Futuri filmi
Futuri filmi
  • 458
  • 1 640 407
Kun Lyyti ei enää kirjoota -näytelmätaltiointi
Eletään kesää- 1984 Ylistaron Kainastolla, Hannukselan talossa. Terttu elää vanhuuttaan kotinsa pihapiirin syytinkituvassa, tyttärensä Emmin asuessa nyt päätaloa perheineen. Kaikki odottavat lähestyviä Lapuan herättäjäjuhlia, paitsi nuoriso joka toivoo pääsevänsä Latosaareen Dingon keikalle.
Tertun vahva persoona on täyttänyt pitkään koko kylänraitin, mikä on koetellut kaikkien kärsivällisyyttä. Syksyn lähestyessä aletaan huomaamaan, ettei Terttu olekaan enää entisensä. Hänen muistinsa on alkanut huonontumaan. Tilanne on vaikea kaikille. Etenkin Emmin on vaikea tunnustaa tosiasioita: voimakastahtoinen äiti on muistisairas ja tarvitsee yhä enemmän tyttärensä apua. Emmin lapsilta ei tahdo löytyä mielenkiintoa kodin tapahtumiin, sillä heidän elämänsä täyttyy 1980-luvun nuorten elämän murheista ja iloista.
"Kun Lyyti ei enää kirjoota" on elämänmakuinen ja hauska näytelmä vaikeasta aiheesta.
Näyttelijät: Reeta Utunen, Jenni Kangasluoma, Marko Kariluoma, Annukka Mylläri, Oskari Haapoja, Elle Västi, Maija Hannuksela, Ilona Lammi, Ella Parvi, Saara Aila, Tinja Koivusalo, Arttu-Mikko Pöntinen, Eva Blom, Sirkka Matalamäki, Justiina Kaleva.
Käsikirjoitus: Juha Rinnekari & Jaana Jokinen
Ohjaus ja dramatisointi: Jaana Jokinen
Tuotanto: Ylistaron Kainaston nuorisoseura & Jyrkän kesäteatteri
Videontuotanto: Ylistaron Kainaston nuorisoseura, Jyrkän kesäteatteri & Futuri filmi 2023.
www.futurifilmi.fi/kun-lyyti-ei-enaa-kirjoota
jyrkankesateatteri
Anna arvosana IMDb:ssä
www.imdb.com/title/tt33054731/?ref_=nv_sr_srsg_0_tt_1_nm_0_in_0_q_kun%2520lyyti
Tilaa:
@Futurifilmi
zhlédnutí: 552

