Jani Lehtoranta
Jani Lehtoranta
  • 27
  • 60 220
Linnut lentävät takaisin - retki Komion luonnonsuojelualueelle
Tein yhden yön reissun Komion luonnonsuojelualueella toukokuun alussa 2024. Talvi tuntui vihdoin ja viimein selätetelty, tänä keväänä se ei ollut itsestäänselvyys takatalvien jälkeen. Komion luonnonsuojelualue on erämainen helmi keskellä Hämeen järviylänköä. Täältä on mahdollista yhdistää päiväretki useamman päivän patikointiin, mm. seuraamalla Poronpolkua josta videossa puhun.
zhlédnutí: 302

Video

Tapaninpäivä Nuuksion kansallispuistossa 2023
zhlédnutí 400Před 7 měsíci
Vietin yhden yön Nuuksion kansallispuistossa tapaninpäivänä joulukuussa 2023. Kansalllispuisto näytti pikkupassasessa kauniilta, toisin kuin epäonnisella toisella reissulla vain muutamaa päivää aiemmin.
Risukeittimellä Sipoonkorvessa
zhlédnutí 303Před 8 měsíci
Lyhyt pari tunnin reissu Sipoonkorven kansallispuistoon. Mukana oli pitkästä aikaa risukeitin, jolla keitin teevedet. Risukeitin on malliltaan Savotta Big Bad Stove.
Kamiinan lämmössä Kurjenrahkan kansallispuistossa - mahtava marrastuva luonto!
zhlédnutí 2,3KPřed 9 měsíci
Tein yhden yön reissun Varsinais-Suomen alueella sijaitsevaan Kurjenrahkan kansallispuistoon lokakuun lopulla 2023. Yö oli jo melko kylmä! Luonto näyttäytyi marrastuvan kauniina näin talven kynnyksellä. Muita kulkijoita oli todella vähän.
Kaksi vuotta aktiiviretkeilyn aloittamisesta - iso kiitos!
zhlédnutí 220Před 10 měsíci
Aloitin enemmän tai vähemmän aktiivisen retkeilyharrastuksen elokuun lopulla 2021. Tästä on kulunut kaksi vuotta ja kertaan tällä videolla mennyttä. Iso kiitos kaikille kanavan tähän mennessä tilanneille! :)
Yksinvaellus Raja-Joosepista Kiilopäälle Urho Kekkosen kansallispuistossa kesällä 2023
zhlédnutí 9KPřed rokem
Elämäni ensimmäinen toteutunut yksinvaellus Urho Kekkosen kansallispuistossa kesäkuussa 2023. Reittini kulki välillä Raja-Jooseppi - Ylempi Kiertämäjärvi - Anterinmukka - Hammaskuru - Luirojärvi - Tuiskukuru - Kopsusjärvi - Kiilopäälle. Vaellus kesti yhteensä 7 päivää ja kilometrejä fiilispoohjalta kerätyn kirjanpidon mukaan kertyi 120km. Kelit suosivat ja kuvailisin vaellusta leppoisaksi. Asia...
Miksi ostin uuden riippumaton? - testissä Hennessy Hammock Explorer Deluxe Zip
zhlédnutí 1,1KPřed rokem
Käyskentelen luonnossa mm. Sipoonkorven kansallispuistossa ja kerron hieman uudesta riippumatostani ja taustaa riippumaton ostamiselle ja valinnalle. Kyseessä Hennessy Hammock Explorer Deluxe Zip. Speksit alla. Nukkujan maksimipituus: 213 cm Nukkujan maksimipaino: 136 kg Pakkauspaino: 1610 grammaa Mitat pakattuna: noin 13 x 20 x 30 cm Tarpin mitat: 177 x 252 cm, diagonaalin pituus 355 cm Tarpin...
Auringonlasku Mustikkamaalla
zhlédnutí 139Před rokem
Kävin katsomassa auringonlaskua Helsingin Mustikkamaalla huhtikuun ensimmäisenä iltana 2023.
Kevätyö Porkkalassa
zhlédnutí 933Před rokem
Yön yli kotatelttailemassa Porkkalanniemen retkeilyalueella Kirkkonummella maaliskuussa 2023.
Uusi uskomattoman kevyt (yht. 1kg) kotateltta ja kamiina! - Seek Outside Guardian
zhlédnutí 7KPřed rokem
Uusi Yhdysvalloista Coloradosta Seek Outsidelta tilattu ja käsityönä valmistettu kotateltta ja kamiina ensitestissä. Kotateltta on malliltaan Guardian ja kamiina Medium U-Turn Stove. Paketilla oli todella paljon hintaa, mutta kuten kaikki tiedämme: hyvää et saa halvalla. Kommentoikaa alle mitä fiiliksiä video teissä herättää. Kysykää jos on kysyttävää! Ko. malli Seek Outsiden nettisivuilla: see...
Kaamosvaellus UKK-puistossa -20 asteen pakkasessa
zhlédnutí 2,6KPřed rokem
Kaamosvaellus Urho Kekkosen kansallispuistossa kaamoksen aikaan 12-15.12.2022. Elohopea laski -20 asteeseen ja se varmaankin välittyy myös tästä videosta. Reitti: Kiilopää - Niilanpään päivätupa - Suomunlatvan laavu - Suomunruoktun autiotupa. Tätä samaa reittiä myös hiihdin takaisin. Viivyin maastossa kaksi yötä, kolmannen yön nukuin mukavasti lakanoissa Kiilopään mökissä. Reissu oli todella hy...
Retki pimeään metsään - Lohjalla marraskuussa
zhlédnutí 677Před rokem
Yhden yön reissu pimeään ja kosteaan metsään Lohjalla marraskuussa 2022. Tarkemmin kohteena oli Karnaistenkorven luonnonsuojelualue. #retkeily Videolla esitellyt tai puhutut tuotteet: Ortlieb Atrack -reppu, 45L Savotta Big Bad Stove -risukeitin Stanley Classic -termospullo 1,0l, musta
Hossan tähtien alla
zhlédnutí 1,1KPřed rokem
#retkeily #hossa #kansallispuisto #vaellus Eeppinen lyhytelokuva kahden yön seikkailusta Hossan kansallispuistossa lokakuussa 2022. An epic two-night trip to Hossa National Park, Finland.
Kaksi kuukautta olkapääleikkauksesta
zhlédnutí 1,6KPřed rokem
Kaksi kuukautta olkapääleikkauksesta
Puukot esittelyssä
zhlédnutí 1,3KPřed rokem
Puukot esittelyssä
Veden varaan Muotkatunturin erämaassa osa 2 - kuinka jouduin veden varaan?
zhlédnutí 7KPřed rokem
Veden varaan Muotkatunturin erämaassa osa 2 - kuinka jouduin veden varaan?
Veden varaan Muotkatunturin erämaassa - hengenlähtö lähellä!
zhlédnutí 20KPřed 2 lety
Veden varaan Muotkatunturin erämaassa - hengenlähtö lähellä!
JÄIDENLÄHTÖ LIESJÄRVELLÄ
zhlédnutí 406Před 2 lety
JÄIDENLÄHT LIESJÄRVELLÄ
TEIJOSSA KEVÄTHANGILLA
zhlédnutí 370Před 2 lety
TEIJOSSA KEVÄTHANGILLA
KEVÄTTÄ VASTAAN VALKMUSASSA
zhlédnutí 131Před 2 lety
KEVÄTTÄ VASTAAN VALKMUSASSA
RUSKAN SÄVYISSÄ HYVINKÄÄLLÄ
zhlédnutí 350Před 2 lety
RUSKAN SÄVYISSÄ HYVINKÄÄLLÄ
UUSIA VARUSTEITA
zhlédnutí 709Před 2 lety
UUSIA VARUSTEITA
HYYTÄVÄ YÖ MEIKOSSA
zhlédnutí 676Před 2 lety
HYYTÄVÄ Y MEIKOSSA
RETKI SARVIKALLIOON
zhlédnutí 414Před 2 lety
RETKI SARVIKALLIOON
KANAVAN INTRO
zhlédnutí 221Před 2 lety
KANAVAN INTRO

