Pauli Rautanen
Pauli Rautanen
  • 148
  • 267 222
Maa Elää Järvenpää 2024
Järvenpään kävelykadulla Jannella oli perinteiset Maa Elää -markkinat
lauantaina 7.9.2024. Tarjolla oli sesongin tuotteita lähiseudulta ja paljon käsintekijöiden töitä.
zhlédnutí: 30

Video

Kalevan Kaarti Väen Valkeat
zhlédnutí 117Před 21 hodinou
Kalevan Kaarti made their appearance in Väen Valkeat (Folk Fires) viking event 31.8.2024 in Vanhankylänniemi, Järvenpää, Finland.
Tyrnipoimuri ja yllättävä poimintakaveri
zhlédnutí 148Před dnem
Näin joitakin vuosi sitten kaupassa tyrnin poimintaan tehdyn poimurin. Ostin sen lahjaksi. Nyt minulla oli mahdollisuus itsekin sitä kokeilla. Käsin poiminta oli ollut aikaisemmin todella hankalaa minulle. Eipä poiminta poimurillakaan paljon paremmin sujunut. Lisäksi videolla yllättävä poimintakaveri muutaman vuoden takaa, jolloin olin tyrniä käsin poimimassa
Kalevankiertäjät ylämäen haasteessa
zhlédnutí 271Před 21 dnem
Tempo ajo suoritettiin kahtena 37 km lenkkinä. Video on 1 kierrokselta reitin haastavimmassa mäestä. Videon alussa on kierroksen ulkopuolisena ajanut Janne Lehtinen (1:38:57) näyttämässä mallia vauhdista. Kiertäjien parhaat: 1 143 Hannu Manninen 1:49:08,1 1. M40 2 74 Matti Huttunen 1:52:46,8 2. M40 3 86 Rami Heikkilä 1:53:17,5 3. M40 4 194 Arttu Niskakangas 1:54:54,4 1. M 5 170 Jani Kohonen 1:5...
Sotilasvala Kaartin jääkärirykmentti 2/24
zhlédnutí 1,2KPřed 21 dnem
Valatilaisuus Kalevan urheilupuistossa Keravalla. Videon lopussa varusmiehet marssivat ulos kentältä ja taustalla soi Kaartin soittokunnan esittämää musiikkia kalustoesittelyalueella
Kaartin jääkärirykmentti, ohimarssi valan jälkeen
zhlédnutí 719Před 21 dnem
Valatilaisuuden jälkeinen ohimarssi Keravan Kalevankadulla. Varusmiehet olivat astuneet palvelukseen 1. heinäkuuta 2024.
Lavian kahvimuseo, auki kerran vuodessa
zhlédnutí 286Před 28 dny
Kahvimuseossa on hienosti esillä Suomen kahvit. Lavian Kahvimuseo on auki vain kerran vuodessa Raurasta Tehryt tapahtuman yhteydessä heinäkuun lopussa. Kannattaa todella varata ajankohta tutustumista varten. Videon välityksellä saat vain nopean ensivaikutelma tutustumista varten
Ville Vehkalahti viihdyttää Lavian Markkinoilla 2024 torikansaa
zhlédnutí 10KPřed měsícem
Lavialainen Ville Vehkalahti voitti 2022 Kultainen Marmonikkakisan. Nykyisin hän opiskelee Tampereella ja keikkailee jonkin verran. Ville on todella taitava ja monipuolinen soittaja. Hänen esityksiään on kiva kuunnella. Videolla on muutama kappale malliksi. Äänentoisto toki ei ole studioluokkaa, koska video on toteutettu puhelimella toriolosuhteissa
Raurasta tehryt 2024 torilla 10 kerran
zhlédnutí 4,3KPřed měsícem
Lavian torilla Raurasta Tehryt tapahtuma kokosi satoja ajoneuvoja tähän 10-vuotis juhlatapahtumaan.
Raurasta tehryt, traktorit 10v tapahtumaan
zhlédnutí 3,1KPřed měsícem
Haunia-Kallian kyläyhdistys riiholaisten kanssa matkalla Raurasta Tehryt 10-vuotistapaamiseen Lavian torille.
Kasvitieteellinen puisto Kaunas
zhlédnutí 32Před měsícem
VDU Botanical garden, Kaunasin kasvitieteellinen puisto, jossa on yli 14 700 eri kasvia. Paikka on todella upea käyntikohde
Lavian Linja-automuseo
zhlédnutí 7KPřed měsícem
Linja-automuseo toimii Laviassa vanhassa Lavian Autokorin linja-autokoritehtaassa. Museo on auki heinäkuussa sunnuntaisin. Museo on todella käymisen arvoinen paikka. Tänä vuonna on myös avattu Virtuaalimuseo. Siellä voi perehtyä linja-autojen kehitykseen sekä linja-autoliikenteeseen osoitteessa: www.linjaautomuseo.com/virtuaalimuseo/
KK Soutu 2024
zhlédnutí 265Před 2 měsíci
Kalevan Kierroksen soutu oli 29.6.2024 Jyväsjärvellä. Videossa aamupäivän yksin- ja vuorosoutajien lähtö sekä 1 kierroksen loppu.
Hetemäki-Valkola 1985 ja 1995
zhlédnutí 63Před 2 měsíci
Saarijärvellä Hotelli Menninkäisessä Hetemäki-Valkola pitivät sukukokousta v. 1985 ja ohjelmaan kuului perinteisesti lentopallo-ottelu sukujen välillä. Vuodesta 1965 alkaen suvut kokoontuivat 5 vuoden välein. Kokoontumiset olivat alkaneet jo v. 1918 aluksi vuoden välein. Peurunkassa v. 1995 oli 27:s sukukokous, jonka lentopallo-ottelu on videon lopussa. Lauantaina 29.6.2024 suvut ovat yhdessä 3...
Ketjureaktio
zhlédnutí 113Před 3 měsíci
Neulegrafititapahtuma Ketjureaktion avaus Järvenpään kultuuripuistossa 15.5.2024
TJM2024 Tuusulanjärven Maraton
zhlédnutí 404Před 4 měsíci
TJM2024 Tuusulanjärven Maraton
Melonta Keravanjoella 2010
zhlédnutí 72Před 4 měsíci
Melonta Keravanjoella 2010
Fatbike ride in Kiilopää
zhlédnutí 63Před 5 měsíci
Fatbike ride in Kiilopää
Kiilopää Ahopää Rumakuru Luulampi
zhlédnutí 409Před 5 měsíci
Kiilopää Ahopää Rumakuru Luulampi
Kiilopäälle hiihto
zhlédnutí 313Před 5 měsíci
Kiilopäälle hiihto
Jyväskylä Ski Marathon 2024
zhlédnutí 468Před 6 měsíci
Jyväskylä Ski Marathon 2024
Penkkarit 2024 Järvenpään Lukio
zhlédnutí 712Před 7 měsíci
Penkkarit 2024 Järvenpään Lukio
WRE Madeira 2024
zhlédnutí 62Před 7 měsíci
WRE Madeira 2024
Madeira mallisuunnistus 2024-01-11
zhlédnutí 59Před 7 měsíci
Madeira mallisuunnistus 2024-01-11
MOF 2024 harjoitus
zhlédnutí 79Před 7 měsíci
MOF 2024 harjoitus
Madeira 2007 suunnistusmatka
zhlédnutí 153Před 8 měsíci
Madeira 2007 suunnistusmatka
Retkiluistelu 2023 Tuusulanjärvi
zhlédnutí 390Před 8 měsíci
Retkiluistelu 2023 Tuusulanjärvi
Blackout Lightning 2023 Valoshow Järvenpään rantapuisto
zhlédnutí 124Před 9 měsíci
Blackout Lightning 2023 Valoshow Järvenpään rantapuisto
Saariselkä 2023 ensilumi
zhlédnutí 395Před 9 měsíci
Saariselkä 2023 ensilumi