Video

Kun Lyyti ei enää kirjoota - traileri (lyhyt versio)
zhlédnutí 172Před 4 hodinami
"Kun Lyyti ei enää kirjoota" on elämänmakuinen ja hauska näytelmä vaikeasta aiheesta. @Futurifilmi
Kun Lyyti ei enää kirjoota - traileri (pitkä versio)
zhlédnutí 484Před 21 hodinou
"Kun Lyyti ei enää kirjoota" on elämänmakuinen ja hauska näytelmä vaikeasta aiheesta. @Futurifilmi
Kyrönjoen tulvavahti 17.3.-21.4.2024
zhlédnutí 174Před 3 měsíci
Tässä koosteena tämän kevään jäiden lähtö. Lopussa vielä päivitys sunnuntailta 21.4.2024. Tänä keväänä jäiden lähtöä saatiin odotella. Pitkän lämpimän jakson väliin noin viikon kylmä jakso, jonka aikana joenpienta ehti laskea. Sitten sulaminen jatkui vauhdilla ja heikot jäät lähtivät 8.4. Isonkyrön Ulvilasta liikkeelle. Jäät menivät tekemättä mitään suurempaa vahinkoa Ylistarosta, Isostakyröstä...
Kyrönjoen tulvavahti 12.4.2024
zhlédnutí 651Před 3 měsíci
Tilanne Isonkyrön Ulvilassa 12.4.2024 klo 7.11. Jäät lähtivät Ulvilasta 8.4. ja sen jälkeen saimme katsella nousevaa joenpintaa, jota myöden pienet jäälautat matkasivat kohti rannikkoa. Jäät menivät tekemättä mitään suurempaa vahinkoa Ylistarosta, Isostakyröstä ja Vähästäkyröstä. Merikaarrossa alkoi kertyä jääpatoa. Muutaman päivän ajan joen pinta nousi lähelle tulvarajaa. Merikaarron pato kuit...
Kyrönjoen tulvavahti 8.4.2024 - jäät liikkeellä
zhlédnutí 818Před 3 měsíci
Tilanne Isonkyrön Ulvilassa 8.4.2024 klo 16.04. - jäät liikkeellä Noin viikon kylmän jakson jälkeen kelit lämpenivät pikku hiljaa lauantaista 6.4. alkaen. Kylmän jakson aikana joen pinta oli laskenut merkittästi, joten tänään jäät sulivat vauhdilla ja lopulta lähtivät pieninä heikkoina lauttoina liikkeelle. Huomiselle on luvattu todella lämmintä ( 15), joten eiköhän ne jäiden lähdöt ala olla tä...
Kyrönjoen tulvavahti 30.3.2024
zhlédnutí 514Před 4 měsíci
Tilanne Isonkyrön Ulvilassa 30.3.2024 klo 17.07. Muutaman päivän lämpimät kelit ovat sulattaneet joen jäätä nopeasti ja sivuilla alkaa jäät olla painuksissa. Vesi virtaa sivuilla vapaana. Joen pinta on samalla noussut maltillisesti. Huhtikuun puolella alkavat kelit taas kylmenemään, joten tämä luultavasti hillitsee joen pinnan nousua. Seurataan tilannetta! Seuraa tulvavahtia Facebookissa: faceb...
Kyrönjoen tulvavahti 24.3.2024
zhlédnutí 251Před 4 měsíci
Tilanne Isonkyrön Ulvilassa 24.3.2024 klo 9.07. Kevät on tehnyt hitaasti tuloaan ja lämpötilat ovat pyörineet nollan kummallakin puolella. Nyt jää peittää jälleen koko joen, mutta sen pinta on laskenut. Etelä-Pohjanmaan metsistä ja avoimilta lakeuksilta lumet ovat sulaneet vauhdilla ja kun joen pinta on noinkin alhaalla, voisi melkein veikata, että suuremmilta tulvilta tullaan välttymään tänä k...
Kyrönjoen tulvavahti 17.3.2024
zhlédnutí 558Před 4 měsíci
Tilanne Isonkyrön Ulvilassa 17.3.2024 klo 9.33. Kevät on tehnyt tuloaan ja lämpötilat ovat olleet pitkään lauhat Kyrönjoen ympäristössä. Lumet ovat osaksi jo sulaneet, mutta yöpakkaset ovat sopivasti hidastaneet jäiden ja samalla joen pinnan nousua. Seuraavaksi päiviksi on taas luvassa kylmempää, joten joen sulat sivut ovat alkaneet taas jäätyä. Joen pinta on hieman noussut, mutta ei mitenkään ...
Leijonapilkki 2024
zhlédnutí 1,4KPřed 4 měsíci
Leijonapilkki 2024
Leijonapilkki 2024 - traileri
zhlédnutí 388Před 6 měsíci
Leijonapilkki 2024 - traileri
Miljoonasade - Meitä jyrätään (Rockperry-Live)
zhlédnutí 478Před rokem
Miljoonasade - Meitä jyrätään (Rockperry-Live)
Miljoonasade - Marraskuu (Rockperry-Live)
zhlédnutí 940Před rokem
Miljoonasade - Marraskuu (Rockperry-Live)
Miljoonasade - Rakkaus on lihaa (Rockperry-Live)
zhlédnutí 168Před rokem
Miljoonasade - Rakkaus on lihaa (Rockperry-Live)
Miljoonasade - Koiran mies (Rockperry-Live)
zhlédnutí 131Před rokem
Miljoonasade - Koiran mies (Rockperry-Live)
Miljoonasade - Voipallo (Rockperry-Live)
zhlédnutí 309Před rokem
Miljoonasade - Voipallo (Rockperry-Live)
Miljoonasade - 506 ikkunaa (Rockperry-Live)
zhlédnutí 337Před rokem
Miljoonasade - 506 ikkunaa (Rockperry-Live)
Miljoonasade - Miljoonasade (Rockperry-Live)
zhlédnutí 210Před rokem
Miljoonasade - Miljoonasade (Rockperry-Live)
Miljoonasade - Tulkoon rakkaus (Rockperry-Live)
zhlédnutí 283Před rokem
Miljoonasade - Tulkoon rakkaus (Rockperry-Live)
Miljoonasade - Desperadot (Rockperry-Live)
zhlédnutí 169Před rokem
Miljoonasade - Desperadot (Rockperry-Live)
Miljoonasade - Mayday Mayday (Rockperry-Live)
zhlédnutí 787Před rokem
Miljoonasade - Mayday Mayday (Rockperry-Live)
Pink Floyd - One of These Days
zhlédnutí 291Před rokem
Pink Floyd - One of These Days
Kyrönjoen tulvavahti 27.4.2023
zhlédnutí 316Před rokem
Kyrönjoen tulvavahti 27.4.2023
Kyrönjoen tulvavahti 13.4.2023 - jäät lähtee
zhlédnutí 741Před rokem
Kyrönjoen tulvavahti 13.4.2023 - jäät lähtee
Kyrönjoen tulvavahti 12.4.2023
zhlédnutí 400Před rokem
Kyrönjoen tulvavahti 12.4.2023
Kyrönjoen tulvavahti 8.4.2023
zhlédnutí 461Před rokem
Kyrönjoen tulvavahti 8.4.2023
Leijonapilkki 2023
zhlédnutí 3,3KPřed rokem
Leijonapilkki 2023
Leijonapilkki - traileri 2023
zhlédnutí 523Před rokem
Leijonapilkki - traileri 2023