Komentáře

  • @vesikielellä
    @vesikielellä Před měsícem

    Katsoin nyt tämän videon. Onneksi selvisit hengissä. Miten sait sinne apua? Miten pääsit pous?

    • @janilehtoranta
      @janilehtoranta Před měsícem

      Kiitos! 🙏 Pääsin lopulta omin avuin Karigasniemelle. Leiriydyin joen varteen yön yli, sain jollain ilmeellä teltan kasaan yhden käden varassa.. 😬 Jos en olisi päässyt liikkumaan niin ainoa vaihtoehto olisi ollut Mediheli. Mun vaelluskengätkin menivät virran mukana, joten jouduin taittamaan matkan Karigasniemelle Crocseilla. Karigasniemeltä bussilla Ivaloon päivystykseen ja sitä kautta jatkohoitoon/leikkaukseen Helsinkiin.

    • @vesikielellä
      @vesikielellä Před měsícem

      @@janilehtoranta No huh huh. Olipa kokemus sulla.

  • @markok7892
    @markok7892 Před měsícem

    Miten Kiilopäältä pääsee edullisesti tuonne Raja-Jooseppiin? Ajattelin jättää autonn Kiilopäälle.

    • @janilehtoranta
      @janilehtoranta Před měsícem

      Mä sain ite kuljetuksen Facebook-ryhmän kautta yksityishenkilöltä Ivalon lentoasemalta Raja-Jooseppiin maksua vastaan. Busseja sinne ei taida kulkea, joten ollaan valitettavasti kalliihkojen taksi- ja muiden kyytien varassa. 😢 Sitä en osaa sanoa olisiko esim. Kiilopään kautta mahdollista saada autonsiirtopalvelua tmv.