Komentáře

  • @ipepee7789
    @ipepee7789 Před 2 dny

    Kossina sitä kauppa-autosta ykkösolutta haettiin kassikaupalla.Sillon ku ei ykkösoluessa ollut mitään ikärajoitusta.Kyllä sitä vaan nopiaa juotuna känniin tuli.

  • @EijaTuomisto-yu1gf
    @EijaTuomisto-yu1gf Před 15 dny

    Villelle paljon pojoja.. 😊😊

  • @EijaTuomisto-yu1gf
    @EijaTuomisto-yu1gf Před 18 dny

    Kukapa nuoruusmuistot soittaisi kun nuoruus itse..😊😅 siis parhaiten..

  • @EijaTuomisto-yu1gf
    @EijaTuomisto-yu1gf Před 18 dny

    Kaunis valssi kiitos Ville...❤

  • @EijaTuomisto-yu1gf
    @EijaTuomisto-yu1gf Před 18 dny

    Kiitos Villelle upeasta vedostasi kiitäen ,e .t olento avaduudesta...😮😊

  • @EijaTuomisto-yu1gf
    @EijaTuomisto-yu1gf Před 21 dnem

    Upeesti soitat...😊😊

  • @KontsaTuhkanen
    @KontsaTuhkanen Před 21 dnem

    Nää skapparit juo periaatteessa kotona vaan alkoholia

  • @user-pb8ty2vn1s
    @user-pb8ty2vn1s Před 24 dny

    Missä päin?

