:15 aika ironinen kommentti ottaen huomioon että kyseinen poliisipari on myös naimisissa.
Eivät ole. Sattumoisin vain sama sukunimi. Muuten olisi eturistiriita.
@@Fonxy Satun sen verran seuraamaan näitä ja tietämään poliisin toiminnasta että kyllä ovat naimisissa ja mikään ei suoranaisesti kiellä pariskuntaa työskentelemästä samassa yksikössä kunhan se parisuhde ei millään tapaa vaikuta heidän toimintaan virkamiehenä.
@@Fonxy On naimisissa
@@user-mi8ie2kq4e ei oo naimisissa
@@Aleeh_142 on naimisissa kun miehellä sattu lipsahdus yhdessä alku haastattelussa jossa sanoi, että tuon naisen tekemän ruoka on lempiruokaa.
G!
kyllä mannet on täysiä kusipäitä