  • @MrSharkey76
    @MrSharkey76 Před 2 měsíci

    Sama malli löytyi kirpparilta alle parillakympillä, hyttysverkossa ainoastaan pieni reikä joka hoitui paikalla. Käärmeennahka tuli tilattua ja odottaa asennusta. 😃

    • @janilehtoranta
      @janilehtoranta Před 2 měsíci

      Oho! Onnittelut mahtavasta löydöstä! Itsekin tilasin käärmennahan ja sama tilanne, vielä odottaa setin käärimistä sisään. ☺️ Tulee olemaan tarpeellinen, kun lähden UKK-puistoon viikon päästä ja sateita luvattu.

  • @Jack_Pro_video_editor
    @Jack_Pro_video_editor Před 2 měsíci

    Your recent videos aRe good. With some Strategic editIng, they havE the potentiAl to attracT a wider aUdience and generaTe more engagement.

  • @mattikairankulkija3466
    @mattikairankulkija3466 Před 3 měsíci

    Terveisiä "mukavalta pariskunnalta" ja kiitos kivasta retkivideosta. Lopella on todella hienoja ja hyvin hoidettuja retkeilyreittejä. Mielentiintoista retkikesää Sinulle, terv. Riitta ja Matti

    • @janilehtoranta
      @janilehtoranta Před 3 měsíci

      Oi kiitos Matti terveisistä! :) Kyllä vaan, Komio ja Loppi retkeilualueena teki minuun kyllä tällä retkellä lähtemättömän vaikutuksen. Pitäisi vaan enemmän perehtyä erilaisiin alueisiin täällä Etelä-Suomessa, tutkittavaa riittää yllin kyllin. Kiitos, samoin sinulle oikein hyvää retkikesää! Voipi olla että UKK kutsuu taas kesän alussa. :)

  • @liisakissa5727
    @liisakissa5727 Před 3 měsíci

    mitä söit? voitko tehä viedon ku meet ton poronkierroksen?

    • @janilehtoranta
      @janilehtoranta Před 3 měsíci

      Söin tuon videolla esitellyn pussiruoan ja aamulla kahvia ja satsuman/mandariinin. Ei yhtään hassumpi ajatus kiertää Poronkierros!

  • @Piippumiehenmatkassa
    @Piippumiehenmatkassa Před 3 měsíci

    Hyvä video!

  • @SilentOutside
    @SilentOutside Před 3 měsíci

    Mahtava, I subscribe! I am planning a camping trip to Sipoonkorpi, but not sure where I can have my own fire in a quiet place.

    • @janilehtoranta
      @janilehtoranta Před 3 měsíci

      Thanks buddy! In Sipoonkorpi with risukeitin you can make fire where you can walk, but other open fire you must stay fireplaces which are signed on map of Sipoonkorpis national park.

    • @SilentOutside
      @SilentOutside Před 3 měsíci

      @@janilehtoranta Thanks, Jani! Is it okay to set up a hot tent (with a stove) near the walking paths?

  • @user-pp4uh3ck6y
    @user-pp4uh3ck6y Před 3 měsíci

    Suomun vanha kämppä tuli tutuksi isän kanssa vaeltamassa 1968.. ja talvivaelluksella 1972 Martti - Kiilopää , koko porukka yöpyi siinä.

    • @janilehtoranta
      @janilehtoranta Před 3 měsíci

      Oi, siinä on todellista nostalgiaa! ☺️

  • @tapsataivaltaa7469
    @tapsataivaltaa7469 Před 4 měsíci

    Hyvä kerronta ja selostus, tiesi kokoajan missä mennään. Ei tarvinnut edes karttaa vilkaista. Taisi osua myös aika kivat säät. Mahtavaa, että vaellus onnistui hyvin. Katsoin vuosi sitten sun onnettomuusvideon Muotkalta, ja tosi kiva kun nyt kaikki meni paremmin. 👍

    • @janilehtoranta
      @janilehtoranta Před 4 měsíci

      Kiitos Tapsa mukavasta palautteesta! Kelit tosiaan suosivat jopa poikkeuksellisen hyvin, reissun ainoa miinus oli ettei avotulta pystynyt tekemään metsäpalovaroituksen takia. Reissu oli todellista balsamia Muotkan haavoille, ja tärkeä sen takia.

  • @sarivuorinen6639
    @sarivuorinen6639 Před 7 měsíci

    Hyvää uutta vuotta 🎉

  • @esaovaskainen7852
    @esaovaskainen7852 Před 9 měsíci

    Videoiden katselu on ollut mieluinen kokemus. Huomiotani kiinnittää rasituksessa yskiminen ja talvireissulla ahdistus ja yskä. Allergiaa sanot olevan. Ko. oireet saattavat edeltää astman puhkeamista, ja ne ovat joskus ainoa oire lievässä astmassa vuosikymmeniä. Ihminen sopeutuu myös huonompaan suorituskykyyn. Käypäs - kun hesalainen olet ja siellä kaikki on helppoa - tk: ssa tai yksityislääkärissä astmakokeissa. Ne ovat helppoja ja hyvin objektiivisia mittauksia, joilla astma tai sen puuttuminen voidaan melko nopeasti todeta. Jos kyseessä on astma- mikä allergikolla on tavallista - hoito nostaa olennaisesti, jopa 50 - 65 % suorituskykyä fyysisissä ponnistuksissa, kuten vaelluksessa! Emeritus lääkäri Esa Ovaskainen

    • @janilehtoranta
      @janilehtoranta Před 9 měsíci

      Hei Esa! Kiitos lämpimästi mukavasta kommentistasi. Mielenkiintoinen huomio, en tosin ole aiemmin kiinnittänyt yskimiseen huomiota, keväisin varsinkin koivun kukkimisen aikaan turvaudun allergialääkkeisiin. Välillä toisaalta on aika väsynyt olo pelkän kävelynkin jälkeen, ja lenkillä keskisykekin asettuu 170-180 lyönnin välillä, voisiko olla oireilua astmasta vai pelkästään heikosta kunnosta? Voisin kyllä olla yhteydessä työterveyteen että asia tutkittaisiin.