  • @user-nn5dk1mp8j
    @user-nn5dk1mp8j Před 27 dny

    Voi mahoton mikä soittaja 👍👍👍❤❤❤👍👍👍

  • @poventsa
    @poventsa Před 29 dny

    Ny on hymypoika oikealla asenteella. Hyvä,hyvä!!

  • @anitaloponen2166
    @anitaloponen2166 Před měsícem

    Kyllä silmä lepää tässä museossa. Muistojen aarreaitta. 🙂

  • @EijaTuomisto-yu1gf
    @EijaTuomisto-yu1gf Před měsícem

    Tykkään vieläkin ,koska oon niin jätkän kulta...😊😊

  • @ritvalofberg-ikonen3633
    @ritvalofberg-ikonen3633 Před měsícem

    GREAT SONGS! 🌺

  • @ritvalofberg-ikonen3633
    @ritvalofberg-ikonen3633 Před měsícem

    🌸🪗

  • @EijaTuomisto-yu1gf
    @EijaTuomisto-yu1gf Před měsícem

    No nyt on kyllä komeet vedot,Kurikan likan tykkäykset...😊😊

  • @EijaTuomisto-yu1gf
    @EijaTuomisto-yu1gf Před měsícem

    Kyllä tällä pairat kääntyy upeesti hyyripäin...😊😊

  • @EijaTuomisto-yu1gf
    @EijaTuomisto-yu1gf Před měsícem

    Kiitos Villelle kyllä on komeesti vedetty..🎉🎉

  • @EijaTuomisto-yu1gf
    @EijaTuomisto-yu1gf Před měsícem

    Tykkäyksiä,😊😊

  • @EijaTuomisto-yu1gf
    @EijaTuomisto-yu1gf Před měsícem

    Vau makeeta,😊

  • @EijaTuomisto-yu1gf
    @EijaTuomisto-yu1gf Před měsícem

    Kiitokset Villele,makeeta jätkän humpaa...😊😊

  • @MarianneLeinonen
    @MarianneLeinonen Před měsícem

    Kyllä upeasti haitarilla soitat - kiitos, kyllä tykkään

  • @kallesalonen5607
    @kallesalonen5607 Před měsícem

    minnonen on marmonikka

    • @sirkka-liisakarppinen2694
      @sirkka-liisakarppinen2694 Před 25 dny

      Olet olet poi😢ka hyvä soittamaan, t, Heikki Pello kylältä kiitos mestarille musiikista jatka samaan tyyliin,

  • @irmavalkeapaa5928
    @irmavalkeapaa5928 Před měsícem

    Kiitos paljon, "nuori taituri,hienosti soitettu.❤❤

  • @arikauppinen4452
    @arikauppinen4452 Před měsícem

    Taitava kaveri!

  • @EijaTuomisto-yu1gf
    @EijaTuomisto-yu1gf Před měsícem

    Tykkäykseni,🎉

  • @EijaTuomisto-yu1gf
    @EijaTuomisto-yu1gf Před měsícem

    Hienosti meni paidat nurin päin,❤",.

  • @teijaalanko5165
    @teijaalanko5165 Před měsícem

    Hienosti nuori mies vetää haitaria,,ja on taitava. Kiitos sinulle ja hyvää kesää👌🌅🎶🎶🎶💃🍃🌺🍃🌺〰️〰️〰️👍😄

  • @Pia-cv4mn
    @Pia-cv4mn Před měsícem

    Taitava nuorimies!

  • @kariluukkonen5521
    @kariluukkonen5521 Před měsícem

    Kiitos komiasta soitosta, kyllä lähtee !😅

  • @japanpower82elamaajatarino44

    Voisiko joku kappaleen tunnistava/tietävä kertoa mikä kappe kyseessä? Kohdasta 6:52 alkaen soi ja loppuu 8:57. Häiritsee itseä, kun tutun kuuloinen, mutta en millään saa päähän mikä kappale tämä on.

  • @brunokauppinen7323
    @brunokauppinen7323 Před měsícem

    Siellä vilahti tuttu VAANOn "Niittikoppa" SISU, olispa tiedos mitä sarjanumeroo kyljessä oli👍🤔

  • @user-ki1uv6dc3q
    @user-ki1uv6dc3q Před měsícem

    Pahus kun en päässyt paikalle 😢. Ensivuonna sitte...