Komentáře

  • @estamuinase8711
    @estamuinase8711 Před dnem

    Late on paras❤

  • @jeanettewaverly2590

    Humppaa makes me happy!

  • @hullutsuhna
    @hullutsuhna Před 15 dny

    on muuten harvinaisen v***umaista yrittää hakea tietoa Tjekinistä/Tsekinistä internetistä koska google olettaa että tarkoitain hakea tietoa Tšekistä eikä suostu suodattamaan Tšekkiä koskevia tuloksia pois, löysin yhden Wikipedia -artikkelin (Ruotsiksi) ja yhden suomalaisen englanniksi kirjoitetun nettisivun, siinä kaikki (miljoonaa Tšekkiä koskevaa tulosta ei lasketa)

  • @minuby123
    @minuby123 Před 15 dny

    Loistava live veto!

  • @Nakkisampyla
    @Nakkisampyla Před 15 dny

    Tyylikäs urheilutraktori

  • @Ace8Three
    @Ace8Three Před 19 dny

    Dingo, taatusti parhaat yhteislaulubiisit 👌

  • @anttiSeppis
    @anttiSeppis Před 21 dnem

    Hurriganes ja Peer Günt..parhaat ever. On munaa ja soitto kulkee ku juna.

  • @sakarilehtinen5041
    @sakarilehtinen5041 Před 23 dny

    Bolṣ̌evikithan sitä työläisten ja talonpoikien vallankumousta julistivat.

  • @Sevensixtytwo
    @Sevensixtytwo Před měsícem

    Kekkonen ja perässähiihtäjät 😆

  • @apexxxx10
    @apexxxx10 Před měsícem

    *Suomi kuului Ruotsin valtakuntaan 500 vuotta - sen takiako kansainvälisesti aina Suomi on FINLAND? Miksi ei Suomi-Finland, SUOMI-FINLAND. Liian monta kirjainta vai? Terveisiä pohjois Thaimaasta Khlong Nam Lai kylä. Johannes K. Lindgren, syntynyt Virroilla 1949*

  • @raunotiistola4538
    @raunotiistola4538 Před měsícem

    Legendaarista!😎

  • @aksimtaioreunin5385
    @aksimtaioreunin5385 Před měsícem

    Ihan vitun hyvä live-yhtye. Aliarvostettu

  • @Hitsari
    @Hitsari Před měsícem

    Aivan älyttömän hieno dokkari. Kiitos!

  • @LEHINS
    @LEHINS Před měsícem

    Very good filming and sound quality! Thank you!🎉❤

  • @sheyda.khezri
    @sheyda.khezri Před měsícem

    Miksi ei ole suomen kielen tekstiä????

    • @Futurifilmi
      @Futurifilmi Před měsícem

      On tarkoitus tulla. Ilmoitamme sinulle, kun ne on olemassa.