    • @esaovaskainen7852
      @esaovaskainen7852 Před 9 měsíci

      @@janilehtoranta molemmista väsymys voi johtua, mutta hengenahdistus ja yskä ilman tulehdusoireita astmasta, samoin hapoille meno pakkasrasituksessa.

  • @eerokouki9630
    @eerokouki9630 Před 9 měsíci

    Mikä teltta ja kamina

    • @janilehtoranta
      @janilehtoranta Před 9 měsíci

      Teltta on Seek Outsiden Guardian ja kamiina saman valmistajan U-turn Medium Stove.

  • @eeromo12
    @eeromo12 Před 9 měsíci

    Onnea ja pitkää ikää herralle 🥂 Täytyypä tulla itsekin tutustumaan tuohon puistoon.

    • @janilehtoranta
      @janilehtoranta Před 9 měsíci

      Kiitos Eero! Kyllä ehdottomasti suosittelen Kurjenrahkaa. ✌️🙏

  • @askelaskeleelta
    @askelaskeleelta Před 9 měsíci

    Kiitos videota! Tuttuja paikkoja. Vajosuokin on hieno, mutta suosittelisin seuraavalle reissulle samaa lähtöpistettä ja yöpaikaksi Lakjärveä. Näkisit kaksi hienoa järveä sekä kaunista suota, myös Pukkipalon aarnimetsän. Hyviä reissuja!

    • @janilehtoranta
      @janilehtoranta Před 9 měsíci

      Moikka Jaakko! Kiitos palautteesta ja vinkeistä seuraavalle reissulle. ☺️ Tuli kieltämättä vähän sellainen fiilis että oli joko pakko jatkaa Vajosuon vaelluksen reittiä eteenpäin tai mentävä autolle. 🚗 Tuo Lakjärvi on varmasti tutustumisen arvoinen paikka, laitanpa sen korvan taa!

  • @eeromo12
    @eeromo12 Před 10 měsíci

    Onneksi olkoon ensimmäisestä kahdesta YT vuodesta 🥂 On ollut mukava seurata rehellistä kanavaasi ja sen takia olenkin pysynyt jäsenenä. Liian kiiltokuvamaiset kanavat eivät ainakaan itseäni kiinnosta, niitä kun on netti pullollaan. Samaten niiden jatkuva sponssien kehuminen, vaikka itsekin tietää ko tuotteiden huonouden. Ja kyllä lyhyillekin videoille on paikkansa. Ei ehkä nuo minuutin versiot, mutta muut kylläkin. Ja ylipäätään ihan kännykällä extempore kuvaukset kiinnostaa. Ei tarvitse roudata isoa kuvauskalustoa paikalle, mikäli haluaa tehdä lyhyemmän pätkän. Oikein mukavaa syksyn jatkoa niin ikään täältä pääkaupunkiseudun ruuhkahelv…

    • @janilehtoranta
      @janilehtoranta Před 10 měsíci

      Kiitos palautteesta Eero! Ja mukavaa kun sisältö kiinnostaa. ☺️ Joo vähän samaa mieltä noista sponssihommista, tuskin kukaan haluaa ostaa näkyvyyttä tuotteelleen haukkumisen toivossa. Mulla on itse asiassa yksi rehellinen otsalamppuvertailu ollut mielessä, ehkä voisin toteuttaa sen tässä syksyllä! Mähän oon alunperin aloittanut näiden kuvaamisen iPhonella - ja tämäkin video on kuvattu tällä. Kännykät on tosi edistyksellisiä kapineita nykyään ja haluaisin pitää kännykällä kuvaamisen lippua korkealla myös jatkossa. ✌️ Mukavaa syksyä sinulle! T. Myös ruuhkasuomalainen

  • @keijokurki3209
    @keijokurki3209 Před 10 měsíci

    Moi! Olen ollut kanavan tilaaja muutaman kuukauden, mutta liittyessäni katsoin myös kaikki vanhatkin "videot". Tosin ihmettelen miksi näitä edelleen kutsutaan videoiksi. Ehkä parempaa termiä ei ole vaan keksitty. Tietysti myös lyhyemmät "videot" on mukavia ja nopeampia katsoa, kun yli tunnin kestävät.