  • @anttipekkinen8177
    @anttipekkinen8177 Před měsícem

    Joillakin kamppeilla on aikoinaan tehty monenlaiset työhommat

  • @brunokauppinen7323
    @brunokauppinen7323 Před měsícem

    Sain nuorena olla -74-78 vuosina "puotiautossa" töissä, lauantait oli oikeesti "kultakaivos" asiakkaita oli kiitettävästi. Tulee mukavia muistoja noista ajoilta. 👍🤗 Kiitos videosta

  • @suomenpresidentti
    @suomenpresidentti Před měsícem

    Tuosta tulee mentyä ohi vähän väliä. Eipä oo tullu käytyä. Itellä on tallessa mummulan vintiltä löytynyt vanha porin linjojen rahastajanlaukku, lippurullineen päivineen. Tarkkaa ikää en tiedä, mutta vanha on, oisko 40-50 lukua.

  • @markkulaurila1482
    @markkulaurila1482 Před měsícem

    Keto-Seppälän ja Nikkilän linja-autoista puutuu yksilöt

  • @valmet361d9
    @valmet361d9 Před měsícem

    tosi hyvä video😊👍👍👍👍👍👍👍ja on kyllä komeaa vanhaa kalustoa😊👍

  • @brunokauppinen7323
    @brunokauppinen7323 Před měsícem

    Erinomaista, että PAUNU 40:n on museossa,loistava auto kaikkiaan. 👍

  • @erichager723
    @erichager723 Před 2 měsíci

    Do you still use this device? Do you recommend it?

    • @paulirautanen
      @paulirautanen Před 2 měsíci

      it's good, yesterday I was picking 2 buckets of blueberries!

  • @user-lz2xt9lh3e
    @user-lz2xt9lh3e Před 2 měsíci

  • @kipponi
    @kipponi Před 4 měsíci

    Autoja liikkui koko ajan ympärillä. Mikähän lämpötila moni oli liikaa pukeutunut?

    • @paulirautanen
      @paulirautanen Před 4 měsíci

      Rantatien osuudella juoksivat ajoradalla, muualla kevytliikenneväylää. Lämpötila n. 7C

  • @devekke1245
    @devekke1245 Před 7 měsíci

    🔥❤️

  • @tiinau6562
    @tiinau6562 Před 7 měsíci

    Kauppa auto..vanhuksille.......🤫👍❤️🌻✌️🇫🇴🇫🇴🇫🇴🇫🇴

  • @tiinau6562
    @tiinau6562 Před 7 měsíci

    😂..lappajärven kauppa auto..osuus kauppa ....😢✌️🇫🇴👍❤️🌻🌻🌻Kylla ....tulee..muistoja ❤🇫🇴.. Ida tyttoni ..sai Aina tikku karamellin...kuin asuttiin suomessa .....😢..👍❤️🌻🇫🇴..lappajärven osuus kauppa auto.. .❤️🌻🇫🇴🇫🇴🇫🇴🇫🇴🇫🇴🤫🤗

  • @tiinau6562
    @tiinau6562 Před 7 měsíci

    😂👍❤️🌻🌻🌻🇫🇴✌️🇫🇴🇫🇴🇫🇴👍👍👍

  • @MrJuulia01
    @MrJuulia01 Před 7 měsíci

    Whaat näyttää naamiaisilta😂

    • @eevastiinaahonen744
      @eevastiinaahonen744 Před 7 měsíci

      No, ennen wanhojen tanssit otettiin kirjaimellisesti ja pukeuduttiin juurikin WANHOIHIN pukuihin ja mekkoihin😅

  • @KuntoMedia
    @KuntoMedia Před 8 měsíci

    Laskin, taisi olla yhteensä 333 valokuvaa ?

    • @paulirautanen
      @paulirautanen Před 8 měsíci

      Aika tarkka! 500 kuvasta karsittu. Vielä nopeutin 5->2 sek. Tuskin kukaan olisi katsonut 30 minuuttia! Onko tässä mitään järkeä?

    • @KuntoMedia
      @KuntoMedia Před 8 měsíci

      Jos kysyt juuri tuosta videosta, niin onhan siinä. Itse olen joskus pohdiskellut, onko yleensä järkeä askarrella näiden tubevideoiden kanssa. Ja kyllä on niin kauan kuin itse niistä pidän ja ne tallentava joitakin muistoja. Toi 2- 5 sek. on mielestäni ihan hyvä. En tiedä, olisiko voinut myös kuviin zoomata tai panoroida?@@paulirautanen

  • @jaakkohelminen3515
    @jaakkohelminen3515 Před 8 měsíci

    Olipa upea jää ja ilma.

  • @annelilevison2005
    @annelilevison2005 Před 9 měsíci

    Ihana kappale ❤. Saariselkää niin ikävä 💔

  • @IABV48KS
    @IABV48KS Před 9 měsíci

    kyllä on hyvä kappale