  • @Bruuba
    @Bruuba Před měsícem

    Jätkät tuli vaan roustaamaan suomenruotsalaisia 😂

  • @Bruuba
    @Bruuba Před měsícem

    En millään saa päähäni, mistä biisistä koveroitu. Auttakee!

  • @Viktor69642
    @Viktor69642 Před měsícem

    Elämäni paras kappale respect to you

  • @juhataavitsainen6235
    @juhataavitsainen6235 Před měsícem

    Täytyy kyllä sanoa, että on hienoo, kun kautta aikojen parhaan Suomalaisen bändin keikka on saatu tänne. Kiitos jakajalle. Vielä kun sais sen Akun Tehtaan viimeisen keikan tänne.

    • @_alpha_sam_3544
      @_alpha_sam_3544 Před měsícem

      Ohjelmasarja oli Kosketuksessa, Akun tehtaalla kuvattu. Siellä kuvattiin Perunateatteri myös, mutta jostain syystä sitä ei ole koskaan näytetty televisiossa.

  • @user-rg8po7hi6g
    @user-rg8po7hi6g Před měsícem

    He mention Sir Christus and i‘m about to cry… Rest in peace, sweetheart. It was an honor to hear you playing the guitar! ❤️

  • @jouniniemi1879
    @jouniniemi1879 Před 2 měsíci

    Hyvä biisi muistan tämän biisin 90-luvulta eikä vanhene koskaan😅

  • @nbrotkin
    @nbrotkin Před 2 měsíci

    Koti is really struggling on the vocals here. Seems like he was ill or something.

  • @Batsinthebelltower
    @Batsinthebelltower Před 2 měsíci

    Excellent band , their style really changed after the keyboard player left , heikki has amazing vocals , was good on voice on finland !

  • @Chuckx97
    @Chuckx97 Před 2 měsíci

    Hienoa työtä dokumentin tekijöiltä ja siihen osallistuvilta! Oman esivanhemman isäpuoli, kornetti Tavast, kuoli dokussa mainitussa Isonkyrön taistelussa (saman esivanhempani ruotsalainen upseeri-isä taas oli vuonna 1718 Norjassa näkemässä, kun kuningas heitti veivinsä). Monia muitakin esiäitejä- ja isiä kuoli samaan aikaan Pohjois-Pohjanmaalla idän terroristien uhreina.

  • @tiinau6562
    @tiinau6562 Před 2 měsíci

    Skicka hit svenska jvla länsstyrelsen ..

  • @tiinau6562
    @tiinau6562 Před 2 měsíci

    Mikä ..😂..elokuva ...

  • @tiinau6562
    @tiinau6562 Před 2 měsíci

    🤫✍️🌻❤️✌️🇫🇴🦉🦋.....luftwaffer ...

  • @Eric-sm1uo
    @Eric-sm1uo Před 2 měsíci

    Juuri näin, kuin tässä sanotaan!

  • @MrHamanen
    @MrHamanen Před 2 měsíci

    Tuttua hommaa minullekin, vaikka olinkin kaupunkilaispoika. Kesällä aina "heinähommissa" sukulaisten pientilalla ja pikkupojasta alkaen kaikki työt pellolla tehtiin. Aluksi haravalla ja sitten jo pikkupoikana haravakoneella ajettiin heinät karheelle. Kun ikää tuli (teini-ikään), niin sitten lyötiin seipäät pystyyn perässätulijoiden lyödessä heinää seipäälle. Silloin luotettiin meihin pikkupoikiin, kun minä ja veljeni ajettiin hevosella heinäkuormia kahdestaan teitä pitkin talvivarastoihin, eikä oltu kuin kansakoulun alaluokkaikäisiä vaan.

  • @Harpoika
    @Harpoika Před 2 měsíci

    Hyvin ajankohtainen teema tänä päivänä

  • @techtrekkies
    @techtrekkies Před 2 měsíci

    Υπέροχο κομμάτι !!!

  • @kalervonikkonen7639
    @kalervonikkonen7639 Před 2 měsíci

    Eikö siellä ollut niitä torppareita joita ei kohdeltu hyvin. Jämsä on hyvä esimerkki,jossa kyllä lahtarit pistivät tuulemaan.