    • @janilehtoranta
      @janilehtoranta Před 10 měsíci

      Moikka Keijo! Kiitos palautteesta, mukavaa kun seuraat kanavaa ja olet katsonut muutkin videot! Sanopa tuo, miksikä näitä sitten voisi kutsuakaan. ”Näkemyksiä retkeilyyn”. 🤔

    • @keijokurki3209
      @keijokurki3209 Před 10 měsíci

      Moi Mikäli johdetaan dikikuvasta niin voisi olla digikuvaelma tai sitten digivideo. Kumpikin tosi hieman kömpelöitä joten voitaneen edelleen käyttää vidota kunnes keksitään toddella hyvä termi.

  • @tatumakela7678
    @tatumakela7678 Před 11 měsíci

    Onkos maestro lopettanu videoitten tekemisen ku ei reissuilta videoita oo tullu?

    • @janilehtoranta
      @janilehtoranta Před 11 měsíci

      Moikka! En ole lopettanut, on ollut vaan kamalan kiireinen loppukesä ja alkusyksy ettei ole yksinkertaisesti ehtinyt. Eiköhän tässä syksyn mittaan jotain kontenttia putkahda ulos!

  • @padesla
    @padesla Před rokem

    Hyvä video ja kiva tarina! Sain ideoita omiin vaelluksiin, perusreitti Kiilopäältä Sokostille ja Luirolle käyty, joten nämä ympäröivät maastot ja polut olikin kiinnostavia nähdä ja kokemukset kuulla. Se on muuten niliaitta, se pylvään päässä olevan ruoka/muu varasto.

  • @birgittaericsson8703

    Hienoa seutua

  • @juhisheljaste
    @juhisheljaste Před rokem

    Hienot maisemat joita näki turhan vähän. Vähemmän oman naaman näyttöä ja kuviin ympäristöä ja puhe sinne taustalle.

    • @janilehtoranta
      @janilehtoranta Před rokem

      Kiitos palautteesta! Käännetään naamaa vähemmälle seuraavalle videolle.

  • @marjoriitta880
    @marjoriitta880 Před rokem

    Kiitos, oli kiva nähdä ja kuulla tästä reissusta. Itse vaellan aina mieheni kanssa, mutta saatamme tarpoa kumpikin omissa ajatuksissamme, ei ole tarvetta koko ajan olla äänessä 😄 Reittivalintasi oli varmasti mukava, itse lähdimme viime kesänä Aittajärveltä ja reittiin sisältyi myös Paratiisikuru, Pirunportti ja Ukselmapää 🙂 Kyllä tuo joenylityksen jännitys häviää sitä mukaa, kun onnistuneita ylityksiä tulee (kantapään kautta koettu Vuomakasjoessa Haltin reitillä). Mukavia tulevia vaelluksia ja hyvää kesää 🙋🏼‍♀️🌸🌿🌲🌞

    • @janilehtoranta
      @janilehtoranta Před rokem

      Kiitos mukavasta kommentista! ☺️ Ei mulla ole mitään kaksin vaeltamista vastaan, siinä on enemmän turvaa ja täytyy sanoa että ilman muutamia harvakseltaan käytyjä keskusteluja olisin tuntenut itseni aika yksinäiseksi. Aittajärvi on varmasti hyvö lähtöpaikka myös, sopivasti keskellä puiston eteläisiä osia! Oikein mukavaa kesän jatkoa myös sinulle! ☀️🌱

  • @opekka5591
    @opekka5591 Před rokem

    4:14 (Ylempi kiertämäjärvi?) kartan mukaa Rajajoosepista tultaessa Etelään päin on Alempi kiertämäjärvi ensin ja siellä laavu. 6:30 ja taas on Ylempi kiertämäjärvi?😕

    • @janilehtoranta
      @janilehtoranta Před rokem

      Hyvä huomio! Puhuin eri tavalla videon eri kohdissa. Mutta siis alempi karttapohjoisessa ja ylempi etelämmässä autiotuvan yhteydessä. ☺️

    • @mattiL
      @mattiL Před rokem

      ​@@janilehtorantaMinäki paljon tuolla kiertänyt, niin jo maisemaa nähtyäni ihmettelin, että nyt mies puhuu kyllä pehmosia😮 Ensin Alempi, sitte Ylempi Kjärvi. Aikoinaan kun sai paikkakuntalaisena UKK kalastusluvat, niin kesäreissulla oli kalapainotteinen ruokavalio. Kiertämäojat antoi hyvin tammukkaa ja harjusta.

  • @seppoheinonen
    @seppoheinonen Před rokem

    Kiitos videosta 🙏 Tuli aika täsmällisesti täsmälliseen tarpeeseen. Juhanuksena kävin jo puistossa ja syksylle suunnittelen uutta reissua. Alku on rajajoosepista anteriin. Loppu osa menee muorravaarakasta jyrkkävaaran kautta rajajooseppiin. Siinä välissä koukkaan joko hammaskurun kautta tai peräti käväsen vongoivan kautta tahvontuvalle ja sieltä hammaskurulta muorravaarakkaan. Toi Jooseppi-hammaskuru antoi kyllä hyvää infoa. Kiitos. Toi yksin vaeltaminen. Se on aika mielenkiintoista. Mulle sopii oikein mainiosti vaeltaa yksin, mutta kyllä melkeimpä joka päivä pitää nähdä joku ja saada vaihtaa pari sanaa. Kokeilin oikein kunnola yksinoloa kun kävin vuosi sitten Vätsärissä. Ei sopinu mulle. Muuten oli kyllä jollain tavoin makein paikka missä oon ikinä käyny. uudelleen meen, mutta en yksin. Oli kyllä hieno kuulla, että ittekseen tulee kiinnitettyä asioihin eri tavalla huomiota ja myöskin koettua niitä eri tavalla. Oon ittelleni muokannu omaksi retkeilyfilosofiaksi "Ei ole aikaa eikä paikkaa, on vain tässä ja nyt, minä ja luonto"

    • @janilehtoranta
      @janilehtoranta Před rokem

      Hyviltä kuulostaa reitit. ☺️ Eipä tuohon ole lisättävää. Kyllä sitä itselläkin tarve tulee muutaman sanan vaihtamiselle jossakin välissä viikon aikana, siinä mielessä Urkki-puisto on hyvä kun käytännössä vaikea välttyä ihmisten tapaamisilta jos reitti kulkee autiotupien kautta. 👍

  • @haaste_mies
    @haaste_mies Před rokem

    Kiitokset videosta ja kannustuksesta yksinvaellukseen, joka on monella tapaa antoisaa.👍🏻 Jos saa toiveen esittää, niin jatkossa enemmän tekemisen kuvaamista ja vähemmän puhuvaa päätä.🙏🏻

    • @janilehtoranta
      @janilehtoranta Před rokem

      Toiveita otetaan vastaan, kiitos palautteesta! Ehkä näin jälkeenpäin ajatellen kameran akkujen loppuminen taisi sekoittaa omat pasmat sen verran että alkoi ”täyttää” videota puheella. 🤔

    • @ilves6664
      @ilves6664 Před 4 měsíci

      Hello! Saman huomion olen tehnyt usealla videolla. Mikä siinä omassa naamassa on nyt niin näyttämisen arvoista. Tairan lopettaa näiden vaellus videoiden katsomisen. Yksinkertaista. 😮

  • @sarivuorinen6639
    @sarivuorinen6639 Před rokem

    Me juuri eka yö nukuttu riipparissa ja itse tykästyin😊

  • @sarivuorinen6639
    @sarivuorinen6639 Před rokem

    👏hyvä että teit antoisan reissun! Näytti kivalta retiltä❤ Laitoin korvan taa😊

    • @janilehtoranta
      @janilehtoranta Před rokem

      Kiitos! 🙏 Kiva jos sait vaarin tästä - tykkään muutenkin ns. läpivaeltaa enkä palata varlluksen aikana samaan paikkaan. ☺️👍

  • @ValoMarko
    @ValoMarko Před rokem

    Ne snakeskinit on pätevät kun jättää tarpin pois sieltä. Näin riippari pysyy kuivana jos sateella leiriytyy. Ja mitä tuohon tarppiin tulee, niin itse päivitin sen hennessyn omaan hex malliseen. Kannattaa lähteä joku sateinen päivä koittamaan kuin tuon mukana tulleen kanssa käy.

    • @janilehtoranta
      @janilehtoranta Před rokem

      Juu en epäile yhtään jos tarpin jättää tuosta paketista pois. 👍 Tuo Hex-tarppi on varmasti pätevä. Itse en viitsisi raahata isompaa tarppia pelkän pelon takia Lappiin. Ois hyvä jos saisi kouriintuntuvan kokemuksen.

    • @ValoMarko
      @ValoMarko Před rokem

      @@janilehtoranta Mulla on siis tuosta samasta riipparista "ei deluxe" malli. Sen mukana tuli hyvin minikokoinen tarppi. Tuo sun näyttää isommalta. Onko se minkä kokoinen?

    • @janilehtoranta
      @janilehtoranta Před rokem

      @@ValoMarko Aijaa, hyvä tietää! Luulin että mukana tulevat tarpit olisi samankokoisia mallista riippumatta. No se selittää miksi ihmettelin tämän oman Hennessyn tarpin melko jykevää kokoa mitä katsoin täältä Tubesta.

    • @ValoMarko
      @ValoMarko Před rokem

      @@janilehtoranta joo siis se tarppi mikä tuon normi Explorerin mukana tulee riittää juuri ja juuri peittämään riipparin.

  • @tatumakela7678
    @tatumakela7678 Před rokem

    Milloin repovedelle reissaamaan?

    • @janilehtoranta
      @janilehtoranta Před rokem

      Itse asiassa taidanpa piipahtaa siellä kesäkuussa. ☺️

  • @polymuuri6275
    @polymuuri6275 Před rokem

    Itsellä lähes samanlainen riippumatto XXL:stä, ilman noita klipsuja ja muita. Todella hyvältä vaikuttanut nyt ainakin kolmena yönä Toukokuussa. Lähtee kesällä mukaan ainakin Itä-Suomeen. Itellä viritelmänä Puuilosta ostetut puunhalaajat ja siihen tuon riipparin mukana tullut naru solmittu aina tietyin välimatkoin, jolloin voi säätää etäisyyttä. Tuskinpahan on oikea tapa, mutta toimiva ainakin. Alustana perus thermarest ridgerest classic.