  • @Al-hx6pc
    @Al-hx6pc Před 3 měsíci

    Tää on taikaa xDDDDDDDDDD

  • @user-rm4wk6ik5d
    @user-rm4wk6ik5d Před 3 měsíci

    Convengamos ke solo 2de sus dizcos eStan wenos ya en el tercero decayeron si alguien save algo de esta banda ke realmente es espectacular ke escriba una pena ke se separaron y nunca vino a argentina es una banda ke nunca jamas voi a ver en vivo twilightnig power metal de verdad y el cantante un genio

  • @vesatapola7908
    @vesatapola7908 Před 3 měsíci

    Hyvin näkyi kuinka on kevät edennyt 👍🏻

  • @rogerhommas9750
    @rogerhommas9750 Před 3 měsíci

    HIFI sytytti Police / Sting __ Hanhiniemi sai ymmärtämään Finland on sanoituksien mestari-maa.

  • @marianttila6073
    @marianttila6073 Před 3 měsíci

    Tästä videosta puuttuu äänet

    • @Futurifilmi
      @Futurifilmi Před 3 měsíci

      Kyllä siinä äänet on. Kokeile uudestaan, jos sattui joku häiriö samaan aikaan.

  • @lennumasa82
    @lennumasa82 Před 3 měsíci

    Aivan mahtava dokkari😊👍

  • @Mr.Luuranko
    @Mr.Luuranko Před 3 měsíci

    Se on voimat liikkeellä siinä, olkaa varovaisia älkääkö ihmiset menkö pilkille tuonne, se on pedon merkki se ja viimeinen rukous&voitelun

  • @user-lv5ej8lz9n
    @user-lv5ej8lz9n Před 3 měsíci

    ❤❤❤

  • @anttilinja165
    @anttilinja165 Před 4 měsíci

  • @santtu5594
    @santtu5594 Před 4 měsíci

    Niin ja ennen tätä sotaa oli suomalaiset sotilaat lähetetty puolaan taistelemaan Ruotsin puolesta ja sitten Ruotsi jätti meidät taistelemaan yksin suomessa/pohjan maalla ryssää vastaan ... vitun ruosti ja vitun venäjä !

  • @santtu5594
    @santtu5594 Před 4 měsíci

    Niin elikkä ruotsi jätti suomen puolusstamisen suomalaisille n.400v orjuuttamisen ja kurjuuden luomuksen jälkeen ... ja suomalaisilla oli mahdollisuus puolustautua "ruotsalaisina" ryssiä vastaan tai kuolla "maan petturuudesta" ja perhe lähetetty "uuteen maahan"(Ei Helsingin seutu) ... No mitä ajan henkeen kuulunut niin on käynyt kun suomalaiset eivät osanneet kuninkaatansa vastaan kääntyä sillä Ruotsi petkele raiskas meitä sen 1250-1700 vuosina ... on se kumma kun ollaan ryssä vihaisia pelkästään ja unohdetaan tämä ajan jakso kun on meitä sorrettu ja ei mikään ihme kun ei muisteta kun ruotsi vei meidän ruoat ja aiheutti Suomelle nälänhädän mitä tässäkin "documentissa" puhutaan ... Eipähän ollut isät ja äidit opettamassa lapsia sen jälkeeen kun 1/3 kuoli pois

  • @stiffyupperlip1851
    @stiffyupperlip1851 Před 4 měsíci

    Tässähän oli kyseessä valkoisten sabotööri sakki,joihin kohdistui nyt ¨ammutaan paikalla¨ käsky kirjaimellisesti.

  • @mikakansala3484
    @mikakansala3484 Před 5 měsíci

    Kiitos,aivan mahtava dokumentti.

  • @Draous1
    @Draous1 Před 5 měsíci

    sweet merciful. I just remembered this band a few weeks and how beeiing an Aussie travelled Europe alone going and seeing metal acts for a few months as they would never come to Aus. This was such a small festival and hard to get to. But holy fruit, their is me at @35:19

  • @nickyolkin8175
    @nickyolkin8175 Před 5 měsíci

    in humppa we trust

  • @casimirsahlman8084
    @casimirsahlman8084 Před 5 měsíci

    Olen ylpeä papastani❤

  • @jarkkokoskinen162
    @jarkkokoskinen162 Před 5 měsíci

    Seisten esiintynyt kolmikko on tässä jo erilleen kasvaneen oloinen.

  • @tomikivela7843
    @tomikivela7843 Před 5 měsíci

    miksi aina uskonto, eikö riitä halu pitää oma maa.