    • @janilehtoranta
      @janilehtoranta Před rokem

      Mukava kuulla! ☺️ Joo itselläni löytyy myös Ticket to the Moonin puunhalaajat vähän paksumpia puita varten, ja samalla on hieman säätövaraa. Maton materiaali vaikuttaa sellaiselta, että kesäsäillä pärjäisi ilman untuva-underquiltia tai laittaisi jonkun ohuen makuualustan riipparin pohjalle tmv.

  • @piiter77
    @piiter77 Před rokem

    Onkohan tuossa mahdollista laittaa väliin joku alusta lämmikkeeksi?

    • @janilehtoranta
      @janilehtoranta Před rokem

      Hennessyllä itsellään on omia padeja, jotka laitetaan ilmeisesti suoraan tuonne pohjalle heijastamaan kylmää ilmaa alta pois. Kiinnittyy kaiketi noihin rinkuloihin joita on riipparin eri puolilla. En oo vielä testannut omaa Cumuluksen Selva -underquiltia miten asettuu alle.

  • @tapiolehtoranta826
    @tapiolehtoranta826 Před rokem

    Mummon kanssa katsottiin video

  • @maunomutikainen
    @maunomutikainen Před rokem

    lähi retkeilykin piristää mieltä hyvä video

  • @keijosatsari4171
    @keijosatsari4171 Před rokem

    Siinä Kiiskilammen länsirannalla on semmonen partoilaisten aikoinaan rakentama piilokämppä, Hörskä, kannattaa kuuklettaa😎

    • @janilehtoranta
      @janilehtoranta Před rokem

      Juu, tämän tiedänkin tai oon videoilla nähnyt! Kiitos vinkistä. 😊

  • @timg7627
    @timg7627 Před rokem

    I have no idea what you’ve said but this is a good video 👏

    • @janilehtoranta
      @janilehtoranta Před rokem

      Thanks Tim! 👊 I was thinking that adding subtitles may be good thing but I was too lazy put any effort for that.. May be in future! But my mainpoint was just set up this tent and say few words about condensation. But in a summary I like this hot tent combo very lot! Especially how light it really is.

    • @timg7627
      @timg7627 Před rokem

      @@janilehtoranta for sure. I couldn’t understand it but I knew what you were talking about. keep it up 🤘

    • @janilehtoranta
      @janilehtoranta Před rokem

      @@timg7627 thanks! 🙏 I would!

  • @jordis9446
    @jordis9446 Před rokem

    Kondomi keksitty uudelleen..

  • @meikamandoliini
    @meikamandoliini Před rokem

    👍🏻

  • @weltsu2
    @weltsu2 Před rokem

    Seuraava pakkasvaellusvideo voisi olla kotona tehty. Säästyy matkakulut...

  • @weltsu2
    @weltsu2 Před rokem

    Hieman varusteista, kilo jaloissa vastaa neljää kiloa selässä. Talvivaelluksilla pakkasessa on sopiva pukeutuminen tärkeä. Intissä oli rättitauko marsseilla puoli tuntia lähdöstä. Kun kone on lämmennyt niin vähennetään vaatetusta.

    • @janilehtoranta
      @janilehtoranta Před rokem

      Joo tää tuli mulle yllätyksenä! Matkaa tehdessä ei missään kohtaa tullut vilu, sen sijaan kontrasti tauoan pitämiseen oli iso. Muutama minuutti paikoillaan niin alkaa kamat kovettua silmissä..

  • @weltsu2
    @weltsu2 Před rokem

    Nuo liukulumikengät ovat kovin suositut. Vaatii hyvät polvet ja huumoria. Talviretkeily on oma juttunsa ja vaatii hieman harjoittelua. Omien rajojen tutkiskelu tekee välillä hyvää.

    • @janilehtoranta
      @janilehtoranta Před rokem

      Se on juuri näin. Ilman harjoittelua ja mm. suksien/lumikenkiel kokeilua ei voi saada kokemusta miten ne toimii maastossa. 👍

  • @jordis9446
    @jordis9446 Před rokem

    -20 Sehän on sopiva hiihtokeli.. Ei sukset paada.. Ostaa kunnon pussin niin voi nukkua vaikka lumihangessa.. Sole poikha mikhään ..

  • @tapsataivaltaa7469
    @tapsataivaltaa7469 Před rokem

    Hyvä kun kerroit tapahtumat, ja video 2 vielä selvitti lisää asiaa. Toivottavasti kuntoutuminen sujunut hyvin, ja pääset taas retkeilemään. Itsellä ei ole käynyt lähellekään noin pahasti, mutta jaan täpärimmän kokemukseni kun kehotit. 2015 oli pahin läheltä piti tilanne omalla kohdalla, kun kevättulvan aikaan ylitin Siedjon johkaa. Ensin meni yli puolet joen leveydestä hyvin, ja vettä korkeintaan polveen asti. Virran voima oli melkoinen, ja vastarannan tuntumassa oli kuohua, niin ettei näkynyt pohjaa. Astuin Crokseilla eteenpäin, kun ajattelin että enää pari hassua askelta ja sitten oltaisiin taas maalla. Pahaksi onneksi viimeisellä kahdella metrillä olikin vedenalainen potero, ja jouduin noin vyötäröä myöten veteen. Vaellussauvalla työnsin vastavirtaan päin ja yritin pysyä pystyssä. Kokoajan kuitenkin tunsin, että ylävirranpuolella oleva jalka nousee pohjasta virran voimasta, ja kohta kaatuisin jokeen. Vastarannalle ei ollut kuin reilu metri, ja tein päätöksen ponkaista rantaa kohden, jotta saan halausotteen isosta kivestä. Olin varma, että muutaman sekunnin päästä virta kaataisi minut rinkkoineni jokeen. Vaellussauva jota vasten nojasin oli taipunut mutkalle, ja pelkäsin sen pettävän alta. Onnistuin hypyssä, ja sain rannalla olevasta kivestä kiinni kaksin käsin. Sitten äkkiä ylös joesta, ja kuivaa vaatetta päälle. Rannalla sitten kunnolla vasta tajusin miten täpärä tilanne oli. Joessa ollessa ei ehtinyt pelätä yhtään. Jälkeenpäin kun olen miettinyt tilannetta, ja oli virhe astua eteenpäin näkemättä/kokeilematta pohjaa. Toisaalta olen todella tyytyväinen, miten reagoin vaaratilanteessa ja sain tehtyä oikeat päätökset ja toimet riittävän nopeasti selvitäkseni pahemmalta vahingolta. Kuten jo muutkin kommentoijat sanoneet. Jos virtaavaa vettä on polveen asti(tai yli) aletaan olla todellisella riskialueella. Mieluummin kiertää sitten hieman ja etsii paremman ylityskohdan.

    • @janilehtoranta
      @janilehtoranta Před rokem

      Moikka Tapsa! No on sullakin ollut kerrassaan hurjia hetkiä vesistöä ylittäessä! 🤯 Onneksi ei käynyt sen pahemmin, vaan pääsit turvallisesti kuivalle maalle. Ei sitä aina voi yksinkertaisesti tietää miten syvää vesi seuraavalle askeleella on, en tiennyt minäkään.

  • @kempeleenpystykorva

    ei kannata mennä erämaahan jos taidot ei riitä. tv. kempeleen rajajääkäri.

  • @herratossavainen9669

    puna kahvanen a musta tuppinen mora on aika klassikko. se oli sopivan halpa, ettei sen terän murtumista tarvinnut surra ja pelätä. ja sellasen kanssa on moni myös puolustanut kunniaansa nakki-kiskoilla ennen wanhaan kun miehet oli vielä miehiä.

  • @meikamandoliini
    @meikamandoliini Před rokem

    Makian efektin luo tuo tuulen pieksemän nuotion liekki 🤘🏻

    • @janilehtoranta
      @janilehtoranta Před rokem

      Kiitos! :) Tykkäsin itsekin, vaikka aluks ei meinaa kuvassa näkyä mitään kun oli tosi vaikeeta tossa märkäkelissä saada liekkiä nuotioon.

  • @seppoheinonen
    @seppoheinonen Před rokem

    Moro, Kiitos videosta. Vinkkinä siihen kipinäjuttuun, että pidäppä metalliosaa pikallaan ja vedä magnesium tikkua ittees päin. Eli älä "vuole" ittestäs poispäin. Ei sit tuu tönäistyä keitintä.

    • @janilehtoranta
      @janilehtoranta Před rokem

      Juu kiitos vinkistä! Kehittelin jo matkalla vähän toista kulmaa missä pidän kipinärautaa ettei osuis kaasukeittimen ristikkäisiin metalleihin.

    • @seppoheinonen
      @seppoheinonen Před rokem

      @@janilehtoranta mulla oli kans sama "ongelma" ennen. Toinen minkä huomasin, niin yllättävän kaukaakin noi kipinät sytyttää, eli ei tarttee olla keittimessa kiinni se tikku.

  • @karikempas1762
    @karikempas1762 Před rokem

    on se mielenkiintoista samoilla polkuja ja metsiä itsekin retkeilen liikun asautolla mutta kuljen retkeilyreittejäkin ja oon käynyt myös hossassa useammankin kerran ja myös kalastan reissuillani

    • @janilehtoranta
      @janilehtoranta Před rokem

      Mukava kuulla Kari, kiitos kommentistasi. 😊 Ihastuttiin kaverin kanssa molemmat Hossaan kyllä!

    • @weltsu2
      @weltsu2 Před rokem

      Ensi kesänä sitten vuokratkaa avokanootit ja Kukkurilta kohti Hossan kasallispuistoa. Kainuun Luontoretket tukikohdassa saunailta. On hyvin siinä reitin varrella. Sieltä voi vuokrata vlineet ja logistiika hoituu. Suosittelen.

    • @janilehtoranta
      @janilehtoranta Před rokem

      @@weltsu2 tämäpä mainio ohjelmavinkki, minä kiitän! ☺️